Onko kellään vinkkejä millä sais kissan olemaan pissaamatta kiellettyyn paikkaan.....kolmesta kissastani joku on keksinyt että on hauska käydä pissaamassa eteisen kenkäkomeroon!!Karkotteita olen kokeillut eikä myöskään liukuoven kiinni pitäminen auta,tämä veijari osaa sen näppärästi avata...ei ole kivaa lähteä töihin "omalaatuisen dödön tuoksuisena";(
Vastaukset 6
- catcat
Näistä vääriin paikkoihin pissaamisista on tälläkin foorumilla ollut miljoona aihetta, mutta sanotaan taas kerran.
Ihan ensiksi viet kissat eläinlääkäriin ja tarkastutat ettei kissoilla ole virtsavaivoja kuten virtsatulehdusta tai virtsakiteitä. Väärään paikkaan pissiminen on hyvin yleinen merkki siitä että kissalla on virtsavaivoja ja ne eivät parane kuin asianmukaisella hoidolla, mitkään karkoitteet sun muut eivät auto jos kissa on sairas. Hoitamaton virtsatulehdus tai kiteet voivat johtaa jopa kuolemaan, eikä se ole kissalle mukava olotila jos virtsarakossa on vaikka kidesakkaa tukkeena.
Hiekkalaatikkoja pitäisi myös olla vähintään saman verran kuin kissoja ja rauhallisessa paikassa.
Onko kissat muuten leikattuja?vanhin kissa on leikattu,kaksi nuorta kissaa ei ole,vaikuttaiskohan tähän se että on kaksi narttua ja yksi kolli(6kk vanha)?vanhempi narttu on 9.v ja leikattu,toinen narttu on 2.v ja leikkaamaton....käykö nämä "tyttöset" merkkaamassa paikkoja??
- catcat
mustakatti kirjoitti:
vanhin kissa on leikattu,kaksi nuorta kissaa ei ole,vaikuttaiskohan tähän se että on kaksi narttua ja yksi kolli(6kk vanha)?vanhempi narttu on 9.v ja leikattu,toinen narttu on 2.v ja leikkaamaton....käykö nämä "tyttöset" merkkaamassa paikkoja??
Leikkaamattomat kissat merkkailet, myös naaraat. Miksi ihmeessä naarasta ei ole vielä leikattu, vaikka se on jo 2vuotias? Leikkaamattomilla naarailla on riski saada kohtutulehdus ja jatkuvat kiimat rasittavat kissaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Lisäksi uros voi tulla sukukypsäksi jopa ennen 6kk:n ikää, joten kipin kapin kissat leikkaukseen niin ei tule vahinkopentuja.
Samalla kun kissat leikataa, voit pyytää eläinlääkäriä ottamaan virtsanäytteen ja tutkia se tulehduksen ja kiteiden varalta. catcat kirjoitti:
Leikkaamattomat kissat merkkailet, myös naaraat. Miksi ihmeessä naarasta ei ole vielä leikattu, vaikka se on jo 2vuotias? Leikkaamattomilla naarailla on riski saada kohtutulehdus ja jatkuvat kiimat rasittavat kissaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Lisäksi uros voi tulla sukukypsäksi jopa ennen 6kk:n ikää, joten kipin kapin kissat leikkaukseen niin ei tule vahinkopentuja.
Samalla kun kissat leikataa, voit pyytää eläinlääkäriä ottamaan virtsanäytteen ja tutkia se tulehduksen ja kiteiden varalta.Juu...meillä olisi tarkoitus kyllä saadakkin pentue näiltä kahdelta kissalta,sen takia ei ole vielä leikkausta suoritettu.Kunhan tämä ihme tapahtuu niin sen jälkeen molemmat operoidaan.
- sitä oli
jokapuolella noin kaksi vuotta. Välttämättä kissalla ei ole mitään elimellistä ongelmaa, vaan se voi johtua ihan muustakin syystä.
Omakohtainen kokemus juuri tästä jokapäiväisestä 8 vuotiaan kissan merkkailusta (leikattu).
Eli tuli pennun ostaja ja hän halusi juuri tämän ongelmakissan pennun sijasta, kun hän ihastui häneen ensisilmäyksellä, hän haluaa tämän kissan.
No totta kerroin, että en voi myydä merkkailevaa kissaa kenenkään riesaksi, mutta ostajalla oli se tunne, että se merkkailu loppuu, jos hän saa sen.Kissa muutenkaan toisten joukossa ei ollut tyytyväinen, ei tullut syliin jne.
Päätös tehtiin kahden viikon koeajalla ja tänä päivänäkin kissa on ollut jo 2 vuotta merkkaamatta ja on aivan hurmaava kehräävä sylikissa, että välttämättä ei tarvitse olla kissassa vika.- aina..
olla syynä sairaus, mutta se pitää ensimmäisenä tarkistaa ja sen jälkeen alkaa miettiä muita asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731939Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu21978- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 57629
- 58580