TeliaSonerassa nähtiin keskiviikkona harvinaislaatuinen, jopa outo näytös, kun viisi jäsentä poistui suuren teleoperaattorin hallituksesta. Lähdön outoutta lisäsi, että valtamedia korosti sanaa ”potkut”, vaikka yleensä potkuista suuryrityksissä ei puhuta julkisesti, varsinkaan hallituksen sivupäättäjien kohdalla.
Mielentutkija väittää, että kyse oli ennemminkin joukkopaosta. Joka liittyy kasvavaan tietoisuuteen ja raskaaseen vastuuseen teleoperaattorialalla, sen jopa valtavista, terveydellisistä ja yhteiskunnallisista piilo-haittavaikutuksista telekenttien ja telesäteilyn aiheuttamina. Mielentutkija väittää näkevänsä nämä haittavaikutukset; voidaan puhua ihmistragedioista, ja siksi on varoittanut ilmiöstä vuositolkulla.
Näille jälleen telealan johdosta ”eronneille”, heitä on jo runsaasti, ei mielentutkijan varoituksilla ehkä ole ollut mitään merkitystä, vaan huolestuttavammaksi asian tekee se, että telealalla on todennäköisesti ollut jo pitkään salaista sisäpiiri- ja tutkimustietoa säteilyn haitoista, jota ei voida julkistaa ilman vakavia seurauksia telebisnekselle. Mielentutkija toteaa kuitenkin, että tässä on riittävä psyykkinen ristiriita ja syy näille monille johdon eroille.
Lopuksi jälleen ”tutkimusuutisia”. Mielentutkija on saanut vahvistusta aiemmalle väitteelle rekkojen lukuisiin suistumisonnettomuuksiin liittyen (Veteraanin telakuolema- jutussa), joka näytti olevan myös päivän uutisaihe. Syytä voi siis hakea ns. telesäteilytihentymistä, jotka muodostuvat tiettyihin maaston kohtiin tiestöllä, sekä näiden sähkömagneettisesta vaikutuksesta kuljettajan psyykkeeseen. - Mielentutkija on voinut todentaa tällaisen säteilytihentymän olemassaolon rekan kaatumispaikalla, juuri vähän ennen sitä.
Säteilyfysiikan asiantuntijat taas voivat helposti kertoa suurelle yleisölle, miten teletaajuuksinen säteily käyttäytyy ja heijastuu. Eli miten säteilyn tihentymä voi syntyä tiettyyn mäkimaaston kohtaan. Ja näin tapahtuu säännönmukaisesti useilla tiestömme kohdilla, väittää mielentutkija. Ero näiden kohtien vaarallisuudessa rekoille on ehkä, onko tien kohta mutkainen vai suora, jolloin pienikin tajunnan häiriö kuljettajalla, ohjausvirhe, voi kaataa rekan.
Mielentutkija antaa neuvon kuljettajille; älkää hötkyilkö, siinäkään tilanteessa. Tilanne kestää vain muutaman sekunnin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.