koliikki-itkuako?

Tyypilliseltä koliikilta kuulostaa, ja iätkin täsmäävät. Koliikkihan ei ole välttämättä joka iltaista ja yhtäjaksoista. Ainakin meidän koliikkityttö piti pieniä "pirstinkejä". Minä huomasin koliikki-itkun alkavan aina siitä, kun tyttö jännitti masuaan / kroppaansa ja huuto tuli heti perään.

Minun neljäs lapseni aloitti huudon heti synnytyssalissa. Itku oli tosi raastavaa ja vauvan keho meni aivan mutkalle. Olin aivan hermostuksissani, kun en osannut tehdä mitään, mikä olis helpottanut. Itkuista jaksoa kesti aika kauan (n.1/2 vuotta) , mikä väsytti itseäni ja koko perhettä.

Mieheni oli silloin paljon töissä eli pois kotoa. En päässyt mihinkään tuulettumaan ja nyt jälkeenpäin tiedän että olin masentunut ja tosi stressaantunut. Vauva vaistosi myös sen!!!!!En ollut normaalissa, rauhallisessa tilanteessa vaan hyvin kireä.

Sanotaan, että vauva ja äiti "ovat yhtä" pitkään synnytyksen jälkeenkin, eli jos äiti voi pahoin niin voi vauvakin tai toisinpäin....

Nyt tämä lapsi täyttää 7-v ja olen monesti miettinyt sitä alkuaikaa ja lapsen kehittymistä. Nyt uskon että osasyy itkulle oli lapsen luonne/temperamentti. Hän kun on tyyppiä: "mulle kaikki heti" ja osaa olla vaatimassa huomoita turhankin paljon.

Kaikkein pahintahan on se ettei voi mitään sille että lapsi huutaa! Itsekin yritin kaikenlaisia konsteja, olin jopa pelkällä "riisilinjalla".

Nyt tiedän että kaikkein parasta on olla rennosti, ottaa päivä kerrallaan vauvan kanssa, mennä kellimään sängylle vauvan kanssa ja nauttia vauva-ajasta. Vauvan elämään kuuluu itku ja tuon neljännekin jälkeen olen kantanut itkuista vauvaa, mutta kun itse on malttanut pysyä rauhallisena itkukohtauksen aikana, on "kohtaus" mennyt sitten ohitse.

Lisäksi minua on auttanut se, että mieheni on ottanut itkuisen vauvan ja hoitanut sitä , että olen itse päässyt vaikka pihalle tai nukkumaan.