Kuulkaahan 50 ihmiset! Millaista Suomea ja omaa elämää odotitte 30 vuotta sitten, kun ensimmäinen öljykriisi oli ohi ja talous vielä kitui maassa, inflaatio jylläsi ja nuoriso täytti discot, muoti vähän leveämpään suuntaan, mutta sisustuksessa yhä voimakkaat värit.
Mitä kulutustavaroita odotitte? Mitä kodinkoneita? Millaisia ohjelmia televisioon? Millaista politiikkaa odotitte harjoitettavan?
Täyttyivätkö toiveet vai petyittekö, vai kenties saitte enemmän?
Mitä kulutustavaroita odotitte? Mitä kodinkoneita? Millaisia ohjelmia televisioon? Millaista politiikkaa odotitte harjoitettavan?
Täyttyivätkö toiveet vai petyittekö, vai kenties saitte enemmän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
30v takaperin ei ajateltu huonekaluja ,me oltiin silloin se nuoriso.
Meiät täytti halu elää,ei me oltu otsa rypys miettimäs tulevaisuutta,mailma oli meidän.
Politiikka oli silloin vasemmalla reunalla,muut oli hiljaa ,toisin kun nyt.
Eipä sitä paljon osannut odottaa,eikä edes ajatellut tulevaisuutta. Töitä oli joka puolella tarjolla. Tänään otti loparit,huomenna oli jo uusi duuni. Se oli niin turvattua silloin elämä. Haaveena tietysti perhe,sekä omakoti-talo.Kaikki tuo tuli saavutettua.
Tänään on enää talo ja auto jäljellä,sekä kodinkoneet.Vaimo ja lapset lähtivät vuosia sitten.
Tänään voisin paremminkin vastata siihen,että mitä odotan tulevaisuudelta.Ehkä se on näin hyvä.
pienet lapset, ja elämä niin "täysi", en huomannut odottaa mitään sen kummempaa, ja yleensäkin olen sellainen ihminen ettei minulla ole kovinkaan paljoa ennakko odotuksia, - elän päivän kerrallaan.
Vanhuutta....avioero, konkurssi ja muut ikävät asiat takana ja nyt elän yksin kohta työttömänä ja ei naurata yhtään.... TV:tä viis, sitä ei ole, vain tämä tietokone...revippä siitä, kait kohta ei ole rahaa tähänkääm ??
Nainen vain
tein yhden suurimmista valinnoista.
Olisin sanut ison tehtaan stipendinä palkallisen koulutuksen joko teknikoksi tai insinööriksi opiskelua varten.
Miksi en ottanut tarjousta vastaan? Johtui paljolti siitä, että samainen yritys alkoi suunnittelemaan säästötoimia parantaakseen kannattavuuttaan. Siihen kuului myös irtisanomiset, tosin nekin mahdollisimman pitkälti eläkkejärjestelyin.
Saatuani erään koulun stipandin ja mahdollisuuden aivan normaalilla kuukausipalkalla opiskeluun ko. yrityksen palkkalistoilla, sanoin kiitos ei.
Lisäksi sanoin, että autan heitä kulujen karsimisessa ja sanoin itseni irti.(olin heidän palveluksessa ollut jo kaksi vuotta).
Koulu oli työnteon ohessa käytävää ja alan töihin valmistavaa opiskelua.
No ei muuta kuin seuraavaa työpaikka etsimään ja laitoin paperit erääseen elintarviyritykseen(valion monopoliin), hakijoita oli yli kaksisataa ja haastatteluun otettiin kymmenen.
Sain työpaikan, vaikka firman raati joka oli paikalla ihmetteli, miksi haen tällaista työtä ja eikö minun pitäisi(kannattaisi) jatkaa opiskelua, koska todistukset olivat keskiarvoltaan yli ysin jonkin matkaa.
Totesin vain, että ei kaikkien pidä opiskella ja lukea, myös ne työtkin jonkun pitää hoitaa.
Sen jälkeen tehtiin työsopimus, johon kuului asuntoetu, kolmen lehden vuosikerrat,ym.Kaikki muu oli ilmaista, jopa pyykkipulveri, vain kaupan elintarvikkeet oli palkallaan ostettava.
No se oli elämäni helpointa aikaa kaikkineen, ei tarvinnut laskea rahan riittävyyttä, sillä oman työn ohella, tein muuta bisnestä niin, että senaikaiseet 8000mk.stereot ja vastaavat, siihen aikaan yllesyysasiat(hinnaltaan) ei taloutta hetkauttanut.
En sen paremmin tulevaisuutta visioinut. Tapasin nykyisen vaimoni ja elimme menevää elämää, mm. talvisin 3-kertaa viikossa jääkiekkoa katsomassa 70km.päässä mansesterissa. (Irvin G. oli myös hyvin innokas jääkiekon seuraaja,)
Muutenkin paljon menossa, elokuvia, jopa tavallista teatteria, asuntomessuja, jalkapalloa,kyläilyä kavereiden kanssa, ym,ym..
Esikoisen syntymä sai asettumaan ja oman asunnon hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.
Koska sieltä työpaikan läheltä en löytänyt sopivaa rakennuspaikkaa, niin taas radikaali ele, lopputili, ja mieluisammalta paikalta tontti, mutta kevättä odottaessa löytyi valmis ok.talo hyvästä paikkaa ja sinne hynttyyt.
Parin vuoden kärvistelyn(vieraan töissä) jälkeen oma yritys ja sitä niinkauan kun muutama paikka sanoi POKS!!
Siinä tämän hemmon tarina ""lyhyesti"" energia kriisistä yhedksänkytluvun laman yli lähelle milleniumia.
No ei ollut mitään haaveita, vaan olen aina pyrkinyt elämään enemmän fiilistellen, kuin tavoitellen vartavasten.
Elämäni, ainakin, näin hämäläisverta kantavana, on ollut minulle kaikkineen hyvä, ja ainakin sisältänyt isoja ja nopeita käänteitä ja sopeutumista olosuhteisiin.Sanalla sanoen: Värikästä!
Enpä äkkiä ajatellen vaihtais tätä elettyä kokonaisuutta toiseksi, olen tyytyväinen entiseen ja nykyiseen, myös tähän työkyvyttömään aikaan, jota on jatkunut kahdeksan vuoden verran.
En tästä työkyvyttömyydestä hyvää löytänyt moneen vuoteen, mutta olen nyt sinut sen kanssa ja näinkin elämä on merkityksellistä, jopa hyvääkin monelta osin.
ps. Itteni näköisen elämän olen saanut ja siitä kiitos jonnekin, 'joka', ja jotka sen mahdolliseksi muovanneet.
Olin juuri mennyt naimisiin ja odotin ihka omaa kotia, vaikka pienellä palkalla silloin pakerrettiin. Töitä oli ja unelma-ammattikin tuolloin vaihtui parempipalkkaiseen, josta edelleen eteenpäin... Diskoissa en käynyt, mutta tansseissa lavoilla, koska viraapelimuusikon (entinen rockmuusikko) vaimona osasin tanssia, johtuu tietenkin osin myös siitä, että kotona laulettiin ja musiikki soi... Ensitanssit 13 v. ja hyvin meni. Go go tyttönäkin nuorena olin mieheni siskon kanssa veljesporukan rokkibändissä! No se siitä, odotin omaa tupaa ja omaa lupaa. Ja sisulla se saatiinkin monen vuoden vuokralla asumisen jälkeen. Muotivaatteet toki piti olla aina, mutta äiti oli ompelija ja teki kaiken mitä tarvittiin. Kyllä valokuvat kertovat miten silloin sisustettiin, oi niitä aikoja... Kulutustavaroista ei niin ollut väliä ei myöskään kodinkoneista, kyllä nuori perhe pesi aluksi lakanatkin itse ihan kylpyammeessa ja pullat leivottiin joka viikonloppu. Uunissa ruuat tehtiin ihan itse. Ensimmäistä lastakin kävin imettämässä ruokatunnilla kotona, kun mies joutui työttömäksi ja minä jouduin menemään töihin. Lastenruuat tein vielä seuraavallekin lapselle, kun vihdoin ja viimein oma koti saatiin valmiiksi, vaikka opiskelin äitiyslomalla ollessakin. Televisio ei paljon elämää hetkauttanut, oli tärkeämpääkin tekemistä. Saatika sitten tyhjänpäiväiset tv-ohjelmat. Politiikkakaan ei kiinnostanut, niinkuin ei nytkään nuoria, joilla ei ole tietoa tarpeeksi asioista. Nyt harmittaa, sillä voisi olla jo pitkällä elämässä ja paljon paremmilla palkoilla... Nyt vaan ikuinen opiskelija, silti työelämässä, johon välillä pitää ottaa etäisyyttä, koska uratoiveet ja koulutus eivät koskaan kulkeneet käsi kädessä. Aina kun suoritit jotain niin lisää vaadittiin, eli aina väliinputoaja... Nyt satsaat lapsenlapsiin kaikkeni ja autan heitä niin paljon kuin pystyn. Onneksi vielä itsekin opiskelen... ei jää koskaan jalkoihin... vaikka hyväksy käytetäänkin röyhkeästi, kun nämä akateemiset samanikäiset (koulutuksen 20 v. sitten hankkineet) eivät itse pysy ajan tasalla ainakaan tietotekniikassa...