Tyrväinen ei usko asuntohintojen romahtavan
16.01.2007 10:57 - Aktia pääekonomisti Timo Tyrväinen ennakoi asuntojen hintojen laskevan korkeintaan 10 prosenttia ensi vuoden loppuun mennessä.
Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen uskoo asuntojen yleisen hintatason ja pääkaupunkiseudun suhteellisen kalleuden korjautuvan ennen pitkää asuntolainakorkojen nousun vuoksi. Hän ei kuitenkaan pidä todennäköisenä, että hinnat suorastaan romahtaisivat.
"Kun korkojen nousu jää kohtuulliseksi ja yleinen taloustilanne on tasapainoinen, asuntohintojen romahtamisen todennäköisyys ei ole kovin suuri. Pitäydymme siis perusennusteessamme, että hintatason kalleus purkautuu vain osittain", Tyrväinen sanoo Aktian talouskatsauksessa tänään.
Hän ennustaa, että asuntojen hinnat laskevat 5 - 10 prosenttia ensi vuoden loppuun mennessä. Pääkaupunkiseudulla muutos on suurempi kuin muualla maassa.
Tyrväinen huomauttaa, että kotitalouksien käytettävissä olevan reaalitulon kasvu on Suomessa kääntymässä laskuun tänä vuonna.
"Tulokehitys ei jatkossa siis tue asuntohintojen nousua entiseen malliin", hän sanoo.
Aktia nosti Suomen kuluvan vuoden BKT-ennusteen tänään 2,7 prosenttiin aikaisemmasta 2,5 prosentista. Ensi vuonna kasvun odotetaan hidastuvan 2,5 prosenttiin.
Katja Rapeli
[email protected]

Vastaukset 3
Vanhimmat
No onhan tuo 10% jo pääkaupunkiseudun keskihintaisessa kerrostaloasunnossa noin 30000€ joten kyllä odottaminen kannattaa ihan hyvin. Jos vielä käy niin että pääkaupunkiseudulla enempi niin aina paranee.
Veikkaan että eniten halpenee omakotitalot Joensuussa noin 30-40% sattuneesta syystä!
Joensuussa on ollut minulla juuri eräs omakotitalo kierroksessa. Se on ollut jo myynnissä kesästä saakka, mutta hinta on laskenut hitaasti. Ehkäpä jo alkukesästä aika on kypsä tarjouksen jättämiselle.