Kesätyö

Hei! Olen ensimmäisen vuoden sh-opiskelija. Onko minulla mahdollisuus saada kesätöitä esim. vanhainkodista, kun koulutusta on vuosi takana?

Millaisia töitä olette tehneet vuoden opiskelujen jälkeen? Ja kuinka helposti sait kesätöitä alalta?

Meneekö vanhainkotityössä melkein kaikki viikonloput töissä? Entä julhapyhät, kuten juhannus?
5408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikun töitä hakemaan vain! Vuosilomasijaisista alkaa nykyään olla huutava pula ja kyllä suurin osa hyvistä opiskelijoista varmasti saa kesätöitä. Esim. vanhainkodista ja vuodeosastoilta saat varmasti hoitajan sijaisuuksia, mutta lähinnä tässä vaiheessa vielä perus-/lähihoitajan sijausuuksia. Itsekin pääsin aikoinani lähihoitajaksi opiskellessa jo puolen vuoden opintojen jlk kotihoitoon perushoitajan sijaiseksi.

Äänestä
  • Yleensähän tuo pakkaa olemaan vuorotyötä, mutta suuressa osassa työpaikkoja viikonloput ja pyhäpäivät jaetaan tasapuolisesti, eli ei sijaisten tarvitse olla yhtään muita enempää viikonloppuja töissä. Voi tietysti joissain paikoissa olla, että nimenomaan sijaiset tekevät kaikki viikonloput ja juhannukset kesäisin ja vuorot ovat muutenkin mitä ihmeellisempiä, mutta itse olen onneksi vältyin aikoinaan sijaisena ollessani moiselta syrjinnältä ja loppuunkuluttamiselta

    Äänestä

menepä kiireesti vanhainkotien "johtajien" puheille, soita ja varaa aika. Saat varmasti sijaisuuksia, mahdollisesti jo ennen lomaakin ;) Tsemppiä

Äänestä
  • Eilen pääsin työhaastatteluun ja sain koko kesäksi töitä! Ja mikä parasta vanhukset ovat sen verran hyvässä kunnossa, että he kävelevät rollaattoreilla. =) Tähän vanhainkotiin ei oteta huonokuntoisempia, koska tilat eivät riitä esim. pyörätuolille..

    Kesää odotellessa :0)

    Äänestä

voisit hakea vaikka hotelli siivoojaksi, omalta alalta ei vielä nimittäin vuosi on hyvinkin vajaa ja kaikki osa alueet jäävät vajaiksi vielä vuoden jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva sh kirjoitti:

Hei! Olen ensimmäisen vuoden sh-opiskelija. Onko minulla mahdollisuus saada kesätöitä esim. vanhainkodista, kun koulutusta on vuosi takana?

Millaisia töitä olette tehneet vuoden opiskelujen jälkeen? Ja kuinka helposti sait kesätöitä alalta?

Meneekö vanhainkotityössä melkein kaikki viikonloput töissä? Entä julhapyhät, kuten juhannus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu