Sosionomiksi

Eli onko joku suorittanut sosionomiopintonsa iltaopiskeluna päätyön ohessa?? kuinka luonnistui?? Mulla on pohjalla jo taloushallinnon tradenomin tutkinto, mutta on tullut todettua että ehkä tuo sos.ala on enemmän mun heiniä... Kuinka pitkään olette opiskelleet jos on pohjalla jo yksi amk-tutkinto??
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Opiskelin puolitoista vuotta alusta käyden päivät töissä ja illat koulussa. Hyvin jaksoin! Minulla ei ole lapsia, joten koulunkäynti oli ikäänkuin iltaharrastus. Päivätyöni oli vanha tuttua työ, jonka osasin tehdä jo rutiinisti, siten jäi illaksi aivokapasiteettia. Tehtävien tekoon ja tenttien lukuun käytin viikonlopun kaksi päivää.Tietenkin omaa elämään joutui priorisoimaan. Siis liikunta jäi vähemmälle, samoin ystävät ja välillä mieskin. Hyväksilukuja sain toimintakyvyn tukemisen harjoittelusta ja yhden harjoittelun tein omassa työssäni palkallisena. Nyt on aikaa enää vuosi valmistumiseen. Olen jäänyt kokonaan opiskelemaan,sillä 2kk:ksi on hankala saada aina lukukaudessa sijaisia, kun itse olen harjoittelujaksolla, muuten olisin jatkanut tyylillä; päivät työssä ja illat koulussa loppuun saakka. Tsemppiä opintoihisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iltaopiskeluna?? kirjoitti:

Eli onko joku suorittanut sosionomiopintonsa iltaopiskeluna päätyön ohessa?? kuinka luonnistui?? Mulla on pohjalla jo taloushallinnon tradenomin tutkinto, mutta on tullut todettua että ehkä tuo sos.ala on enemmän mun heiniä... Kuinka pitkään olette opiskelleet jos on pohjalla jo yksi amk-tutkinto??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu