huopahattu. Ne olivat nuorisomuotia maalla 1950-luvulla. Lehdissä on hiljattain kirjoiteltu mm. ainoista ja reinoista ynnä siitä, että nuoriso ryhmänä alkoi muotoutua 1950-luvulla. Tuolloin meidän koulussa tyttöjen jalkineena oli elefanttitossut, päällyskengät, joissa oli vetoketju. Niiden sisällä oli kesäkengät ja sisälle mentäessä päällyskengät riisuttiin - käytännöllistä. Huopahattu ja ulsteri kuuluivat asiaan, minulla oli vihreä huopahattu ja villakangasulsteri, jossa oli harmaata ja viininpunaista. Kestikin kauan ennen kuin ostin seuraavan huopahatun, joulukuussa 2004. Oikein rupesi huvittamaan, minkä tyylinen sitä oli nuorena, miltähän sitä näyttäisi noissa kuteissa nykyään?
Elefanttitossut ja
sinihelmikki
162866
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
...kaulaliina. Takatukka oli kasvatettu "möyhkeän" näköiseksi ja kammattu sivuilta suoraan tääksepäin.
Spittarit muistuttivat jonkin verran Leningrad Cowboy:den jalkineita.
Pakkasilla käytettiin tweed-palttoota, jossa oli kultalammaskaulus.
Mitkäs piikkikärkikengät ne oli?
Nuo elefanttitossut, joita himoitsin ja joita en koskaan saanut. Tosin olin sen verran nuori,että huopahattua myöskään ei minulle ostettu, mutta äidilläni oli aina hattu, kun ulos mentiin pasteeraamaan. Ja se ulsa molemmilla.
Mille vuosikymmenelle kuuluivat ne kamalat pönkkähameet ja ruusukuviot? Nehän olivat myös suuri hitti. Perunajauhoilla kovetettiin alushameita, varakkaammat käytivät tylliä,jotkut vanteita, jotkut superlonia alushameen alareunassa.
Varsinaisesta teininuoruudestani muistan kahisevat nylonsadetakit, joita pidettiin satoi tai paistoi kesähelteestä syksyyn. Muistan elävästi, kun bestiksen kanssa käppäilimme kuumana kesäpäivänä Kaisaniemen puistossa kahisten ja hikoillen. Korkkarit sadetakin kanssa olivat myös aivan ehdottomat. Nykyinen suora ja roikkuva hiusmalli ei olisi tullut kuuloonkaan. Kampaus piti olla, mitä korkeampi ja tupeeratumpi, sitä muodikkaampi. Nämä lienevät jo muistoja, jotka menevät 60-luvun alkuun.
Muistaakseni ne kuuluivat 50-60 luvun vaihteeseen. Alushameet tärkättiin "pluttanalla", mitä useampi kerta ne siellä liotettiin, sen parempi. Jalkaan piikkikorot ja sifonkihuivi kaulaan - hienoja oltiin!
Se "pluttana" oli muuten kuorittua maitoa, jota tuli meijeristä takaisin, kun sinne lähetettiin maitoa.
Tai en muista kahisiko se mutta kyllä v.-65 semmoinen vihreä takki oli päälläni paikassa kuin paikassa.Olin vielä lyhentänyt sitä helmasta kuten muitakin takkejani ja hameitani.Muistaakseni vielä punaiset sukkahousut.Ne elefanttitossut olivat aikaisemmin ja ne piti saada.Käytännölliset mutta aika karmeen näköiset nykyvinkkelistä katsoen.Hiihtohousutkin kavensin niin että ne kerran ratkesi saumoista kun eräissä mäkihyppykisoissa kirmailin.Oli harmaa ulsteri,kirkkaanvihreä lippalakki ja kaulaliina.
