metsien lannoittamisen sekä ojituksen aiheuttamat vesistöjen pilaantumiset.
Tutkimuksin on selvästi todettu että sekä metsänhoito että turpeennosto aiheuttavat järvien happamoitumista, liettymistä sekä kalojen elohopeapitoisuuden nousua.
Lannoitukset luontoa saastuttavana sekä puun laadun pilaavana (paitsi tuhkalannoitus) olisi mitä pikimmiten kiellettävä, sen sijaan että sitä yhteiskunnan taholta tuetaan.
Samoin ja samoista syistä olisi kiellettävä maan repeltäminen auki saatanallisiksi pirunpelloiksi,(metsänhoidon termistössä maanmuokkausta)!
Nyt ovat metsänomistajatkin hieman heränneet miettimään mitä luonnon ekosysteemien tärveleminen tekee. Näkyyhän se tilipussissa kun myrskytuulet niittävät lakoon riukulat harvennusmänniköt ja hariskot siemenpuuasennot.
Voi tulla vielä ikävä entisenlaista sekametsää, joka eri-ikäisine puineen ja erilaisine juuristoineen tarjosi turvaa myrskyiltäkin!
Tutkimuksin on selvästi todettu että sekä metsänhoito että turpeennosto aiheuttavat järvien happamoitumista, liettymistä sekä kalojen elohopeapitoisuuden nousua.
Lannoitukset luontoa saastuttavana sekä puun laadun pilaavana (paitsi tuhkalannoitus) olisi mitä pikimmiten kiellettävä, sen sijaan että sitä yhteiskunnan taholta tuetaan.
Samoin ja samoista syistä olisi kiellettävä maan repeltäminen auki saatanallisiksi pirunpelloiksi,(metsänhoidon termistössä maanmuokkausta)!
Nyt ovat metsänomistajatkin hieman heränneet miettimään mitä luonnon ekosysteemien tärveleminen tekee. Näkyyhän se tilipussissa kun myrskytuulet niittävät lakoon riukulat harvennusmänniköt ja hariskot siemenpuuasennot.
Voi tulla vielä ikävä entisenlaista sekametsää, joka eri-ikäisine puineen ja erilaisine juuristoineen tarjosi turvaa myrskyiltäkin!
Vastaukset 22
Vanhimmat
taidat elellä tosiaankin vielä entisajoissa noiden pirunpeltojesi kanssa. Eihän nykyisin avohakkuun jäljiltä mitään auraustoimia enää suoriteta. En aivan varma ole lapin alueesta, mutta ainakin oulun lääni ja siitä alas päin on metsämuokkaajat takoneet aurat weckmannin kattopelliksi. Riukumänniköissä on suotta syyttää mtsänomistajia yleensä-se on ainoastaan sen riukumännikön omistajan itse aiheuttama vahinko, jos metsä on riukuuntunut! Metsänhoito-ohjeet ovat neuvoneet jo vuosikymmenbiä harventamaan metsiä, joten se harvennus on jäänyt tekemättä metsänomistajalta jolla riukuloita metsissä on. Lannoituksissa on erittäin hyvin perusteltuja toimenpiteitä: tuhkalannoitus ja terveyslannoitukset, kyseiset lannoitukset ovat todella tarpeellisia ja siten perusteltuja. Kasvatuslannoituksista voi olla montaa eri mieltä, mutta niitäkään en kieltäisi kun ei levitellä joka suuntaan rakeita vaan katsotaan perustellut kohteet.
Ojitusta on tehty aiemmin väärille kohteille ja puutteellisin lietealtain ja siten vesistöihin on päässyt paljon humusta ja huuhtoutunutta tavaraa, mutta sitä ei pitäisi maksattaa jälkipolvilla. Onhan nykyisin ryhdytty korjaamaan vahinkoja mitä vain on mahdollista ja perkauskohteissa valumat ja muut huutoutumiset huomioidaan nykytiedon tasolle.
aurausta, mätästystä tai äestystä yhtä törkeät jäljet siitä jää. Vaikea niissä aukoissa on liikkua, vaikka eivät ne houkuttele muuta kuin vatunkerääjiä ja korvasienten poimijoita. Aukkojen jälkeiset yksitoikkoiset, tasarakenteiset kasvatusmetsät eivät myöskään kulkijaa houkuttele.
Ylimääräisen typen kylvämistä metsään en ymmärrä. Sitä tulee tarpeeksi saasteena jo ilman kauttakin. Tuhka on typetöntä ja luonnollista lannoitetta, joten sen kylväminen on jopa suositeltavaa.
per***n alustasi suurempaa länttiä omistaa, kun tuollaisia joriset...? Jokainen "oikea" metsänomistaja tietää, ettei uuden metsän perustaminen onnistu ilman maan muokkausta. Muokkaustapa on vaan valittava kohteen mukaan. Kosteille alueille ojitus-mätästys, kuivemmille laikutus tai äestys. Ainoastaan karut männikkö kankaat saattavat taimettua ilman maanpinnan käsittelyä, muut vaativat muokkauksen ja joko istutuksen, kylvön tai luontaisen uudistamisen. Ja mitäpä sinne toisten "vaikeakulkuisiin" muokattuihin metsiin menetkään, jos kerta omaakin "helppokulkuista" omistat. Pysyköön jokainen tontillaan!
Vaan taimettui ilman muokkausta ojitettu suo kun jätettiin siemenpuut muutamaksi vuodeksi. Hakkuusta 8v. ja taimisto metrinpituista.
ilman kyntämistä, istutusta, kylvämistä. Mitenkä se on uudistunut ainakin 200 miljoonaa vuotta, ennenkuin ihminen alkoi sitä sorkkia?
Oma metsäni on pääosin uudistunut jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, jota jo aikaisemmat sukupolvet menestyksekkäästi harjoittivat. Aukkohakkuualojen kanssa on sitten ollut kaikenlaisia ongelmia rehevillä mailla.
paljoa tiliäkään tuolla tavalla tee. Vai lähteekö hakkuussa 400-->m3/ha puuta, josta 90-95% tukkipuuta? Harrastelijat pysyköön omissa sarjoissaan...
Että viljelymänniköistä olisi otettu yli 400 m3 tukkia,vaikka mukaan otettaisiin kahteenkin kertaan viljellyt alueet,ja mäntyähän on Suomessa viljelty paljon.
Yhteiskunnan noussut elintaso on isolta osalta metsätalouden ansiota. Se pysyy Suomessa olipa lama tai nousukausi. Jokin hinta tästä isosta elintason noususta on maksettava. Kun tarkemmin miettii, niin siinä auki revityssä metsäaukessa on taas kohta kasvamassa aikamoinen potti rahaa yhteiskunnalle. Suoraan vesistöihin vedetyt suo-ojat ovat virhe, mutta ei varmaan kaikki tahallisia, vaan sen ajan parhaan ymmärryksen mukaan tehtyjä.
eikös ne jo maksakin vai mihin se valtio hässii kaiken sen 28%, jonka se saa ilmaiseksi myyntituloista ja lopputuloksissa vielä alvit 22%päälle!?
Metänomistajalla kun on vielä lakisääteinen pakko saada hakatun metsän tilalle uusi metsä. Mikäli ei onnistu, niin käräjillä ja sakkoja tulee.
Eikait kukaan turhaan kalliita lannoitteita tai ojituksia tee ilman tuotto-odotuksia.
Äkkiä laskien 40 milj. motin puunn myynnistä tulee valtion kassaan arviolta n. 0.5 mrd euroa...
aukolta aukolle käy retkeilijän tie täällä vaaramaisemissa. Niin hirveän näköiseksi on aurattu kivennäismaita joilla taimettuminen takuuvarmasti lähtee käyntiin itsestään puhumattakaan ns, muokkauksesta! Tosi hirveää jälkeä ei tarvitse etsiä!
Itä-Suomea aurataan metsämaita? Puhutkohan nyt vasten parempaa tietoasi? Lapissahan kyseistä menetelmää on käytetty, mutta ei ole omaan silmään muualla sattunut. Äestys, laikutus ja mätästys ovat olleet yleisesti käytössä myös Itä-Suomessa. Ensimmäisinä vuosina käsitelty alue on epätasainen ja paikka paikoin vaikea kulkuinenkin, mutta tilanne muuttuu jo viiden vuoden kuluessa niin paljon, ettei maanpinnan käsittelyä enää huomaakaan. Se on metsän kiertokulussa (80-100v.) niin lyhyt jakso, ettei siitä kannattaisi aina valittaa. Ja mistäpä kaupunkilaiset poimivat korvasieniä, jos metsämaita ei muokata? Kasvaa aika huonosti rikkomattomassa maassa.
parhaan ymmärryksen mukaan tosiaan kolmannes ojitetuista soista ojitettiin turhaan, eivät tuota puuta eivätkä mitään muutakaan, sen ajan parhaan ymmärryksen mukaan hyvät koivikot vesottiin maahan, kun koivu muka oli roskapuu, sen ajan parhaan ymmärryksen mukaan reheville maille istutettiin männyntaimia, joista on kasvanut mihinkään muuhun kuin hakkeeksi ja kuiduksi kelpaamatonta väärärunkoista, paksuoksaista puuta.
Tämän ajan parhaan ymmärryksen mukaan lihotetaan ylisuurta metsäammattilaisporukkaa (en tarkoita metsureita) ja taimitarhojen omistajia metsänomistajien kustannuksella, metsänomistajien, jotka eivät ymmärrä itseään hyväksikäytettävän.
Pelkästään uudistuskustannukset maksavat 1000€/ha ehkä enemmänkin. Siihen päälle vielä useampi perkaus. Jos omistaja kaiken tuon teettää palkkatyönä, saa siinä päätehakkuussa enemmänkin olla kuin 400 mottia hehtaarilla ennenkuin omilleen pääsee, jos aikoo uudistuskustannuksille korkoakin laskea. Mieluummin sitä tyytyy hiukan pienempään kasvuun.
käyttöön kelpaa sitten se tolkuton risukko, joka versoo reheville aukkohakkuualueille, tai kelpaahan se hirvien ruuaksi, jotka antaumuksella tekevät selvää jälkeä myös istutustaimista niistä, mitkämyyrät on eloon jättäneet, ei niistä ainakaan kunnon puita tule, rahat vain hukkaan menevät.
Ja mihin kelpaa yksitotinen alaharvennettu nuori metsä, ei siellä 30 vuoteen sienetkään kunnolla kasva, marjoista puhumattakaan. Retkeilijän kaipaamasta monimuotoisuudesta ei ole tietoakaan. Haitta kestää kymmeniä vuosia, ei muutamaa vuotta. Kunnon metsää näille tehokasvatetuille kuvioille ei ehdi koskaan tulla, kun jo tulee seuraava aukkohakkuu.
metsäauran kanssa näin kainuussa 90-luvulla,
ei se ole lappia. (vai oliko jopa myöhemmin?)
Tuli pieni erhe tuon termin auraus-termin kanssa, mutta kyllä äestys ja mätästys saa aivan tarpeeksi karmeaa jälkeä aikaan.
Kymmenen vuotta sitten (turhaan) äestetyllä harjulla vain vieläkin soravanat paistaa kuin jättimäisen petoeläimen raapaisujäljet. Jäkälä tokko konsanaan sinne palaa.
Surkeaa on katsoa mitä vielä takavuosikymmeninä mahtavista metsistä on tullut.
Ja sinne etelään voitot valuvat, täällä saamme vain kompastella mylliköissä ja risukoissa aukolta aukolle.
Meillä on ojitettu, uudistettu, istutettu taimista ja siemenistä, harvennettu, lannoitettu ja tehty töitä metsässä runsaasti. Eipä ole ihme jos kun metsän puusto oli vuonna -94 noin 4500 m3, 2004 yli 8000 m3 ja ennuste 2014 11500 m3. Muutahan se rahaksi, iloksi, suruksi tai ihan miksi haluat, huomaat, että onnistunut työ tuottaa parhaan ymmärryksen mukaan hyvinvointia sinulle, minulle ja muille.
mitä ojitus, muokkaus, istutus, harvennus, lannoitus, perkaus ym. on tullut maksamaan? Laske myös omalle työllesi, jos sitä olet tehnyt, käypä palkka. Mitä sama raha olisi tuottanut korkoineen hyvin sijoitettuna. Ota myös huomioon, että metsä taiten harvennettuna uusiutuu tietyillä metsätyypeillä ilman mainitsemiasi toimenpiteitä.
Omassa metsässäni metsäkeskuksen tekemä metsäsuunnitelma on kasvuodotuksiltaan täysin ylioptimistinen. Suunnitelmassa on sitäpaitsi muutamat kuviot pinta-alaltaankin väärin laskettu.
ole päässyt näissä runsaissa hoitotöissä. Nykyisin on vain ylläpitotyöt tehtävänä. Saaduilla myyntituloilla ne on rahoitettu ja onpa pari asunto-osaketta tullut myös näistä puutuloista. Tuottaahan se jotain sekin. Työni tuloksia voin jopa itse saada hiukan nauttia, mutta suurimmat rahat saa joku toinen ja valtio.
Ei se tämä metsän omistaminen ole sijoituksena hääppöinen, mutta onneksi puu kasvaa olipa lama tai ei. Jos metsän perintöveroon tulee huojennuksia, niin se varmaan innostaa nuoriakin metsänomistajiksi. Tuosta aurauksesta sen verran, että kun harvennettiin oikeasti auraamalla uudistettuja metsiä, niin ensin tehtiin ajourat, sitten kaivurilla tasoittelin urat, että pääsi traktorilla ajamaa. Muuten ei olisi ollut mitään toiveita saada puuta pois metsästä.
olla kokemus aurauksesta useilla muillakin. Sen verran syviä ovat jäljet.
on tuo, että metsäojitukset ovat pilanneet pikkujärvien vedenlaatua. Itselläkin mökkijärvessä sama havainto jo 60-luvulta lähtien.
Muuten kannatan kyllä tehometsätaloutta uudistamisessa ja muutenkin. Mutta vesistöt pitäisi kunnostaa, ne ovat kansallisomaisuutta.
keskittyä vaan siihen lainvalvontaan. Kyllä niiden ojitustouhut ja tienteot sopisi paljon paremmin vaikka metsänhoitoyhdistysten tehtäväksi, olisi edes jotain ammattitaitoa takana...
maksaakin,ei kai sitä mistään ilman saa,tollo.