Meillä kummittelee

Terve vaan kaikille !
Asumme paritalon toista päätyä ja rakennus on ehkä noin 10 - 15 vuotta vanha.
Noin vuosi siitä kun olimme muuttaneet alkoi näitä ihmeellisiä juttuja tapahtua. Eli ensimmäinen outo asia oli kun olin yksin kotona ja katselin illalla televisiota. Aloin kuulemaan makuuhuonesta hiljaista musiikkia joka pikku hiljaa koveni. Tietysti ihmettelin asiaa ja menin katsomaan makkariin ja kuinka ollakaan stereot olivat menneet itsestään päälle. Sammutin stereot ja jäin ihmettelemään koko juttua. Kerroin avovaimolleni asiasta hänen tultua töistä ja hän oli aivan kauhuissaan. Meni taas jonkun aikaa tästä ( noin 2 kuukautta )kun olimme nukkumassa alkoivat stereot taas itsestään soida. Kello oli tasan yksi yöllä johon tulimme kiinnittämään huomion sillä tästä alkoi rumpa että stereot soivat harva se yö aina tasan kello yksi. Jossain vaiheessa se sitten taas loppui ja alkoi tulemaan kaikkea muuta. Yksi kerta katsoimme taas televisiota yläkerrassa kun alhaalta alkoi kuulumaan veden kohina aivan kuin joku olisi suihkussa. Kysyin puolisoltani laittoiko hän pesukoneen päälle johon hän vastasi kieltävästi aivan kauhuissaan. Nousin sitten ylös ja lähdin katsomaan miten hana olisi auennut itsestään, mutta siellä ei ollut hanat auki eikä vettä missään. Sitten on useita kertoja ollut niin että illalla mennessä nukkumaan olen huolehtinut ovet lukkoon ja aamulla meidän lähtiessä töihin on ulkoovi ollut raollaan. Mitään ei ole koskaan viety. Lukot on sarjoitettu meidän asuessa talossa uudestaan joten jotain outoa tämä on. Tänään taas töistä tullessani istuin tässä tietokoneella ja hätkähdin kun stereot alkoivat taas itsestään soida. Se tapahtuu siten että ne soivat ensin hiljaa ja pikku hiljaa ääni kovenee. Erilaisia " ääniä" on kuulunut nyt kahden vuoden aikana vaikka kuinka monesti....että sellaista . Jos jollain on samankaltaisia kokemuksia olisi kiva kuulla.
Ps. Emme ole muuttamassa. ; )
133466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Missäpäin Suomea asustelette? Tietävätkö naapurit mitään näistä ilmiöistä, tai onko teillä mahdollisuuksia ottaa yhteyttä edellisiin asujiin?

Äänestä

sen läheisyyteen vai joku sukulainen jolta jäänyt asiat kesken??:D tossa muutama varteen otettava vaihtoehto:) joku joka on kuollut 1aikaan kenties.

esimerkiksi kaverini taloon (kerros) muutti nainen ja hänen lapsensa. jossa oli nainen murhannut miehensä niin tämä äiti kuuli öisin aivan kun joku olisi soittanut "ikävän kullosta" musiikkia. (muut naapurit eivät tätä kuulleet). ja hän kyseli naapureilta talon tapahtumista ja kas kas!!

itsekkin muutettuani joskus aikaa sitten yksiöön josta jo olen pois muuttanut. yhtenä yönä nain aivan kuin joku olisi hirttäytynyt ikkunan eteen. tumma hahmo joka hävisi lähes samantien. ja valot olivat kerran syttyneet ihan itsestään.. että että voisin jatkaa listaa loputtomiin:D ,utta ne menee ihan omakohtasiin muihin kokemuksiin:)

Äänestä
  • laittaman:D

    Äänestä

  • Niin on tullut itekin mietittyä sitä kellon aikaa mutta kun nykyään ne saattaa alkaa soida mihin aikaan tahansa. Nyt viime aikoina aina 16.05 mutta ei kyllä taas tänään.....

    Äänestä

  • Jousimies kirjoitti:

    Niin on tullut itekin mietittyä sitä kellon aikaa mutta kun nykyään ne saattaa alkaa soida mihin aikaan tahansa. Nyt viime aikoina aina 16.05 mutta ei kyllä taas tänään.....

    se ei kyllä välttämättä katso kellon aikaa jos joku haluaa välttämättä vilistellä:D paikasta toiseen..

    mutta jos kyseisestä kummituksesta ei ole haittaa niin "ehkä se on ihan mielenkiintoistakin":)

    yhdessä tapauksessa näet ihmiset muuttivat pois yhdestä asunnosta tuonkin tuosta koska joku mies tuli joka yö pedin viereen ja sanoi "rakastan sinua".. tiiä sitten mitä sielläkin on tapahtunut:D

    Äänestä

Ehkä voisit jutustella naapurisi kanssa...tuskin outoja tapahtumia on vain teidän puoliskossanne!! Onko naapurinne asunut talossa sen valmistumisesta saakka...onko tietoa? Jos on niin varmasti tietää jos asunnossa on joku kuollut...
Minun isällä on täysin vastaava kokemus stereoista...yöllä lähti itsestään soimaan ja musiikki vain koveni kunnes isäni kiskaisi töpselin seinästä...sitä ei kuitenkaan tapahtunut muistaakseni kun kerran tai pari...

Äänestä

Mielenkiintoista, että ilmiöt ovat jatkuneet teidän kohdalla näinkin pitkään, sillä poltergeistit ja muut vastaavanlaiset kummittelutapaukset ovat usein vain väliaikaisia. . Oletan kuitenkin silti, että kyseessä on jonkinlainen sinnikäs kiusahenki, eli talossa josku kuollut henkilö tai muuten vain joku sinut tuntenut henkilö, joka on kuollut ja haluaa vähän kiusoitella.

Loputtomiinhan tämäkään kummittelu ei tule jatkumaan, mutta suosittelen tekemään asialle jotakin kuitenkin.. eihän kauhun pelossa ole mukava elää, vaikka ei tälläistä tarvitsisi edes pelätä, mutta se pelko tulee automaattisesti jokaiselle meille.
Suosittelen siis ottamaan yhteyttä ammattimeedioon, joka kykenee kommunikoimaan tämän kiusoittelevan hengen kautta ja sitä kautta saa sen lähtemään henkimaailmaan, myös itse voitte yrittää saada yhteyttä kyseiseen henkeen, mutta koska ette ole alan ammattilaisia, niin se mitä todenäköisemmin ei onnistu.

ja vielä sellainen huomio, että kannattanee kytkeä stereot poissa päältä, ihan johtoja myöten, jos niitä ei kuuntelee, niin välttyy ainakin tältä stereo häiriköinniltä.

Äänestä
  • Heh...mahtaa se henki sitten jonkin aikaa ihmetella, jos/kun johdot ovat kokonaan pois pistorasioista...parasta sitten kuitenkin toivoa, ettei se kokoa lisaa energiaa kayttoonsa ja "opettele" siitakin huolimatta kytkemaan stereot paalle...;)

    Äänestä

aloittaisin.Onko stereoissa herätystoimintaa jonka joku kylässä kävijä olisi pilanpäiten
voinut ajastaa?Onko ulko-ovi asennettu kunnolla?
esim.itse oven ja karmin väli liian iso jolloinka
päivä/yön lämpötila vaihtelut voisivat aiheuttaa
aukenemisen.Telkin(lukon "kielen")toiminta tarkistettu?Missä naapurin pesutilat sijaitsee?Olisiko siellä jostain syystä poikettu heidän
tavallisista pesuajoista esim.vatsataudin takia?
Vielä takaisin stereoihin.Onko radiopuoli kyseessä?Onko kyseessä siinä tapauksessa aina samasta kanavasta?Jos on ,niin silloin voisi
päätellä että ne numerot merkitsee jotain.
esim.97,7 / heinäkuussa 1997...

Äänestä
  • Ei ole näissä stereoissa herätystoimintaa, että sen voi unohtaa ja soittoajat ovat muuttuneet nyt miten milloinkin...eikä sinä aikana ole kukaan kylässä käynyt. Meidän ulko-ovi on todella tiivis niinkuin tämän ikäisessä talossa yleensä, että myös se on pois suljettu mahdollisuus.
    Seinänaaapurin suihkutilat sijaitsevat kyllä samalla kohdalla kuin meillä mutta sieltä ei kyllä kuulu koskaan mitään niin hyvin on seinä välillemme rakennettu ja se ääni silloin oli aivan selvä ja kuului meidän puolelta. Tuosta kanava asiata en oikein osaa sanoa kun en ole koskaan tarkistanut että mistä se lähetys oikein tulee. Lisäisin vielä että on myös paljon ollut "ääniä" esim. niinkuin joku liikkuisi alakerrassa kun olemme ylhäällä ja kun olen mennyt tilanteen tarkistamaan ei ketään ole löytynyt. En todellakaan osaa sanoa mistä nämä kaikki tapahtumat johtuvat jos asuisin yksin voisin epäillä omaa mielenterveyttäni mutta myös vaimoni on näiden outojen tapahtumien todistaja.

    Äänestä

  • Jousimies kirjoitti:

    Ei ole näissä stereoissa herätystoimintaa, että sen voi unohtaa ja soittoajat ovat muuttuneet nyt miten milloinkin...eikä sinä aikana ole kukaan kylässä käynyt. Meidän ulko-ovi on todella tiivis niinkuin tämän ikäisessä talossa yleensä, että myös se on pois suljettu mahdollisuus.

    minkälainen tunnelma talossanne valitsee?
    Jo aiemmin ilmaisit että ette ole muuttamassa,joten otaksuttavasti ei ainakaan kovin ahdistava.Jos tämä "henki" haluaisi teidät pois tilanne olisi varmaankin toinen. Nimim.tietäjä tuossa aikaisemmin suositteli ammattimeedioon yhteyden ottamista ja se on
    varmaankin hyvä idea.Ainakin saisitte tietää kuka jakaa asunnon kanssanne ja ehkä vielä
    miksi.

    Äänestä

  • Jousimies kirjoitti:

    Ei ole näissä stereoissa herätystoimintaa, että sen voi unohtaa ja soittoajat ovat muuttuneet nyt miten milloinkin...eikä sinä aikana ole kukaan kylässä käynyt. Meidän ulko-ovi on todella tiivis niinkuin tämän ikäisessä talossa yleensä, että myös se on pois suljettu mahdollisuus.
    Seinänaaapurin suihkutilat sijaitsevat kyllä samalla kohdalla kuin meillä mutta sieltä ei kyllä kuulu koskaan mitään niin hyvin on seinä välillemme rakennettu ja se ääni silloin oli aivan selvä ja kuului meidän puolelta. Tuosta kanava asiata en oikein osaa sanoa kun en ole koskaan tarkistanut että mistä se lähetys oikein tulee. Lisäisin vielä että on myös paljon ollut "ääniä" esim. niinkuin joku liikkuisi alakerrassa kun olemme ylhäällä ja kun olen mennyt tilanteen tarkistamaan ei ketään ole löytynyt. En todellakaan osaa sanoa mistä nämä kaikki tapahtumat johtuvat jos asuisin yksin voisin epäillä omaa mielenterveyttäni mutta myös vaimoni on näiden outojen tapahtumien todistaja.

    Kokeiles seuraavaa, jos talosta löytyy tietokone: laita tallentava webbikamera seuraamaan tilannetta alakerrassa tai sinne, missä eniten esiintyy näitä anomalioita. Ei tarvitse enää sen jälkeen pohtia mielenterveyttä ja samalla saattaisi saada hiukka enemmän vihjeitä siitä, mitä tapahtuu...

    Äänestä

hei! en voinut olla vastaamatta...uskon kyllä tuohon mitä teillä on tapahtunut yms...olen myös kokenut
vastaavanlaista...meillä tosin oli pieni koira joka heräsi yöllä ja alkoi vikistä tuijotti tyhjyyteen ja veti häntänsä koipien väliin ja pelkäsi eli näki jotain mitä minä en nähnyt...asunona oli rivitalo..kerrankin lähdimme koko neli henkinen perhe la iltapäivällä kauppaan ostoksille...oli kaunis kesä iltapv...ovet laitomme lukkoon ...kun tulimme yllätyimme totaalisesti kun taka ovi oli avattu aivan selälleen verhot heiluivat tuulessa...oli vain 3 avainta asuntoon!!! joten kuka avasi oven!!!
mm...kerran ollessani yksin asunnossa syys kesällä illalla kymmenen aikoihin...
tein voileipiä keittiössä selkä muihin huoneisiin päin...tunsin kuinka joku tuli seisomaan taakseni ja painoi sormella lujaa selästä!!! säikähdin aivan hirveästi huudahdin ja ryntäsin ulos ajoin autollani keverilleni ja olin yön pois asunnosta.. sen jälkeen en halunnut jäädä asuntoon yksin...se oli rivitalo asunto vantaan leppäkorvessa...talo ei ollut vanha rakennettu vuonna 93....saimme myöhemmin kuulla että asunnon haltija oli kuollut...olen myös kuullut miten henkimaailma todellakin on olemassa...kun sen itse kokee niin ei voi muuta kuin todeta sitä että elämä jatkuu varmasti joillain tasoilla kuoleman jälkeen...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jousimies kirjoitti:

Terve vaan kaikille !
Asumme paritalon toista päätyä ja rakennus on ehkä noin 10 - 15 vuotta vanha.
Noin vuosi siitä kun olimme muuttaneet alkoi näitä ihmeellisiä juttuja tapahtua. Eli ensimmäinen outo asia oli kun olin yksin kotona ja katselin illalla televisiota. Aloin kuulemaan makuuhuonesta hiljaista musiikkia joka pikku hiljaa koveni. Tietysti ihmettelin asiaa ja menin katsomaan makkariin ja kuinka ollakaan stereot olivat menneet itsestään päälle. Sammutin stereot ja jäin ihmettelemään koko juttua. Kerroin avovaimolleni asiasta hänen tultua töistä ja hän oli aivan kauhuissaan. Meni taas jonkun aikaa tästä ( noin 2 kuukautta )kun olimme nukkumassa alkoivat stereot taas itsestään soida. Kello oli tasan yksi yöllä johon tulimme kiinnittämään huomion sillä tästä alkoi rumpa että stereot soivat harva se yö aina tasan kello yksi. Jossain vaiheessa se sitten taas loppui ja alkoi tulemaan kaikkea muuta. Yksi kerta katsoimme taas televisiota yläkerrassa kun alhaalta alkoi kuulumaan veden kohina aivan kuin joku olisi suihkussa. Kysyin puolisoltani laittoiko hän pesukoneen päälle johon hän vastasi kieltävästi aivan kauhuissaan. Nousin sitten ylös ja lähdin katsomaan miten hana olisi auennut itsestään, mutta siellä ei ollut hanat auki eikä vettä missään. Sitten on useita kertoja ollut niin että illalla mennessä nukkumaan olen huolehtinut ovet lukkoon ja aamulla meidän lähtiessä töihin on ulkoovi ollut raollaan. Mitään ei ole koskaan viety. Lukot on sarjoitettu meidän asuessa talossa uudestaan joten jotain outoa tämä on. Tänään taas töistä tullessani istuin tässä tietokoneella ja hätkähdin kun stereot alkoivat taas itsestään soida. Se tapahtuu siten että ne soivat ensin hiljaa ja pikku hiljaa ääni kovenee. Erilaisia " ääniä" on kuulunut nyt kahden vuoden aikana vaikka kuinka monesti....että sellaista . Jos jollain on samankaltaisia kokemuksia olisi kiva kuulla.
Ps. Emme ole muuttamassa. ; )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu