Ämmänsaari

Nyt voisimme käydä, kansalaiskeskustelun Suomussalmen kuntakeskuksen nimestä, kumman nimen kannattaja sinä olet, Ämmänsaaren vai Suomussalmi nimen?
303237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tietysti selkeyden vuoksi Ämmänsaari, herra Jäskeen takia SEKAISIN KOKO kunta koska halusi jotain ees tehdä valtuustossa, surkeaa

Äänestä
  • Kyllähän se ÄMMÄNSAARI kuukuisi olla keskuspaikan nimi, koska suomussalmi menee sivu.Ämmänsaaren taajama on suurempi.Käyttäkää nyt järkee kunnan mainosmiehet.Täällä etelässä ei tiedetä mikä suomussalmi, kaikki puhuu vai Ämmänsaaresta.Olen käynyt kouluni Ämmässä myös.Tuntui ihan oudolta kun sinne tulee poikkee kesällä.Niin ,mikä suomussalmi EI KUN ÄMMÄNSAARI ON OIKEA NIMI.

    Äänestä

Suomussalmi, sehän on selvä asia!

Äänestä

Ämmänsaari. Mutta se ei tule enää koskaan
takaisin, koska se on jo arvovalta-asia
päättäjille. Eivät he myönnä koskaan tekemiään
virheitä.

Äänestä

Ämmänsaari ehdottomasti, pohjautuuhan etymologia juuri ämmään -paikalliseen lahjattomaan naisraasuun, joka laahustaa verkkareissa kuntakeskuksessa, vaikka ei olisi juoksulenkillä.
Nämä ämmät ovat terrorisoineet syrjäistä nälkämaan kolkkaa satoja vuosia. Perillisinä on syntynyt terttuja, jotka tunkevat nenäänsä kaikkialla, mikä haisee punaiselle ja missä voi harjoittaa omaa rähinöintiään.

Poikkeuksena nykyään ovat leidit äiti venäjältä, jotka eivät missään tapauksessa kuulu ämmä termin alle, vaan ehdottomasti "grasivaja dievutski"- terminologiaan.

Äänestä
  • soon ämmänsaari ja sillä sipuli...

    Äänestä

Monesti omasta navasta asiat väyttää vääristyneeltä. Mutta käyppä vaikka matkalla kainuuta kauenpana, jo turussa ja helsingissä tai esim. vaikka new yorkissa, ja katso sieltä kumpi nimi paikkakaunnalle on järkevänpi ja se oikea, kun yrität selvittää mustalle miehelle, mistä olet lähtöisin.

aemaesaari vai suomussalmi??

Todennäköisesti manhattanilta ei löydy kartaa jossa lukee ämmänsaari:-))

Äänestä
  • mielestäni ensi kesänä pitäis ämmänsaarentorilla pitää paskanpuhujien mm-kisat!!!!
    siihen täälä on kyllä intoa!! mutta jos kehtaa vaivalla jotain järjestää,niin jo kateelliset "nokkimassa"??? eikö ole mukava kun jotain positiivistä tapahtuu järjestäköön kuka tahansa!kyllä nämä suru-uutiset ovat riittävän tuskallisia vaikkei olekkaan lähipiiristä!!
    t.positiivinen ajattelija!!

    Äänestä

hävinnyt mihinkään. Se on edelleen kuntakeskuksemme keskuksen nimi. Se on olemassa samalla tavalla kuin on Siikaranta, Pitämä, Kaljuskylä jne. Postitoimipaikkana sitä ei enää ole. Mutta jos seisot torilla, niin usko huvikses tai kysy vaikka taksimiehiltä, seisot Ämmänsaaren torilla.
By the way kyllähän Suomussalmi nimenä on kirjoitettu historian kirjoihin, ei paikan nimeä Ämmänsaari, jos joku rohkenee väittää, että Ämmänsaari olisi tunnetumpi paikan nimenä kuin Suomussalmi.

Äänestä
  • Suomussalmi nimen puolesta.

    Suomussalmi pysyy ryysyrantana, kuntalaiset köyhänä työttömänä joutilaana, kun eivät tajua edes businesmielessä mikä nimi paikkakaunnalle olisi paras.

    Pelkästään näyttää älymystö tietävän, mikä kuntalaisille paras, siksi yrittävät nostaa yläö suomussalmi nimeä, mutta köyhät sahraa vaan vastaan, niinkuin ryysyrannan pontikankeittäjä.

    Ruusuranta.

    Businesmies olisi vaihtanut ryysyrannankin nimen ja tehnyt sillä rahaa ja työtä, ja markkinoinut helsinkiin uutta Ruusuparatiisia. Väliäkö sillä mitä nimeä kätkyessä paikkakunnasta pienenä kuulut. Sitäpaitsi alkuperäinen nimi on suomussalmi, ämmänsaari tullut paljon myöhemmin kuvioihin. Luulisi olevan tärkeänpää suomusssalmelaisille että on töitä mahdollisimman monelle, ettei tarvitse sosiaalihuollosta eikä kelan toimistosya kuukausittaista köyhienavustusta anoa.

    Jos joku kysyy, mitä merkitystä paikkakunnan nimellä on työllisyyteen, niin hänen kannattaa jäädä sinne taka-alalle koska ei ymmärrä nimen merkitystä markkinointiin eikä turistivirtoihin, jotka toisivat paikkakunnalle tulevaisuudessa ehkä heikin takia enemmän euroja ja työpaikkoja, kun edes oikeaa paikkakuntaa osattaisiin markkinoida maailmalle.

    Ruusuranta.

    Äänestä

Haiskahtaa vähän siltä... SUOMUSSALMI TIETENKIN!

Äänestä
  • tämän kylän vauvat syntyy KAJAANISSA,missä he ovat silloin syntyneet....Suomussalmellako(kuitenkin)..?

    Äänestä

  • nykyään kun kirjoitti:

    tämän kylän vauvat syntyy KAJAANISSA,missä he ovat silloin syntyneet....Suomussalmellako(kuitenkin)..?

    tk:ssa synnytetty vuonna 1979. Sen jälkeen suomussalmelaiset on synnyttäneet Kajaanissa. Vaikka lapsi on syntynyt siellä, lapsen syntymäkotikunta on kuitenkin Suomussalmi. Se määräytyy sen mukaan missä lapsen vanhemmat ovat kirjoilla.

    Äänestä

  • on viimeksi kirjoitti:

    tk:ssa synnytetty vuonna 1979. Sen jälkeen suomussalmelaiset on synnyttäneet Kajaanissa. Vaikka lapsi on syntynyt siellä, lapsen syntymäkotikunta on kuitenkin Suomussalmi. Se määräytyy sen mukaan missä lapsen vanhemmat ovat kirjoilla.

    etteivät kuitenkaan ÄMMÄNSAARESSA.(Sittenkään,vaikka kuin vaahotaan:minä oon ämmänsaarelainen,en Suomussalmelta)

    Äänestä

Teidän juttupalstoja lukiessa selvisi kuntanne taajamien yhteinen, uusi nimi, joka on: Pöljälä.

Äänestä
  • viisas vai mikä, kun näitä palstoja luet, kun kerta "pöljälää" nimeksi ehdotat?aika ristiriitaista....taidat olla itse PÖLJÄ, oikea pöljien pöljä....

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    viisas vai mikä, kun näitä palstoja luet, kun kerta "pöljälää" nimeksi ehdotat?aika ristiriitaista....taidat olla itse PÖLJÄ, oikea pöljien pöljä....

    Onhan Siilinjärveltä pohjoiseen päinkin kylä nimeltä Pöljä. He ovat kovasti ylpeitä kylänsä nimestä ja ovat hyödyntäneet sitä turisteille monin eri tavoin. Itse olet pöljä, kun et älyä, pöljä, hyvää nimiehdotusta! Suomen Pöljälä, siitä riittäisi idean juurta pitkäksi aikaa. "Tulkaa katsomaan suomen pöljintä kylää ja sen pöljimpiä asukkaita!" Siinä yksi mainoslause, ilmaiseksi!

    Äänestä

  • pöljäläinen kirjoitti:

    muuttaa tänne,että saadaan yksi pöljä asukas tänne,jota näytellä,jos kylän nimi muutetaan,alahan pakata laukkuja!

    Äänestä

Käpykylä sopiva? Tai Kitukylä? Tai Turhala? Jos nämä ei kelpaa, teen lisää nimiehdotuksia Takapajulallenne. Terveisin: Nimiä

Äänestä
  • joku katkera entinen suomussalmelainen kirjoittaa. Oliko nuoruutesi ankea?

    Äänestä

  • suomussalmelainen kirjoitti:

    joku katkera entinen suomussalmelainen kirjoittaa. Oliko nuoruutesi ankea?

    Tehän nyt ranttuja olette? Tyhmälä, Junttila, Pölhölä, Kääpälä, Käpälämäki, Onnela, Nälkälä, Kitumaa, Ämmälä, Ässälä, Kurjala... Joko löytyy sopivaa? Pittääkö ehottaa lissää?

    Äänestä

  • suomussalmelainen kirjoitti:

    joku katkera entinen suomussalmelainen kirjoittaa. Oliko nuoruutesi ankea?

    Lapsuuteni oli yksinkertainen mutta idearikas! Siksi olenkin menestynyt maailmalla monia S-salmelaisia paremmin. Nyt yrittäisin auttaa kotikuntaani nimenvalinnassa mutta minua haukutaankin heti pöljäksi. Olipa kovin ikävä vastaanotto Tollolasta!

    Äänestä

  • Ex S-säläinen kirjoitti:

    Tehän nyt ranttuja olette? Tyhmälä, Junttila, Pölhölä, Kääpälä, Käpälämäki, Onnela, