Tietokone lehden uusimmassa numerossa oli viruksentorjuntaohjelmien testi. Panda voitti testin.
Panda voitti
yksi testi lisää
151305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tietenkin Panda voitti koska panda mainostaa eniten siinä lehdessä.
Miettikääs nyt "nörtit" hieman niitä testejä ja niiden testien luotettavuutta ja puoluettomuutta.
sponsoroitu testi
Tuolla toinen testi Pandasta:
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1281
Julkaistu To, 26/01/2006
Toinen esimerkki puoluellisesta uutisoinnista on "Tietokone"lehti. Sehän on vallan Microsoftin puolestapuhuja. Suomessahan ei edes ole kunnon ATK-lehtiä, mutta onneksi niitä löytyy muualta.
Onneksi suomen lehdistö tuntee vastuunsa eikä levitä linux peelojen uskontoa.
ottaa oppia suomen lehdistöltä. Varsinkin kun se maalailee ihan kauhukuvia kappaleessa kaksi. F-securen mukaan Linux tulee ryminällä valloittamaan serverit, kotikoneet ja läppärit ja niihin kaikkiin tietysti tulee hankkia F-secure. Pitäisikö tuohon uskoa, kun asiantuntijat noin asian näkevät.
http://www.f-secure.fi/f-secure/uutishuone/protected/protf-1-2004/14-275-1663.shtml
Kyllähän on tuo panda harvinaisen sekava ja huono ohjelma!!!!!
Taidan mennä tänään ostamaan tuon ylivertaisen testivoittajan, niin pysyy pöpöt poissa koneeltani.
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1281
Vanha testi, vanhat ohjelmat. Panda on ykkönen.
kohta kaikki...
http://www.virustorjunta.net/modules.php?name=Web_Links&l_op=viewlink&cid=2&orderby=ratingD
paskaohjelma, eihän se edes ole mikään oikea virustorjuntaohjelma.
Mitattiinko tuossa pelkästään kuinka paljon ohjelma käyttää resursseja, vaiko myös kuinka paljon tunnistaa pöpöjä.
Kaspersky internet security vaan testiin.
nyt ja tulevaisuudessa:
FAKTAAA:
http://www.av-comparatives.org/seiten/ergebnisse/report12.pdf