VAROITUS

Pieni varoituksen sano Finnmatkojen äkkilähtöjen käyttäjille. Viime hetken paikkojen hotellit ovat sellaisissa paikoissa, joihin oppaat eivät suostu järjestämään kuljetuksia (etukäteen maksettuja) ja muutoinkin kieltävät niiden hotellien kuuluvan matkanjärjestäjän toiminnan piiriin.

(menomatkalla käyttävät kikkana ajattaa väärään kylään matkustajat, esim Americacsen asukkaat Gigantesiin)

Vaikuttaa jonkinlaiselta työtaistelutoimenpiteeltä, joten olkaapa valppaina etenkin paluukuljetuksen kanssa, ettette myöhästy lennolta. Muuta tuotantoa ei siten kannatakkaan ostaa, koska palvelua ei tule. Nautinnollista LOMAA!!
96084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tosi hyvä kuulla, koska olen aikonut etsiä äkkilähtöä ja olen hiukan epäröinyt niiden kanssa. Mutta kun tietää etukäteen mitä voi olla edessä niin tietääpä jo hiukan varautua mahdollisiin ongelmiin. Kiitti tiedosta!!!!

Äänestä

Onpa hyvä uutinen! Lähtö ois parin päivän päästä ja matka jo varattu. No, enää ei reissua peruta vaan pistetään vaikka oppaat ahtaalle jos meinaavat apinaa koijata...

Äänestä
  • tulin tiistaina los gigantiksesta,finnmatkojen kautta.paikka ihan yees,mutta en varmaan mee enää toista kerta finnmatkojen kanssa mihinkään.lentokentältä ei tullut opasta mukana vaan pelkä kuljettaja,tietoa saatiin koko teneriffqalta pienen "opas lehden" jossa meidän paikasta ei ollut mitään.tervetuliastilaisuus järjestettiin va maanantaisin tulevalle ryhmälle.kun opas tuli hotelliin sain vain yhteen kysymykseen vastauksen,loput hän lupasi että seuravan päivän opas tietäis,mutta tuskin..siihen va meni päivä hukkaan.ja yllätys yllätys ne ei oo edes jakanu mitään mielipidelomaketta lopuks...

    Äänestä

Hyvää tietoa, kiitos. Suunnittelin tässä juuri sinkkumatkaa tämmöseen määrittelemättömään kohteeseen, joka on huomattavasti määriteltyä edullisempi. Taidampa pysyttäytyä varmemmassa vaihtoehdossa. Ei tosiaan kuulosta hyvältä.

Äänestä
  • Vertaa myös kokonaiskustannuksia, helposti menee samaan kuin määritelty ainakin Tjäreborgilla.

    Äänestä

  • tetebepe kirjoitti:

    Vertaa myös kokonaiskustannuksia, helposti menee samaan kuin määritelty ainakin Tjäreborgilla.

    Olin juuri Finmatkojen jokerimatkalla ja kaikki pelasi kuten pitikin.
    Kuljetus hotelliin ja sieltä kentälle ja oppaat kentällä vielä opastivat jos joku tarvitsi apua.
    Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta ja luultavasti menen jatkossakin.
    Turha pelotella kyllä ne toimii....

    Äänestä

  • toimii ainakin minulla kirjoitti:

    Olin juuri Finmatkojen jokerimatkalla ja kaikki pelasi kuten pitikin.
    Kuljetus hotelliin ja sieltä kentälle ja oppaat kentällä vielä opastivat jos joku tarvitsi apua.
    Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta ja luultavasti menen jatkossakin.
    Turha pelotella kyllä ne toimii....

    Finnmatkat tuntee äkkilähtö 1, 2 ja 3 sopimustyypit, Tjäreborg käyttää sopimusnimikkeenään "jokeri"-nimeä. Olet siis ollut aivan toisenlaisen matkailutuotannon kohteena.

    Sinänsä jos joukkokanne Finnmatkoja kohtaan tahallisesta sabotaasista asetetaan, niin näyttävät omien sääntöjensä ja Valmismatkalain (1079/1994) puitteistojen mukaan joutuvan vahingonkorvausvelvolliseksi.

    Äänestä

  • =tjareborg kirjoitti:

    Me oltiin kesällä Tjäreborgin matkajokerilla, äkkilähdöllä, ja täytyy sanoa että oltiin todella tyytyväisiä lentokentällä hyvät palvelut tullessa ja mennessä tervetulotilaisuudet yms. opas hoiti kyllä hyvin vaikka sopparissa lukee ettei oppaan palvelut kuulu.

    Äänestä

Itse otimme Finnmatkoilta äkkilähdön Gran Canarialle viikkoa ennen matkan alkua ja hyvin toimi kuljetukset ja kaikki muukin kohteessa.Eikä tarvinut kuljetuksia eikä mitään varata erikseen,sisältyivät kyllä matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

FINNMATKAT kirjoitti:

Pieni varoituksen sano Finnmatkojen äkkilähtöjen käyttäjille. Viime hetken paikkojen hotellit ovat sellaisissa paikoissa, joihin oppaat eivät suostu järjestämään kuljetuksia (etukäteen maksettuja) ja muutoinkin kieltävät niiden hotellien kuuluvan matkanjärjestäjän toiminnan piiriin.

(menomatkalla käyttävät kikkana ajattaa väärään kylään matkustajat, esim Americacsen asukkaat Gigantesiin)

Vaikuttaa jonkinlaiselta työtaistelutoimenpiteeltä, joten olkaapa valppaina etenkin paluukuljetuksen kanssa, ettette myöhästy lennolta. Muuta tuotantoa ei siten kannatakkaan ostaa, koska palvelua ei tule. Nautinnollista LOMAA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu