Gradu & opintotuki

Tilanne on siis tämä: minulle sanottiin yliopiston taholta, että on turhaa edes kuvitella, että gradun saisi valmiiksi alle vuodessa, kuitenkin siitä saa vain 20 ov /40 op. Kelan vaatima opintomenestys on kuitenkin n. 3 ov /tukikuukausi, jotta saisi opintotukea. Näin siis graduun saisi kulua enintään reilu puoli vuotta. Millä siis rahoittaa eläminen gradun teon aikana? Tuolloin ei voi olla töissäkään (olettaen, että tekee gradua kokopäiväisesti.
3955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"...turhaa edes kuvitella, että gradun saisi valmiiksi alle vuodessa, kuitenkin siitä saa vain 20 ov /40 op. Kelan vaatima opintomenestys on kuitenkin n. 3 ov /tukikuukausi, jotta saisi opintotukea. Näin siis graduun saisi kulua enintään reilu puoli vuotta."
Tuo opintojen eteneminen on edellytys tuen maksamisen jatkolle. Eteneminen tarkistetaan jälkikäteen, jonka jälkeen tuki saatetaan katkaista, muttei periä takaisin, jos on kuitenkin näyttöä, että on opiskellut ollenkaan. Jos on jo valmistunut, ei nosta enää opintotukea ja tällöin tarkistuksen jälkeinen tuen jatkaminen on mielestäni yhdentekevää...

Äänestä
  • Nimittäin tuo menestys tarkistetaan loppukesästä tai syksyllä, joten jos aloittaa gradun keväällä (esim. maalis-huhtikuussa), ei tarkistukseen mennessä välttämättä ole kertynyt vielä tarpeeksi opintoviikkoja ko. lukukaudelta. Tietääkseni jos opintomenestys on ollut liian heikkoa, tuki lakkautetaan tammi-helmikuussa. Jos gradun tekoon kuluu vuosi jää muutama kuukausi siis jäljelle jolloin ei saa tukea ja on tehtävä kuitenkin gradua.

    Äänestä

  • se ongelma onkin kirjoitti:

    Nimittäin tuo menestys tarkistetaan loppukesästä tai syksyllä, joten jos aloittaa gradun keväällä (esim. maalis-huhtikuussa), ei tarkistukseen mennessä välttämättä ole kertynyt vielä tarpeeksi opintoviikkoja ko. lukukaudelta. Tietääkseni jos opintomenestys on ollut liian heikkoa, tuki lakkautetaan tammi-helmikuussa. Jos gradun tekoon kuluu vuosi jää muutama kuukausi siis jäljelle jolloin ei saa tukea ja on tehtävä kuitenkin gradua.

    Opintomenestystä tosiaan tarkastellaan lukuvuosittain, eli esim. lukuvuoden 06-07 valvonta tapahtuu lokakuussa 2007. Jos opintosuorituksia ei ole kertynyt tarpeeksi, saat selvityspyynnön.

    Ainakin oman opintotukilautakuntani sekä myös kelan mukaan opintojen vähäiselle määrällä käy selitykseksi gradun tekeminen. Eli tukea siis jatketaan edelleen, vaikka suorituksia ei olisi tarpeeksi. Ei siis kannata pelätä lakkautusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjälp! kirjoitti:

Tilanne on siis tämä: minulle sanottiin yliopiston taholta, että on turhaa edes kuvitella, että gradun saisi valmiiksi alle vuodessa, kuitenkin siitä saa vain 20 ov /40 op. Kelan vaatima opintomenestys on kuitenkin n. 3 ov /tukikuukausi, jotta saisi opintotukea. Näin siis graduun saisi kulua enintään reilu puoli vuotta. Millä siis rahoittaa eläminen gradun teon aikana? Tuolloin ei voi olla töissäkään (olettaen, että tekee gradua kokopäiväisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu