rotu vs. maatiais, ilmainen vs kallis

järkevämpi kissanystävä

Uskoisin ymmärtäneeni, mitä "kissanystäväinen" vouhkaamisellaan ajaa takaa, ja olen lähes täysin samaa mieltä.

Maatiais- ja rotukissat ovat molemmat ihania lemmikkejä. Ystäväinen ei missään vaiheessa haukkunut kumpiakaan. Hän toi vain hyvin esille, miten erilaisella mentaliteetilla kumpiinkin suhtaudutaan.

Vaikka osaa rotukissakulttuurista voi pitää tuomittavana (näyttelyt, tyyppiylijalostus joillakin roduilla), ei kukaan voine kieltää sitä että rotukissoja virallisella kasvattajanimellä kasvattavat olisi eläinsuojelulain parhaalla puolella liikkeellä. Kuten incat-linkeistä joista Ystäväinen on jaellut käy ilmi, yhden terveen ja hyvinhoidetun pennun tuottaminen todellakin maksaa satoja euroja! Yksikään näistä euroista ei ole hukkaanheitettyä rahaa, koska huonosti hoidettu vahinkopentu voi yhtä lailla aiheuttamiensa jatkuvien eläinlääkärilaskujen muodosta nostaa kokonaiskustannuksensa satoihin euroihin.

Rotukissakasvattajat eivät kaupittele pentujaan epämääräisillä palstoilla, eikä heillä on kiire saada pentuja menemään - päinvastoin, monilla on jopa jonotuslistat, mikä mahdollistaa epäilyttävien ostajien käännyttämisen pois.

Virallisen kasvattajanimen saanut on kurssitettu mm. genetiikasta, tarttuvista taudeista ja muusta vastaavasta: hän osaa välttää sisäsiitoksen ja kykenee estämään murheellisten geneettisten vikoja ja vaarallisten tautien kiusaamien eläinten käyttämisen siitokseen.

Entäpä mikä on maatiaisten tilanne? Valitettavasti maatiaiskasvattajia ei ole, mikä on suuri harmi! Eurooppalainen -rotu on käytännössä sama mutta yllämainituilla positiivisilla piirteillä, mutta hinta taitaa karkottaa ostajat. 99% maatiaispennuista on huonosti hoidettuja vahinkopentuja, joista iso osa päätyy kulkukissoiksi/huonoille omistajille/petojen suuhun vain siksi, että niiden ottamiselle ei ole asetettu sitä pientä kynnystä joka on ainoa joka toimii eli HINTA. Ei kesäkissailmiötä olisi, jos maatiaispentu maksaisi edes satasen!

Hyvä kasvattaja on usein valmis ottamaan pennun takaisin, jos yhteiselo ei sujukaan. Lisäksi oikea kasvattaja vastaa mielellään kysymyksiin ja neuvoo pennun kanssa - tätä apua ja turvaa et saa pentutehtailijoilta.

Olen nähnyt useita pentutehdastapauksia ja uskallan siksi kokemuksen rintaäänellä todeta, että rekisteröimättömän "rotukissan" otto on riski. Kyse on aina ikävästä pentutehtailusta, ja pennuilta löytyy liian usein tappavia tauteja ja/tai geneettisiä vikoja.

Olen sitä mieltä, että uuden omistajan mahdollisuus maksaa kissasta - myös maatiaisesta - 100-200 euroa takaa, että rahaa löytyy myös ruokaan JA yllättäviin eläinlääkärikuluihin.

10

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siamin varaknullah II

      #
      Virallisen kasvattajanimen saanut on kurssitettu mm. genetiikasta, tarttuvista taudeista ja muusta vastaavasta: hän osaa välttää sisäsiitoksen ja kykenee estämään murheellisten geneettisten vikoja ja vaarallisten tautien kiusaamien eläinten käyttämisen siitokseen.

      Olen sitä mieltä, että uuden omistajan mahdollisuus maksaa kissasta - myös maatiaisesta - 100-200 euroa takaa, että rahaa löytyy myös ruokaan JA yllättäviin eläinlääkärikuluihin.
      #

      Alkaa näköjään olemaan nämä rotukissatehtailijat yhtä sisäsiittoisia kuin tuotoksensakin.

    • olisi silti

      kesäkissoja tulisi silti vaikka hinta olisikin satasen (joka on mielestäni aivan liikaa)
      ei ne pennut jätä tulematta jos hinta ois korkee,eihän se heti meinaa että ihmiset leikkauttasi niitten naaras kissansa,jotkut ihmiset vastustaa steriloimista joten he eivät sitä lemmikilleen tee ja pentuja tulee jatkuvasti -> varsinkin jos emo käy ulkona

      ihmiset myy maatiaisia siks niin halvalla tai antaa pois koska niitä vaan tulee tasasen väliajoin lisää
      vai pitäiskö mielestäsi pennut sitten tappaa ennemmin kuin saisivat hyvän kodin ??
      vaikka ihmisellä ei olisi kerralla varaa maksaa siitä eläimestä 100-200 euroa,se ei meinaa ettei se kykenisi huolehtimaan siitä (sen rahan minkä maksaa eläimestä vois yhtä hyvin pistää sen kisulin mahaan 100 €llä saa jonkun verran ruokaa)

      ne kellä syntyy pentuja pitäisi kattoo tarkemmin että mihin kissan vie,tutustua ihmiseen (voi samalla saada uusia ystäviäkin) käydä kattomassa mihin kissa menee asumaan ja millasiin oloihin ja opastaa uutta omistajaa miten kissan kanssa toimitaan ja kertoa mitä perustarvikkeita pitää ostaa

      itelläni oli kaikki kissalle tarvittavat tavarat valmiina monta kuukautta kun toin sitten kisun kotiini (josta en maksanut kun 20 euroa) ja pidän hyvä huolta hänestä, kisu on kuin perheenjäsen

      • hymm

        Mitä jos rakkalle kissallesi sattuu onnettomuus ja hänet täytyy vaikka leikata?Onko sinulla vara pistää 200-500 e eläinlääkäriin ?

        Oma kissani sai suolitukoksen joka onneksi lähti sitten liikkeelle parafiiniöljyllä ja suolihuuhtelulla .Hintaa tälle tuli 300e.Kissa olisi kokenut kivuliaan kuoleman jos minulla ei olisi ollut varaa hoitaa sitä.


      • tai ei,

        kissojen ei pitäisi antaa juoksennella vapaana tekemässä pentuja, joista sitten täytyy halvalla ja äkkiä päästä eroon. 100 € perheenjäsenestä, ja ystävästä seuraaviksi 20 vuodeksi ei voi olla liikaa!


      • jonka
        tai ei, kirjoitti:

        kissojen ei pitäisi antaa juoksennella vapaana tekemässä pentuja, joista sitten täytyy halvalla ja äkkiä päästä eroon. 100 € perheenjäsenestä, ja ystävästä seuraaviksi 20 vuodeksi ei voi olla liikaa!

        kissalla suolitukos... Toisella kisullani on vähän samaa ongelmaa eikä ainenkaan karvapalloja ehkäisevä kuivamuona tai ruoho tunnu auttavan. Mitä kissalle voisi antaa ehkäisevästi? Antoiko lääkäri vinkkejä?


      • rotukissan omistajan
        hymm kirjoitti:

        Mitä jos rakkalle kissallesi sattuu onnettomuus ja hänet täytyy vaikka leikata?Onko sinulla vara pistää 200-500 e eläinlääkäriin ?

        Oma kissani sai suolitukoksen joka onneksi lähti sitten liikkeelle parafiiniöljyllä ja suolihuuhtelulla .Hintaa tälle tuli 300e.Kissa olisi kokenut kivuliaan kuoleman jos minulla ei olisi ollut varaa hoitaa sitä.

        hyvän taloudellisen tilanteen???
        Ei mikään!
        Kissa on voitu ostaa osamaksulla tai siihen on voitu säästää rahaa pidemmänkin aikaa!!
        Eli se on minusta naurettavin perustelu, että jos on ostanut rotukissan, niin on varaa hoitaa sairauskulut paremmin kuin halvan maatiaisen hankkinut.
        Ja taloudellinen tianne voi heitellä niin paljon, kyllähän jokainen järkeä käyttävä ihminen sen tajuaa! Rotukissankin omistaja voi jäädä työttömäksi, vai sattuuko se vain maatiaisten omistajille?!! Ihme tekosyitä.

        Ja itselläni on rekisteröity rotukissa (maksettu osamaksulla). Ja ilmaisia maatiaisia ollut aina!

        Hoitanut olen kaikkia yhtä suurella huolella, ja erään ilmaisen maatiaisen sairastellessa lainasin rahat vanhemmiltani ja olen maksellut niitä hiljalleen takaisin, vaikka kissani kuoli, kissa oli rakkainta mitä minulla oli, enkä kadu senttiäkään, mitä kissaani laitoin!

        Meillä minä syön huonommin kuin kissat, jos sattuu tiukempi kuukausi, mutta kattien ruoat olen ostanut tinkimättä eläinkaupan parhaimmistosta.

        Eli itse en ole varakas, mutta aina olen pitänyt huolen, että kissani saavat parhaan hoidon hintaan katsomatta!
        Ja hätätilanteen sattuessa tiedän, että rahat ovat aina lainattavissa ja näin olen varmistanut kissojeni tulevaisuuden siihen asti kunnes oma taloudellinen tilanteeni vahvistuu!


      • kissanystäväinen

        Ihan kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa: vahinkopentujen luovutus eteenpäin tai niiden tappaminen!

        Niin kauan kuin ihmiset näitä ilmaiseksi ottavat, eivät pennuttajat valitse sitä JÄRKEVÄÄ vaihtoehtoa, eli kissojensa leikkauttaminen niin ei tulisi niitä pentuja!

        Mikä teitä vaivaa kun ei järki pelaa??


      • Janhenia
        kissanystäväinen kirjoitti:

        Ihan kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa: vahinkopentujen luovutus eteenpäin tai niiden tappaminen!

        Niin kauan kuin ihmiset näitä ilmaiseksi ottavat, eivät pennuttajat valitse sitä JÄRKEVÄÄ vaihtoehtoa, eli kissojensa leikkauttaminen niin ei tulisi niitä pentuja!

        Mikä teitä vaivaa kun ei järki pelaa??

        Tätä yritin ystävällenikin sanoa, että ei nuo "vahinko"-pentueet ikinä lopu niin kauan kuin on ihmisiä jotka ottaa niitä aina uudestaan ja uudestaan.

        Sitä paitsi jos emo kissan omistaja ottaisi edes vaikka joku pennusta 20€ ja pentuja olisi neljä vaikka niin sillä maksaisi emo kissan leikkauksen. Näin teki minun kissan emon omistajakin.

        Maatiaisilla saa toki tehdä pentuja mutta harkiten, kissan tutkien FelV ja FIP osalta ja todella miettien että on valmis tekemään parhaansan tiineysaikana ja pentujen kanssa ruokinnnan ja hoidon suhteen (laadukas ruoka, madotukset ja rokotukset).


    • lolololololol

      "Rotukissakasvattajat eivät kaupittele pentujaan epämääräisillä palstoilla, eikä heillä on kiire saada pentuja menemään" Taas tätä. Joo ehkei ne täällä niitä kissoja kaupittele mutta tulee kuitenkin mainostamaan itteään ja musta tuntuu että tässä taitaa olla taas tuo samainen "kissanystäväinen" asialla. tai ainakin joku yhtä hurahtanut. hohhhhhooooo

    • Janhenia

      Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Maatiaisestakin pitäisi pyytää rahaa, edes se 20€. Se karsisi ostajia eikä hetken mielijohteesta tehtyjä päätöksiä enää tehtäisi niin helposti kun jotain pitäisi maksaa.

      Totta kai on ihmisiä, jotka hoitaa kissansa hyvin huolimatta siitä, onko maksanut siitä, mutta valitettavasti on paljon enemmän ihmisiä jotka ei näin tee. "Sehän on ilmainen ja niitä saa aina uusia, _ilmaiseksi_ tuolta naapurista..."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      59
      3166
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2964
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2862
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2668
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2548
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2530
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    Aihe