Erakoituminen

Vahdin itsestäni luettelemiesi ominaisuuksien oireita, sillä olen tullut mukavuudenhaluiseksi. En vaivaudu rientoihin, elleivät ne ylettömästi kiinnosta tai ellen tunne velvollisuutta.
Terä on tylsynyt. Yhdistykset ovat melkein jääneet, samoin pidemmät matkat. Kirjoittamiskurssi vetäisi.

Koti on erinomainen paikka mukavuuksineen ja lämpöineen. On paappa ja computerikin. Vieraita kutsutaan suuren velvollisuudentunteen paineessa. Sitten olemme onnellisia ja tyytyväisiä, että tuli kutsuttua.
Seurapiiri nykyään rajoittuu melkein viiteen ikäpariskuntaan, kaikki nuoruudenystäviä. Lisäksi naistuttaviin ja entisiin työtovereihin. Matkat ovat pitkiä. Tapaamispaikat harvakseltaan kotona, mökillä tai perintöpaikassa.
Tehokkuus on melkoisesti vaimentunut ja siirrämme herkästi kutsumisia, "kun matonhapsut eivät ole suorassa".
Entinen avoimien ovien meininki on tipotiessään. Epäilen, että muutkin ovat ikääntyneet.

Mieltäni vaivaa erakoitumisen ajatus: niinkö tässä lopulta käy. Vielä taistelen sitä vastaan. Hiljakseltaan vuosittain hankin ajanmukaista sievää vaatekaappiin. Nätti laukku ja kengät ovat tärkeää tärkeämpi. Uskon, että kun on hyvät tamineet valmiina, erakoituminen estyy !
Naurakaa, jos haluatte.

Erakoitumisen oireita olen itsessäni havaitsemassa. Aamuisin haluan löhöillä vuoteessa pitkään, aamukahvin sentään porautan bööneistä 6 maissa Mietin miten voisin laistaa päivän menot vähäisiksi.
Vieraita kutsun harvoin, kahvitukset maksavat nekin sentit panen matkakassaan.
Joskus menen ystävien kanssa ulos kahville tai ruokailemaan. Elokuvissä käyn tosi harvoin. Ilmaistilaisuudet käytän harvoin hyväksi, seurakuntatoiminta ei kiinnosta.
Viron kylpylöihin matkustan yksin, en halua majoittua kenenkään kanssa samassa huoneessa.

Kirjastoon menen lukemaan lehtiä, varon tarkoin vilkuilemasta sivuille ettei tarvitse tervehtiä tuttavia koska niissä istuu hompsun näköisiä miehiä, tukkakin kampaamatta. Baareissa valitsen aina paikan jossa on lähettyvillä hyvännäköisiä herrasmiehiä joille yritän puolihuolimattomasti iskeä silmää.

Viimeviikolla tärppäsi, sain seuraa
miehestä joka oli erotettu virastaan halailun vuoksi. Hänen seura kyllä virkisti liian paljon, ja niin jäi erakoituminen haaveeksi. Siitä sitten syntyi pieni romanssinpoikanen, taitaa olla kehittyvä suhde.

...tukeutumaan itseeni. Parhaat ystäväni ovat haudassa paitsi yksi elossaoleva, jolta verisuoni katkesi päässä vajaat 20 vuotta sitten. Häntä poikkesin aluksi tervehtimässä, mutta hän on muuttunut sellaiseksi "tötteröksi", että ahdistun vain jos käyn hänen luonaan. Sen takia en käy.

En ole epäsosiaalinen. Käyn liikkeellä ja saan helposti seuraa niin halutessani.

Kyllä,kyllä viihdyn yksin? Luusereita ja muita "resupietuja" kartan.
Lenkkeilen,ulkoilen,autoilen ja liikun,mutta yksin.

Mieheni kuoleman jälkeen meni pitkään, että en jaksanut kutsua ketään kylään enkä juurikaan osallistua mihinkään. Ilmoittauduin työväenopistollekin ja huomasin, etten yksinkertaisesti jaksanut lähteä, enkä jaksanut edes niitä ihmisiä, hukkaan meni sekin maksu. Käperryin kotiin ja surin.
Nyt on kohta kaksi vuotta kulunut ja olen pakottanut itseni taas liikkeelle. Viihdyn kyllä yksin enkä tunne itseäni yksinäiseksi, mutta ihan mielen virkistykseksi olen lähtenyt jumppaan ja yhdelle kurssille, käynyt teatterissa ja muuta. Olen kutsunut ystäviä kahville ja käynyt itsekin, kauempana asuviin ystäviin pidän yhteyttä puhelimitse. Puhelimeen vastailen mielelläni, olen huomannut, että pieni rupattelutuokio useasti piristää päivän, alan löytää yksinäisyydestä ja vapaudesta hyviäkin puolia.

Lukiessa saa mukavia kiihokkeita toimintaan ja tulevan ajan käyttöön. Kirjastossa on oikein mukava käväistä kasseineen.
Luin juuri Aino Selinin "Korkokengistä kumisaappaisiin". Luettuani lähetän sen 50 vuoden takaiselle ystävättärelle, jonka kanssa silloin vietimme vuoden samoilla seuduilla kuin kirjailija.
Nyt tilasin saman tekijän "Kiitävi aika." Löysin tilauslomakkeen internetistä ja uskon jälkimmäisen kirjan jo huomenna kolahtavan postiluukusta.
Kirjailija oli 94 vuotias viimeisen käsikirjoituksen valmistuessa.
Vääjäämättä tulee mieleen, että fyysisten voimien heiketessä voisi koota oman elämänsä ajatuksineen kirjoittamalla.
Nuori polvi auttaa oikoluvun, kuvien käsittelyn ym kuten tuossakin tapauksessa.
Emme jouda erakoitumaan. Kaivetaan aputeokset: päiväkirjat, viikkomuistiot,almanakat, kirjeet, kortit esiin.
Mieli on täpötäysi muistoja menneiltä vuosilta. Siitä vaan tehdyn rungon mukaan töihin.

Ei ole erakoituvia lainkaan täällä. On vain sosiaalisia tyyppejä.
Puhelinta, TV:tä, radiota, summeria, aidan yli keskustelua emme pelkää.
Sohvalta voi käväistä keinutuolissa tai naapurissa. Pihakiikkukin on yleensä täynnä kesäisin.
Palstalla liikkujat suorastaan joukkoina, jotta halivilivoo, täällä mennään.

olen huomannut lähiaikoina itsessäni paljon masennusoireita. olen lihonutkin vähän, tosin nyt en ole enää alipainoinen niinkuin olin ennen masentumista. nyt olen ihan normaali, mutta lihominen jatkuu kokoajan... pelkään myös että erakoidun. en halua vastata puhelimeeni kun se soi. en halua puhua ihmisille. olen nyttenkin ollut huoneessani jo montapäivää. ainoa poistumiseni täältä tällä viikolla oli kun kävin kaupassa ja ostin suuren määrän karkkia...

Äitini 69v on erakoitunut kotiinsa ja ei suostu vierailemaan edes meillä vaan minun pitää aina pakata auto ja 4 lasta ja ajaa sinne. Hän ei halua harrastaa mitään ja ei lähteä mihinkään. Hän odottaa että joku tuo sen elämän hänelle sinne kotiin.

Ei erakoituminen ole lainkaan pahasta !
Puhelin soi "Tuntematon numero soittaa" tai sitten "helvetillisen pitka rimpsu numeroita". Kuka soittaa joku puhelinterroristi jostakin "callcenteristä" .Nytpä laitetaan vaarille lehtiä kainalot täyteen ja mitään ei maksa. No myöhemmin huomataan ettei lehtiä voi irtisanoa numero jossa se pitäisi tehdä soittaa maksullista pinpanpullaa ja minuuttihinta on tähtitieteellinen. Miten muuten ? Naapurit lähestyvät kun sinä muutenkin olet läsnä niin voithan..... ?
"Ystävätkö" ovat kadonneet kuolleet tai muuttaneet palvelutaloihin jossa kulemma on niin auvoisaa... Lapset pistäytyvät kun velvollisuudesta täytyy käydä mikä se sellainen on? Sehän on se että tulevaa omaisuusmassaa pitää pitää silmällä ettei vaan vaari hupuloi ja vaikka sattuisi ottamman nuoremman pidempään elävän kaverin....
Parempi on panna omistamansa "haisemaan" ja muuttaa vaikka minne kukaan ei sille voi mitään ja pöytä on puhdas !!!

En todellakaan. Yleensä on monta menoa, joista voin valita. Telkkaria ei ole, en ehtisi katsellakaan. Pyörää en vielä tänä keväänä ole käyttänyt. Autolla huristelen. Sille alkaa tulla ikää ja ensi viikolla on taas korjaus. Kuukauden sisällä olen käynyt Tallinnassa läheisten kanssa, risteilyllä yhdistyksen kanssa ja pian menossa ystävättären kanssa. Koko ajan on tarjolla metsänraivausta niin paljon kuin haluaa tehdä ja kuutisen hehtaaria metsänistutustakin on tarjolla. Voin siis valita olenko yksin metsässä vai jossakin seurassa.

Erakoituminen,jos jostakin siltä tuntuu on käsitteenä kaikille omanlaisensa.Olen rauhaa rakastava,ja itse sanonut aina, että olen ERAKKOLUONNE,VAIKKA YLI 40v olinkin työssä ,jossa päivittäin kommunikoin ts palvelin kymmeniä er asiakkaita,Voin todeta ,että ihmiset oli mukavia ,pidin työstäni.MUTTTA,läpi elämän olen aina tiennyt mihin kissanristiäisiin ja tapahtumiin osallistun.Käymme välillä teatterissa,konserteissa jne,mutta usein jää tyhjä käteen niin sanoakseni.Kotona,luonnossa,kuntoilemassa sielu ja ruumis lepää.En ole erakoitunut,vaan rakastan tätä elämää.Yök ,Tallinnan reisut ja muut ruotsinristeilyt.