Työni puolesta jouduin aikanaan asumaan Kairossa pari vuotta. Kyllästyin todella Kairoon, koska aamulla kävellessäni töihin Sheraton hotellin luota Niilin yli vastakkaisella puolella ja sieltä vielä alajuoksuun noin kilometri, joka ikinen aaamu kadun varressa MAKASI KUOLLUT IHMINEN. Siksi en nykyään ole juurikaan kiinnostunut Kairon matkoista ja jos sellaisen jostakin voitan, lahjoitan sen pahimmalle viholliselleni.
KAIRO
ärtitsipurtitsi
4792
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
On se vaan hirveää kun ihmiset kehtaavat kuolla, eihän sillai voi käydä kuin kehitysmaissa ;-)
Pysytään me täällä rikkaissa länsimaissa missä elämme ikuisesti.
kamalaa kun ihmiset tuppaa siellä kuolemaan. Ja ihan tahallaan vielä.
kairo on kuitenki todella suuri ettymys,paitsi pyramidit on hienoja ja sfinksi...=)todella ruma kaupunki ja likaa,ja paskaa joka puolella..odotin paljon enemmän kairolta mutta se ei antanut mitään muuta kuin vatsataudin ja järkyttävän kuvan mieleeni...
Olen myös asunut Kairossa ja ollut siellä töissä. En kertaakaan nähnyt kadulle kuolleita ihmisiä, nukkuvia katulapsia kyllä oli. Muuten Kairo on ihan päällikkö mesta, paitsi pyramidit ja sen ympäristö on perseestä.