Nain naapuriani saunassa.

...,

Saunassa


TARINA KERTOO NAAPURIEN VÄLISESTÄ SEKSISTÄ SAUNASSA. (M N)
JOS TUNNET MIELENKIINTOA, JATKA LUKEMISTA. JOS TAAS PELKÄÄT TARINAN AIHEUTTAVAN SINULLE TRAUMOJA JA PAINAJAISIA YÖLLÄ, OLE HYVÄ JA KLIKKAA ITSESI VAIKKA MUUMIEN SIVUILLE.

Tarina alkaa:

Olen 26-vuotias mies Oulusta. Nimeni on Aleksi. Asun kerrostalossa vaimoni kanssa. Omaa saunaa meillä ei ole eli joudumme käymään yhteissaunassa, johon varataan aika. Kerran minulle kävi näin:

Oli perjantai-ilta ja olin menossa töistä kotiin. Soitin vaimolleni ja sanoin, että käykää te saunassa niin minä käyn jälkeenpäin. (Saunavuoromme alkoi 18.15)

Kello 18.30 saavuin kotiin, riisuin työvaatteet pois päältä, nappasin kaapista itselleni puhtaat vaatteet ja puin kylpytakin päälleni. Sitten lähdin saunalle.

Ripustin kylpytakin pukuhuoneen naulakkoon ja kävin ensin suihkussa. Sitten siirryin saunan puolelle. Katsoin mittaria ja totesin lämpöä olevan 60C ja kiipesin ylälauteelle istumaan.

Minulla olisi vielä 10 minuuttia aikaa ennen seuraavien tuloa, mietin ja heitin samalla pari kauhallista vettä kiukaalle ja jäin nauttimaan löylyistä.

Mutta kuluin noin viisi minuuttia, kun kuulin pukuhuoneen oven käyvän. En nähnyt tulijaa, koska saunan ovessa olevat lasit olivat huurussa. Niinpä päätin istua paikallani ja kuunnella mitä tulija tekisi pukuhuoneessa.

Kohta ovi aukesi ja saunaan astui noin 20-vuotias nainen. Tunnistin hänet seinänaapuriksemme.

Kas, täällähän on vielä joku. Sinun vuorosi on jo loppunut, mutta ei se minua haittaa. Ole siinä vain.

Nainen kiipesi myös ylälauteelle minun viereeni istumaan ja tarttui löylykauhaan.

Nainen oli noin 165cm pitkä, hoikka, punapäinen nainen. Siinä hänen vieressään istuessaan tutkailin hänen vartaloaan.

Onpa hänellä täyteläisen näköiset rinnat, mumisin hiljaa, mutta hän kuuli sen ja sanoi, että voit koskettaa jos haluat.

Enhän mi…, yritin sanoa, mutta punapää keskeytti minut ja sanoi, että ei tänne ketään tule. Sitten hän siirsi kätensä kaluni ympärille ja teki pientä ylös-alas liikettä, jotta saisi penikseni seisomaan.

Kaluni reagoikin heti nousten juhlakuntoon.

Käy tähän lauteelle selällesi makaamaan, nainen sanoi. Minä tottelin ja hän siirtyi jalkapäähän niin, että sai otettua kullini suuhun.

Hän pyöritteli kieltänsä terskani ympärillä ja otti koko kalun suuhunsa välillä imien ahnaasti.
Juuri kun tunsin lastin lähtevän liikkeelle hän lopetti imemisen ja sanoi menevänsä suihkuun. Minä seurasin hänen perässään.

Pesuhuoneen puolella nainen muisti esittäytyä ja kertoi nimensä olevan Tuija.

Tuija pyysi minun menevän lattialle makaamaan niin, että hän voisi ratsastaa kullillani.

Lattialle päästyäni näin kun Tuija seiso hajareisin päälläni ja hieroi hieman posliiniksi ajettua pilluaan. Sitten hän laskeutui istumaan kullini päälle ja aloitti tasaisen naintiliikkeen.

Puristele tissejäni, punapää huohotti ja minä tottelin. Puristelin tissejä haltioituneena ja ajattelin, että miltäköhän tuntuisi naida noiden väliin.

Nainnin tuoksinassa kysyin Tuijalta mahdollisuutta naida rintojen väliin, hän nousikin ylös ja kävi itse lattialle selälleen makaamaan ja pyysi naimaan rintojen väliin. Minä kävin istumaan kevyesti hänen mahansa päälle niin, että sain naitua tissien väliä.

Tämä tuntuu ihanalta, huusin ja tunsin samalla kun sperma lähti liikkeelle ja lensi Tuijan naamalle.
Juuri kun olin nousemassa ylös ja satuin katsomaan taakseni näin ovella vaimoni…

TIEDÄN, ETTÄ TARINA OLI HUONO, MUTTA OLIKO PAKKO LUKEA?
PALAUTETTA SAA ANTAA, MUTTA HERNENENILLE NAURETAAN!
©

15

30293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Massa

      ollut. Mutta se kyllä jäi kiinnostamaan mitä tapahtui kun vaimosi näki....

      • Kisu

        Kusetusta!


      • jaska
        Kisu kirjoitti:

        Kusetusta!

        tarina on tosi ?
        Tositarinoille on ihan oma osastonsa.
        Tarinana ihan ok, mutta kerronta vähän heikko, mutta hei, kyllä se siitä kun muutaman kirjoittelee ;)
        mm. osoittain posliini = ajeltu, sheivattu yms. posliini käsitteenä tarkoittaa kokonaan ajeltua ;)
        Mutta älä stressaa, ei tässä mitään tosikkoja olla :)


    • FroDo

      Oisit voinu paremmanki kirjoottaa ja pitemminki, mu oli tuo ihan kiva... ootko kirjottanut ennenkin?
      loppu oli ehdottomasti paras!

    • Mam...

      Tosi hyvä tarina...

    • Mies

      Kiva tarina, mutta olisi kiva jos pistäisit loputkin... Tuliko vaimo mukaan touhuun tai silleen ?!

    • Lukija.

      kirjoittele vaan lisää samaa tarinaa niin kyllä lukijoita riittää

    • piip!

      toi alko lupaavasti mut lopussa ei ollu kauheen uskottava!! jos toi on totta niin oot URPO!!

    • T.S

      Sinussa on selvästi satusedän virkaa!

    • -V-

      Olen joskus ennenkin lukenut lähes samanlaisen stoorin :) Mutta ihan hyvähän tuo on.

    • joo

      olihan se aikasen paskasti kirjotettu, mutta olipahan kuiteski ja saa varmaan muutaman naapurin persettä kyttäävän lastit lentämään.

    • -KILLER--

      arvosana 7 kaikki -lyhyt...


      eli jatkoa sais olla...

    • Vuohen faija

      Olipa sen verran kevyt kertomus, että päätin säälistä sokallani koputtaa sinulle reppana vastauksen. Vuohi olisi parempi fantasioihisi!

    • vau

      vähän hieno! oikeastaan erittäin!!!! kerro lisää!!!!!!

    • Jussi

      miten vaimo reagoi...
      Ehkä kostoksi kimppakivaa...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3471
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1538
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1287
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1154
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      782
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe