kertokaa hyvät toverit kokemuksianne eri kasvattajista, tai siis keneltä ei missään nimessä kannata tiedustella pentuja.Nimimerkillä; Kokematon pennun hankkija
Kasvattajista
Perkule!!!
6713241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Siitä tulisi varmaan syyte herjaamisesta :) Ensin kannattaa varmaan miettiä, mihin tarkoitukseen koiran haluaa (mitä harrastaa vai harrastaako mitään), sitten etsiskellä sopivaa kasvattajaa. Takuuvarma hyvä kasvattaja (minun mielestäni siis) on Evergreys. Myös Bacteroidesilta ja Kreislaufilta tulee hyviä koiria. Mutta nopeat syövät hitaat ja kasvattajat katsovat nykyään hyvinkin tarkkaan, kenelle hyvän harrastuskoiran alun antavat. Jos sellaisen kokematon saa, voi onnitella itseään liki lottovoitosta.
Älä osta kasvattajalta, joka ei ole Kennelliton ja Saksanpaimenkoiraliiton jäsen.
Sakemanneissa kasvattajakunta on tosi villiä. Tuntuu, että ns. pentutehtailijoita, neurootikkoja, natsi-kenraaleita ym. on tavallista enemmän. Tässä muutamia kasvattajatyyppejä:
a) rahat käteen - ja perävalot vilahtaa, niin niihin ei enää saa mitään yhteyttä.
b) fanaattisia kyylääjiä: Miten koiraasi ruokit (kasvattajan suosittelema/myymä ruokamerkki), miten koulutat. Kasvattaja soittelee min 1 krt/viikko ja vaatii selvitystä mitä kuuluu.
c) vaatijoita: Kun ostit koiran minulta, sinun pitää käydä kokeissa, näyttelyissä, rotukatselmuksissa ym. Kasvattaja keksii joka viikonlopuksi jotakin tekemistä (omaa egoaan pönkittääkseen), ja perustelee, että se on sopimukseen kirjattu.
d) pentutehtailijat: yhdet pennut kennelliiton rekisteröintisääntöjen mukaan, välipentue eilman papereita. Tulojen maksimointia. Huijareita monella tavalla.
e) en tiedä mitään-kasvattajat: vilpittömän mukavia ihmisiä, joilta ei kuitenkaan saa mitään neuvoja tai apuja.
f)kuppikuntalaiset: sakemanniharrastajat ovat ryhmittyneet omiksi kuppikunnikseen. Niissä pönkitetään sitä yhtä ja samaa näkemystä minkälaisen saksanpaimenkoiran tulee olla ja mitä sillä pitää tehdä. Perinteisiä ryhmiä suojeluharrastajat vs. näyttelyharrastajat.
Lisäksi kuppikunnat muodostuvat samalta kasvattajalta hoiransa hankkineisiin, jotka ylistävät omaa sukuyhdistelmäänsä ja haukkuvat muiden. Jalostustakin harjoitetaan vain oman kuppikunnan sisällä, mikä saattaa kaventaa jalostuspohjaa.
g)hankalat ihmiset: jostakin syystä sakemanni rotuna vetää puoleensa keskimääräsitä hankalampia ihmisiä. Yhteistyökyvyttömät, agressiivisuuteen taipuvaiset tai isoa egoaan pönkittävät "tosi-miehet ja -naiset" omistajat/kasvattavat usein sakemanneja. Näille ihmisille on turhaa esittää eriäviä mielipiteitä tai vaatia hyvitystä koirassa ilmennestä virheestä. Pahimmassa tapauksessa he levittävät sinusta vain lisää pahoja juoruja tai mottaavat turpaan.
Onnea sakemannin hankkimiselle.
Älä myöskään osta kasvattajalta, joka on velkajärjestelyssä. Eräs nimekäs sakukasvattaja hämeessä myy koiria. Jos sitten pitäisi pennun virheestä saada jotakin korvausta mitään ei saa, kun pariskunta on todettu varattomaksi.
Kuulostaa typerältä, mutta soita ennen kauppoja paikalliselle ulos-ottomiehelle (julkinen tieto) ja varmista, että ko. kasvattaja on hoitanut raha-asiansa kuntoon. Muuten joudut tod.näk. huijatuksi.
nimim. kokemusta on.
että kasvattaja hämeestä ja pariskunta? Nonii!
niin saat monta kirjavaa vastausta eri kasvattajista. Toinen tykkää äiteestä ja toinen flikasta. Suosittelen kuitenkin käyttämään omaa harkintaa ja suodatusta tuossa asiassa. Ja kyselemään kasvattajilta suoraan pennuista,sen pohjalta voit sitten muodostaa käsityksiä millä kasvattajalla olisi tarjota sulle sopivaa pentua.
Se mikä toiselle on ei missään nimessä on taas toiselle huippu hyvä vaihtoehto.Itse lukemani perusteella ja ko.kennelistä otettuja koiria tavanneena suosittelen Evergrey´s jälkeläisiä.
Mutta kuten jo ilmoitin, omaa harkintaa ja suodatusta.
Jouduin lopettamaan marraskuussa 14 v nartun kun vaivoja jo niin paljon että ei enää olisi kauan jaksanut :(
Tuon koiran olen hankkinut tuttavaltani ruotsista ja suomen kasvattajista en juuri tiedä mitään. Siis kiitän vastauksista ja alan tutkimaan asioita lisää. Olen vaan lukenut monilta saksanpaimenkoirien keskustelupalstoja ja huomannut että jotkut kasvattajat saavat aikamoista palautetta.
Tottista olen harrastanut aiemmin ja kohtalaisesti pärjännytkin silloin kun käpylehmilläkin oli vielä jalat! ;D
Eli tarkoitus olisi suunnata samaan harrastukseen, ja toki kehittyä itsekkin vielä roimasti ohjaajana!
Itse suosittelisin samoja kun muut ja muutamaa muuta, eli Evergray´s, Bacteroides, Hellraiser´s, Überdorfs, Ratsumestarin, Graugeboren, Troyens... Kaikki em. ovat tuottaneet mukavia koiria joka lähtöön. Ennenkaikkea ohjaajat ovat olleet tyytyväisiä ja koirat suht terveitä, mikä onkin mielestäni tärkeintä! Mutta, kuten M-li edellä totesi, on varmasti niin, että aina löytyy vikoja jokaisesta kasvattajasta jos niitä lähtee hakemaan.
Mistäs kennelistä ruotsalainen koirrus oli lähtöisin?
että varmasti ihan hyviä vaihtoehtoja, kokemusta en yhdestäkään omaa, mutta näyttäis että ovat kaikki käyttölinjaisten kasvattajia.
Jos saksanpaimekoiran näköisen koiran haluat, niin muitakin vaihtoehtoja on, kunhan olet tarkkana, etkä valitse "banaani" viljelmiltä, niin ihan hyviä harrastuskoiria muualtakin löytyy!
Se "saksanpaimenkoiran näköisyys..." taitaa olla jokaisen katsojan silmässä. Ilmeisesti ainakaan minun ja sinun näkemykset eivät lainkaan kohtaa joten kannattaisiko olla puhumatta omista mieltymyksistä absoluuttisena totuutena?!? -ihan vaan ajatuksena...
lähinnä rotumääritelmään, ja parhaalla tahdollakaan ei suurta osaa käyttölinjaisista voi siihen sisällyttää.
Sun näkemyksistä en tiedä, ja ei kyllä kiinnostakkaan...
ei tämän pitänyt aiheuttaa mitään tälläistä!!! Kyselin vaan mistä ei missään nimessä kannata pentua hommata! Ei tämä netissä taistelu näyttely tahi käyttölinjan koiria muuta miksikään!
Sanoa sen verran, että ensimmäiset sakemannit jotka ratsumestari loi ja joiden mukaan alkuperäinen rotumääritelmä kirjoitettiin, olivat kyllä todella kaukana tämänpäivän nlysakemanneista.. http://gsdca.org/GSDReviewed/hdogs/HorandGrafrath.html tai vaikkapa
http://www.pedigreedatabase.com/gsd/progeny_pictures/1208.html
ovatpa melko "rumia" jopa nykyisiin käyttösakuihin nähden.. Toki rotumääritelmää on sen jälkeen tarkistettu, mutta kyllä käyttiksenkin tulisi olla rotumääritelmän mukainen eli näyttää sakemannilta, kuten mielestäni onneksi suuri osa tekeekin.
Evergrey's,Bacteroides top kymppiin varmasti.Monipuolisia koiria.Bacteroids ehkä "paremman näkösiä" Pienempiä kenneleitä joista hyviä koiria olen nähnyt ovat ehdottomasti Grauenfelt,Troyen's,Graugeboren eikä unohdeta Musketeer's erityisesti FH puolella menestyneitä upeita koiria,Sissinheimon tietysti,Sonorian ilman muuta,Hellraiser hyvät tuonnit ja Black Chanse jos mustat miellyttää.Näistä itse uskaltaisin ottaa jos terveystilastojen takia,kysymyksiin saa rehelliset vastaukset.
Mihin on hävinny tämä Troyen kennelin sivut?
Muistatteko osoitteen?
saada ladattua takaisin nettiin.
Diwareus, Russpelz, Triplan, Aufgeweckt, Grausand, Hausdiener ehdottomasti.
Jos saa olla näyttelylinjaa niin hyviä koiria myös Kreislaufilla.
Näillä mennään, lisää ei tule mieleen. Jaa niin tietysti Dammwache, pieni suuri kennel.
www.troyens.org
Ja kaikki näyttelylinjaiset ovat rotumääritelmän mukaisia vai? Täytyypä lukasta se uudestaan... itsekunkin!
Kyllähän marjatankin koirat sekalinjaa ovat puhtaimmillaan, ihan verrattavissa kreislaufiin. Puhdasta käyttiskasvattajaa ei taida sakemannipuolella enää ollakaan... bacteroides yrittää sentään kovasti.
Jos PUHDASTA käyttölinjaa etsitään niin Troyen's ja Grauenfeldt. Jälkimmäinen vielä tiukemmin.
on puhdasta! Mainio kasvattaja grauenfelt
Asettaisin Hausdienerin ykkössijalle, siellä kasvattaja uskaltaa viedä koiransa jalostustarkastettavaksi. Vähemmän pentuja tuottava mutta laadukkaampia kuin suurtuottajilla. Terveisiä kasvattajalle vaikkei minulla olekaan Hausdieneriläistä. Määrä ei korvaa laatua!
Haluaisitko mahdollisesti ammentaa myös jotain faktaa miksi Hausdieneriläiset ovat laadukkaampia kuin muiden? Ei suuri määräkään aina automaattisesti tarkoita huonoa laatua...
Mahtaa niitä muita pelottaa nuo jal.tark. hurjat vaatimukset. Hyvinpä silti näyttää koirat HARRASTAJILLE menevän kaupaksi. Mahtaakohan jotkut muut faktat kuitenkin merkitä enemmän kuin tuo jal.tark...
Ja tarkoitukseni EI ole sanoa pahaa H:laisista; mutta olisi kiva kuulla mihin mielipiteesi perustat!
Asian ydin: pennut menevät kaupaksi! SPL:n jalostustietokannasta ja kennelliiton jalostustietojärjestelmästä saa jokainen lukea kennelien tuotokset, ne ei enemmälti valehtele, sieltä löytyy faktaa sullekkin.
Taas on melkoista asiantuntemusta liikkeellä.
Täällä suositellaan jos jonkunmoista kenneliä, kunhan vaan käyttölinjaisia kasvattaa. Oletteko tietoisia kasvattajien periaatteista, ja siitä, että käyttölinjaisten harrastajissa ja kasvattajissa on hyvin erityyppisten koirien ja linjojen suosijoita?
On jokseenkin outoa luetella kasvattajaa toisensa perään ihan summamutikassa tietämättä, millaista koiraa haetaan ja millaisia esim. kasvattajien narttulinjat ovat. Aloittelijalle kasvattajan valinta on sellainen suo, että tollaisilla neuvoilla käskisin itse pyyhkiä takaliston.
Monelle kasvattajalle on turha aloittelijan edes soittaa, sillä hyvää koiraa he eivät tule sieltä saamaan (toisaalta, miksi välttämättä pitäisikään, hyvyys on suhteellista). Jo pelkästään pentua saattavat joutua odottamaan pitkään, jos tulee jonossa edelle sellaisia, jotka ovat varteenotettavampia harrastajia. Jotkut vaativat aiempaa näyttöä ennenkuin edes harkitsevat myymistä. Toiset eivät anna esim. naisihmiselle, jolla ei ole riittävää näyttöä, urospentua, eivät välttämättä edes narttua. Jotkut kasvattavat kovasti käyttölinjaa ja ovat asiantuntijoita käyttöominaisuuksien suhteen, vaikka eivät harrasta suojelua itse ollenkaan. Jotkut valitsevat pennunostajikseen nuoria tyttösiä, joita on helppo ohjailla omaan suuntaan, ja joilta saa tosiharrastajia paremmin kunnioitusta ja ihailua osakseen. Jotkut kasvattavat virkakoiratyyppisiä koiria, toiset saalistykkejä, yhden ihanne on hektinen saalishullu, toisen aggrepainotteinen jäyhä jöpö - varsin erityyppisiä koiria, jollaisia hankkiessa ostajan tulee tietää, mitä on ottamassa.
Tuntekaa kennelit ja niiden linjat, ennenkuin suosittelette. Arveluttavaa on ylipäänsä suositella mitään netissä.
Ihan vaan siksi kysyn kun erittäin asiantuntevasti asiaa käsittelit. Ja mitenkäs ihmeessä saksanpaimenkoira on niin suosittu rotu jos aloittelevat harrastajat eivät koiria saa?
kannata missään nimessä kysellä tuollaisia asioita, koska suurin osa täällä "keskustelevista" ihmisistä ei osaa kuin haukkua kasvattajia. Annan hyvän neuvon ja ota selvää ihan toisista paikoista! Mut tsemppiä hakuun!
näistä tässä mainittujen ei varmaan kuin yhden kasvattajan koirat selviytyisivät jalostustarkastuksesta.Se on rodun kotimaasta oleva tarkastus koiran jalostukseen kelvollisuudesta.
Jalostustarkastus on nykyään lähes pelkkä ulkomuotoarviointi, henkiset ominaisuudet arvioidaa vain muutamalla sanalla. Ykköseen pääsee, kun koira on nykyisen näyttelymuodin mukainen eikä hihasta tipu, mikä ei tarkoita sitä, että rakenne olisi välttämättä työkoiralle sopiva.
Ja Saksassa lähes jokainen käyttölinjainenkin koira, jota jalostukseen käytetään, on jalostustarkastettu. Joten mitenkä voit väittää, että näistä jalostustarkastetuista suvuista polveutuvat suomalaisten kasvattajien koirat eivät voisi jalostustarkastusta läpäistä?
Koiria joita tässä ketjussa on mainittu voidaan jalostustarkastaa. Harva tarkastetaa ulkomuodon puolesta I luokkaan. Nykyään valitettavasti ulkomuoto on tärkeämpi kuin luonne.
Suomessa asuvista vanhemmista olevat pennut ovat tuloksista riippumatta 500 - 1500€. Tuntuu että hinta on enemmänkin kasvattajakohtainen kuin tuloskohtainen. Meillä päin yhden pentueen teettäjätkin tuloksettomilla koirilla pyytäävät koirista 800-850. Siksi mielestäni kuvaukset ja ruoka sekä kasvattajan antama tietotaito ostajan käyttöön on myös hintaan vaikuttava asia.
ihmettelen kuin edelliset, että millä perusteella muka ei voitaisi jal.tarkastaa? useammalkin kuin yhdellä kasvattajalla jota edellä on mainittu, on SG-koiria näyttelyistä, joten vaikka tuskin ykköseen saisivatkaan, niin eivät jää ulkonäöstäänkään yhtään hullummiksi. Kuitenkin, kuten edelläkin on mainittu, tulisi käyttöominaisuuksien olla jalostuksessa vähintään yhtä tärkeitä kuin ulkonäön. Jo rodun luoja oli sitä mieltä, että kaikki ominaisuudet, jotka tekevät koirasta paremman työkoiran, tekevät siitä myös kauniimman. Ei vaan taida enää tänäpäivänä päteä. ;)
No jos ne kerran läpäisevät niin miksi niitä ei jalostustarkasteta? Täytyyhän siihen joku syy olla. Ehkä syy löytyykin hampaattomasta suusta tai luonteesta, joitakin koiria on hylätty näiden puutteiden vuoksi. Ja tämä väite perustuu siihen, että jalostustarkastus on julkinen tilaisuus johon jokaisella on mahdollisuus mennä näkemään ja kuulemaan. Jokaisen joka pitäytyy käyttiskasvattajana luulisi olevan tärkeää saada jalostuskoirilleen kirjallista dokumenttia saavutuksista eikä mitään puskajuttuja. Etenkin kun käyttölinjaisilla tuntuu korvien väli olevan viimeisen päälle kunnossa. Näyttäkää nyt, älkää puhuko potaskaa.
Ihan vaan ilman sarvia ja hampaita haluaisin kysyä että miksi tarvii "mennä näyttämään?"
Erittäin usein käyttislinjan pentueet on yhdistelmistä joita harrastajat ovat nähneet kentällä, nähneet aikaisempia jälkeläisiä etc. Niillä todisteilla pentueet on usein varattu ennen kuin edes syntyvät. Harrastajat ja ostajat yleensäkin itse tietävät mitä ostavat eivätkä ummista silmiään ja vain kuuntele mitä kasvattajalla on sanottavana. Ei siinä millään jalostustarkastuksella ole mitään merkitystä.
Itse en ks tapahtumalle laita paljonkaan paino arvoa sen jälkeen kun on omin silmin nähnyt mitä p****kaa sieltä menee kirkkaasti läpi; kunhan on nätti. Ostajan markkinathan nämä ovat!! Loppuviimeksi kenenkään ei ole pakko pentua ostaa jos esim ei miellytä että vanhemmat eivät ole jalostustarkastettuja!
Ihan vaan ajatuksena....
No syy lienee se, että jos on tarkoitus jalostaa työkoiria, niin jalostustarkastus ei auta siinä yhtään. Suojelukoe on kirjallisena dokumenttina laajempi osoitus koiran ominaisuuksista kuin jalostustarkastus, jossa on vain kaksi purua. Jalostustarkastuksen suojeluosan arvostelu on aivan liian löysää, eikä se suojeluosuus ole edes mitenkään erityisen vaativa.
Olisi aivan eri asia, jos jalostustarkastuksessa oikeasti testattaisiin, mihin koiran ominaisuudet riittävät, ja annettaisiin niistä totuudenmukainen arviointi. Tälläisen jalostustarkastuksen suosio voisi olla suurempi.
Ja luonteesta, näkyy lehden mukaan eräässä jalostustarkastuksessa viime vuonna hylätty kaksi näyttelylinjaista koiraa luonteen vuoksi, ja kolmas luonneominaisuuksien vuoksi kakkoseen, että joo...
kannalta tärkeä asia,mutta kun ei ne viirupäät pääse sitä läpi niiden rakenteellisten virheiden takia.Esim. hammaspuutokset on luustollinen ongelma,ja sitähä esiintyy tasasesti noilla feikkimaleilla eli käyttösakuilla.
Ja näyttelylijaisillako ei muka sitten esiinny esim. hammaspuutoksia?
Onko sinulla jotain tilastoa, miten paljon hammaspuutoksia käyttö- tai sekalinjoissa esiintyy verrattuna näyttelylinjoihin, vai muutenko vaan jauhat?
Ehtiikö vielä tänä iltana näyttämään????
Eikös käyttölinjaisia ole tarkastettu 1-luokkaan? Taitaa olla muutama, ja heillähän on asiat kunnossa ja puolueeton paperi tarkastuksesta. Tais olla joku m-mestarikin tarkastettu ykköseen. Samaan kun pääsette joskus niin hyvä on.
Siinä se otsikossa.
käyttöpuolta edustavista ainakin Wäli Dolf ja Musketeer's Sieger.
Just näin pitäs olla että ulkomuoto ja käyttöominaisuudet ovat kunnossa.
Eipä niillä maailmanmestareilla juuri käyttölinjaa taustalla ole, jos et ole sattunut tällaista pikkuseikkaa aiemmin huomaamaan.
No siinä näette, ei tarvitse olla käyttölinjaa takana pärjätäkseen MM-tasolla.
Näillä molemmilla suomalaisilla maailmanmestareilla on isä käyttölinjainen. Eikä kummankaan sukutaulussa esiinny Palmea, nykyään näyttelyissä pärjäävien näyttelylinjaisten "äitiä".
kummallakin on isä puhtaasti käyttölinjainen, ettäpä aivan tasan on. Näistä kun joku aina jaksaa vääntää. Käyttökoira, mikä käyttökoira...
tähän, näinhän tämä on. Tämä on kyl uskomaton palsta toisinaan.
Tratsumestarin kennel, etelä-suomi, harmmat yksilöt. ARKOJA JA PELKOPURJOITA !!
RATSUMESTARIN KENNEL. Myy pelkän puhelinsoitin perusteella jopa juopoille akoille koiria tänne Karjalaan Etelä-Suomesta !! Huh, huh,..........
Tuntematta ko. kennelin toimintaa, en hyväksy nimimerkki nimetön kirjoituksia.
onko bakteeri saanu ostettua Ratsumestarin koiran?? epäilen, Ratsumestarillakin on jonkulaiset promillerajat!
jopa on taas lapset/katkerat/asiaan perehtymättömät asialla! RM myy siis harmaita pelkopurija-koiria vain juopoille, jotka vastuuntunnottomina ohjaajina purettavat koirillaan satunnaisia ohikulkijoita ja vielä iloitsevat siitä? just.. Jopas vain onkin kennel.Itse olen kuullut ja nähnyt ihan toisenlaisia juttuja.Vastuuntunoisia ohjaajia, jotka pitävät koiristaan hyvää huolta ja ovat niihin tyttyväisiä, sekä kuullut kasvattajasta, jolla on aina aikaa kasvatin omistajien murheille.
Enhän toki voi tietää täydellistä totuutta, mutta edellisen kirjoittajan en usko perehtyneen asiaansa kovinkaan tarkasti. Hyvin voisin siis suositella ystävillenikin tämänkin kennelin pentua.
Ratsumetsrain kennel myy MYÖS (ei VAIN) puhelinsoiton perusteella koiria ihmisille. Kyllä ihmiset osaa puhua kuulijaa miellyttääksen (kuinka aikoo koiraansa hoitaa ja liikuttaa, syöttää, kouluttaa), mutta uskokoon ken tahtoo. Liian monio tahtoo sakun munanjatkeeksi (kun ei ole varaa siihen mersuunkaan). Näin ainakin tässä tapuksessa, josta kerroin. Sieltä, mistä minä olen koirani ostanut, ei myydä PELKÄN puhelinsoiton perusteella pentuja kellekkään, tarvitaan joskus jopa kaksi käyntiä, ennen kuin myyntipäätös on syntynyt.
Mitkä kaikki rodut on vaarana joutua "munan jatkeeksi". Olen kullut muitakin rotuja epäiltävän.
Ainakin Sakemanneja näkee usein myös "promillen jatkeena" täällä Kontulan ostarilla.
Henk.koht. jos pitäisi joku "munan jatke" ottaa, niin päätyisin käärmeeseen....
rotikka, dobberi...tietyntyyppiset ihmiset suosivat näitä..kin. Olen kuullut itse, kun ovat kehuneet, minkälaisen suojelu- ja vrtiokoiran haluavat ottaa. Molemmista herroista voin sanoa, ettei kumpikaan roduista sovellu näin agressiivisille henkilöille ! Ei oikeastaan koiraa ollenkaan. PITÄÄ TEHDÄKKIN JOTAIN koiran kanssa, ei koiraa pidä panna häkkiin ja ottaa esille "tarvittaessa". "Meille ei uskalla tulla kukaan, kun on sakamanni, ssan kulke alenkillä rauhassa, ei pikkupiskit ja muut häritse "-kommentteja !
varmaankin. Olen nähnyt tosi pieniä miehiä taluttavan sakemannia kreipit kainloissa. Enemmän herättää sääliä kuin ihailua sellainen.
Kyllä pennut usein varataan/periaatteessa myydään ihmisille puhelinsoiton perusteella. Aivan normaali käytäntö. Useat tuntemani eri rotujenkin kasvattajat tekevät näin. Varsnkin jos soittaja sattuu olemaan tuttu koirapiireistä, tai jos edes kertoa suosituksia joltakulta. Siten kasvattaja saa tarkistaa tilanteen, ja tutkia millaine ihminen on kyseessä. Pitäähän se pentu hakeakin kasvattajalta, joten kyllä yleensä edes kerran tulevat ostajat tavataan face-to-face. Kasvattajalla on silloin vielä mahdollisuus purkaa kauppa jos tilanne vaikuttaa pahalta.
Mielestäni Sakemanni on "parempi" munanjatke kuin dobberi tai esim.bitbullit, koska normaalin sakemannin hermorakenne pitäisi olla sellaisessa tapauksessa parempi kuin omistajallaan.. ;) eli hyvähermoinen ei lähde hölmöilemään turhia. Dobbereit ovat huomattavasti terävämpiä ja pitit yms. kovapäisempiä kuin sakemannit. Itse dobbereita ja sakemanneja tuntevana voin sanoa, että sellainen terävä, alahaisen ärsykekynnyksen omaava koira kuten dobberi puree helpommin ja varmemmin kuin hyvähermoinen sakemanni. Tottakai, koirakohtaista ja poikkeuksiakin löytyy. Tosin mikään koira ei ole hyvä munanjatke, enkä usko RM-kenneliin (tai minkään muunkaan vastuuntuntoisen kasvattajan) myyneen ainakaan tietoisesti yhtään koiraa munanjatkeeksi.
Eikö kellekkään ole tullut mieleen, että minua säälittää nämä vastuuttomille/kokemattomille ihmisille myydyt koirat, joille huudetaan kitarisat punaisina, potkitaan, pidetään häkissä, koska ei pärjätä koiransa kanssa.Eikä tehdä yhtään mitään esim. ei viedä edes pentukouluun ! Sanoinkin just tämän RM:n koiran omistajalle, kun valitti, että minkälainen koira on, että kysy neuvoja kasvattajalta, niin minäkin teen ja neuvoja olenkin saanut (jokaisen pennun kasvattaja tuntee itse kasvattinsa luonteenlaadun parhaiten, kaikki ovat yksilöitä), vastaus oli: "Ei ikinä, luulee vielä, ettemme nyt yhtä koiraa osaa hoitaa". Joku osaava omista sitten koetti neuvoa heitä, vastaus oli ylpeänä: "Kyllä me kuule tiedetään!". Vituttaa koirien kohtalo, siksi aloitin viestiketjun ! Tämä koira myyty puh.soiton perusteella, kun olivat selittäneet, jotta talon isäntä on rajassa töissä ja työkaverillakain on heiltä ostettu koira ja joskus heillä ollut saku ! ITSE OMISTAJA KERTOI !
Olen kuullut myös affausdausenkrausen kennelin koiran jotuneen 1975 vastuuttoman omistajan haltuun.
Silloin oli laki toinen, ja kennelin omistaja vietiin saunan taka.
Väärän puun haukkuja, kuten tämä nimetön on vastuuton kakara.
Täällä tämä kakara vastaa (ketjun aloittaja siis!). Sääli, ettet tunne sääliä eläimiä kohtaan, joita myydään noin heppoisin perustein vastuuttomiin koteihin ! KOira on PK-seuduilla, RM:n F-pentueesta !
Että minä se olin eikä nimetön. Ja siksi aloitin koska huomasin kuinka hullua juttua täällä liikutellaan! Mielestäni m-li, bj ja jaana vaan osaavat antaa järkeviä vinkkejä ja mieli piteitä!
Heille toivotanki hyvää vuotta 2007 ja jätän tämän palstan keskustelut sikseen, kun ei tässä ole mitään tolkkua!!!!!
No mutta mitenkäs se sitten on kasvattajan syy, jos kasvatin omistaja ei halua kysyä neuvoja? Ei kasvattaja voi väkisin enää pentua poiskaan ottaa vaikka tietäisikin ongelmasta. Ihmettelen edelleen, että mikset ota kasvattajaan yhteyttä jos asia sinua niin huolettaa? ja aluksi jutussasi oli kyse useista RM-sakemanneista, nyt puhutkin vain yhdestä. Kummin asia siis on? yksi vai monta? jos olet nähnyt yhden pennun F-pentueesta, voitko sen mukaan yleistää, että KAIKKI koirat, jotka tulevat ko.kennelistä, ovat arkoja pelkopurijoita? Aikas huima väite, ottaen huomioon, ettet nyt edes puhunut yhdestä PENTUEESTA vaan kaikista koskaan tuotetuista RM-koirista. Kaikki kun eivät kuitenkaan ole läheskään samoja linjoita, joten olisihan se nyt kumma, että täsmälleen samat luonneominaisuudet periytyisivät KAIKILLE PENNUILLE ko.kennelissä.
Olen itsekin pahoillani jos jollekin koiralle on sattunut pahat oltavat. Yksikään koira ei ansaitse sellaista. Mutta kyllä ostajatkin osaavat sanoa kasvattajalle mitä tämä haluaa kuulla kuten edelläkin on mainittu. Ja jos kasvatin omistajalta kysytään että miten heillä mene, ja vastau on esim. "kiitos hyvin", niin minkäs kasvattaja sille voi muuta kun uskoa, ellei parempaa (luotettavaa) tietoa ole tarjolla? En todellakaan uskoa, että kotia on pidetty vastuuttomana kun koira on sinne myyty.
Ja mitä rajan miehiin tulee, on heillä yleensä erinomainen maine koiranpitäjinä ja käsittelijöinä. Jos koira on myyty rajamiehelle, niin mitä sen rajamiehen mahdollisesti juoppo akka tähän asiaan kuuluu? Onko pennunostajien puolisoiden epäiltävä alkoholismi sellainen juttu, joka kasvattajan tulisi nähdä etukäteen jos mitään varoitusmerkkejä ei kuulu tai näy?? harvapa sitä pentua kuitenkaan kännissä tulee hakemaan tai mainostaa, että voi mahdollisesti olla tälläinen ongelma perheessä. Jos sitä ei muualtakaan saa tietää, voi se pysyä salaisuutena vaikkapa koko koiran elinajan. Ja mistäs sitä tietää, onko ko.nainen edes ollut puheena kun pentua on hankittu? Myöskin huomautan, että ihmisten haukkuminen alkoholisteiksi ilman kunnollisia perusteita on lähellä kunnianloukkausta, joten kannattaa ehkä pitää suu supummalla.
Kukaan ei nyt ole täsä ketjussa väittänyt, etteikö olisi paha homma, jos koira on vastuuntunnottomassa kodissa. Oli koiran kasvbattaja kuka hyvnsä. Jos asia sinua todella huolestuttaa, sinun tulisi tehdä asialle jotain, eikä ruikuttaa siitä netissä. Tämä jättää nyt kyllä enemmänkin sellaisen tunteen, että sinulla on jotain henk.koht. ongelmia kasvattajan tai kasvatin omistajien kanssa. Niistä taas kummatkaan eivät tee koiria huonommaksi.
ettei sulla oo menny koirat ja ohjaajat sekasin? Musta vähän tuntuu, että sä et nyt oo ihan varma mikä on kenenkin ohjaajan koira. Mutta ei se haittaa, kaikkiahan niitä potkitaan,hakataan ja pidetään huonosti.
Ensimmäinen viestisi väitti useita rm-kennelin koiria pelkopurijoiksi jne... Miten voit perustella väitteesi?
Olit huolissasi, etten tunne sääliä jotain täällä esitettyä virtuaalikoiraa kohtaan, hoh hoijaa.
Sinun henkinen kanttisi kyllä aiheuttaa sääliä.
Ensinnäkin ota selvää että pentusi on rekisteröity, jos kisakoiraa etsit. Älä välttämättä luota jos kasvattaja sanoo, että paperit tulee perässä. Kasvattajalla on hyvää aikaa rekisteröidä pennut niin että paperit ehtivät luovutusikään mennessä.
Tarkastele tilastoja kennelliiton sivuilta.
Ota muutenkin selvää millainen kasvattaja on.
Hyvä kasvattaja vastaa aina kasvateistaan, auttaa ja opastaa kun on ongelmia. Hyvä kasvattaja on kuin "äiti lapsilleen".
Suosittelen myös katsomaan ovatko pennut kasvaneet "keittiössä vai navetassa".
näin, kun yllä kirjoitit. Uskotko että v.....taa!
voisitko tarkentaa hieman minkä näistä asioista olet kokenut? paperittoman koiran? "huonon" kasvattajan?
Ja näistä jutuista tuli mieleen että itse olimme ostamassa meille sakun pentua kun haluttiin meille nuorta sukupolvea kun vanhin saku lähenteli jo 15 vuotta ja nuorin 10 vuotta. Mentiin erääseen kenneliin mikä on Turun ja Naantalin välissä. Siellä oli todella mahtavan tuntuinen pentu mikä oltaisiin saatu. Kaupat pysähtyivät siihen kun kysyimme kasvattajilta että saisko nähdä tämän pennun vanhemmat. Kasvattajat katsoivat toisiaan ja hyvin vaivaantuneena alkoivat selittelemään vaikka mitä. Hitto jos minulle ei näytetä pennun vanhempia niin jätän kyllä pennun ostamatta. Eli kaikkea löytyy tämän taivaan alla.