Te,joilla on aikuisia lapsia, mitä mieltä olette avoliitosta? Etenkin kun on lapsia. Oma äitini ja isäni ovat pahoillaan ja äkäisinä miehelleni, koska "teetti lapsia, mutta ei vihille vie" Edesmennyt appi oli samaa mieltä, anoppi taas sanoo että ei kannatakkaan mennä naimisiin.
Itse olen avioliiton kannalla ja nyt harkitsen jo eroamista sen vuoksi että nähtävästi lastentekoon ja hooksi kelpaan, vaan en vaimoksi.Mie on huomattavasti vanhempi ja todennäköisesti minä jään kuitenkin vastaamaan jälkikasvusta.Avoliittolaisena en tule saamaan edes leskeneläkettä ja ole tehnyt maailman tyhmimmän virheen, ollut kotiäitinä miehen toivomuksesta ja omastakin-lasten arjen sujuvuus syrjäseudulla on toteutunut paremmin, kun joku on ollut paikalla junailemassa asioita.
Itse olen avioliiton kannalla ja nyt harkitsen jo eroamista sen vuoksi että nähtävästi lastentekoon ja hooksi kelpaan, vaan en vaimoksi.Mie on huomattavasti vanhempi ja todennäköisesti minä jään kuitenkin vastaamaan jälkikasvusta.Avoliittolaisena en tule saamaan edes leskeneläkettä ja ole tehnyt maailman tyhmimmän virheen, ollut kotiäitinä miehen toivomuksesta ja omastakin-lasten arjen sujuvuus syrjäseudulla on toteutunut paremmin, kun joku on ollut paikalla junailemassa asioita.
Vastaukset 18
Vanhimmat
voi meitä naisia narrattavia.
eräs nainen oli avoliitossa ja sen avoukko kuoli ja sille ei jäänyt mitään avoukon lapset vei kaikki viimeistä piirtoa myöden, mutta se nainen viisastu ja meni seuraavan kanssa vihille ja sekin otti ja kuoli mutta perintö jäi leskelle eli siis naiselle.
Muutekseen, tuo mistä mainitsit, että avoukon lapset veivät kaiken? Siis heidän yhteiset lapset vai miehen aiemmasta liitosta?
Nämä perintö ym.asiat eivät ole niin yksioikoisia.Niihin vaikuttaa suhteen muotoseikat/avio vai avoliitto.Avioliiton solmimisikä ja avioliiton kesto, onko yhteisiä lapsia jne.
Juu, narrattavia ei välttämättä naiset ole, vaan lupaukseen uskovia ja usein liiiian hyvätahtoisia/uskovia.Joissakin asioissa on parempi olla kylmä.Kuten tulevaisuutensa suhteen.
*H......a ei tehdä vaimoa, sanoo kulahtanut sanonta*
tietoa tarvitsee nainen joka aikoo elää avoliitossa.
Hänen pitää muistaa,että avoliitossa elävä nainen on
melkein kuin piika talossa. Miehen lähtiessä toisen
naisen luo, jää naiselle lapset ja tyhjät kädet,
epävarma tulevaisuus ja kyynelien kostuttamat silmät.Me eläkeläiset kuulumme siihen sukupolveen
joka meni vihille sitä nopeammin mitä suurempi
"vahinko" oli tapahtunut. Tämän päivän nuoret eivät
ajattele niin tiukkapipoisesti. Onko se sitten oikein vai väärin,on jokaisen oma asia.
On olemassa avoliitossa elävälle naiselle jonkinmoista turvaakin yhteiselämän epäonnistuttua
mutta se pitää ottaa huomioon siihen lähtiessä.
lähtevät joka suuntaan.
pahiten lyövät lapsiin.
Mutta eihän mies välitä mistään,
kun villitys valtaa.
Luotettavakin ihminen voi muuttua tyranniksi ja itsevaltiaaksi joka nöyryyttää ja alistaa perheensä(yleensä vaimonsa) Ei yhteiseloa aloittaessa voi tuollaista ennakoida, muuten kuin olemalla kaiken varalta varuillaan. Ei sokeaa luottamusta.
Avoliitto ei ole mitään silloin, kun tulee bänet ja pitäisi omaisuus jakaa oikeudenmukaisesti.
Mutta sitä saa mitä tilaa.
Vaan entäs nämä lupaustensa rikkojat? Oijoi,olispa vaan voimissaan vielä vanha laki joka velvoitti kihlauksen purkajan ja avioliittolupauksen rikkojan korvauksiin.
Ei lapsia, jollei aio avioon!Pitää turvata jälkikasvun elämä jotenkin.
Olen sanonut niille, jotka ovat avoliitossa, että sittenpä on helppo lähteä! Vaikka helppoahan se on jo avioerokin.
Kun ei koskaan tiedä, miten käy eli puoliso voi kuolla ykskaks, vammautuu tms., olen avioliiton kannattaja, kun on asuttu samassa taloudessa jo sen verran, että arki sujuu yhdessä. Rakkauden määrä ei siitä lisäänny tai vähene, mutta avopuolison asema ei ole niin vahva kuin vihityn puolison perintökysymyksissä ja sosiaaliturvan osalta. Avioliitto on paitsi tunnehyrinää, sopimus, jolla pyritään turvaamaan osapuolten oikeudet ja velvollisuudet.
Lapseni huitelevat vielä sinkkuina. Jos heillä olisi aikeita vakiintua, toivoisin kuitenkin,
että pariskunta ensin asuisi yhdessä edes puoli vuotta ilman papin aamenta. Näin siksi, että on eri asia jakaa arkipäivä kuin tapailla silloin tällöin. Toisaalta, ettei mahdollinen avioliittokaan kaadu heti ristiriitoihin, jotka olisi voinut välttää. Vasta arjessa selviää, minkälainen toinen todellisuudessa on, miten rahat jaetaan, miten kotityöt, miten vapaa-aika vietetään jne.
Mutta kun vuodesta toiseen asutaan yhdessä ja elämä lutviutuu, on älytöntä olla rekisteröimättä avioliitolla suhdetta varsinkin, jos on yhteisiä lapsia. Vaikka niitä ei olisikaan, juuri noista syistä, että elämä voi muuttua hyvinkin äkkiä, avioliitto on järkevä ratkaisu.
Puoltaisin pitkäaikaisessa suhteessa ilman muuta avioliittoa järkisyistä. Siinä voi tehdä avioehdonkin halutessaan.
Jos olisin asemassasi, selvittäisin juristin kanssa oikeutesi erotilanteessa, vaikka ette päätyisikään eroon. Näin saisit kokonaiskuvan tilanteestasi. Miehesi ei ehkä ole myöskään tietoinen siitä, että asemasi avopuolisona ei ole aviopuolison veroinen. Vaikka aihe ei ole mukavimpia, kannattaisiko kuitenkin nostaa kissa pöydälle ja jutella tästä yhdessä. Näet silloin, kuinka hän asiaan suhtautuu. Olet kuitenkin hänen lastensa äiti.
Mies on monta kertää kosinut, kännissä tosin,johonka en ole kuitaillut mitään.Selvinpäin sanoo ettei muista?!? Eilen meillä just oli tästä asiasta juttua ja mies äityi lähes raivokohtaukseen?? Suoraan sanoen uhkasi lähteä ryyppäämään, jota nykyisin tekee ainakun aikaa riittää. (ihana elämä)
Minä olen hölmöyteni kanssa kyllä kusessa suoraan sanoen, kotiäitinä ei ole palkka tms.tuloja. Tulipahan jätettyä taakse hyväpalkkainen/hyvä/vakituinen työ perheen vuoksi...nyt ei kerjäämälläkään tunnu töitä irtoavan ja tulevaisuus pelottaa. Jos mies nyt kuolee, lapset ovat helkkämässä, sillä heillä, sen enempää kuin minullakaan ei ole varoja maksella talosta kaatuvia perintöveroja.Tässäkin olin hölmö-luotin niinettä annoin säästöni talon ostoa varten-idiootti, tekemättä papereita.Sillä luulinhan ettei lasteni isä tee minulle ja lapsille kuprua! Nyt naureskelee ja uhoaa jatkuvasti myydä talon, kun tulee riitaa.
Itseasiassa, en kyllä hänen kanssaan enää avioon tahtoisikaan, kun järjellä ajattelen.Vaan nollatuloilla ei saa edes asuntoa, tämänkin olen ottanut selville-tai näin minulle sanottiin.
..varaisit ajan sosiaalineuvojalle? Asuinkuntasi sosiaalivirastossa on varmasti tällainen henkilö. Kerro tilanteesi, saat ukopuolisn arvion, mitä kannattaa tehdä. Juttelu helpottaa muutenkin.
Jos olet aivan varma siitä, että haluat erota, muutosta pitää alkaa pohjustamaan eli tekemään myös ajatustyötä sen hyväksi. Ehkä elämä ilman puolisoasi ei olekaan niin hirveää kuin luulet. Monet muutkin ovat eronneet ja selviytyneet muutoksesta ilman, että ovat pudonneet ojasta allikkoon. Monet ovat vaihtaneet paikkakuntaa, saaneet kunnalta asunnon ja työpaikkakin on järjestynyt ennenpitkää tai koulutuspaikka. Et sinä ole maan ainoa kotiäiti.
Mutta mieti hyvin perusteellisesti, haluatko tosiaan eroa. On eri asia palstoilla sanoa,että eroat kuin tehdä se käytännössä. Eron rutiinit ja siihen liittyvät käytännön asiat eivät ole vaikeimpia asioita. Tunneasiat ovat niitä, varsinkin kun on lapsia. Et myöskään erossa pääse lasten isästä eroon, kohtaatte toisenne jatkossakin lasten takia, sopi se tai ei. Siksi sinun pitää olla ratkaisustasi varma.
Älä soimaa itseäsi, se ei auta mitään. Mieti sen sijaan, mitä sinä elämältä tahdot itsellesi ja lapsillesi. Ota asia kerrallaan. Mieti tätä kysymystä perusteellisesti. Kun tiedät vastauksen, tiedät myös haluatko erota vai yritätkö vielä päästä miehesi kanssa muuhun ratkaisuun.
Käytännön asiat järjestyvät kyllä. Kukaan ei ole lapsineen tielle jäänyt. Toivon myös,että rauhoitat mielesi. Olette jo kauan jahnanneet asiassanne, isoilla ratkaisuilla ei ole niin kiire, ettei niitä ehtisi pohtia kunnolla kerran ja vielä kerran.
Tilanteenne tuntuu tulehtuneelta ja siihen liittyy paljon tunteita. Silloin miettimisaika eli - antaa ns. pölyn hieman laskeutua - on tarpeen puolin ja toisin. Miehesi ajattelee kyllä tätä asiaa. Hän tuntuu pelkäävän eroa, siksi hän uhkailee. Riitatilanteessa sanotaan kaikenlaista, mutta lapsistaan harvempi haluaa oikeasti erota tai lähteä elämään taas poikamieselämää. Entisenä ukkomiehenä siitä katoaa hehku hetkessä, vaikka ajatuskuviona se saattaa tuntua houkuttelevalta, kun riidellään. Todellisuus on muuta. Kyllä hän sen tajuaa.
Mitäpäs, jos ottaisit yhteyttä johonkin ystävääsi? Voisitko saada vapaaillan, menisit ystäväsi kanssa hieman viihteelle eli vaikka teatteriin, elokuviin, syömään, tanssimaan tai viettämään mukavaa kyläiltaa ystävien luona? Vaihtelu virkistää, pienikin. Onhan sinulla mahdollisuus silloin tällöin omaan aikaan? Jos ei ole aikaisemmin ollut, nyt ainakin on sen järjestämisen paikka. Tsemppiä. Sydämestäni toivon sinulle kaikkea hyvää.
Olen miettinyt asiaa perusteellisesti, vaan rahattomuus estää tekemästä mitään.Kertaalleen olen pyytänyt apua sosiaalitoimistosta, enkä saanut.En vaikka tuolloin olin tullut pahoinpidellyksi, poliisin arvion mukaan _olisi_tullut syyte törkeästä pahoinpitelystä.Niin _olisi_ jos...
Lapset ovat jo isoja, jos jäi kuva että ovat lähestulkoon vaippaikäisiä.
Saan varmasti hirveät haukut päälleni kun tämänkin kerron; en todellakaan voi lähteä illan viettoon tai mihinkään, ilman että hra.x "kostaa" lähtemällä myöskin ja jos työtilanne sen sallii, juo vaikka 2viikkoa putkeen. Enää on harvemmin noita pitkiä putkia tullut, tilalla on lähes jokailtainen kaljoittelu. Siitäkin riidellään, en nimittäin halua viereeni kaljalta haisevaa kopeloijaa.Tähänkin hällä on vastaus, suostut tai hän hakee h.....n...
kaupungissasi oikeusavustaja, jolta saisit neuvoja.
Sinulla ainakin pitäisi olla näyttöä tekemästäsi työpanoksesta ja osallistumisestasi yhteisen kodin rahoitukseen ja hoitoon. Lapset olet hoitanut kotona, eivät ole olleet tarhassa.
Kai nyt joku tosite on siitä, että olet maksanut avomiehellesi(esim.pankkisiirto löytyy pankista). Onko avomiehesi tunnustanut isyytensä? DNA-testin voit myös teettää. Voi kuule, hätä ei ole niin suuri kuin luulet. Marssi sinne oikeusaputoimistoon ja heti.
Yhtä tässä en nyt silti ymmärrä, olet mennyt kimppaan miehen kanssa jota et huolisi mieheksesi ja tehnyt tämän kanssa lapsia, mistä syystä? Siis avokki vastoin tahtoaan, oliko joku pakkotilanne?
puolensa kummassakin systeemissä. Tytöilleni olen painottanut, että lapsista voi myös eri syistä joutua vastaamaan yksin eli taustat on hyvä turvata, hankkia työ jne. Olen ollut avoliitossa ja solmimme myöhemmin avioliiton. Taloudelliset jutut on turvattava, kummastakin suhteesta voi toinen lähteä, jos haluaa. Mieheni olisi ollut yhtä hyvä isä ja puoliso suhteen muodosta huolimatta. Minusta nämä asiat on parin itsensä ratkaistava.
Kun avoliitto purkautuu, joko eron tai kuoleman seurauksena, niin kumpikaan osapuoli ei ns. peri mitään tai saa tasinkoa toisen omaisuudesta. Periaatteen kumoaa keskinäinen testamentti, jolloin kuolemantapuksessa eloon jäänyt saa sillä toisen omaisuuden ellei ole lapsia tai heidän jälkeläisiään, joilla on oikeus lakiosaan.
Pidempiaikainen avokkina kotona oleminen kyllä kostautuu siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus jäädä eläkkeelle. Kun ei ole ollut työvuosia, niin ei ole työeläkettäkään eli jää toisten armoille.
Kansaneläkkeeseen on tietysti oikeus 65 täytettyään ja toimeentulotukeen.
tätä nykyaikaa sitten ollenkaan. Minkä ihmeen takia naiset suostuvat elämään susiparina. Ei mitään tulevaisuuden turvaa, ei avovaimolla eikä lapsillakaan.
Moraalittomuus on tähän vienyt. Millään ei ole mitään väliä. Eletään kuin pellossa.
Omat jälkeläiseni ovat onneksi aviossa ja lapsilla toistaiseksi ainakin kaikki hyvin. Enkä olisi hyväksynytkään mitään avoliittoa.
Jos sitten aviosta erotaan, siinä ainakin tulee omaisuus jakoon. Avoliitossa jää toinen osapuoli lehdellä soittelemaan, ellei ole osannut puoliaan pitää omaisuutta hankittaessa.
Ukit ja mummit, koettakaa nyt lapsenlapsianne ainakin valistaa tässä asiassa. Polvesta polveen tehdään samat virheet, jos ei asiaan puututa.
Minä kannatan avioliittoa ja katkerasti kadun tyhmyyttäni, että tein lapsia ennekuin pappi oli aamenensa sanonut. Mies se siirteli lupaustaan vaikka millä verukkeella ja tässä ollaan.
Moraalilla ei toisaalta ole tekemistä avo tai avioliiton kanssa, välittämismoraalia avioliitto osoittaa kyllä. Mutta parisuhdemoraaliin ei näytä avioliitto vaikuttavan monellakaan.
Minä olen omille lapsilleni(ovat siis jo lähes täysikäisiä)puhunut että ketään ei oteta "varalle" vaan avioliito se on sitten joskus, etenkin jos aikoo lapsia laittaa.
Oma vanhempani myös ovat yrmeänä avoliitostani, samoin oli appi, vaan anoppi pian 80-vuotias onkin sitä mieltä että hyvähyvä kun ette ole naimisissa.
kohtalostasi.
Mitähän tuo sinun miehen retaleesi sanoisi, jos sanoisit meneväsi tuomarin luo selvittämään osuutesi teidän taloonne ja haluavasi lähteä sen jälkeen lätkimään. Eiköhän nykyinen laki voisi sinunkin asiaasi puoltaa. On olemassa ilmainen oikeusapu vähävaraisille. Jos sinulla ei ole rahaa, mene maistraattiin ja tilaa aika tällaiselle tuomarille.
Ei minulla ole todellista tietoa tällaisista tapauksista, mutta voithan ainakin yrittää selvittää tilannetta.