Jos mietitään eri eläinlajeja, käsite koira pitää sisällään enemmän toisistaan poikkeavia yksilöitä kuin mikään muu eläin. Miksi on näin? Lukeeko ihminen perusteettomasti kaikenlaiset pölypunkitkin koiriksi???
Koiran perimän huomioonottaen, koiran tulisi olla edes jossain määrin suden kaltainen (ulkonäkö, päänmuoto tai vaikka koko jos ei muuta).
Mutta mitä sitten ovat nämä kaikenmaailman sylihauvat ja kääpiökoirat? Eivät ainakaan koiria... Mietitäänpä niitä shih tzuja, apsoja, maltankoiria, skyenterriereitä, cavaliereita ja mopseja. Ovat ihan liian kaukana sudesta ja vielä terveydellisesti tai rakenteellisesti heikkoja (maltan koiran terveystilanteesta en tosin tiedä). Ja myös kamalan rumia, mikä ihmeen buumi se on jalostaa aina vain entistä rumempia koiria? Näin siinä käy, kun ihmisen turhamaisuuksissaan pitää jalostaa mahdollisimman pieni "koira".
Vaikka esim. buhund, suomenpystykorva, portugalinpodengo ja shiba ovat myös pieniä, ne ovat sentään koiria: niillä on säilynyt päänmuodossaan edes jotain susimaista, ja buhundin, shiban ja pystärin ilmekin on mukavan kettumainen. Samaa ei voi sanoa rouvien sylissä laiskottelevista kääpiökoirista, jotka heräävät vain syödäkseen ja käydäkseen kusella.
Mihin tarvitaan pikkukoiria? Ihmiset eivät edes kouluta niitä kunnolla vaan pitävät niitä koriste-esineinä. Nyt mars jalostamaan kaikista koirista isompia - ja kääpiökoirille olisi hyväksi myös muunlainen ulkonäön muutos kuin pelkkä koko...
- Alkukantaisen koiran jalostamisen puolesta -
Koiran perimän huomioonottaen, koiran tulisi olla edes jossain määrin suden kaltainen (ulkonäkö, päänmuoto tai vaikka koko jos ei muuta).
Mutta mitä sitten ovat nämä kaikenmaailman sylihauvat ja kääpiökoirat? Eivät ainakaan koiria... Mietitäänpä niitä shih tzuja, apsoja, maltankoiria, skyenterriereitä, cavaliereita ja mopseja. Ovat ihan liian kaukana sudesta ja vielä terveydellisesti tai rakenteellisesti heikkoja (maltan koiran terveystilanteesta en tosin tiedä). Ja myös kamalan rumia, mikä ihmeen buumi se on jalostaa aina vain entistä rumempia koiria? Näin siinä käy, kun ihmisen turhamaisuuksissaan pitää jalostaa mahdollisimman pieni "koira".
Vaikka esim. buhund, suomenpystykorva, portugalinpodengo ja shiba ovat myös pieniä, ne ovat sentään koiria: niillä on säilynyt päänmuodossaan edes jotain susimaista, ja buhundin, shiban ja pystärin ilmekin on mukavan kettumainen. Samaa ei voi sanoa rouvien sylissä laiskottelevista kääpiökoirista, jotka heräävät vain syödäkseen ja käydäkseen kusella.
Mihin tarvitaan pikkukoiria? Ihmiset eivät edes kouluta niitä kunnolla vaan pitävät niitä koriste-esineinä. Nyt mars jalostamaan kaikista koirista isompia - ja kääpiökoirille olisi hyväksi myös muunlainen ulkonäön muutos kuin pelkkä koko...
- Alkukantaisen koiran jalostamisen puolesta -
Vastaukset 28
Vanhimmat
intoile, rauhotu veä syvvää henkeä ja mee vaikka jonnekki rauhottumaan, ja tuu sitte uuvestaan ko oot vähä miettinny että mitä tul taas keuhkottua.
Hankipa ensin oikeaa kokemusta ennen kuin alat haukkumaan väärää puuta. Monet isommankin rodun edustajat ovat huomattavasti jalostetumpia kuin kääpiökoirat ja monet kääpiökoirat ovat myös paljon alkukantaisempia ja pidemmän historian omaavia kuin jotkut isot rodut. Suurin osa mainitsemistasi "sylihauvoista" juontaa juurensa antiikin aikaan ja esim. apsoista löytyy merkintöjä jo ennen ajanlaskumme alkua. Koira polveutuu joko sudesta, sakaalista tai jo sukupuuttoon kuolleesta villikoirasta. Miksi kaikkien koirien pitäisi siis olla suden kaltaisia?? Mistä sinä tiedät onko ensimmäinen koira näyttänyt sudelta?? Eihän sitä ole muutkaan saaneet selvitettyä.
Ja mitä mammojen buudeleihin tulee, niin mielestäni se on ihan omistajan asia jos eivät kouluta niitä pikkukoiriaan tai pitävät niitä koriste-esineinä..vai onko se koiran syy??? Ja mitä tuohon rumuuteen tulee...katso joskus pintaa syvemmälle!!!
Eipä montaa koirarotuja teikäläisen seulasta läpi pääsiskään. Mitäs aattelit että niille lopuille roduille tehdään? Tapetaan sukupuuttoon vai?
Vetoat siihen, että koiran tulisi olla jollakin lailla "suden kaltainen (ulkonäkö, pään muoto)". Eipä noista suuremmistakaan koirista kaikki niin hätkähdyttävästi sutta muistuta... Tanskandoggi? bokseri? Muut molossityyppiset koirat? Vinttikoirat? jne.
Eläinlajina koira varmaan siksi sisältää enemmän toisistaan poikkeavia yksilöitä kuin mikään muu eläin, että koiralla ja ihmisellä on aikojen alusta lähtien ollut erilaisempi suhde kuin muihin eläimiin. Koira on kesytetty alunperin ihmisen apuriksi ja seuralaiseksi. Ihminen toki huomasi, että tätä eläintä voi käyttää hyödyksi monissa erissä toimissa ja senpä tähden koiria on jalostettu eri käyttötarpeita varten (metsästys-, paimen-, palvelus- koirat). Jalostamalla tiettyjä ominaisuuksia vahvemmiksi toisilla roduilla saatiin kuhunkin käyttöön tarkoituksenmukaisimmat koirat. Tämä on ehkä se seikka joka nykypäivänä liian usein unohdetaan. Eli koira tulisi valita sen mukaan mihin sitä käytetään. Ei ulkonäön perusteella.
Kaikki kunnia pienille kääpiöillekin. Niilläkin on maailmanhistoriassa ollut monia kunniallisia tehtäviä, rotan tappamisesta ihmisen viihdyttämiseen.
Ja vielä rumuus-asiasta. Oletko kuullut sanontaa; Kauneus on katsojan silmässä....??
Minusta kääpiökoirat ovat yhtä lailla koiria kuin isommatkin. Ensinnäkin on aika mahdoton yhtälö,
että aikojen alussa vain oli isoja koiria. Miten
isoista koirista olisi voinut jalostaa pieniä?
Sitäpaitsi kääpiökoirat eivät ole aivottomia luontokappaleita, jotka on vain koristeita ja jotka nukkuvat ja pyytävät ulos. Minulla itselläni on pomeranian, joka on minusta äärimmäisen sievä ja viisas. Sitäpaitsi sillä on kettumainen pää,mitä susiasiaan tulee.
Älkää aliarvioko pieniä koiria, ne ovat aivan yhtä iloisia ja viehättäviä persoonia kuin isotkin!
siltä että tämä on joku tahallinen provo. Varmaan tämänkin aloittaja naureskelee itsekseen vastauksia lukiessaan, että jesh, sainpa vähän provosoitua ja synnytettyä kiivasta, kantaaottavaa keskustelua. Tosin enhän minä voi sitä tietää, mutta jotenkin sain tekstistä sellaisen kuvan.
Isosta koirasta jalostetaan pieni ihan samalla tavalla kuin pienestä iso. Valitaan pienet yksilöt ja vuosien saatossa rotu pienenee. Vastaavasti alkaa näkyä näyttelyissä monissa pk-roduissa jo liian suuria (rotumääritelmän mukaan) yksilöitä, koska suuri on etenkin uroksissa kaunista ja suuria käytetään nly-puolella jalostukseen.
Mitä tulee alkuperäiseen tekstiin, täytyy sanoa, että olen jossain määrin samaa mieltä. Omat vastenmielisyyden tunteeni pieniä seurakoiria kohtaan ovat kylläkin aiheuttaneet niiden omistajat ja omistajien asenne suurempiin koiriin, harrastamiseen ja suurten koirien omistajiin. Sitä kautta ovat pienet koirat alkaneet tuntua minusta kerrassaan vastenmielisiltä enkä tajua, mihin virkaan niitä jalostetaan. Jos haluaa pienen karvakerän sohvalle istumaan, voi ottaa kissan. Tai fretin. Tai hamsterin. Se syökin vähemmän.
tulee siitä koosta. Ne ovat koiran kokoisia.
Kyllä se vaan usein on niin, että pikkukoiria ulkoiluttavat vanhukset säikähtävät yhtäkin sellaista koiraa joka on koiran kokoinen(asenteella "menkää heti muualle, se syö mamman pikku mussukan"). Jaa? Sen ison koiran mahdollinen ärinä silloin HYVIN harvoin (ja pienet yleensä aina äänessä) johtuu sitä paitsi siitä, että pieni yrittää tahallaan isotella sille.
Juu, näin koen itsekin. Kääpiörotuisten koirien omistajat käyttäytyvät - koomista kyllä- suorastaan ylimielisesti suurempia koiria ja näiden omistajia kohtaan. Eivät kouluta eläimiänsä, jotka siten räyhävät flexeissänsä ties missä eivätkä ts. ole hallinnassa ja siksi joutuvat joskus isomman koiran kitaan, jonka jälkeen syytetään ison koiran omistajaa ja koiraa. Olen täysin samaa mieltä siitä, että kissa olisi näille sopivampi lemmikki. En ole koskaan eläissäni kuullut yhtään järjellistä syytä pienen koiran ottamiseen. Ehkä se on pihiys, se kun syö vähemmän.
Kauneus on katsojan silmissä ja jokaisella
oma tarve, halu omaan koiraan (rotuun). Pääasia ehdottomasti on että jokainen HUOLEHTII HYVIN
OTTAMASTAAN KOIRASTAAN...me ihmisetkun kun
ollaan niin kovin ERILAISIA asioiden suhteen.
Ei kaikki ole suuruuden hulluja !? Koirat ovat
luojan luomia ....ihmisten "muokkaamina" .
Älä sekoita koirarotuja keskenään. Maltankoira ja muutama mainitsemistasi koirista sekä esim Bichon Frise ovat ruuminrakeenteeltaan ja perusluonteeltaan niin koiramaisia kuin koira voi olla. Maltankoiran ja Bichon Frisen omistajana ihailen koirieni älykkyyttä, ketteryyttä ja pieneen kokoonsa nähden valtavaa voimaa. Katso mainitsemasi koirien rotumääritelmä niin voit hiukka viisastua. Omat pienet "fifini" kulkevat vaivatta muutaman tunnin metsässä eikä ole reitille vielä sellaista estettä tullut mikä niiden matkaa estäisi.
Entä ISOT ruttunaamat,roikkuvat suupielet,
kuolaavat ,laiskaita isoja koirarotuja
rouvien kyljessä kuolaamassa ?Miksei niitä kouluteta kunnolla ? Pidetään vain ekon jatkeena, huh !
Minusta on roskapuhetta, että pieniä koiria ei kouluteta. Näen kadulla ihan yhtälailla kiskovia, isoja koiria. Sitäpaitsi minusta on maailman paras asia maailmassa, että pieniäkin koiria on.
Isot koirat ovat hankalia:Pitää viedä ulos usein ja pitää kantaa kotiin säkkikaupalla ruokaa.
Minusta on myös väärin sanoa, että pientä eläintä havittelevan pitäisi ottaa kissa tai hamsteri.
Meidänkin perheessä ollaan allergisia kissoille, mutta koirille ei. Lisäksi me emme pidä kateista tai hamstereista. Meillä on kääpiökoira ja se on KOULUTETTU, eikä me kodella YLIMIELISESTI
isompia koiria ja niiden omistajia.
"Pitää viedä ulos usein ja pitää kantaa kotiin säkkikaupalla ruokaa."
Särähti todella pahasti korvissa. Eikös sitä peintä koriaa tarvi ihan yhtä usein käyttää ulkona pissaamassa ja kakalla? Ruokaa nyt joutuu aina raahaamaan. Itsellekin.
Enemmän minä olen nähnyt pieniä koira, joita ei ole koulutettu. Viimeksi pari päivää sitten jonkun tytön påieni hurtta. Piti IRTI erittäin vilkkaalla parkkiapikalla. Koira juoksi hampaat irvessä suoraan minun koirani kiinni. Sain nykästyä omaa koiraanis en verran ylös, että oma koira ei onnistunut puremaan sitä koiraa, mutta se koira puri omaani jalkaa. Omistaja ei ees pahoitellut. Viisi minuuttia myöhemmin eri kohta ja sama jttu. Että silleen. Ens kerralla annan koirani lotasta kyllä. Ärsyttää. MEnköön henki pieneltä koiralta...Oma moka, jos koiraa ei osta pitää kiinni.
Onneksi kaikki pientenkoiranomistajat eivät ole tälläisia. Osa kouluttaa sentään koiransa ja pitää myös niitä koirana. Jokainen ottaa sen kokoisen koiran, jonka haluaa ja ennen kaikkea sellaisen koiran, mikä sopii luonteeltansa siihen talouteen!
Kyllä vaan, vastaavanlaisia kokemuksia on minullakin. Inhottaa, kun pidetään koira irti (oli koko mikä hyvänsä) ja sitten huudetaan puolen kilsan päästä kurkku suorana, että "ei se tee mitään". No, mitä sitten. Minä saatan vaikka tehdäkin, puhumattakaan uroskoirastani joka ei siedä yllättäen lähelle tunkevia koiria, etenkään pieniä sellaisia.
Totta toki on, että isoissa koirissa löytyy myös kouluttamatonta materiaalia ja paljon. Siitä suurin osa vain pidetään pihan perällä narun jatkeena, kun taas pieniä koiria kuljetellaan ympäriinsä, kun ne kokonsa puolesta ovat hallittavaissa. Koulutettavuudessa toki on eroja, mutta ylivoimainen tehtävä ei pitäisi kenellekään koiran omistajalle olla opettaa koira kävelemään sievästi hihnassa ja ohittamaan vastaantulevat koirat ja ihmiset ongelmitta. Irti ei pidä koiraa pitää missään, missä voi muita tulla vastaan, jos ei ole 100 % varma tottelevaisuudesta. Todella huono syy vedota oman koiran kiltteyteen ja kohta olla syyttelemässä toista koiran omistajaa, joka puri sitä irtilaukkonutta kilttiä koiraa.
Pieni koira joka on pentuvaiheessa saanut
isommalta nokkiinsa , muistaa tuon ikävän
kokemuksen läpi elämänsä ja pelko jää päälle
eli haukutaan kun isompi vastaan tulee :(
Tässä tapahtui juuri sellainen kun Sakemanni tuli kulman takaa vastaan mäyräkoiraa ,
Sakemanni kävi suoraan mäykyn päälle purren
niin pahasti että mäyris kuoli. Sakemannin omistaja ei jaksannut pitää kun koira kiskoi niin kovin !?KAMALAA !
koirani ei tule pienten koirien kanssa toimeen, koska naapurin kääpiövillakoira ja muutama muu pieni koira hyökkäili sen kimppuun kun se oli pentu. Että kyllä se teoria toisinpäinkin toimii
Aina ne on sakuja, jotka tappaa. Taitaa olla legendoja kaikki nämä hommat, koska purutilastojakin johtaa ihan toinen rotu. Toisaalta, ei sinne bichonit sun muut pääse, paljonko se nyt nippaa kun rääpäle puree. Maiharilla päähän ja sessusta henki pois.
että makuasioista ei sovi kiistellä! mutta mistä sitten kiistellään jos ei makuasioista? ...jatkakaa...
Nyt asia menee asian vierestä ja lujaa!
Nyt te syyttelette pieniäö koiria tottelettomattomuudesta ja irtipidosta.
MINUA VASTAAN TULEE PÄIVITTÄIN IRRALLAAN OLEVIA ISOJA KOIRIA! Kerrankin tuli kaksi saksanpaimenkoiraa ja omistaja huus, että ei ne
pure. Ne haisteli mua ja alko sitte näykkimään toisiaan. Ei ole pienten eikä isojen koirien vika, jos omistajat on liian laiskoja kouluttamaan niitä. Pienet koirat eivät ole syyllisiä siihen, että niiden omistajat eivät
ajattele sitä, että ne voivat loukkaantua juostessaan vapaana.
Sitä paitsi pari täällä sanoi, että antavat ensi
kerralla omien isojen koiriensa purra irtitulevia pieniä koiria. Onkohan viisasta? Saattaa kaduttaa,
kun pikkukoiran omistaja nostaa siitä ison jutun ja ehkä SUN OMA KOIRA lähtee sun luota pois!
Ajatelkaa nyt vähän ihmiset, ennen kuin kirjoitatte tollasia.
Vai ovat kääpiökoirat mielestäsi rumia.Voiko suloisempaa olla kuin cavalier,chihuahua,pikku terrierit ja monet muut pienet koirarodut.Vastaus:ei voi.
Isoissa koiraroduissa rumia koiria todella löytyy mm.mastiffi,bulldoggi,vihikoira,airedalenterrieri,irlanninsusikoira muutaman mainitakseni.Sitäpaisi isojen koirien omistajien sanotaan usein kärsivän heikosta itsetunnosta,jota (heikkoa itsetuntoa)ison koiran omistaja yrittää koiran avulla pönkittää.
Se on katsos niin,että niin koiraroduissa kuin ihmislajissakin on rumia,todella rumia,kauniita ja todella kauniita lajinsa edustajia.Ja taviksiakin,pystykorvia,mahtuu joukkoon.
Itse en juurikaan komenna pikkuista koiraani,koska se on niin kertakaikkisen suloinen olento ja tuo iloa elämääni jo pelkällä olemassaolollaan.
"Sitäpaisi isojen koirien omistajien sanotaan usein kärsivän heikosta itsetunnosta,jota (heikkoa itsetuntoa)ison koiran omistaja yrittää koiran avulla pönkittää."
SANOTAAN? Etkö ole jo oppinut, ettei pidä uskoa kaikkeen, mitä SANOTAAN.
Ja sitä paitsi, ulkonäöltään pystykorvat eivät suinkaan ole mtn taviksia. Päinvastoin. Niiden joukosta juuri löytyvät maailman kauneimmat koirat. Siis en nyt tarkoita pomeraniania, suomenlapinkoiraa, keeshondia, japaninpystykorvaa yms. karvapalloja, vaan esimerkiksi kaanaankoiraa, siperianhuskyä, grönlanninkoiraa, alaskanmalamuuttia, akitaa, shikokua, kishua, koreanjindonkoiraa... Pakko sanoa, etten ole muuten koskaan kuullut kenenkään sanovan huskyä taviksen näköiseksi, jokikinen kommentti niistä on ollut upea, uljas, komea, kaunis tai söpö.
Huskyt on rumia.
Pienet koirat kauniita
Pystykorvat,eli tunkionseisojat ne vasta todellisia rakkikoiria ovat aina räköttämässä.Kauneimmat koirat löytyvät pikkuisista koirista ja niiden luonne,mm.itsepäisyys,voiko suloisempaa olla.Ei voi.
ps.monet isot koirat ovat todella rumia ja kuolaavia.
meidän mopsi ainakaan mikään koriste ole. Vaan kyllä se koira taitaa olla, hiukan rottamaisesta ulkonäöstä huolimatta. Mielummin pieni koira tällaiseen 80 neliöön kuin iso koira jolle ei ehkä tilaa olisi tarpeeksi.
Oletko sitä mieltä että ihmisten täytyisi näyttää enemmän apinoilta? Apinoistahan me ollaan kaikki polveuduttu...Ja jos vastaus on kyllä, jätä säärikarvat/kainalokarvat yms ajelematta niin pääset hiukan lähemmäksi apina-aikoja...
no kylläpäs menee kummalliseksi tämä keskustelu, sanoo SEKÄ ISON(sekarotuinen) ETTÄ PIENEN(ranskis) KOIRAN OMISTAJA...
keskustelu on, kummallista...
ole kuin esimerkiksi rotikkapalstan ainaiset huudot "PITÄKÄÄ NE TAPPAJARAKKINNE POISSA SUOMESTA!" Sitä paitsi tässä on paljon enemmän perää kuin noissa rotikan vastaisissa väittämissä. Nimim. 99 % vastaan kävelevistä pikkukoirista remmiräyhiä