Rotuehdotuksia?

Heipä hei koiraihmiset, yksi kanssasisar etsiskelee parhaillaan itselleen sopivaa koirarotua, joten ehdotuksia ja vinkkejä otetaan vastaan.:) Omistin joskus nuorempana noin kymmenkiloisen, lähinnä terrieriksi lukeutuvan sekarotuisen koiraherran, joka nukkui pois tuossa muutama vuosi sitten arvokkaasti jo harmaantuneena. Nyt elämäntilanteen ja asuinpaikan vakiinnuttua sitä on tajunnut, ettei tässä tosiaankaan enää ilman koiraa pärjää.:)

Siispä hakusessa olisi noin yleisesti ottaen terve ja pienehkö rotu (alle 10kg), jonka turkin puunaamisessa ei menisi ikä ja terveys. Hyväntuuliselta ja pirteältä tapaukselta saa löytyä hieman tempperamenttiakin. Asun kerrostalokolmiossa eli takapihaa ei valitettavasti järjesty, mutta muuten ulkona tulee kyllä vietettyä paljon aikaa. Agility ja vastaavat eivät juurikaan kiinnosta, mutta olisi silti mukava, jos kyseessä olisi menossa kestävä rotu. Esimerkiksi mäyräkoiraa tuskin voisin kuvitella omistavani, mutta kääpiöpinseri on käynyt mielessä. Sopiiko kerrostaloelämään? Kaiken laista muutakin kommenttia saa tietysti antaa. Tavoitteena olisi löytää hyväntuulinen ja touhukas seurakoira, josta saisi hyvällä kasvatuksella koulittua pitkäaikaisen ystävän.:)
6459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehdottaisin sinulle myös kääpiöpinseriä :)... Käytän naapurin kääpiötä ulkona ja ihana tapaus on. Mitänyt silloin haukkuu hieman kun menen hakemaan :)... Mutta kannattaisi sinun muitakin rotua katsoa sillä silmällä ettei tule sitten otettua väärää rotua ihastuksissaan. En tarkoita että juuri sinä ottaisit väärän rodun jos kääpiöpinserin otat :) Onnea hankintaan!

Äänestä

Ehdottaisin kleinspitziä! Vaikka pitkä/tuuhea turkki onkin, niin pelkkä harjaus 1-2 krt viikossa riittää turkin hoidoksi. Kleinit ovat seurakoiria, joten viihtyvät erinomaisesti ihmisten seurassa. Ovat nopeasti oppivia, pirteitä pieniä veijareita. Ovat pikäikäisiä ja yleisesti ottaen terve rotu. Vaikka ovatkin pieniä kooltaan, niin kestävät varmasti lenkillä mukana pitkiäkin matkoja ja meno on kova! ;) Kerrostaloon sopii loistavasti, vaikka jotkut yksilöt saattavat ollakin herkkähaukkuisia, mutta sen saa kuriin tapakoulutuksella (meidän kleini ei esim. hauku juuri lainkaan). Kleinit kiintyvät omistajaansa voimakaasti joten tämän parempaa ja uskollisempa ystävää et hevillä löydä! :o)

Äänestä

pitkille lenkeille ja moneen touhuun etkä välitä trimmata niin sileäkarvainen kettuterrieri (vaatii hyvän,kärsivällisen ja johdonmukaisen peruskasvatuksen kuten muutkin rodut mutta on helppo motivoida koska on innokas eli rotu on ei ihan helpoin riippuen yksilöistä muttei kovin vaikeakaan kun on vain johdonmukainen),

brasilian terrieri(hiukan pidättyväisempi kuin ulospäin suuntautunut kettis), tai ehkäpä tanskalais ruotsalainen pihakoira(toinen nimitys skoonen terrieri). Kaikilla lyhyt turkki ja tempperamenttia löytyy ja innokkaita puuhailemaan sekä alle 10kg.

Ja jos pinseri miellyttää niin hiukan rauhallisempi ja ehkä helpompi tempperamentiltaan englannin kääpiöterrieri.

Äänestä

Tässäpä muutamia rotuja:

Cavalier kingcharlesinspanieli
Kingcharlesinspanieli
Welsh corgit (t)
Mopsi
Australianterrieri
Papillon
Schipperke
Kettuterrieri
ym. terrierit

Äänestä

kettuterrieri :) tuosta sinun kuvauksesta. ilmoittele sitten mihin olet päätynyt,jooko?! :DD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iippa kirjoitti:

Heipä hei koiraihmiset, yksi kanssasisar etsiskelee parhaillaan itselleen sopivaa koirarotua, joten ehdotuksia ja vinkkejä otetaan vastaan.:) Omistin joskus nuorempana noin kymmenkiloisen, lähinnä terrieriksi lukeutuvan sekarotuisen koiraherran, joka nukkui pois tuossa muutama vuosi sitten arvokkaasti jo harmaantuneena. Nyt elämäntilanteen ja asuinpaikan vakiinnuttua sitä on tajunnut, ettei tässä tosiaankaan enää ilman koiraa pärjää.:)

Siispä hakusessa olisi noin yleisesti ottaen terve ja pienehkö rotu (alle 10kg), jonka turkin puunaamisessa ei menisi ikä ja terveys. Hyväntuuliselta ja pirteältä tapaukselta saa löytyä hieman tempperamenttiakin. Asun kerrostalokolmiossa eli takapihaa ei valitettavasti järjesty, mutta muuten ulkona tulee kyllä vietettyä paljon aikaa. Agility ja vastaavat eivät juurikaan kiinnosta, mutta olisi silti mukava, jos kyseessä olisi menossa kestävä rotu. Esimerkiksi mäyräkoiraa tuskin voisin kuvitella omistavani, mutta kääpiöpinseri on käynyt mielessä. Sopiiko kerrostaloelämään? Kaiken laista muutakin kommenttia saa tietysti antaa. Tavoitteena olisi löytää hyväntuulinen ja touhukas seurakoira, josta saisi hyvällä kasvatuksella koulittua pitkäaikaisen ystävän.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu