Lukiessani näitä tarinoita ajattelin antaa täysin yksinkertaisen neuvon:UNOHTAKAA PAKKOPULLA RASKAUTUMINEN.
Tiedän että yritys/halu saada lasta on monilla kova mut just sen takia ette raskaudu.
Miten sikiö voisi viihtyä kehossa jonka tila on 24h stressissä asian tiimoilta?Lämpöjen neuroottinen mittailu,on tikkua ja testiä joka lähtöön mut pahinta tossa on et teil jää muu elämä elämättä.
Kylhän tulevan äidin täytyy olla tasapainossa,ilonen,pos,muitakin ajatuksia ja asioita omaava eikä itkeskellä torpassa kun ei taaskaan onnistunu ja eiku lisää tikkuja ja testejä ens kuulle kaksin käsin.
En tod halua loukata ketään mut joskus on hyvä et joku ulkopuolinen herättää asioissa mille itse on sokea.Nauttikaa elämästä,antakaa lapsen vaan tulla jos näin,älkää tehkö siitä elämienne keskipistettä vaan laittakaa sekin energia parisuhteisiinne.
Kyllä se käärö sieltä vielä siunaantuu kun ette ajattele asiaa mut noilla tyyleillä saa koittaa hyvin kauan,muistakaa et psyyke on erittäin linkissä näissäkin jutuissa.
Tiedän että yritys/halu saada lasta on monilla kova mut just sen takia ette raskaudu.
Miten sikiö voisi viihtyä kehossa jonka tila on 24h stressissä asian tiimoilta?Lämpöjen neuroottinen mittailu,on tikkua ja testiä joka lähtöön mut pahinta tossa on et teil jää muu elämä elämättä.
Kylhän tulevan äidin täytyy olla tasapainossa,ilonen,pos,muitakin ajatuksia ja asioita omaava eikä itkeskellä torpassa kun ei taaskaan onnistunu ja eiku lisää tikkuja ja testejä ens kuulle kaksin käsin.
En tod halua loukata ketään mut joskus on hyvä et joku ulkopuolinen herättää asioissa mille itse on sokea.Nauttikaa elämästä,antakaa lapsen vaan tulla jos näin,älkää tehkö siitä elämienne keskipistettä vaan laittakaa sekin energia parisuhteisiinne.
Kyllä se käärö sieltä vielä siunaantuu kun ette ajattele asiaa mut noilla tyyleillä saa koittaa hyvin kauan,muistakaa et psyyke on erittäin linkissä näissäkin jutuissa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaan kun mun elämällä ei ole mitään merkitystä jos en lasta saa... Ihan totta, mä en todellakaan tiedä mitä muuta tekisin. Minun sylissä ja sydämessä on lapsen mentävä aukko. Kovin montaa lasta ei ehkä syliin mahdu, mutta sydämestä ei tila lopu. Minä niin kaipaan... :´/
En mä silti jatkuvasti stressaa asialla. Joskus vain iskee... Käyn koulussa ja viihdyn sielä ihan mukavasti ja päivät menee muutenki mukavasti.
On se vaan niin vaikeaa..
Mut tossa tulee just se huolestuttava pointti,et koe eläväsi ilman lasta?Sun kirjotuksesta korostuu sellanen pikku juttu et koitat täyttää tyhjiötä mil ei o mitään tekemistä lapsen saannin kanssa.Sä voit kokea ittes täysin hyödylliseks,tuotteliaaks,tarpeelliseks niin monella eri tapaa,ei se vaadi jälkikasvua.
Eiks ois hyvä ensin tutustua itteensä,omiin vahvuuksiin,voimavaroihin,resursseihin eli mitä sul on tarjota sit joku pv lapselle kuin itkeä asiaa mihin sul ei ole valtaa muutenkaan,näin joko siunataan tai sit ei.
En mä sano et sun pitäis lopettaa haaveilemasta,toivomasta,odottamasta mut toi asia kannattaa laittaa hiukan taka-alalle et on tilaa muillekkin jutuille jotka on myös tärkeitä.Ei saa unohtaa ihan peruselämää,se on kuitenki se realistinen tila missä jokainen elää päivästä toiseen ja mihin meistä jokainen voi vaikuttaa.
Se on hem-me-tin vaikeaa "unohtaa" se mieletön vauvakuume... kun tuntuu, että millään muulla ei ole elämässä merkitystä. Mutta entäs jos koskaan ei saisikaan omaa lasta? Meneekö kaikki yritysvuodet sitten ikään kuin "hukkaan!" Eli olen kyllä kanssasi samaa mieltä, Yrittäminen ei ehkä paranna tilannetta, vaan saattaa jopa pahentaa sitä. Meillä tärppäsi vuoden "yrittämisen" jälkeen vasta, kun hommasin itselleni uuden harrastuksen ja samoihin aikoihin lähdettiin pitkälle Euroopanmatkalle. Sai muuta ajateltavaa!
Tämä lapsenteko on sellaista tähtitiedettä, ettei ole vissiin olemassa yhtä ainoaa selitystä, millon tärppää ja millon ei.
Tsemppiä kaikille ja eläkää elämää iloisena vauvatoiveiden keskellä! :)
"Nauttikaa elämästä,antakaa lapsen vaan tulla jos näin,älkää tehkö siitä elämienne keskipistettä vaan laittakaa sekin energia parisuhteisiinne."
Kun ihmisellä on esimerkiksi PCO, kuten minulla, on aika helvetin hankalaa antaa vaan tulla jos on tullakseen. Arvaappa onko yritetty ennen taudin toteamista? Eipä sillon paljon stressiä revitty, eikä kyllä heti toteamisen jälkeenkään, mutta kun yritystä on takana vuosi niin ei se tule sieltä noin vain jos on tullakseen.
Minun tilanteeni on se, että vaikka olen normaalipainoinen ja tyytyväinen itseeni, minun täytyy laihduttaa tullakseni raskaaksi. Eikö se vaikuta jo jokapäiväiseen elämään? Entäs, kun joudut kyttäämään kierron päiviä terolutien käyttämisen vuoksi, eikö se jo tunge alitajuntaan? Kohta sitten otetaan muutkin lääkkeet avuksi, kun on lääkärin kanssa ensiksi tapeltu. Se on kumma, että 20-vuotias ihminen ei ole lääkäreiden silmissä samassa asemassa kuin 30-vuotias lapsen haluaja.
Kun lapsia saa vain lääkkeiden ja laihduttamisen yhteisvaikutuksella, niin siinäkö sitten pitää istua peukalo perseessä ja odottaa, että tulee jos on tullakseen? TULISIKIN! Arvaappa kuinka moni meistä täällä tahtomattaan tilanteessa, jossa oikeasti joutuu tekemään vuosia töitä ja syömään lääkkeitä lasten saamiseksi?
"Lukiessani näitä tarinoita ajattelin antaa täysin yksinkertaisen neuvon:UNOHTAKAA PAKKOPULLA RASKAUTUMINEN. "
Olisikin noin helppoa. Luuletko, etteivät ihmiset täällä todella yritä unohtaa? Teeppä itse niin meidän tilanteessamme.
Montakohan kuukautta itse olet joutunut raskautta turhaan odottelemaan..?
Voi, kumpa vain pystyisikin unohtamaan ja ihan oikeasti noudattamaan sitä tjot-meininkiä!
Kun monesti se vain menee siihen 'pakkopullaan' kun muutaman kk.n jälkeen mitään ei ala tapahtua.. Sitä asiaa kun ei vaan VOI unohtaa, ihan jo senkin takia koska 'pallomahojen' ym. näkemiseltä ei voi oikein välttyäkään. Ja mitä kauemmin menee, sen suurempi huolikin - ehkä aiheellinenkin.
Kaikkein RAIVOSTUTTAVIMPIA on ne jotka kehottaa lopettaan ressaamisen, jotka itse ovat paksuna suunnilleen kerta sohasulla sinnepäin eivätkä siis tiedä MITÄÄN siitä miltä tuntuu odottaa, jännittää - ja TAAS pettyä, kuukausi/vuosi toisensa jälkeen...
vaikka me olemme yrittäneet lasta kaksi vuotta, ensin omin konstein ja nyt viimeiset puoli vuotta ivf-hoidoissa.
Ensimmäiset pari yrityskuukautta jaksoin olla innoissani, sitten stressasin toiset pari kuukautta, sen jälkeen rauhoituin ja totesin, että ainakaan stressaaminen ei helpota asiaa yhtään.
En silti usko, että stressaaminen sinänsä vaikeuttaa raskaaksi tulemista - typerin neuvo, jonka ylipäätään voi lasta pitkään yrittäneelle antaa, on että lakkaa stressaamasta, ja kyllä se lapsi sitten sieltä tulee. Ei se todellakaan kaikille tule.
Tutkimuksiin ja hoitoihin pääsy oli suuri helpotus ja vei mennessään viimeisetkin stressin rippeet. Nyt asia ei ole enää meidän, vaan lääketieteen käsissä. Voimme vain toivoa parasta.
Kannattaa pitää mielessä, että oma elämä ja parisuhde on sittenkin se kaikkein tärkein juttu, sillä vain kunnon perustalle voi rakentaa tasapainoista ja onnellista perhe-elämää. Jos lapsesta tulee elämän tarkoitus, ollaan vähän vaarallisilla vesillä: lapsethan ovat meillä kuitenkin vain lainassa, ja parinkymmenen vuoden päästä pitäisi osata päästää heidät omille siivilleen ja elää taas sitä kahdenkeskistä elämää kumppanin kanssa. Ei mikään ihme, että siinä vaiheessa niitä eroja tapahtuu niin paljon, kun koko elämä on pyörinyt vain lasten ympärillä.