kun tähän asti on tunnetusti tullut boxille vain yksipuoliseen pelivalikoimaan pelkkiä räiskintäpelejä, niin uusi lakialoite on paha kolaus xboxin pelitarjontaan.
" Väkivaltaiset pelit uhattuna
keskiviikko 17.01.2007
Euroopan komission varapuheenjohtajan, oikeus- ja turvallisuusasioiden komissaarin Franco Frattinin henkilökohtainen ristiretki väkivaltaisia pelejä vastaan näyttää tuottavan tulosta. Frattinin aloitteesta EU:ssa ryhdytään valmistelemaan väkivaltaisimpien pelien kieltoa.
Viime syksystä asti pelien vaaroista varoittanut Frattini nosti kissan pöydälle tammikuussa Dresdenin oikeus- ja sisäministerikokouksessa, jossa hän esitteli Euroopan Unionion oikeusministereille väkivaltaisiin tietokonepeleihin liittyviä ongelmia. Vaikka Frattini antoi ennen kokousta ymmärtää, että hänen päähuolenaiheensa oli ikärajojen puutteellinen valvonta, EU:n oikeusministerit tekivät selvästi jyrkemmän johtopäätelmän – ”äärimmäisen väkivaltaiset” tietokonepelit tulisi kieltää kaikissa jäsenmaissa. Suomea kokouksessa edusti oikeusministeri Leena Luhtanen (sd).
”Asioiden saama käänne kuulostaa huolestuttavalta”, kommentoi Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo. ”Kysymyksessä olisi Suomen ja monien muidenkin maiden osalta selvä askel taaksepäin, mitä tulee kuvaohjelmien sääntelyyn.”
Paloheimon mukaan Frattini ajaa käytännössä aikuissensuurin palauttamista. Hänen mielestään elokuvat ovat myös uhan alla. ”Jos sensuuri tulisi koskemaan tietokonepelejä, on vaikea uskoa, ettei sitä ulotettaisi myös muihin kuvaohjelmiin.”
Väkivaltaisten pelien kielto olisi Matti Paloheimon mielestä ristiriidassa sananvapauden kanssa. ”Kaikki EU-maat eivät todennäköisesti ole valmiit periaatteellisesti näin syvällekäyviin toimenpiteisiin. Ovatko esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan oikeusministerit kannattaneet tämänsisältöistä hanketta? Tuskin.”
Euroopan komission varapuheenjohtaja Frattini lupaa peliväkivallasta valmiin lakialoitteen vielä ennen EU-parlamentin kesätaukoa. ".
kohta ei tule xbox360:lle enää pelejä
riukupete
3
391
Vastaukset
Noh jos on niin vaikeeta niin tilataan sitte jostai muualta niinku vaikka Yhdysvalloista >:/ .Pystytän telkkarin sen hemmon ikkunan eteen ja alotan Dead Rising putken. Hail matti paloheimo ^^
- jos on pakko
luopua väkivalta peleistä niin ei kait siinä voi muuta kuin purkaa patoutumiaan johonkin toiseen ihmiseen, hyvä Frattini, jes! toivottavasti olet ensimmäisien joukossa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302229- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510