Kiire hoitotyössä

Olen työskennellyt urani aikana neljässä hyvin erilaisessa työyksikössä ja kovasti hämmästyn ajatustanne, että tekisimme kiireen itse.

Rutinoituminen auttaa selviytymään tehtävistä: osa toiminnoista menee jo automaattisesti ja hoitaja pystyy priorisoimaan asioita. Ymmärrän hyvin vastavalmistuneen riittämättömyyden tunteeen, sillä se vaivaa joskus kokenuttakin hoitajaa. Yksi ihminen ei voi tehdä kuin yhden ihmisen työt: jos olen lääkitsemässä potilasta, en voi yhtä aikaa viedä toista röntgeniin tai vessaan. Kiirettä aiheuttaa osastoilla mm. potilaiden lyhentyneet hoitoajat ja suuri vaihtuvuus: uuden potilaan tulohaastatteluun, lääkityksen tarkastamiseen ja aloittamiseen, osaston esittelyyn menee aikaa, samoin kotiutuvan potilaan asioiden järjestelyyn. Potilaat ovat myös monisairaampia ja omaisten kanssa keskusteluunkin pitää löytyä aikaa. Valitettavan usein on tunne, että on jalka oven välissä poistumassa huoneesta eikä täysin keskustelussa mukana, kun potilaalla tai omaisella on kysyttävää.

Kannattaisi sopia haastatteluaika johonkin työyksikköön, saisitte varmasti hedelmällistä keskustelua aikaiseksi.

Kiire vanhustyössä on usein todellista. Osastoilla on usein vajaa miehitys ja sitten mennään tukkaputkella potilaasta potilaaseen. Alusastia sinne, toinen tänne..
Mutta kysytte aiheutammeko me itse kiireen, sekin on totta joissain paikoissa. Mm.olin töissä osastolla, jossa todellisuudessa ei ollut kiirettä, kysymyksessä pitkäaikaisosasto, mutta "vanhoilla" työntekijöillä oli hirvittävä kiire aamutoimissa ja niiden suorittamista jopa vertailtiin kahvipöydän ääressä, kuka nopeiten hoitaa hommansa.
eli jokin asteinen rutinoituminen aiheuttaa kiirettä.
me sitten parin muun sijaisen kanssa tehtiin hommat ko.osastolla omaa rauhalliseen tahtiin ja saatiin kuulla kuinka hitaasti työmme teemme, vaikka mitään ei jäänyt tekemättä.

hyvin monessa paikassa kiirettä ei olekaan. Kokemuksenani minulla on noin kahdeksasta eri vanhustenhoivasta sekä nykyisestä työpaikastani sekä lukuisien kurssitovereideni kertomukset. Hoivassa on tapana aloittaa työt heti aamuraportin jälkeen eli puoli kahdeksalta. Sitten mennään KOVAA VAUHTIA koska kymmeneltä on kahvitauko. Jos on jäänyt jotain hoitamatta kymmeneen mennessä, ne oidetaan, mutta AINA ON AIKAA ISTUA LOUNASTAUOLLA. Kahdelta on taas raportti ja sitten lähdetäänkin kotiin. Meidän osastollamme on päiviä, jolloin kaikki potilaat ovat hoidettu kymmeneen mennessä. Vakituisilla riittää puuhaa mutta ei ole kiire sijaiset istuvat kahvihuoneessa koska he eivät tiedä mitä tehdä ja kahden päivn sijaista ei kannata alkaa perehdyttämään. Sairaanhoitajilla saattaa olla kokouksia tai muuta lääkäriasioihin liittyviä. Kiire ei ole kenelläkään. Kiire tulee ylipitkistä kahvitunneista.

On olemassa osastoja joilla ei ehdi edes syödä. Mutta tehkääpäs tuleva lopputyönne vaikka Turun alueen vanhusten hoivasta ja hämmästykää kuinka paljon hoitajilla on aikaa istua, kun ovat ensin juosseet kaksi tuntia tukka tanassa.

Minä uskon, että kiire on akuuttiosastoilla, mutta minä en ole sellaista urani aikana nähnyt. Tästä ei vain saa puhua koska hoitotyö on niin raskasta ja niin huonosti palkattua ja aika ei riitäå muuhun kuin peruhhoivaan.