tuli mieleen äitini, joka oli koulutettu meijerikkö Savosta. Hän tuli Lounais-Hämeeseen meijeriin, missä hän tapasi isäni. Hän kertoi kielivaikeuksistaan. Joku oli sanonut:"Paneeks neiti tähän flaskuun pluttanaa", äiti ei ollut ymmärtänyt. Meillä puhuttiin jopista, jota muuten join heti, kun isä tuli meijeristä. Joppia annettiin vasikoille. Muistan, kun menimme Savoon sukuloimaan. Siellä oli separaattori ja täti kysyi"Juokos Kaarina joppia?"
tuli muotiin. Tukka tupeerattiin korkeaksi kuin Leningrad cowboys´silla. Sitten pantiin taakse valkki, tupeeratut hiukset kammattiin sen päälle ja vielä leveä solki pitämään hökötystä kasassa. Hiuslakkaa tarvittiin myös.
kaikki nämä nyt niin kauheilta vaikuttavat. Emme me varmaan kovin ruusuisen näköisiä olleet. Elefanttitosuissa käytettiin korkkareita ja sitten kaahattiin polvet koukussa. Jossain vaiheessa tuli vaalea, melkein valkoinen huulipuna muotiin. Minulla on tallessa vanha kuva, jossa näytän puusta pudonneelta haamulta.
Pönkkähame piti ehdottomasti olla. Kun sitten tansseihin kuljettiin bussilla, oli kieltämättä hieman hankala selvitä tungoksesta kunnialla.
Miksihän niissä korkkareissa pitikin olla niin mahdottoman kapeat kärjet, että varpaat menivät lysyyn. Tanssittiin vielä koko ilta sellaiset jalassa. Onhan niitä korkeakorkoisia minulla vieläkin, mutta tätä aikuisikäisten leveämpää lestiä. Mukava onkin joskus laittaa sellaiset jalkoihinsa.
Brigitte Bardotin tyyliä taidettiin matkia sen vaalean, melkein valkoisen huulipunan kanssa, ja minulla oli pari, kolme pepitaruudullista mekkoakin, joissa leveä helma, minkä alla tärkätty alushame. Silmät meikattiin mustiksi. Huh! Vaikka kyllä se nuoruus oli ihanaa aikaa!
Noista kalmahuulista muistelen, että vedettiin sinkkipastaa huuliin(täysin valkoista tankeaa salvaa, jota samantyypppistä myöhemmin vetelin avioiduttuani esikoisen peppuun vaippaihottuman vuoksi). Ei välttämätä kustannussyistä vaan siksi, että kosmetiikkateollisuuden tuotteista ei löytynyt niin täysin valkoista kuin silloinen katumuoti edellytti.
Rajauksethan silloin piti olla silmissä myös ehdottomasti eli mustalla rajatut simmut ynnä tökköripset ja ne kaamean valkeat huulet. Juu, mahdettiin olla aika vinkeän näköisiä. Luokallani joidenkin tyttöjen vanhemmat eivät antaneet lapsosensa meikata lainkaan. Sillä seurauksella, että meikit tytöillä toki oli,mutta ne sudittiin joko rappukäytävässä tai bestiksen kotona ennen ns. näyttäytymistä ja poistettiin miten kuten ennen kotiinmenoa.
Emme voineet silloin, 50 - luvun lopulla edes kuvitella, että meillä olisi kielessä, kulmissa, nenässä ja navassa "läväreitä."
Harvemmalla oli edes korvissa reiät korvakoruja varten. Käytettihän me korviksia, mutta klipsikiinnitteisiä. Tavat meillä olivat aika siistit, vaikka vanhemmat kauhistelivat Rock and rollia ja nuorison yleensäkin villiä menoa.
Minä luin Ajan Sävel - lehteä ja porno-sanaakaan ei oltu edes kuultu.
Tässä muistellessa tulee nostalgiseksi ja alkaisikohan tuntea itsensä taas fosiiliksi, mutta hyvää aikaa tämäkin on tavallaan.
Jos olisimme nyt siinä 15v, niin meillä saattaisi olla tatskoja ja läväreitä! Vai olisiko?
olisi, murrosiässä on edelleenin tärkeää olla samanlainen kuin muut. Harvat ovat niin rohkeita,että ns. kulkevat omaa tietään. Kesyjä oltiin, muistan hyvin tuon Ajan sävelen, eipä silloin nuorisolehtiä kummemmin ollutkaan, Suosikit sun muut tulivat myöhemmin. Ja kyllähän sen sukupuolivalistuksenkin kanssa oli niin ja näin. Vanhempia ihmisiä piti kunnioittaa ja teitittely oli yleistä.
Toisaalta ja näin myöhemmin ajatellen, me saimme olla lapsia tosi pitkään - ja lapsellisia. Tähän aikaan verrattuna me olimme lapsia. Näiltä nykynuorilta edellytetään varttumista aikuisten kotkotuksiin todella nuoresta. Lapsuus jää lyhyeksi.
Niinpä, en tunne itseäni fossiiliksi, mutta edelleen monessa asiassa aika sinisilmäiseksi ja lapselliseksi. Lieneekö tuo niin paha juttu sittenkään.
Olin jo 11 - vuotias ainakin, kun suunnittelin paperinukeilleni vaatteita ja olin aika lapsellinen. Lapsellinen olin silloinkin kun aloin meikata, ja köntystellä korkokengissä.
Minunkin mielestäni lapsuuden aika on niin lyhyt, että se täytyisi voida viettää lapsen leikkejä leikkien. Jotenkin tuntuu aivan pahalta kun katselee amerikkalaisten järjestämiä lasten kauneuskilpailuja. Pienet tytöt on puettu aikuisten iltapukuihin, meikattu viimeisen päälle ja sitten he osallituvat kilpailuun, missä valitaan kaunein pikkutyttö.
Vanhempien oma kisa se on, ja lapsiparkoja käy aivan sääliksi kun he joutuvat äidin(isänkin) kunnianhimoisia toiveita toteuttamaan.
Olen lukenut jostain, että Elizabeth Taylor olisi ollut juuri tuollainen äitinsä kunnianhimoisten vaatimusten toteuttaja.
Kaunis lapsena, sekä aikuisena, kieltämättä, sekä aika hyvä näyttelijäkin, mutta yksityiselämä! Laskeskelin, että hänet on vihitty 9, tai 10 kertaa avioliittoonkin. Richard Burtonin kanssa tosin kaksi kertaa. Kun lapsuuden leikit jäivät leikkimättä, niin aikuisena sitten saattoi kompensoida asiaa leikkimällä. Harrastuksena ja leikkinä tuo aviomiesten keräily.
Eipä meidän sen ajan teinityttöjen vaatteet tulleet kalliiksi. Kangasta ostettiin kaupasta ja siihen vain vekkejä vääntämään.Lähes kaikki yritettiin valmistaa itse. Pitkiä housuja emme käyttäneet. Oli vain hiihtohousut ja nekin olivat koulussa vain hiihtopäivinä.Kaiketi tarkenimme pakkaspäivinä, vaikka äidin vaatimuksista huolimatta villahousujen käyttö usein "unohtui". Ne kun tekivät paksun näköisiksi.
tuli muistaakseni joskus 60 luvun ihan alussa, niitä sitten käytettiin, vuorotellen. niitten`"pönkkähameiden" kanssa.Hameen alle piti laittaa "pässinpökkimät" pitkät villahousut, me
sanoimme niitä damaskeiksi.
ompelin vaatteeni keskikoulussa. Meillä ei ollut käsityön opetusta, äiti neuvoi. Lukiossa jostakin syystä sukulaisompelija alkoi ommella vaatteeni. Kankaita oli ja kangaskauppoja pienemmilläkin paikkakunnilla. Poljettavalla ompelukoneella kaikki sujui. Oman sähkökoneen ostin vähittäismaksulla 1960-luvun lopulla ja se toimii vieläkin.