Onko täällä muita jotka tuntevat iän painavan ja sen takia on enemmän paineita saada se toivottu lapsi. Täytän itse tänä vuonna 32 ja kaksi vuotta on lasta yritetty ja lapsettomuushoidot aloitettu 12/06. Takaraivossa jyskyttää se tosi asia ettei nämä ongelmat helpotu kun ikää tulee lisää. Ajatus vammaisen lapsen saamisesta pelottaa, kun sekin riski koko aika kasvaa. Olisi kiva kuulla minun ikäisteni kertomuksia yleensäkin tästä lapsettomuusasiasta.
Onko muita?
kjs
8758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vammaisen lapsen riski nyt vielä 32 v, eikö se ole vasta jotain 38 paikkeilla? Meillä jo useampi vuosi lapsettomuutta, icsi alkaa tässä kuussa.
Tuo kuulostaa paljon paremmalta. Ehkä sitä vain murehtii liikoja tässä vaiheessa.
näissä hoidoissa kun tulee eteen josjonkun näköisiä oikeita ongelmiakin. Hoidot ei mene oppikirjan mukaan....
Minä täytän tanä vuonna 33v ja kyllä ainakin itselläni tuo ikä tuo lisää paineita.
Olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta yli 3v ja vasta viime syksynä haimme apua lapsettomuuteemme.
Se oli iso päätös, mutta toivottavasti kannattava.
En tiedä kuinka paljon meidän tapauksessamme minun ikäni vaikuttaa hedelmöittymiseen, kun vika lapsettomuuteemme löytyi miehestä.
Se oli ihan uutta minulle, että vaikka vika löytyi miehestäni, silti minä olen se jota hoidetaan. =)
Itse en tunne itseäni vanhaksi, mutta kaikeksi harmiksi on sukulaiset, jotka jaksavat muistuttaa iästäni. Raskainta on kuulla sukulaisten kyselevän: "Emmekö aio lapsia hankkiakaan? Eikös kohta ole myöhäistä?"
Hankimme koiran, kun lasta ei alkanut kuulua. Ajattelin, että koira helpottaisi oloani ja vauvakuumeeni hieman hellittäisi. Kyllä se helpottikin alussa, mutta jatkossa... ei koira sittenkään korvaa oikeaa lasta.
Joskus olen vihainen itselleni ja miehelleni siitä, että siirsimme lapsen hankintaa opiskelun/ työttömyyden vuoksi. Kyllä sitä aina jotenkin olisi keplotellut elämässä eteenpäin. Tuo lapsen hankinnan siirtäminen on voinut koitua kohtaloksemme.
Tulikin omista kirjoituksistani mieleeni seuraavat 2 kysymystä, joihin tulevat vastaukset joko helpottavat oloani tai...
eli,
1. Kuinka moni on siirtänyt lapsen hankintaa opiskelun, työttömyyden tai jonkun muun syyn vuoksi?
2. Onko täällä pareja, iältään 18-25, jotka ovat turvautuneet lapsettomuushoitoihin?
Minulla pyörii päässäni paljon kysymyksiä, mutta riittää kunhan edes johonkin saan vastauksen.
Kiitos jo etukäteen. =)
Itse olen 34-vuotias, ja jotenkin tähän asti olen tuntenut olevani "nuori", ja lapsentekoa lykätty opiskelujen ja töiden takia, mutta tällöin en itse henkisestikään ollut vielä valmis saamaan lasta. Sitten kun lasta ei alkanutkaan kuulua (luomuyritystä takana 1,5v ja edessä ensi viikolla eka icsi), niin yhtäkkiä sitä tajusikin, että ei tässä nyt niin kauheesti aikaa olekaan jäljellä..
lohduttavaa oli kuitenkin kun lääkäri totesi meille, että hyvä, että tulette tässä vaiheessa hoitoon, kun olette vielä niin nuoria (!?!), että voi sitä ehkä sitten niinkin ajatella. Ja onhan tässä vielä toivottavasti useampi vuosi aikaa yrittää, jos rahkeet kestää.
Minä täytän myös 32 tänä vuonna, eikä lasta meilläkään.=( Tällä hetkellä emme voi perheenlisäystä yrittää edes. Sairastuin muutama vuosi sellaiseen tautiin jonka vuoksi lääkäri on sanonut että perheen perustamista voimme alkaa yrittää EHKÄ 3-4 vuoden päästä. Todella masentavaa kun tulevaisuudesta ei voi tietää. Jos joku voisi minulle varmuudella sanoa, että älä huoli, 4-5 vuoden päästä teillä on kyllä lapsi, niin en murehtisi tätä lainkaan samalla tavalla. Odottaminen toimeettomana on vaan niin turhauttavaa.
Minä koin olevani nuorempana täysin kypsymätön vanhemmuuteen. 28 vuotiaaksi ajattelin lähinnä, että kuka nyt sen ikäisenä haluaisi olla kotona lapsen kanssa ja vaihdella päivät pitkät vaan vaippoja. Ravintolassa käydessäni huomasin kuinka moni nuorena isäksi tullut jatkoi kuitenkin ravintoloissa käymistä ja äidit hoitivat lapsiaan kotona. Ajattelin että onneksi minä en ole tuollaisessa "nalkissa".
Mutta niin ne ajatukset vaan muuttuvat, että nyt olisin enemmän kuin mielelläni sellaisessa nalkissa!
Eipä mene elämä aina niin kuin on suunnitellut. Täytyy yrittää vaan löytää positiivista kaikesta siitä mikä kuitenkin on hyvin. Välillä ottaa vaan vietävästi päähän, mutta vähän saa lohdutusta siitäkin kun on kohtalotovereita, eikä ole tässä tilanteessa ainoana maailmassa.
Hei kyselit, että onko täällä alle 26 vee hoidossa käviöitä. Minä ainakin löydyn. Oma taustani on se, että olemme aviomieheni kanssa seurusteleet 15 vuotiaista lähtien. Itse olen aina tiennyt haluavani lapset mahdollisimman nuorina. Minulla perhe on aina tullut ennen uraa. (opiskellut yliopistossa olen kyllä) Olen vain odottelut, että mieheni tulisi ajatukselle valmiiksi ja "kypsyisi" siihen. No kolme vuotta sitten jätin pillerit pois, kun mies "suostui" ja todettiin, että tulee jos on tullakseen. Ei tullut lasta vaan kovat kivut. Tähystyksessä todettiin, että endoa ym. on niin paljon, ettei mitään toivoa luomuraskaudesta, jos hoidoistakaan. Lääkärit (kyselin monelta) sanoivat, että mikäli aiotte lapsen (biologisen) saada, nyt täytyy HETI tehdä jotain. Hoidoissa ollaan ja tulosta ei näy. Kohta ei tarvitse enää yrittää, sillä viimeiset lähtevät nyt...
Kerron tämän siksi, että tekin olette "edelleen" nuoria! Ikä 30--> ei ole yleensä se, mikä sen lapsen saamisen estää (minulle lekuri jutellessamme sanoi, että 38-40 ylöspäin on se milloin laps.hoidot VOIVAT riippua iästä) vaan kyllä sieltä jokin muukin syy löytyy, jos vaikeuksia on. (ellein ole selittämätön...) Tämä on tämmöistä perkeleen jossittelua koko touhu ja meidän ainakin täytyy katsoa muuhun suuntaan. Totesimme juuri, että onneksi olemme naimissa, jotta adoptio riteerit täyttyvät nopeammin, kunhan täytämme sen 30....
Teillä on vielä aikaa, mikäli vain iästä puhutaan. Ja onneksi nykyisin muihinkin asioihin yleensä apu löytyy. Ja te olette ottaneet yhden ison, ison harppauksen kohti perheen lisäystä. Nyt täytyy itsekin ruveta ajattelemaan, että myös me sen olemme tehneet, keino vain on eri.. :)
Hei,
vastaan vaikken samanikäinen olekaan. Ei sinulla hätää ole, monta hedelmällistä vuotta vielä edessäpäin. Kannattaa yrittää rentoutua ja keskittää ajatuksensa ja tekemisensä välillä muihin asioihin, niin luonto voi huolehtia asiasta ihan itsestäänkin, jollei selvää syytä lapsettomuuteen ole löydetty. Jotkut tutut ovat sanoneet, että kun yhden lapsen onnistuu saamaan, tulevat toiset perässä paljon helpommalla. Teillä on vielä hyvät mahdollisuudet isoonkin perheeseen.
Itselläni oli tavoitteena saada lapsi viimeistään 38-vuotiaana. Paineet olivat tosi kovat, varsinkin kun niihin aikoihin tuli ero. Nyt olen nelikymppinen, takaisin ex-miehen kanssa, ja aloitin juuri hormonihoidot ivf:ää varten. Päätös niiden aloittamisesta ei todellakaan ollut helppo, ja vieläkin olen epävarma asiasta. Ikä mietityttää tietenkin, oma jaksaminen, parisuhteen kestäminen ym. Muita paineita ei tässä vaiheessa, kumma kyllä, enää ole. Otan vastaan sen mitä mahdollisesti annetaan, ja elän sen mukaisesti. Kai se biologinen kello on tässä iässä sen verran hidastunut, että osaa hyväksyä asioiden laidan. En edes mieti sitä riskiä, että lapsi on vammainen, vaikka "sukurasitettakin" siihen on. Rakas hän kuitenkin olisi, sen olen sukulaisista nähnyt. Aina sitä pärjää jotenkin.
Hyvä että te olette saaneet tehtyä päätöksen hoitoon hakeutumisesta noinkin hyvissä ajoin. Onnea vaan jatkoon!