betoniportaat

Ulos vievät betoniportaat jäätyvät ikävästi näin talvisin varsinkin, kun säät heittelevät plussan ja miinuksen puolella jatkuvasti ja vettä ja luntakin tulee vuoronperään.

Mikäs on paras konsti hoidella noita jäisiä portaita. Jään hakkaaminen on aika ikävää, koska jalan alla tamppaantunut ja sitten jäätynyt räntä tuntuu olevan kivikovaa. Suolaa tietysti voi kylvää, mutta mitä betoni tykkää suolasta pidemmän päälle? Entä kannattaako suola sekoittaa ensin veteen ja kaataa sitten rappusille, vai miten?

Tai onko olemassa esim jotain rappujen "päällisiä" esim. jotain rautoja, jotka voisi talveksi laittaa? Tällaiset auttaisivat ainakin siihen asti, kunnes jääkerros kasvaa koko rautaa paksummaksi..

Kaikki niksit otetaan kiitollisena vastaan.
107503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näin kävi meillä.
Olen rakentanut painekyllästetystä puusta trallit portaiden päälle. Trallit ovat pysyvästi pultattu betoniaskelmiin kiinni.
Lämmin ilma pääsee puun alle ja lumi sulaa heti eikä muodosta sellaista tallaantunutta jääkerrosta kylmän betonin päälle.
Joskus kun ilmat heittelevät aivan hullusti on puun päällä ollut jäätä, mutta se lähtee helposti kun puuta hakkaa. Puu elää ja jää pirstoutuu irti eri tavalla kun betonista.
Ovatpa vielä siistin näköiset nuo trallit.
Irtotralleja en uskaltanut laitta pelossa että ne eivät åysy paikoillaan liukkaan jäisen betonin päällä.

Äänestä

meneppä rautakauppaan, markettiin tai halpahalliin niin löydät sieltä sulatusaineen jauheena tai rakeena ja se sopii myös betonille eikä rapauta sitä kuten suola.

Aine toimii ja on hintansa väärti, mutta ei sitä joka päivä viitsi sinne nakella..

Äänestä

Peittele rappuset muovikelmulla aina, kun et niitä käytä.

Äänestä

hiekka. muuta ei ole ja petkele tietysti. mutta hiekka on hiekkaa........................

Äänestä
  • et sitten ikinä kylvä tahi sirota betonin päälle, ei muuten tarvitse olla edes kemisti tuota tietääkseen................

    Äänestä

  • ja suolaa kirjoitti:

    et sitten ikinä kylvä tahi sirota betonin päälle, ei muuten tarvitse olla edes kemisti tuota tietääkseen................

    Tiehallinnon SILKO-luokituksesta löytyy betonilaatuja, joita käytetään siltojen valuissa/korjauksissa. Väitän, että kestävät suolaa erinomaisen hyvin verrattuna tavalliseen betoniin.

    Äänestä

vaikka vanhassa muovipullossa, siitä on hyvä ripotella ja lämmin murske sulaa vähän jäähän ja jää hyvin kiinni.

Äänestä

Betoni portaat kuuluu sarjaan; järjettömät nykyajan rakentamisperinteet.
Miksikö;
-painavat (varsinkin usein umpinaisesti valettu betonimökky)
-perusrunko kestää useita satoja vuosia (mutta kestääkö nykytalo saman ajan)
-vanhat ihmiset kolhivat itsensä kovaan betoniin
-portaiden muokkaaminen remonttien yhteydessä vaikeaa
-sitoo ulkoilman kosteutta, ja syöttää sitä eteenpäin rakennuksen rakenteisiiin
-varastoi talven kylmyyttä, ja syöttää sitä eteenpäin rakennuksen rakenteisiiin
-routimisilmiö käsittelee eri tavalla kuin muuta taloa (porrasrakennelma saattaa nousta vuosien saatossa vinosti viettämään rakennusta kohden)
-ulkoportaiden co-lukema valmistettaessa suuri
-ulkoportaiden hävitys tai kierrätys vaikeata ja kallista

Vinkki heille; jotka suunnittelevat rakentamista, miettikää betoniporteiden korvaamista jollain muulla materiaalilla. t. R

Äänestä

Helpommalla päästään kun ihmiset opettelee lentämään. Mitään ulko-ovia ja portaita ei enää tarvita, vaan kotiin tullessaan ihmiset lentää suoraan parvekkeelleen tai lähtiessä auki jätetystä ikkunasta suoraan sohvalle.

Äänestä

Solumuovia alle ja lämmityskaapelit jovain pysyy sulana, läpi vuoden!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rintsikka-asuja kirjoitti:

Ulos vievät betoniportaat jäätyvät ikävästi näin talvisin varsinkin, kun säät heittelevät plussan ja miinuksen puolella jatkuvasti ja vettä ja luntakin tulee vuoronperään.

Mikäs on paras konsti hoidella noita jäisiä portaita. Jään hakkaaminen on aika ikävää, koska jalan alla tamppaantunut ja sitten jäätynyt räntä tuntuu olevan kivikovaa. Suolaa tietysti voi kylvää, mutta mitä betoni tykkää suolasta pidemmän päälle? Entä kannattaako suola sekoittaa ensin veteen ja kaataa sitten rappusille, vai miten?

Tai onko olemassa esim jotain rappujen "päällisiä" esim. jotain rautoja, jotka voisi talveksi laittaa? Tällaiset auttaisivat ainakin siihen asti, kunnes jääkerros kasvaa koko rautaa paksummaksi..

Kaikki niksit otetaan kiitollisena vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu