Kokkolassa ajellessa olen ihmetellyt kuinka paljon ihmiset käyttävät sumuvaloja keskellä kirkasta päivää vaikkei ole moneen päivään ollut sumua tai vesi/lumisadetta.
Epäilen että syy löytyy osaksi siitä kun aikaisemmin etusumuvaloja oli vähemmän autoissa ja nyt tuontiautojen myötä ja muutenkin autojen varustelutaso on noussut ja ei yksinkertaisesti osata käyttää niitä auton valoja oikein.
Huvittavaa on se, että aika usein myös ne samat autoilijat ajavat joka ikinen päivä sumuvalot päällä esim. sininen Civic kun tulee Kokkolassa vastaan ja siellä joku teini istuu takakenossa ilman turvavyötä niin eiköhän ne sumuvalot ole päivästä toiseen päällä. Kehottaisin tutustumaan siihen omaan autoon ja kysymään vaikka vanhemmilta jos ei itse tiedä mistä mitkäkin valot tulevat päälle ja milloin eri valoja on tarkoitus käyttää.
Poliisinkin puuttuminen turhaan sumuvalojen käyttöön taitaa olla aika vähäistä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Syy on se, että auto on matalamman ja leveämmän =paremman näköinen sumuvalot päällä.
Siksi automainoksissakin autot on aina sumuvalot päällä kelistä riippumatta
Oikeinsuunnatut etusumuvalot eivät häiritse vastaantulijaa.
Takasumuvalojen väärinkäyttö on oikeasti muuta liikennettä häiritsevää
vaikka minimanista.
Taida ne vilkutkaan kaikilla toimia. Oli sitten mersu tai nissani.
vaik sopii toi ympäri maakuntaa...
jumankekka,maailman parhaita kuskeja kuvittelevat olevansa...haukkuvat joitakin ihmisiä vaik maalaistolloiksks ku kerran ihminen ryhmittäytyy väärin,vaikka itte ei tiedä missä omassa autossa sijaitsee vilkkuviiksi...tai yleensä muitakaan liikennesääntöjä!
Ei taatusti häikäse sun silmiä. Ootko sä joku valopoliisi. Suomessa tullaan aina niin onnettoman jälkijunassa joka juttuun. Ei ne valot ketään haittaa, kunhan ei häikäise.
Sama se on pitkien ja lisäpitkien ja lisäpitkienlisäpitkien kans. Valoo pitäis saada olla niinpaljon kun haluaa. Se on korvienvälistä sit kiinni että muistaa sammuttaa ne niin ettei muita häikäse kun joku tulee vastaan. Kauheeta holhoomista.
muoti-ilmiö nuorten keskuudessa nämä sumuvalot. Tottahan nyt jokainen tietää mistä ne laitetaan päälle ja pois. Itse olen paljon nuorten kanssa ja kyllä se siihen tuunaukseen taitaa mennä. Ollaan sitä itsekin oltu nuoria ja omat kujeet oli silloin, eikä nekään nyt välttämättä silloin kaikkia miellyttänyt. Tottathan se on, ettei niitä saisi käyttää, mutta itse he sakkonsa maksavat. Suurempi ongelma tuntuu olevan turvavälin pitäminen, se niitä pahoja kolareita aiheuttaa. Mutta kuka sitä nyt vastaan tulijan valoja katsoo, kun pitäisi keskittyä omaan ajamiseen? Jokainen voidaan katsoa itseämme peiliin ja miettiä olemmeko mekään niin täydellisiä...