Otan kädelleni
sinapinsiemenen
ja huomaan
miten pieni
on uskoni
- - -
Kauneutta
sanot sinä
kun katsot
itseäsi minusta
sinapinsiemenen
ja huomaan
miten pieni
on uskoni
- - -
Kauneutta
sanot sinä
kun katsot
itseäsi minusta
Kauneutta
marryah
14901
0Äänestä
Vastaukset 14
Vanhimmat
Teen vain hyvää,
mitä pahaa siinä?
Paha on sielussa,
hyppysiä kirveltää.
Älä kysele.
Lähetä viestiä.
Vartti aikaa.
Kaikki JA sinä
joko tai vaihtoehto vai?
olen kihelmöivää odotusta täynnä
tietäen että kuulun ihan kaikkeen
kaikkeuden valtavaan kauneuteen
olen osa luomistyön ihmettä
miehen luusta oman mieheni
joka et ole sinä
> olen vapaa
irrottamaan elämälle
( olga go another cafe )
ADIOS <
olga = marryah 16.1.2007 klo 22:50
> joka et ole sinä <
olga = marryah 17.1.2007 klo 12:51
Ainoastaan Luoja tietää oletko vapaa "irrottamaan elämälle". Sinä itsekin voit sen tietää. Jos olet rehellisesti avoin Hänelle ja itsellesi, kohtaat sydämesi ja sielun todet tunnot. Mikäli lainaamissani lauseissa (olga 16. ja 17.1.) on mukana katkeruutta tai piikittelyä, et ole vielä vapaa.
Minä en tiedä kuinka vapaa olet. Eikä minun tarvitse tietää. Se on sinun henkilökohtainen asiasi.
Runo johon viittaat (kaikki vai sinä? äitiparta 17.1. klo 12:28) ei kerro minusta ja sinusta. Tai siis kyllä. MINUSTA ja SINUSTA. Mutta "minä" ja "sinä" on kyseisessä runossa sanoja paperilla; esimerkinomaisia luomuksia, jotka tarkoittavat ihmistä yleensä. En kuvaa runossa omaa tunnetta vaan hahmotan tiettyä probleemaa - kun ihminen on toiselle kaikki. Silloin kaikki todellinen katoaa ja ihminenkin muuttuu illuusioksi. Todellisen kadotessa hän, rakkauden kohde, menettää paikkansa todellisuudessa. Peittäen rakastavan katseilta auringon hän menettää mahdollisuutensa tulla rakastetuksi todellisena ihmisenä - valossa.
Vika ei välttämättä ole hänen jota rakastetaan vaan hänessä joka rakastaa. Tehdessään kumppanista jumaloinnin kohteen rakastaja kadottaa rakkauden realismin ja pakenee todellisuutta.
Yritin runossa myös kuvata asiantilaa kuinka pois-lähtenyt on läsnä kaipauksen kautta. Kädet voivat tuntua ympärillä jopa voimakkaampina nyt kun ovat menneet kuin silloin kun ne vielä olivat! Tämä lienee meille kaikille tuttua jossain määrin.
Ihminen uhoaa esimerkiksi että mä oon susta päässyt etkä sä hitto soikoon kahlitse mua enää tipan tippaa. Mutta juuri uho osoittaa että ihminen on kahleissa menneisyyteensä? Jos hän olisi vapaa hänen ei tarvitsisi uhota vapaudestaan eikä huutaa sitä toisen korville.
Muunmuassa tällä tavalla toinen saattaa peittää auringon vielä sittenkin ja ehkä nimenomaan sitten kun on poissa...
Kunnes kaipaava havahtuu unesta ja ottaa askelia eteenpäin.
Runon lopetus saattaa kuulostaa katkeralta ja jopa julmalta:
> Kaikki on parempaa kuin sinä. <
Pohdiskelin jonkin aikaa kuinka sen sanoisi ja toivoin että otsikko avaisi lukijalle lauseen tarkoitusta.
Kirjoitin myös toisen runon, missä selitän aikaisempaa, jotta tarkoitus tulisi selvemmäksi. En sitten viitsinyt laittaa sitä palstalle vaan ajattelin että jokainen saa ymmärtää tavallaan. Kopioin nyt kuitenkin selitysrunon tiedostostani mihin sen tallensin. Samalla jaan ensimmäisen runon kahdeksi niin kuin alunperinkin ajattelin että ne vois toimia paremmin erillään:
[ uups! kiire Kelaan! myöhemmin ]
- - -
Ja vielä sen verran. Selvennykseksi aikaisemmista.
Kun henkilönä todellisesti teen jonkun kanssa treffit tai vastaavaa, jos niin sattuisi tapahtumaan, en kirjoita siitä palstalle enkä varsinkaan yritä asialla tölväistä entistäni, tässä tapauksessa sinua...
Hyvin harvat runoni on suoraan oman elämän kuvauksia ("Lilian") mutta ei ne muutkaan kuten esimerkiksi tämä ("kaikki vai sinä?") ole kokonaan fiktiota. Voin näissä pohdiskella myös tunteitani ja ironisoiden käyttää henkilökohtaisia tunnetiloja materiaalina jota muokkaan, sekoitellen fiktiota ja faktaa oudoiksi lopputuloksiksi. Korostan kuitenkin taas kerran että tapani kirjoittaa rakkausrunoa ei ole esitellä omaa elämää ja rakkaussuhteita vaan tarkastella, analysoida elämän esittämistä ja rakkaussuhteiden kuvaamista. Miten runo ja sen sisältämä informaatio rakentuu, millä tapaa asiat assosioituvat, kuinka ihmisellä on taipumus luoda itsestään kuvaa jollainen haluaa toisen silmien edessä olla jne.
Se on minun tapani kirjoittaa "rakkausrunoja".
Olen elämässäni tainnut kirjoittaa vain pari tai kolme todellista (???) rakkausrunoa jotka kohdistin henkilölle itselleen. Ne ei ole tarkoitettu palstoille vaan kuuluvat yksityiselämään. Niistä yksi ja mielestäni syvällisin, tosiaan koko sydämestä kirjoitettu, syntyi sinulle. Tahdoit sen erään kerran laittaa palstalle enkä minä siitä loukkaantunut. Onhan se ihan hyvä runo, ihmetyttävän onnistunut myös runona - ei pelkkänä rakkaudentunnustuksena.
:-)
Toivottavasti olet saanut irrotettua elämälle, kuten vakuutat, etten sanoillani hämmennä. Moi.
Nyt pitää mennä.
Itse saat syytää likaisemmat juttusi minne vaan, mutta muita arvostelet. Penis on varmaan nyt virkeimmmillään ja noussut pallit korviin..:)
Mikä rakkausruno sinulla on syvällinen ollut,
ei tule mieleen.
käyttää uskovainen nainen!
tuon mamabeardille osoitetun ruman viestin kirjoittaja en ole minä marryah, vaan ihan joku muu.
Sinullapa hurjia fantasioita on. Palstalla kirjoittavan ihmisen peniksestä ja hänen palleistaan.
Ei se mitään. Jokaisella on oikeus kuvitelmiinsa...
Kunhan muistaa mielikuviensa rajoitukset.
Kirjoituksesi loppu on tahallisen ilkeä ja loukkaavaksi tarkoitettu.
Sinulla lienee minuun kohdistuvia antipatioita, johtuen mielikuvista joita olet minusta runojeni perusteella rakentanut, tai tunnet minut entuudestaan etkä pidä persoonastani, tai sisälläsi yksinkertaisesti on paljon käsittelemätöntä vihaa, joka etsii "oikeutettuja" kohteita sieltä täältä, päästäkseen purkautumaan?
Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää. Vilpittömästi.
Moi.
Hurjia fantasioita ei nyt löydy.
Pidän normaalista rakastelusta, jossa kumpikin antaa kaikkensa ja jossa voi puhua luottamuksellisesta suhteesta.
Viha on jonkun muun sisällä. Koko patologia.
Niinhän se aina on jonkun muun sisällä.
Kun itse on normaali ja asiallinen, toiset epänormaaleja ja asiattomia:
sisällään koko patologia.
Positiivista otetta päivään ja realismia.
Kun olin pieni tyttö
kotitalomme lähellä oli
kirkonmäki jossa
laskimme mäkeä
pahvilaatikoilla
päälläni oli afkaaniturkki
jaloissani keltaiset
haisaappaat päässäni
muhkea keltainen myssy
ja söin lapasistani
lumikökkäreitä ;)
Uusin nukahtamislääkkeet. Lääkäri oli sitä mieltä, että ei ole ihme, jos välillä ahdistaa. Antoi pari ohjetta itseni suojelemiseen kaiken maailman kahjoilta, lähtiessä sanoi minun olevan vain ylirasittunut, aiheesta.
Onko sinulla lääkärikoulutus?
Olisikohan jo aika lopettaa meidän välinen keskustelu täällä? Tartut kirjoituksiini kuin alligaattori.
Vihjaat että tunnet minut, ja sitten kysyt onko minulla lääkärikoulutus?
Jos tiedät kuka olen, tiedät myös koulutukseni.
Itsensä suojeleminen on varmasti tärkeä asia meille kaikille...
Mutta anteeksi jos olen tarttunut kirjoituksiisi liian kärkevästi. En kyllä ole tehnyt sitä vihaisella mielellä, mutta jos joku heittää minuun kohdistuvan huomautuksen peniksestä ja palleista, sekä tölväisee tahallisen ilkeästi kun mainitsen runosta jonka olen sydämen rakkaudessa toiselle kirjoittanut, niin kyllä sellaisiin lauseisiin tulee helposti tartuttua...
Kuin alligaattori? Hmmm.
Ok. Yritän olla tarttumatta kaikenlaisiin huomautuksiin ja kommentteihin.
Ja myönnän toki...
Kun runojani katselen noin niin kuin sivullisen näkökulmasta, kyllä varmaan, oon itse antanut aihetta monenlaisiin luuloihin. Runous ei silti ole niin yksiselitteinen asia, ja on hyvä muistaa ettei jokainen "minämuodossa" kirjoitettu runo kuvaa itseä. Jos kirjoitan vaikka "pumpattava barbara sihisee sänkyni alla" se ei tarkoita että minulla olisi henkilökohtaisia haluja jotakin "barbaraa" käyttää tai että olisi mielestäni ihailtavaa tai edes normaalia. Esimerkiksi yhden kerran kirjoitin minämuodossa runon vankilakundista joka hakkasi vaimoaan nyrkillä päähän. Minämuodossa voi kirjoittaa myös asioista joita pitää ikävinä ja inhottavina, mutta en välttämättä ryhdy niitä alleviivaamaan sillä tavalla, kyllä lukija muutenkin ymmärtää väkivallan kauheuden. Jos joku kyseistä runoa tulkitsee että kirjoittaja on väkivaltainen ja hakkaa ihmisiä päähän, - tämä esimerkkinä - , vois hetken aikaa miettiä onkohan nyt kyse siitä. Kun ihmiset tällä tavalla muodostaa toisistaan mielikuvia ja elämme kaikenlaisen informaatiopommituksen keskellä, jossa kyllä tarkastelemme asioita mutta harvoin omaa tarkasteluamme ja sen mekanismeja, runoissani sitten pohdin tätäkin aihetta omalla tavallani.
Jotkut runoni tuntuu itsestäkin jälkeenpäin liian kevytmielisiltä...
Varsinkin taas tänään, kun olin viime yönä liikenteessä, baarissa kahteen asti yöllä.
Ei tuu baari-illat enää kalliiksi kun nytkin kului pari euroa lasilliseen Coca Colaa. Olen kiitollinen siitä.
Kerron. Baarissa oli USA:lainen bändi Anal Cunt ja venäläinen ja pari suomalaista bändiä. Vimmaista metallia, örinää ja huutamista. Miksikö siellä olin? Koska on ihana kokea ettei sisäinen rauha ole kiinni olosuhteista kun oma sisin on levossa ja kiitollisin mielin.
Koko sydämestäni kiitin Taivaan Isää että Hän rakastaa näitä nuoria, vaikka kuinka paljon heristäisivät nyrkkiä taivasta kohti ja karjuisivat kirouksiaan, siltikin rakastaa ja kutsuu heitä.
Ei tästä enempää. Yritetään oppia ymmärtämään toista ja itseämme. Näkemään myös oma ylireagointi ja taipumukset liian nopeisiin arvioihin lähimmäisestä. Minäkin yritän tehdä omalla kohdalla niin ja tunnustan että paljon on kasvun varaa.
Hyvää päivänjatkoa.
Olit katkaisuhoidossa.
Muistan kun pienenä tyttönä
ajelin keltaisella jopollani
lähikitskalle ostamaan
pennin nalleja silloin
oli vähän asfalttiteitä
jopa oli mukulakivikatuja
talvella kotitiemme jäätyi
luistimet jalassa pelasimme
lätkää kaikki naapurin kakarat
tytöt ja pojat ihan sovussa
olinhan ratsastajatyttö
teimme tynnyreistä omat
peltihevosemme ja rakensimme
niiden ympärille kokonaisen
ratsutilan ja oikeesti
olimme tosissamme ja
onnellisia ;)