soi

Syksyllä toinen korva alkoi oudosti oireilemaan. Suhinaa ja matalaa vinkunaa. Lääkäreillä juoksin tuloksetta kun mitään ei löytynyt. Kirolla kävin, hammaslääkärissä ja ruokavaliota muutin. Tuloksetta. Pakko on ollut vaan yrittää sopeutua. Tottumisesta sanoisin että mulla ainakin sitä vaikeuttaa paljon se, kun ääni katkeilee välillä ja on hetkiä (pieniä hetkiä) kun se on jonkunaikaa ihan kokonaankin poissa.

Iltaisin tätä on siis helpompi seurata kun on hiljaista. Ääni katkeilee välillä. Voi pysyä useita minuuttejakin täysin poissa kunnes taas palaa. Mistä voisi olla kyse?

Tasaista vinkunaa. Olen nyt jälkeenpäin miettinyt mistä tämä olisi voinut saada alkunsa enkä keksi kuin sen, että vuosi sitten vuoden vaihteessa meillä oli häät jossa orkesteri soitti ihan pirun kovaa. Muistan kun jossain vaiheessa iltaa pyysin kaasoa ihan käymään sanomassa että laskisivat volyymeja hieman. Siitä meni kuitenkin nelisen kuukautta ennen kuin tämä alkoi (ja alkoi yhtäkkiä) mutta voiskohan se silti olla syy? Soi siis vain toinen korva.

Eipä kai sitä syytä aina tiedekään kunhan vaan olen pohtinut aikani kuluksi;)

Jokatapuksessa tsemppiä kaikille samasta kärsiville. Kyllä sitä psyyke on välillä kovilla. Joskus toivon, että olisi edes jatkuvaa niin helpottaisi tottumista. Toisaalta taas, Ne pienet hetket kun tinni on poissa niin todella tajuaa kuinka ihanaa on kun on ihan hiljaista.
7906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli kesällähän tämä jo alkoikin.

Äänestä
  • ettei ko vaivasi johdu sisäkorvan-viasta ,kysymys on selkä-niska ja pään-alueen jumiutumisesta,onko amalgaamia ja puretko(narskutatko)hampaita yöllä nukkuessasi,aiemmin joku mainitsi saaneensa apua PÄTEvältä vyöhyketerapeutilta,olen taipuvainen olemaan samaa mieltä ,kokeilen itse kun löydän sellaisen,ehkä Kaustisen kansanparannus- keskuksesta löytyy.i

    Äänestä

  • sitämieltä kirjoitti:

    ettei ko vaivasi johdu sisäkorvan-viasta ,kysymys on selkä-niska ja pään-alueen jumiutumisesta,onko amalgaamia ja puretko(narskutatko)hampaita yöllä nukkuessasi,aiemmin joku mainitsi saaneensa apua PÄTEvältä vyöhyketerapeutilta,olen taipuvainen olemaan samaa mieltä ,kokeilen itse kun löydän sellaisen,ehkä Kaustisen kansanparannus- keskuksesta löytyy.i

    Minulla vaivaan (tinnitukseen) liittyy myös yliherkkä kuulo,myös hajuaistini on herkempi kuin muilla.Tinnitus vaivaa jatkuvasti,vaivannut jo vuosia.Ensin kärsin mikreenistä ja senjälkeen tämä alkoi.Luulen että se sai alkunsa pahoinpitelystä,vaikea sanoa.Olen ollut jo vuosia ilman suolaa,mutta ei siitä apua tähän vaivaan ole ollut.Jos on kovasti stressiä niin se pahenee.Öisin jos en saa unta kuuntelen kuulokkeilla hiljaista musiikkia,se joskus auttaa ja nukahdan.Voimia teille kaikille !

    Äänestä

  • Minulla on soinut noin 20 v. Olen kuitenkin huomannut tinnissä vaihtelua ja joskus harvoin tulee hiljainenkin päivä. Kannattaisi ehkä vielä kokeilla fysioterapiaa. Kaularangan ylimmät kaksi nikamaa niihin kiinnittyvine lihaksineen aiheuttavat monenlaisia, pelottaviakin vaivoja.
    Kirjoittelen iloiten hiljaisesta päivästä viikon kiljunan jälkeen. Korotin viime yöksi tyynyä ja kävin tänään fysiterapiassa.

    Äänestä

  • Syy ja seuraus kirjoitti:

    Minulla on soinut noin 20 v. Olen kuitenkin huomannut tinnissä vaihtelua ja joskus harvoin tulee hiljainenkin päivä. Kannattaisi ehkä vielä kokeilla fysioterapiaa. Kaularangan ylimmät kaksi nikamaa niihin kiinnittyvine lihaksineen aiheuttavat monenlaisia, pelottaviakin vaivoja.
    Kirjoittelen iloiten hiljaisesta päivästä viikon kiljunan jälkeen. Korotin viime yöksi tyynyä ja kävin tänään fysiterapiassa.

    ihan ilostuin tuosta ,hienoa.!
    on muuten asiaa,sama vika rahikaisella,niskaranka on niin kipiä ettei sormella kärsi koittaa,just siittä mistä sanot.

    Äänestä

  • onnenpekkaa kirjoitti:

    ihan ilostuin tuosta ,hienoa.!
    on muuten asiaa,sama vika rahikaisella,niskaranka on niin kipiä ettei sormella kärsi koittaa,just siittä mistä sanot.

    ettäkö soiko korvat,,arvaappa!

    Äänestä

olen sitä mieltä että se johtuu niskan ja hartoiden jumiutumisesta. mulla on ollut aika samanlaisia oireita loppukesästä asti jolloin (ja on vielä) niska ja hartiat olivat mulla jumissa. mulla myös matalaa vinkunaa ja saattaa silloin tällöin katketa hetkeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuusenkäpy kirjoitti:

Syksyllä toinen korva alkoi oudosti oireilemaan. Suhinaa ja matalaa vinkunaa. Lääkäreillä juoksin tuloksetta kun mitään ei löytynyt. Kirolla kävin, hammaslääkärissä ja ruokavaliota muutin. Tuloksetta. Pakko on ollut vaan yrittää sopeutua. Tottumisesta sanoisin että mulla ainakin sitä vaikeuttaa paljon se, kun ääni katkeilee välillä ja on hetkiä (pieniä hetkiä) kun se on jonkunaikaa ihan kokonaankin poissa.

Iltaisin tätä on siis helpompi seurata kun on hiljaista. Ääni katkeilee välillä. Voi pysyä useita minuuttejakin täysin poissa kunnes taas palaa. Mistä voisi olla kyse?

Tasaista vinkunaa. Olen nyt jälkeenpäin miettinyt mistä tämä olisi voinut saada alkunsa enkä keksi kuin sen, että vuosi sitten vuoden vaihteessa meillä oli häät jossa orkesteri soitti ihan pirun kovaa. Muistan kun jossain vaiheessa iltaa pyysin kaasoa ihan käymään sanomassa että laskisivat volyymeja hieman. Siitä meni kuitenkin nelisen kuukautta ennen kuin tämä alkoi (ja alkoi yhtäkkiä) mutta voiskohan se silti olla syy? Soi siis vain toinen korva.

Eipä kai sitä syytä aina tiedekään kunhan vaan olen pohtinut aikani kuluksi;)

Jokatapuksessa tsemppiä kaikille samasta kärsiville. Kyllä sitä psyyke on välillä kovilla. Joskus toivon, että olisi edes jatkuvaa niin helpottaisi tottumista. Toisaalta taas, Ne pienet hetket kun tinni on poissa niin todella tajuaa kuinka ihanaa on kun on ihan hiljaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu