että kannattaako

perustaa uutta yritystä?
Eli eläinhoitolaa?
Tääällä kun ei pääse ikinä pieneläinten kanssa mihinkkään, esim. viikonloppuna.
Päivystyksiin on turhan pitkät matkat aina.
Ollaan aateltu perustaa se esim. Vaalaan. Mitä mieltä olette esim. koirien ja kissojen omistajat, ym, pieneläinten??????
8566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saattaa olla melkoinen pula asiakkaista Vaalassa ja sinne on kaikista muista kainuun kunnista melkoisen pitkä matka. Luulisi että se kannattaisi perustaa ennemmin Kajaaniin. Mutta mistäs sitä ikinä varmaksi tietää ennen kuin yrittää.

Äänestä

Ainakin yksi eläinhoitola...Ainakin minä olen siellä koiraani pitänyt lomaillessani. Siis täällä kajaanissa.

Äänestä

Minun mielestä Kajaaniin kannattaa perustaa eläinlääkäriasema. Markkinarakoa näet löytyy, mut ainut pointti on että löytyykö pääomaa ( laitteet yms..)

Äänestä
  • maalta millään eläinlääkäriin ja varsinkin jos viikonloppuna eläin sairastuu. Meinaan että esim Vaalaan ei ole pitkähkö matka Puolangalta, Kestilästä, Vuolijoen rajalta ym lähikunnista. Päivystyksethän on missä sattuu, meillä esim Oulussakin. Ja sinne ei pääse jos ei ole asiakas!Laitteisiin saisi TE.lta vähän rahnaa, no pitäis olla röntgenit, labra, sairastilat jne.
    Kuka alakaisi osakkaaksi? Voi vitsi jos saisi sen eläin ambulanssin! Hesassahan se on! Ja ulkomailla eläinohjelmissa näkyy!
    Niin, tämä on unelmana ollut yli vuoden kun sakemannini meinasi kuolla! Ainoa eläinlääkäri, johon pääsimme silloin oli Kajaanin kaupungin MErjalle! Vaikka emme kuuluneet siihen alueeseen! Kiitos Merjan, jaksoi hoitaa sakemme ja otti vastaan vaikka meni 3 tuntia ylitöiksi! Että siksi, halu pelastaa eläimiämme, vaik en ole kuin tavallinen pulliainen!

    Äänestä

  • kun ei pääse kirjoitti:

    maalta millään eläinlääkäriin ja varsinkin jos viikonloppuna eläin sairastuu. Meinaan että esim Vaalaan ei ole pitkähkö matka Puolangalta, Kestilästä, Vuolijoen rajalta ym lähikunnista. Päivystyksethän on missä sattuu, meillä esim Oulussakin. Ja sinne ei pääse jos ei ole asiakas!Laitteisiin saisi TE.lta vähän rahnaa, no pitäis olla röntgenit, labra, sairastilat jne.
    Kuka alakaisi osakkaaksi? Voi vitsi jos saisi sen eläin ambulanssin! Hesassahan se on! Ja ulkomailla eläinohjelmissa näkyy!
    Niin, tämä on unelmana ollut yli vuoden kun sakemannini meinasi kuolla! Ainoa eläinlääkäri, johon pääsimme silloin oli Kajaanin kaupungin MErjalle! Vaikka emme kuuluneet siihen alueeseen! Kiitos Merjan, jaksoi hoitaa sakemme ja otti vastaan vaikka meni 3 tuntia ylitöiksi! Että siksi, halu pelastaa eläimiämme, vaik en ole kuin tavallinen pulliainen!

    vielä kiitos silloiselle eläinhoitajalle Riitalle, hällä on Rosa saku, kertokaa jos joku tuntee/tietää hänet, että Essi voi hyvin!
    Joo, pitäishän saada joku eläinlääkäri, sekä eläinhoitajia.
    Kuulema Kemissä/Torniossa koulutetaan jo niitä.
    Ennen kait vain Paimiossa eli jossain Turussa päin.
    Täällä olisi todella hyvät tilat ko. eläihoitolan paikkaan.

    Mun mielestä tarvetta ja kysyntää olisi eläinhoitolalle / lääkärille. Paljonkohan laitteet vaatii rahaa? Itse voisi miettiä tommosta bisnestä, kun vain löytäsi oskkaan / osakkaita joiden kanssa saisi vähän riskiä rajatuksi.

    Äänestä

  • The Dog kirjoitti:

    Pieneläinhoitaja valmiina tulossa töihin,jos Kajaaniin eläinklinikka tms. saadaan

    Äänestä

  • eläinystävä kirjoitti:

    Pieneläinhoitaja valmiina tulossa töihin,jos Kajaaniin eläinklinikka tms. saadaan

    työkkäri ja TE ja kunta, niistä pitäisi saada jotain hynää, eli avustusta. Niistä pitäisi aloittaa, vois jotain tippua! Starttirahaa mm. vähän.
    Pitäis saada eläinlääkäri, joka jaksaa ja haluaa auttaa lisäksi!
    Me alettaisiin kyllä heti, tilat olisi todella hyvät, mitenkäs me saataisi porukkaa kasaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kainuuseen kirjoitti:

perustaa uutta yritystä?
Eli eläinhoitolaa?
Tääällä kun ei pääse ikinä pieneläinten kanssa mihinkkään, esim. viikonloppuna.
Päivystyksiin on turhan pitkät matkat aina.
Ollaan aateltu perustaa se esim. Vaalaan. Mitä mieltä olette esim. koirien ja kissojen omistajat, ym, pieneläinten??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu