Mitä sait evääksi äidiltä.
Minun eväs oli, että " kyllä sitä viiskymmentä
vuotta on vaikka aidan vitaksena"
Minun eväs oli, että " kyllä sitä viiskymmentä
vuotta on vaikka aidan vitaksena"
Äidin eväät
mitä sait evääksi
231209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mielilauseeni, sillä jaksaa pitkälle..:)
Äitisikin oli alistettu?
, tuota sanontaako tarkoitat?, - ei äitini sitä käyttänyt - hän latisti vain raamatunlauseillaan.
Minusta se on hyvä apu tilapäisahistuksessa :)
tai vaihtoehtoisesti tämä, "Aikasa kutakkii, sano pässi kun piätä leikattiin" :)
pyrkivät elämänarvon ja tasa-arvoon pyrkimisen.
Yksi elämää helpottava lause pitkälle venyneen päivän jäleen oli: "huomenna on päivä uus, ja ensviikolla kuus".
Siis. Kaikkea ei tarvitse tänään saada valmiiksi.
on usko siihen, että ihminen osaa tehdä kaikkea mitä itse tahtoo, jos ihan oikeasti haluaa.
Tieto, taito, keinot, välineet ja apu löytyy, kun niin päättää.
Olin 18 v, vuosi oli 1969, kun jouduin lähtemään kotoa. Muutin Tampereelle, kuten niin monet nuoret siihen aikaan lähikunnista ja vähän kauenpaakin kotoansa lähtivät. Alivuokralaishuone oli ensimmäinen asuntoni.
Äitini eväät olivat: "Pirä ittes ihimisenä. Palakastas maksat ensin katon pääspäälle, sitten ruokas ja vasta sitten muuta, mihinkä rahas riittää. Ja laita sitten pahanpäivän varalle säästöhön". Näin olen elänyt ja eväät on riittäneet.
että,vastatuuli kasvattaa siipiä.Näillä eväillä.
Äitini evästi: "Sä lapsenuskos´ säilytä. Se sul´ on paras ystävä. Maailman aarteet tomu vaan on rinnalla uskon lapsekkaan."
realisti.ja äitisi oli[on] viisas ihminen.
..et laita paskaa asialle, ja mene itse perässä tekee sen.
Mutta jos itse nyt neuvoisin.
Niinpä sanon että älä sotke itseäsi mihinkään,
ja vähiten sellaiseen mikä ei sinulle kuulu.
Oma äitini ei ollut äiti-tyyppiä
Ei myöskään talousihminen.
Meillä ei ole vieläkään minkäänlaisia välejä, viileän kohteliaat.
Hänen lempilauseensa oli minulle, ei pojille: "Joka ei työtä tee olkoon syömättäkin".
Työtä jouduin tekemään ja paljon, sekä kantamaan lapselle liian suurta vastuuta.
aina oli tunne ettei ollut riittävä, tai tarpeeksi hyvä...ei ollut niistä eväitä matkalle.
En muista yhtään sylissäoloa, tai edes silitystä, - ei mitään emotionaalista lämpöä.
Ja ikävä kyllä, en osaa rakastaa häntä vieläkään, - vaikka halluisin niin kovasti..
"Ei tänne jäädä". Äiti lähetti näillä sanoilla piiaksi kaupunkiin kun kansalaiskoulu loppui. Ei ollut kunnon vaatteita päälle laittaa. Koskaan emme puhuneet tulevaisuudesta. Olin kuin ilmaa. Taisi olla äitillä liian rankka evakkoreissu...
monessa sen ajan suurperheessä oli sitä tunnekylmyyttä, sellainen yksilöllinen hoiva puuttui..
Kylmyyden selittänee sekin ettei äidillä ollut omaa äitiä, hän oli kai jäänyt vaille itsekin sitä äidinrakkautta, vaikka olikin kuulemma ollut tätiensä ja isänsä lellimä.
Ei hän osannut meille kuitenkaan sitä saamaansa rakkautta jakaa, tai minulle ainakaan, - olin vanhin ja väärää sukupuolta kuulemma.
En minä enää ole katkera, enkä myöskään näytä nurjaa naamaa äidilleni, jokainen on vanhempi kykyjensä mukkaan - ja hänellä niitä ei ollut kohdallani enempään.
Kaikesta huolimatta kannan jonkinlaista huolta hänestä, ja hänen toimeentulostaan isän kuoleman jälkeen, vaikka se sellainen rakkaus puuttuukin..
välejä äitini kanssa. Kun 18 vuotiaana lähdin, sitä ennen olin jo asunut pari vuotta opiskelujen vuoksi muualla, äiti ei edes hyvää matkaa toivottanut.
Isältä sain lahjaksi matkalipun verran ja ylikin (eli siihen aikaan 500 markkaa). Isää kaipaan vieläkin.
Nyt sitten vuosikymmenien jälkeen kelpasin hänelle hoitamaan taloutta ja muista asioista huolehtimaan.
Veljeni on aina ollut hänelle se parempi lapsi.
En kanna silti enää mitään kaunaa enkä katkeruutta, mutta en osaa olla mitenkään sydämellinen häntä kohaan.
Samanlaisia tarinoita olen kuullut tuttaviltani, kuinka tytöt eivät olleet mitään, varsinkaan maaseudulla. Kuinkahan moni viisikymppinen nainen kantaa mielessään samanlaista traumaa?
Minulla ei enää kotoa muuttamisvaiheessa ollut äitiä, mutta isä sanoi niin kauniisti, että muistan sen lopun ikääni: "Muista sitten, että tapahtui mitä tahansa, täällä on sinulle aina koti."
pärjätäkseni elämässä.
Sain sekä käytännön opetukset että henkiset arvot.
Äitini kannustus oli: "kyllä kissa kynnet löytää, kun puuhun pitää päästä" joka tarkoitti että kaiken oppii kun on vaan halua oppia.
Äiti haudattiin lauantaina ja lapsenlapsen muistotilaisuudessa pitämästä puheesta ote:
"Mummu elää jatkuvasti elämässämme, hänen elämän asenteensa, kädentaitonsa jopa huumorintajunsakin on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja näkyy jokapäiväisessä arjessa".
Äidilläni oli paljon sanontoja, joita hän viljeli. Yksi niistä liittyi vaatetukseen, ja saman opin ovat varmaan saaneet monet muutkin ikäiseni: "Ei vaatteiden tarvitse olla uusia ja hienoja, kunhan ovat puhtaita ja ehjiä."
Olen laiska siivoamaan, mutta varmaan äidin opeista johtuu, että minua eivät niinkään häiritse nurkissa pyörivät pölypallot kuin epäjärjestys. Äiti aina saarnasi minulle, kun jätin tavarani hujan hajan: "Samalla vaivalla ne laittaa paikoilleen."
Hiukan ironisesti äidillä oli tapana myös sanoa: "Pakko ei ole muu kuin köyhän kuolema." - tarkoittaen sitä, että rikas pystyy ainakin pitkittämään kuolemistaan, koska voi ostaa itselleen parhaan mahdollisen hoidon (ennen kansanterveyslakia, vaikka julkisen sektorin alasajon vuoksi alkaa päteä taas).
Oma äitinikin on opettanut: "Vie mennessäs ja tuo tullessas, näin pysyy järjestys pihalla ja sisällä". Joskus taisi unohtua omien lasten ollessa pieniä :))
Eikä eväitä matkaan laitettu.
Oli paksu luminen talvi 60 luvulla ja hirmu harva
hakkuu palsta edessä.
Ei kele saanut edes suola rahojakaan päivän töistään.
Pistin moottorisahan kannon nokkaan,ja tuumasin että
tämä riitti nyt tältä talvelta minulle.
Vähän siinä äet muori vastaan kampes jotta
kahotaan nyt kyllä tässä jotenkin toimeen tullaan.
(olin sillon perreen ainut elättäjä kahden lehmän kantturan lisäksi)
Tuli hypättyy liikkuvaan junnaan ja sillä reissulla vieläkin oon.
Puolenkymmentä vuotta sitten saattelin äitini 4 kk ajan syöttämällä ja
juottamalla kaksikertaa päivässä sairaalan osastolla.
Ei pystynyt halvautuneena enää itse syömään.Silloin mulle sanoi
että oikean ratkaisun aikoinaan teit kun lähdit,
kun on ollut töitä siitä lähtien yllinkyllin ja enemmänkin.
lähtenyt mailmalle,mulla oli kanssa karu ja kova ihminen äitinä.
Mieleeni on jäänyt äirin sanat varallisuudesta"mulla ei ollut kuin vittu ja virsikirja eväänä ja molemat on mukulat repineet"
Köyhää oli elämä
Äiti tapasi sanoa "pidä itsesi kurssissa, jos et itse pidä niin ei muutkaan", eli tarkoitti sitä. että arvosta itseäsi. Kyllähän tuo pitää paikkaansa, jos itse aliarvioi itsensä ja on "näkymätön" saan sitä myöskin olla.
"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" on parhaita suomalaisia sananlaskuja, ja myös sen sisältämän ajatuksen olen kotoa saanut evääksi. Olen ihan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin, ja toisaalta, toinen ihminen on täsmälleen yhtä arvokas kuin minä. Toinen voi olla rikkaampi, oppineempi, ihmisenä "parempi" (tällä tarkoitan esim. tapaa, jolla kohtelee toisia ihmisiä, tai toisaalta elämäntyylin eettisyyttä), mutta olemme kuitenkin kaikki omine ainutlaatuisine ominaisuuksinemme yhtä arvokkaita.