Joustot käytetty

Lainanannon osalta joustot ovat olleet jo vuoden ajan käytännössä lopussa. Pelkkä asunto riittää vakuudeksi (tulee ihan mieleen kultainen 1980-luvun loppu), laina-aikojen pidentäminen ei enää juurikaan laske kuukausierää, minkä lisäksi lainaa on jo pitkään jaettu holtittomasti huonotuloisille pätkätyöläisille.

Tämä tarkoittaa sitä, että monet ovat ottaneet juuri sen kokoisen lainan, kuin minkä sen hetkisellä korkotasolla ovat ajatelleet juuri ja juuri voivan joskus maksaa takaisinkin.

Korkojen jatkuvasta noususta seuraa ainakin kaksi asiaa:

1) Ihmiset joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin
2) Asunnot eivät enää näillä hinnoilla menekään kaupaksi

Kun tuulipukukansalle primen nostojen myötä valkenee korkojen nousun todellinen seuraus, alkaa se paljon povattu rommaus. Kauppa hyytyy, asuntoja alkaa pikku hiljaa tulla myyntiin alhaisemmalla hinnalla, potentiaaliset ostajat odottelevat, josko hintataso laskisi vielä lisää. Tästä on kokemuksia lähihistoriastamme ja mm. yhdysvalloissa kävi hiljattain juuri näin.

Sen verran harrastin itsekin empiiristä tutkimusta, että kävin viime sunnuntaina muutamalla näytöllä. Parissa paikassa olin ainoa kävijä (ainakin sillä hetkellä) ja yhdessä paikassa eräs perhe kävi äkkiä huoneet läpi ja poistui sanaakaan sanomatta räntäsateeseen hiipiäkseen ruosteiseen corollaansa.

Täytyy vain toivoa, ettei valtio tosiaan ryhdy poistamaan korkojen verovähennysoikeutta vaalien jälkeen. Katastrofihan siitä seuraa jo muutenkin rommaavilla asuntomarkkinoilla.
373089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hallituksessa saattaa olla paljonkin ministereitä, joiden lapset ovat asunnonhankintaiässä, joten asuntojen reilua hinnanlaskua tavoitellaan...

Äänestä
  • Tärkeämpi pointti on kuitenkin se, että nyt verovähennyksistä käytännössä hyötyvät asuntojen myyjät, eivät ostajat, joidenka avuksi systeemi on aikanaan kehitetty. Tämä siksi, että asuntojen hinnat määräytyvät tätä nykyä ihmisten maksykyvyn mukaan.

    Verovähennyksen poistosta valtio saa muhkeat lisätulot, mutta asuntojen ostajat eivät kärsi lainkaan. Myyjät toki kärsivät, mutta sehän onkin jo toinen juttu...

    Äänestä

On se kumma juttu että joustot on käytetty jo vuoden ajan, mutta hinnat jatkavat kuitenkin nousuaan tai ainakin pysyvät paikalle, pakkohuutokauppoja ei kuulu ja ihmiset tulevat toimeen paremmin kuin koskaan ennen. Olisikohan markkinatalous tekemässä merkonomille tepposet?

Taisivat asuntoa vaihtavat tuularit ottaa vahingossa sun auton.

Äänestä
  • Ei taida mun uusi Volvo käynnistyä corollan avaimilla.

    Ja sinä et taida tietää, mitä viime aikoina on tapahtunut. Kauppa tökkii ihan aikuisten oikeasti, eikä markkinatalous todellakaan ole tekemässä tepposia.

    Terveisiä vaan sinne ammattikoulun mikroluokkaan!

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Ei taida mun uusi Volvo käynnistyä corollan avaimilla.

    Meneppäs poloinen sinne koulunpenkille uudestaan, niin maailma saattaa valjeta sulle ihan toisenlaisena siellä vuokrakasarmissa.

    Hinnat tulevat pysymään suhteellisen vakaina edelleen (ei nousua eikä laskua) ja sun mahdollisuudet nousta ylös ojasta vaikeutuu. On säälittävää, että jotkut joutuvat ostamaan merkonomitasoisen tutkinnon rahalla, kun pää polla estää pääsyn käsiksi ihan oikeisiin tutkintoihin. Ostomerkonomeja on ihan liikaa tässä maassa.

    Terveisiä sinne fattaan korkeakoulutetulta johtotehtävissä olevalta ruokatuntia viettävältä valkokaulustyöläiseltä!

    Äänestä

  • ostomerkantti kirjoitti:

    Noh, en mä kauppakorkesta valmistuneena oikein jaksa pitää ammattikoulupohjaista asentajaa valkokaulustyöläisenä. Ja ne johtotehtävät tarkoittaa vissiin sitä, että vedät johtoja ja muita kaapeleita nurkkiin, vai kuinka?

    Mutta terveisiä johtotehtäviin, varo sähköiskuja, minä tienasin taas tässäkin sun kanssa jauhaessani monta sataa euroa!

    Ei tunnu kovin uskottavalta nuo valkokaulustyöläisen korkeakoulut, kun edes yhdyssanat ei onnistu!

    Sinä olet monesti täällä palstalla mainostanut että olet valmistunut kaupakorkeakoulusta Lahdessa, et kauppakorkesta.

    Jäit kiinni!

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Ei taida mun uusi Volvo käynnistyä corollan avaimilla.

    Ja sinä et taida tietää, mitä viime aikoina on tapahtunut. Kauppa tökkii ihan aikuisten oikeasti, eikä markkinatalous todellakaan ole tekemässä tepposia.

    Terveisiä vaan sinne ammattikoulun mikroluokkaan!

    Uusi Volvo on varaa ostaa, mutta ei omaa asuntoa.

    Myy Volvo ja pane tarjouksiin lisää pelimerkkejä, niin eiköhän se asuntokaupan teko ala lopettamaan sitä tökkimistään teikälaisellekin.

    Äänestä

  • kakara kirjoitti:

    Ei tunnu kovin uskottavalta nuo valkokaulustyöläisen korkeakoulut, kun edes yhdyssanat ei onnistu!

    Annapa sitten luettelo yhdyssanavirheistä, kiitos, kun en niitä monikossa huomannut olevan.

    Olet varsinainen humoristi, kun alat huomautella toisten kirjoituksesta, kun kirjoitat vebitkin väärässä sijamuodossa. :)

    Äänestä

  • Talousneroa! kirjoitti:

    Uusi Volvo on varaa ostaa, mutta ei omaa asuntoa.

    Myy Volvo ja pane tarjouksiin lisää pelimerkkejä, niin eiköhän se asuntokaupan teko ala lopettamaan sitä tökkimistään teikälaisellekin.

    Ei sille mitään voi. Kauppakorkean opintoviikot menivät hukkaan, kun vähät rahat tuhlaantuvat auton arvon tipahtaessa pystysuoraan.
    Asunnon ostamisessakin on tosin tällä hetkellä kohtalainen riski, joten kun nokka tarttuu, niin pyrstö irtoaa kuten harakalla tervatulla katolla?

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Noh, en mä kauppakorkesta valmistuneena oikein jaksa pitää ammattikoulupohjaista asentajaa valkokaulustyöläisenä. Ja ne johtotehtävät tarkoittaa vissiin sitä, että vedät johtoja ja muita kaapeleita nurkkiin, vai kuinka?

    Mutta terveisiä johtotehtäviin, varo sähköiskuja, minä tienasin taas tässäkin sun kanssa jauhaessani monta sataa euroa!

    Satasen pari tunnissa tienaavat tuppaavat asumaan omistuasunnossa, jäsentämään maailmantilaa suhteellisen hyvin, pääsemään omilla lahjoillaan korkeakouluun ja ymmärtävät olla julistamatta romahduksen ilosanomaa keskustelupalstoilla.

    Koska olet niin lahjaton, että merkonomin tutkinto pitää ostaa rahalla ja vielä jostain helvetin Lahdesta, ymmärrämme kaikki aivan hyvin, että kuulut matalaotsaiseen proletariaattiin, jonka kuuluukin pönkittää jo leikkikoulussa kadonnutta itsetuntoaan näkemällä valveunia rommauksesta. Mitähän nimimerkkiä käytit vuonna 2003, kun "myit" oman asuntosi ja jäit odottelemaan hintojen laskua...

    Onneksi tuli käytyä ihan oikeat koulut ja grillikioskilla päihin vetämisen sijaan saa todellakin vetää liiketoimintaa eteenpäin. Toivottavasti pääset vetämään joku päivä edes niitä johtoja.

    Äänestä

  • Rantojen Kruunamaton Ursus kirjoitti:

    Ei sille mitään voi. Kauppakorkean opintoviikot menivät hukkaan, kun vähät rahat tuhlaantuvat auton arvon tipahtaessa pystysuoraan.
    Asunnon ostamisessakin on tosin tällä hetkellä kohtalainen riski, joten kun nokka tarttuu, niin pyrstö irtoaa kuten harakalla tervatulla katolla?

    Myin 2006, rahaa hyvin asunnon ostoonkin. En vain ole niin typerä, että jättäisin käyttämättä romahduksen tuoman tilaisuuden tehdä rutkasti rahaa. Eikä tuo uuden Volvon hinta tunnu yhtään missään sen rinnalla, millaisen tilin kohta teen.

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Myin 2006, rahaa hyvin asunnon ostoonkin. En vain ole niin typerä, että jättäisin käyttämättä romahduksen tuoman tilaisuuden tehdä rutkasti rahaa. Eikä tuo uuden Volvon hinta tunnu yhtään missään sen rinnalla, millaisen tilin kohta teen.

    Opetettiinko siellä Lahdessa, että tili tehdään ostovaiheessa? Minä en olis maksanut tuollaisesta opetuksesta.

    Entä milloin tarkalleen ottaen möit? Tuntuu että se vaihtuu aina. Kerro toki niin voidaan sitten yhdessä vaikkapa vuoden päästä ihastella, kuinka ison tilin teit.

    Äänestä

  • Oikeasti koulutettu kirjoitti:

    Satasen pari tunnissa tienaavat tuppaavat asumaan omistuasunnossa, jäsentämään maailmantilaa suhteellisen hyvin, pääsemään omilla lahjoillaan korkeakouluun ja ymmärtävät olla julistamatta romahduksen ilosanomaa keskustelupalstoilla.

    Koska olet niin lahjaton, että merkonomin tutkinto pitää ostaa rahalla ja vielä jostain helvetin Lahdesta, ymmärrämme kaikki aivan hyvin, että kuulut matalaotsaiseen proletariaattiin, jonka kuuluukin pönkittää jo leikkikoulussa kadonnutta itsetuntoaan näkemällä valveunia rommauksesta. Mitähän nimimerkkiä käytit vuonna 2003, kun "myit" oman asuntosi ja jäit odottelemaan hintojen laskua...

    Onneksi tuli käytyä ihan oikeat koulut ja grillikioskilla päihin vetämisen sijaan saa todellakin vetää liiketoimintaa eteenpäin. Toivottavasti pääset vetämään joku päivä edes niitä johtoja.

    Täällä kirjoitetaan minun nimelläni kaikenlaista paskaa lahdesta ja muusta, että voin vain ilolla todeta osuneeni ns. hermoon.

    Kun oma koulutus on ammattikoulupohjalla tai ammattikorkea-leikkikoulutasoista, tulee helposti kadehdittua niitä, jotka ovat päässeet ihan oikeaan korkeakouluun ja myös saaneet "herrojen" paperit sieltä.

    Luonnollisesti tämä näkyy myös tulotasossa. Todennäköisesti tienaan yksinään käteen saman verran kuin muut tässä ketjussa kirjoittaneet yhteensä.

    Äänestä

  • Lahden oppeja kirjoitti:

    Opetettiinko siellä Lahdessa, että tili tehdään ostovaiheessa? Minä en olis maksanut tuollaisesta opetuksesta.

    Entä milloin tarkalleen ottaen möit? Tuntuu että se vaihtuu aina. Kerro toki niin voidaan sitten yhdessä vaikkapa vuoden päästä ihastella, kuinka ison tilin teit.

    Höpöti höpöti... lahdesta... maksettu tutkinto... höpöti löpöti. Terveisiä vain sinne ammattikoulun mikroluokkaan.

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Täällä kirjoitetaan minun nimelläni kaikenlaista paskaa lahdesta ja muusta, että voin vain ilolla todeta osuneeni ns. hermoon.

    Kun oma koulutus on ammattikoulupohjalla tai ammattikorkea-leikkikoulutasoista, tulee helposti kadehdittua niitä, jotka ovat päässeet ihan oikeaan korkeakouluun ja myös saaneet "herrojen" paperit sieltä.

    Luonnollisesti tämä näkyy myös tulotasossa. Todennäköisesti tienaan yksinään käteen saman verran kuin muut tässä ketjussa kirjoittaneet yhteensä.

    En hyvällä tahdollakaan voi väittää olevani kateellinen ihmiselle, joka ajaa Volvolla (voiko keskiluokkaisempaa kulkupeliä olla?) ja joka joutuu OSTAMAAN tutkinnon.

    Jos kuvittelet liukuhihna-osto-MBA:n olevan kadehtimisen arvoinen asia, maailmankuvasi on erittäin vino.

    Suomalaisista noin neljännes pääsee korkeakouluun ihan omin aivoin, ei rahalla. Harva kadehtii heitä saatika merkantti/merkonomitutkinnon pituista kauppaleikkikoulun ostotutkintoa.

    Täältä tähän, DI, KTM

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Höpöti höpöti... lahdesta... maksettu tutkinto... höpöti löpöti. Terveisiä vain sinne ammattikoulun mikroluokkaan.

    Eipä sille mitään voi että se on maksettu tutkinto. Mut täällä me kaikki ollaan innokkaina kirjastossa, amisluokassa ja kuka missäkin oottamassa että milloin tarkkaan ottaen myit sen asunnon? Eihän tuo mikään salaisuus pitäis olla kun sitä oot mainostanut niin paljon.

    Äänestä

  • mille? kirjoitti:

    En hyvällä tahdollakaan voi väittää olevani kateellinen ihmiselle, joka ajaa Volvolla (voiko keskiluokkaisempaa kulkupeliä olla?) ja joka joutuu OSTAMAAN tutkinnon.

    Jos kuvittelet liukuhihna-osto-MBA:n olevan kadehtimisen arvoinen asia, maailmankuvasi on erittäin vino.

    Suomalaisista noin neljännes pääsee korkeakouluun ihan omin aivoin, ei rahalla. Harva kadehtii heitä saatika merkantti/merkonomitutkinnon pituista kauppaleikkikoulun ostotutkintoa.

    Täältä tähän, DI, KTM

    Mikä sitten on mielestäsi parempi automerkki? Miten kuitenkin haistan kateuden karvaan tuoksun nenässäni, vaikka tässä on sentään internet välissä?

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Mikä sitten on mielestäsi parempi automerkki? Miten kuitenkin haistan kateuden karvaan tuoksun nenässäni, vaikka tässä on sentään internet välissä?

    En ala omaa autoa mainostamaan, kun en sellaisella ole elvistellyt. Mainostamisen hoitakoon alppikisajärjestäjät. Ihmettelen vain, kuinka noinkin suvereeni talousnero ja ylimpien tulodesiilien kiistaton keisari on ostanut Volvo-merkkisen auton, joka
    a) on erittäin keskiluokkainen
    b) menettää arvonsa melko nopeasti
    c) on vieläpä uusi eli hinta putoaa heti kynnyksen yli ajettaessa vaikka hurumykke.

    Kaikkiin kysymyksiin ei keksi vastausta edes kouluja käymällä, joten ryhdyn töihin.

    Äänestä

  • kuin sun auto!" kirjoitti:

    Ja mitähän automerkkiä nuo eivät sitten koske? No Suzuki ei ehkä ole keskiluokkainen..

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Myin 2006, rahaa hyvin asunnon ostoonkin. En vain ole niin typerä, että jättäisin käyttämättä romahduksen tuoman tilaisuuden tehdä rutkasti rahaa. Eikä tuo uuden Volvon hinta tunnu yhtään missään sen rinnalla, millaisen tilin kohta teen.

    siellä kauppaopistossa, että tekemättömällä tilillä on varsin pieni arvo, jos jotain pitää oikeasti ostaa?

    "Eikä tuo uuden Volvon hinta tunnu yhtään missään sen rinnalla, millaisen tilin kohta teen. "
    Paremminkin niin, että ei tuon tekemättömän tilin arvo tunnu missään Volvon hinnan rinnalla.

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Ja mitähän automerkkiä nuo eivät sitten koske? No Suzuki ei ehkä ole keskiluokkainen..

    Myin sen ostaakseni 4 h k Länsi-Helsingistä vuosituhannen vaihteessa. Kämppä on nyt velaton, mutta kieltämättä Porschea on ikävä, vaikka sen hinnalle on tullut rankasti tuottoa.

    Äänestä

vielä lisäämäni että amisviikseni väpäjivät, kun vuokraa perittiin.

Äänestä
  • tässä kuussa?
    Käyttikö läski punaista flooraa liukuvoiteena?

    Äänestä

Eikös USA:ssa kupla alkanut tyhjentyä, kun korkotaso oli vähän päälle 5 %?
Voi olla, että Euroopassa riittää matalampikin lukema, mutta jos talouskasvu on kohtalainen ja korot nykyistä tasoa, niin asuntojen hinnatkin pysyvät todennäköisesti vakaina.
Toinen asuntojen hintatason laskua vastaan vahvasti puhuva seikka on se, että ekonomi Tyväinen on arvellut taas hintojen laskevan 5-10%.

Äänestä

Aika jännä miten tämäkin keskustelu siirtyi heti inttämiseksi tutkinnoistani, vaikka yritin ihan aidosti aloittaa keskustelun asuntojen hintakuplasta ja tulevasta romahduksesta.

Kertonee jotain palstan asiantuntijoiden maailmankuvasta. Huh sentään, miten kateellista sakkia täälläkin pyörii.

Puffelsson täältä tähän

Äänestä
  • Aika jännää, miten nopeasti siirryit amisviiksi/mikroluokka -herjaan, kun rohkeni ihmetellä asuntojen hintojen nousun jatkuneen, vaikka "joustovara" loppui jo vuosi sitten.

    Mitään uutta aiheeseen liittyvää et kommentoinut, joten en ihmettele jatkokeskustelua. Sen sijaan lähdit heti dissauslinjalle. Tässä peili, kuka näkyy?

    Äänestä

  • havainto kirjoitti:

    Aika jännää, miten nopeasti siirryit amisviiksi/mikroluokka -herjaan, kun rohkeni ihmetellä asuntojen hintojen nousun jatkuneen, vaikka "joustovara" loppui jo vuosi sitten.

    Mitään uutta aiheeseen liittyvää et kommentoinut, joten en ihmettele jatkokeskustelua. Sen sijaan lähdit heti dissauslinjalle. Tässä peili, kuka näkyy?

    Vittuiluun vastataan vittuilulla. Luepa nyt tarkemmin, kuka vittuilun aloitti.

    Äänestä

Oletko ihan itte ajatellut tuon?

Äänestä
  • Rekisteröi nyt se nimimerkki, että voi seurata kuka on kuka. Voivat sitten nämä ihmiset seurata jos löytyisi yhdyssana sun muita pilkku ym. virheitä. Rekisteröi PUFFELSSON heti!

    Äänestä

  • VoiHelvetti kirjoitti:

    Rekisteröi nyt se nimimerkki, että voi seurata kuka on kuka. Voivat sitten nämä ihmiset seurata jos löytyisi yhdyssana sun muita pilkku ym. virheitä. Rekisteröi PUFFELSSON heti!

    Nyt se on Puffelsson®

    Äänestä

  • oman nimimerkkini kirjoitti:

    Nyt se on Puffelsson®

    Olen mykistynyt saamastani positiivisesta huomiosta. Hyvä!

    Hyvät tuhnuttajat, mitä isomman asunnon jätätte nyt ostamatta, sitä suurempi on tili ostovaiheessa.

    Täältä tähän Puffelsson (c)

    Äänestä

  • Puffelsson kirjoitti:

    Olen mykistynyt saamastani positiivisesta huomiosta. Hyvä!

    Hyvät tuhnuttajat, mitä isomman asunnon jätätte nyt ostamatta, sitä suurempi on tili ostovaiheessa.

    Täältä tähän Puffelsson (c)

    BUBUBUHAHAHAH

    Vikise kuin sika. BUBUBUBUBUAHHAHAHA
    Katsotaanko Syvä joki yhdessä. Laitetaan valot pois.

    BUBUBUBUAHAHAHAHAHA

    Äänestä

1) korkomarginaalit
Korkomarginaalit ovat pudoneet tällä hetkellä pienimmillään 0,4%:iin ja yleisestikin n. 0,6% tasolle kun ne vielä 1998 olivat 2%.

Seuraus: vähänkään huonompien aikojen koittaessa korkomarginaali palautuu vähintään "normalille" 1,5% tasolle, ehkä välillä takaisin tuohon 2%:iin. Asuntolainojen korko nousee välittömästi saman verran vaikka viitekorko ei muuttuisikaan. Asuntojen myyntihintojen on pakko joustaa samassa suhteessa koska alla olevat muut loppunkäytetyt joustot tekevät mahdottomaksi lainamäärien kasvattamisen.

2) Korot
Nykyinen korkotaso on historiallisesti katsottuna luonnottoman matala. 20-30v lainan todelinen korkotaso tulee todennäköisimmin olemaan 4-6% välillä koko laina-ajan yli laskettuna.

Seuraus: asuntolainojen todellinen peruskorko tulee jo 15-20v lainalle olemaan vähintään 2-3% nykyistä korkeampi mikä tekee mahdottomaksi nykyisen kaltaisten lainojen ottamisen ja sitä myöden myös nykyisen hintatason ylläpitämisen.

Jos tämä yhdistyy korkomarginaalien 1-1,5% nousuun, on kokonaisvaikutus 3-4,5% nousu nykytasosta.

3) viitekorot
Nykyään vain yhdessä läntisessä teollisuusmaassa asuntolainojen korot sidotaan laina-aikaan nähden äärimmäisen lyhyisiin markkinakorkoihin.

Kun korkotaso lähtee nousuun ja lyhyillä koroilla pelanneiden riskit realisoituvat, tulevat yhä useammat sitomaan asuntolainansa 10-15v kiinteäkorkoisiin lainoihin mikä nostaa asuntolainojen korkotasoa kertaheitolla n. 2% nykyisestä ja saa lainanottajat myös konkreettisisti tajuamaan millaisen taloudellisen rasituksen asuntolaina aiheuttaa.

Seuraus: asunnoista maksettujen hintojen ja asuntolainan koon mielekkyyttää ryhdytään pohtimaan aivan eri tavalla kuin nykyään mikä ei voi olla vaikuttamatta yleiseen hintatasoon.

4) laina-ajat
Suomessa on siirrytty perinteisestä omistusasumisesta 20-30v lainojen myötä käytännössä sellaiseen vuokra-asumisen muotoon jossa vuokralainen kantaa kaikki pääoman kustannuksiin sekä itse kiinteistöön liittyvät riskit.

Kun samalla suurten ikäluokkien ennenaikainen siirtyminen eläkkeelle että huoltosuhteen räjähtäminen käsiin aiheuttaa "mielenkiintoisia" ilmiöitä mm. eläkkeiden suuruuteen, tajuavat nyt asuntolainoja ottavat ikäluokat että heidän on todellisuudessa säästettävä itse tulevat eläkkeensä.

Tämä on mahdotonta jos 30v asuntolaina syö koko työuran ajan palkkatuloista käteen jäävän osan ja loppulainaa joutuu mahdollisesti maksamaan vielä eläkkeellä jonka suuruudesta ei ole mitää takeita.

Seuraus: joko lainan kuukausierän suuruutta mitoitetaan rankasti uudelleen tai palataan selvään max. 15v laina-aikaan jonka jälkeen työuraa on toivottavasti jäljellä vielä sen verran että jotain jää säästöönkin. Seuraus hintatasoon lienee ilmeinen.

5) lainamäärät
Lainamäärät suhteessa nettotuloihin ovat paisuneet täysin suhteettomiksi mikä on seurausta pitkään jatkuneesta hintojen noususta ja ennenkaikkea psykologisesta ilmiöstä: kun kaikki tuttavapiirissä ovat ottaneet yhtä suuria lainoja ja hintojen nousun myötä näyttävät selvinneen tai jopa jääneen "voitolle" unohtaa helposti sen mitä terve järki ja peruskoulumatematiikka sanoo ja lähtee joukon mukaan.

Keskimääräisen tai ylemmänkään keskiluokan käteen jäävät tulot eivät ole todellisuudessa kasvaneet juuri lainkaan mutta epävarmuus työstä ja säännöllisistä ansioista on kasvanut eksponentiaalisesti. Kun tämä yhtälö lähtee konkretistoitumaan huonompien aikojen koittaessa, tullaan otettuja lainamääriä tarkistamaan alaspäin rajustikin.

Seuraus: ostoivoimaa katoraa rajusti asuntomarkkinoilta mikä ei tietenkään liikuta hintoja kuin yhteen suuntaan.

6) omarahoitusosuus
Omarahoitusosuus on pudotettu parhaimmillaan nollaan minkä alle on paha mennä ja yksikään lainanottaja ei todellisuudessa joudu enää maksamaan 30% säästöosuutta jollei ehdoin tahdoin halua. Aina löytyy se pankki joka on valmis tyytymään jopa 10% omarahoitusosuuteen jos vain asiakas saadaan sidottua rahastoihin ja pankin kauppaamiin henki/eläke/mitälie vakuutuksiin.

Vähänkään huonompien aikojen koittaessa palataan vähintään 30% säästöosuuteen sekä vaaditaan jälleen muita reaalivakuuksia,

Seuraus: ostovoima asuntomarkkinoilla putoaa merkittävästi mikä tietenkin vaikuttaa kysyntään ja sitä kautta hintoihin.

7) takaus/vakuudet
Valtio on poistamassa takausta yli 15v asuntolainoilta mikä yhdessä lainanottaijien vanhempien/sukulaisten edellisen kuplan puhkeamisen aikaan saaman opetuksen kanssa tulee vaikuttamaan siihen millaisia lainoja kukin pystyy ottamaan vaikka halua olisikin.

Todennäköisesti myös suurten ikäluokkien eläköityminen että huoltosuhteen heikkeneminen pakottaa suuret ikäluokat realisoimaan ainakin osittain niin säästöjään kuin asunto-omaisuuttaan maksaakseen itselleen siedettävän hoidon palvelutalossa ja tämä osa on poissa perinnöistä.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö tulee koskettamaan niitä 0-20% omarahoitusosuudella asuntolainan ottaneita joiden lainan vakuutena olevan asunnon arvo putoaa vaikkapa 30% kuplan puhjettua.

Uusia reaalivakuuksia on monien mahdoton saada mikä johtaa pakkomyynteihin ja sitä kautta kierteen kiihtymiseen. Etenkin psykologinen vaikutus tulee olemaan taas merkittävä kun näitä ruoditaan hannukarpoissa ja tabloidilehdissä.

Seuraus: kuten edellä

Äänestä
  • Euroa puuhattaessa eri maiden toistaan eroavaa finanssipolitiikkaa pidettiin sellaisena tekijänä, joka joskus saattaa hajottaa koko yhteisvaluutan. Pessimistisimmissä ennusteissa eurolle annettiin elinaikaa 15 vuotta. Eurolla on takanaan toistaiseksi vain hyviä aikoja. Huonojen aikojen koittaessa euroa repivät voimakkaat kansalliset intressit. Saas nähdä kestääkö. 20-30 vuoden tähtäimellä tällainenkin riski on mahdollinen.

    Äänestä

  • haluaisin vielä todeta, että olipa harvinaisen sujuvaa ja todenmukaista tekstiä. Harvinaista tällä palstalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puffelsson kirjoitti:

Lainanannon osalta joustot ovat olleet jo vuoden ajan käytännössä lopussa. Pelkkä asunto riittää vakuudeksi (tulee ihan mieleen kultainen 1980-luvun loppu), laina-aikojen pidentäminen ei enää juurikaan laske kuukausierää, minkä lisäksi lainaa on jo pitkään jaettu holtittomasti huonotuloisille pätkätyöläisille.

Tämä tarkoittaa sitä, että monet ovat ottaneet juuri sen kokoisen lainan, kuin minkä sen hetkisellä korkotasolla ovat ajatelleet juuri ja juuri voivan joskus maksaa takaisinkin.

Korkojen jatkuvasta noususta seuraa ainakin kaksi asiaa:

1) Ihmiset joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin
2) Asunnot eivät enää näillä hinnoilla menekään kaupaksi

Kun tuulipukukansalle primen nostojen myötä valkenee korkojen nousun todellinen seuraus, alkaa se paljon povattu rommaus. Kauppa hyytyy, asuntoja alkaa pikku hiljaa tulla myyntiin alhaisemmalla hinnalla, potentiaaliset ostajat odottelevat, josko hintataso laskisi vielä lisää. Tästä on kokemuksia lähihistoriastamme ja mm. yhdysvalloissa kävi hiljattain juuri näin.

Sen verran harrastin itsekin empiiristä tutkimusta, että kävin viime sunnuntaina muutamalla näytöllä. Parissa paikassa olin ainoa kävijä (ainakin sillä hetkellä) ja yhdessä paikassa eräs perhe kävi äkkiä huoneet läpi ja poistui sanaakaan sanomatta räntäsateeseen hiipiäkseen ruosteiseen corollaansa.

Täytyy vain toivoa, ettei valtio tosiaan ryhdy poistamaan korkojen verovähennysoikeutta vaalien jälkeen. Katastrofihan siitä seuraa jo muutenkin rommaavilla asuntomarkkinoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu