Retkahdus

Yksi vaara kuitenkin väijyy. Euroopan keskuspankin koronnostot eivät päätykään tänä vuonna, vaan jatkuvat myös vuonna 2008. "Maissa, joissa asuntoluotot on sidottu lyhyisiin korkoihin, velkaantumisen kasvua ja markkinoiden ylikuumenemista voi pitää ongelmallisina", sanoo Nordean katsauksen kirjoittaja.

Suomi täyttää tällaisen maan tunnusmerkit.
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pidä sinä vain huolta siitä, että rahasi riittävät ensi kuun vuokranmaksuun. Pidät siten vuokraisäntäsi tyytyväisenä. Anna hänen miettiä noita asioita. Se kyllä sitten näkyy vuokrassasi, mikäli korot nousevat.

Äänestä
  • Eikö vuokralainen muka saisi olla huolissaan lähimmäisestään eli velkataakan alla kituvasta tuularista?
    On hyvä pitää tarkoin silmällä tuulareiden edesottamuksia, sillä heidän maksukykynsä vahvuus/heikkous vaikuttaa koko maamme talouteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nordea kirjoitti:

Yksi vaara kuitenkin väijyy. Euroopan keskuspankin koronnostot eivät päätykään tänä vuonna, vaan jatkuvat myös vuonna 2008. "Maissa, joissa asuntoluotot on sidottu lyhyisiin korkoihin, velkaantumisen kasvua ja markkinoiden ylikuumenemista voi pitää ongelmallisina", sanoo Nordean katsauksen kirjoittaja.

Suomi täyttää tällaisen maan tunnusmerkit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu