Sulkasatoko?

Voisiko meidän urosundulla olla sulkasato tähänaikaan vuodesta?Höyheniä lentelee ja nyt siltä on irronnut pyrstösulkia ja toisesta siivestä kaikki pitkät "käsisulat".Ja Pääläelta niitä pikkuhöyheniä on kadonnut ja päässä tököttää sellasia kovempia oliskohan ne nyt sellasia höyhenten juuria tai jotain sinnepäin.Kertokaa olisko siis jotain sulkasatoa vai onko lintu sairas? Pariskunta on tullut meille syyskuussa,tarkaa ikää en tiedä.
5427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä ainakin yhdellä näkyy olevan aluillaan sulkis nytkin. Ja neljän kaveruksen kanssa tuntuu, että aina niitä höyheniä joltain riittää reilummin lattioille.. joten en huolestuisi.

Äänestä

Eiköhän tuo ole vain sulkasatoa.
Ensimmäiset uudet sulat kasvavat "otsahöyheniin".
Aluksi näyttävät sellaisilta piikeiltä, aukeavat kun ovat tarpeeksi kehittyneitä.
Lintua voi sulkasadon aikana auttaa sulkasatoon tarkoitetulla vitamiini- ja kalkkilisällä jota laitetaan juomaveteen.
Ihan tavalliset kalkkikivi ja seepiansuomukin riittävät, kun ruoka on monipuolista.
voisit tarjota linnuille tavallista enemmän keitettyä kananmunan keltuaita. On oikea vitamiini paukku.

Äänestä

no joillakin unduilla voi olla sulkasato tähän aikaan vuodesta :o no sillä voi olla sulkasato mutta parhaiyen voit kerätä titoa soittamallla lähimmälle eläinlääkärille/kokeneelle unduharrastajalle. :) kiva ku sulla on undu

Äänestä
  • Katso mihin suuntaan tilanne kehittyy ja jos lintu vain jatkaa kaljuuntumistaan eikä tilalle kasva uusia sulkia, ota yhteys eläinlääkäriin.
    Syynä huonolle höyhenpuvulle voi olla liian yksipuolinen ravinto. Eläinkaupoista saa sulkasadon ajaksi tarkoitettua vitamiiniliuosta.
    Liuosta voi antaa linnuille silloin tällöin vaikka linnulla ei sulkasatoa olisikaan, pitää höyhenpuvun kunnossa.
    Undulaattia kannattaa myös suihkutella useammin kuin tavallisesti. Vesi pitää höyhenet kunnossa.
    Linnuille pitäisi antaa kylpymahdollisuus normaalistikin vähintään kerran viikossa.

    Käypäs osoitteessa:

    www.papukaijayhdistys.fi

    Keskustelufoorumille rekisteröityminen on ilmaista, ja sieltä löytyy paljon kokeneita lintuharrastajia joilta voi neuvoja kysyä lisää.

    Äänestä

  • ja seuraa tilannetta kirjoitti:

    Katso mihin suuntaan tilanne kehittyy ja jos lintu vain jatkaa kaljuuntumistaan eikä tilalle kasva uusia sulkia, ota yhteys eläinlääkäriin.
    Syynä huonolle höyhenpuvulle voi olla liian yksipuolinen ravinto. Eläinkaupoista saa sulkasadon ajaksi tarkoitettua vitamiiniliuosta.
    Liuosta voi antaa linnuille silloin tällöin vaikka linnulla ei sulkasatoa olisikaan, pitää höyhenpuvun kunnossa.
    Undulaattia kannattaa myös suihkutella useammin kuin tavallisesti. Vesi pitää höyhenet kunnossa.
    Linnuille pitäisi antaa kylpymahdollisuus normaalistikin vähintään kerran viikossa.

    Käypäs osoitteessa:

    www.papukaijayhdistys.fi

    Keskustelufoorumille rekisteröityminen on ilmaista, ja sieltä löytyy paljon kokeneita lintuharrastajia joilta voi neuvoja kysyä lisää.

    Linnutkin ovat yksilöitä, ja sulkasadon rajuus vaihtelee hyvinkin paljon. Joillakin vaituvat kaikki sulat kertaheitolla, ja jotkin pudottelevat vanhoja sulkiaan pois hiljalleen ja huomaamatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä Vaan kirjoitti:

Voisiko meidän urosundulla olla sulkasato tähänaikaan vuodesta?Höyheniä lentelee ja nyt siltä on irronnut pyrstösulkia ja toisesta siivestä kaikki pitkät "käsisulat".Ja Pääläelta niitä pikkuhöyheniä on kadonnut ja päässä tököttää sellasia kovempia oliskohan ne nyt sellasia höyhenten juuria tai jotain sinnepäin.Kertokaa olisko siis jotain sulkasatoa vai onko lintu sairas? Pariskunta on tullut meille syyskuussa,tarkaa ikää en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu