Olin noin kolme vuotta sitten Sivinalla töissä ja enpä voi muuta sanoa kuin että ei olisi kannattanut jättää silloista työpaikkaa Sivinan takia. Tj lupaili paljon asioita, arvatkaa pitikö lupaukset?? Palkkana oli kuukausipalkka ja sitten oli ns bonus. Bonusta en saanut koskaan vaikka mitään moitittavaa työnlaadussa eikä missään muussakaan ollut.Ja työaika alkoi 7.30 mutta palkkaa alettiin maksaa vasta 8.00, siitä asiasta otinkin yhteyttä liittoon ja asia korjaantui. Mietin vain että työntekijät jotka olivat olleet palveluksessa ennen minua sietivät tuollaista kusetusta! Siivouspaikat mitoittu päin peetä, esim ennen sivinalle menoa olin töissä kotisiivousfirmassa, paikka oli mitoittu 4 tunnille, asiakas siirtyi Sivinalle, kuten minäkin ja saman paikan mitoitus oli 2h.Ja sama vika kaikissa paikoissa, todella kiirettä pitää jos meinaa saada hommat tehtyä. Myös työtodistusta en saanut ennekuin soitin liittoon. En tiedä onko ajat muuttuneet siitä kun itse olin siellä. Silloinen palveluesimies oli myös aivan hirveä, puuttui esim vapaaajanviettoon, työkavereita ei saanut hänen mukaansa tavata vapaa-ajalla. Ikinä en itse mene sinne töihin!!
0Äänestä
kerra pois päässy,ei takas!...
sivina on ainakin niin syvältä..ei kannata mennä missään tapauksessa!!!!!!!!!!!
0Äänestä
nillam
Itse ainakin olen tykännyt, kaipa nuo ongelmat on enemmänkin esimiehestä ja työkavereista kiinni. Itse voin suositella Sivinaa työnantajana, haasteellinen ja mukava työ, ja tosiaankin ihan hyvä palkka. Teemme kylläkin töitä tunneilla.
0Äänestä
tiuhti21
nillam kirjoitti:

Paljonko tuntipalkka siviniassa sitten on?
0Äänestä
pks
tiuhti21 kirjoitti:
Paljonko tuntipalkka siviniassa sitten on?
eiköhan se riipu paikkakunnasta ja sun kokemuksesta.meillä ainakin kaikki saa yli 8e tunti.
0Äänestä
pyyh
pks kirjoitti:
eiköhan se riipu paikkakunnasta ja sun kokemuksesta.meillä ainakin kaikki saa yli 8e tunti.
aloiitin sivinassa kesätyöt heti koulujen loputtua. olin kuulemma ainoa hakija, ja heillä oli pulaa työntekijöistä.. no menin sitten ensimmäisenä pvä.. toimistossa minun lisäkseni työskenteli yksi suomalainen tyttö, ja kolme virolaista naista. suomalainen tervehti, virolaiset vain mulkaisi ja kääntyi pois. huom, en ole rasisti! totta puhun. siivotessa ne määräili kauheasti eikä ees osanneet suomea kunnolla:D oli aika vaikea kysyä neuvoa. lopetin työt neljän pvä päästä kun en sietänyt moista pompottelua ja tiuskintaa. eivät oleet edes asiallisia... ja töihin piti tulaa 7.30, mutta palkka alkoi juoksemaan vasta 8.00 :D naurettavaa. ja tilille rahat ilmestyi vasta n.kk jälkeen kun olin lopettanut. en menisi enää ikinä..enkä suosittele muille..!
0Äänestä
oudolta
pyyh kirjoitti:

noi sun jutut. työaika alkaa 7.45 ja myöskin palkan saa siitä alkaen. Missä meillä on virolaisia? -sivinalainen
0Äänestä
luuttu tuula
nillam kirjoitti:
Itse ainakin olen tykännyt, kaipa nuo ongelmat on enemmänkin esimiehestä ja työkavereista kiinni. Itse voin suositella Sivinaa työnantajana, haasteellinen ja mukava työ, ja tosiaankin ihan hyvä palkka. Teemme kylläkin töitä tunneilla.
Ei toi nyt ihan pidä paikkaansa. kokemuksesta voin sanoa ettei asiat ole kiinni esimiehestä ja työkavereista koska ne ei maksa sun palkkoja esimerkiksi. Esimiehet tekee niinkuin ylemmältä taholta sanotaan ja sieltä sanotaan kyllä kaikkee muuta kun mitään järkevää..mut hyvä asia jos sulla kaikki on OK. Kehottasin kuitenkin tarkkaileen asioita jos vaikka...????!!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olin noin kolme vuotta sitten Sivinalla töissä ja enpä voi muuta sanoa kuin että ei olisi kannattanut jättää silloista työpaikkaa Sivinan takia. Tj lupaili paljon asioita, arvatkaa pitikö lupaukset?? Palkkana oli kuukausipalkka ja sitten oli ns bonus. Bonusta en saanut koskaan vaikka mitään moitittavaa työnlaadussa eikä missään muussakaan ollut.Ja työaika alkoi 7.30 mutta palkkaa alettiin maksaa vasta 8.00, siitä asiasta otinkin yhteyttä liittoon ja asia korjaantui. Mietin vain että työntekijät jotka olivat olleet palveluksessa ennen minua sietivät tuollaista kusetusta! Siivouspaikat mitoittu päin peetä, esim ennen sivinalle menoa olin töissä kotisiivousfirmassa, paikka oli mitoittu 4 tunnille, asiakas siirtyi Sivinalle, kuten minäkin ja saman paikan mitoitus oli 2h.Ja sama vika kaikissa paikoissa, todella kiirettä pitää jos meinaa saada hommat tehtyä. Myös työtodistusta en saanut ennekuin soitin liittoon.
En tiedä onko ajat muuttuneet siitä kun itse olin siellä. Silloinen palveluesimies oli myös aivan hirveä, puuttui esim vapaaajanviettoon, työkavereita ei saanut hänen mukaansa tavata vapaa-ajalla. Ikinä en itse mene sinne töihin!!
sivina on ainakin niin syvältä..ei kannata mennä missään tapauksessa!!!!!!!!!!!
Itse ainakin olen tykännyt, kaipa nuo ongelmat on enemmänkin esimiehestä ja työkavereista kiinni.
Itse voin suositella Sivinaa työnantajana, haasteellinen ja mukava työ, ja tosiaankin ihan hyvä palkka. Teemme kylläkin töitä tunneilla.
Paljonko tuntipalkka siviniassa sitten on?
eiköhan se riipu paikkakunnasta ja sun kokemuksesta.meillä ainakin kaikki saa yli 8e tunti.
aloiitin sivinassa kesätyöt heti koulujen loputtua. olin kuulemma ainoa hakija, ja heillä oli pulaa työntekijöistä.. no menin sitten ensimmäisenä pvä.. toimistossa minun lisäkseni työskenteli yksi suomalainen tyttö, ja kolme virolaista naista. suomalainen tervehti, virolaiset vain mulkaisi ja kääntyi pois. huom, en ole rasisti! totta puhun. siivotessa ne määräili kauheasti eikä ees osanneet suomea kunnolla:D oli aika vaikea kysyä neuvoa. lopetin työt neljän pvä päästä kun en sietänyt moista pompottelua ja tiuskintaa. eivät oleet edes asiallisia... ja töihin piti tulaa 7.30, mutta palkka alkoi juoksemaan vasta 8.00 :D naurettavaa. ja tilille rahat ilmestyi vasta n.kk jälkeen kun olin lopettanut. en menisi enää ikinä..enkä suosittele muille..!
noi sun jutut. työaika alkaa 7.45 ja myöskin palkan saa siitä alkaen. Missä meillä on virolaisia?
-sivinalainen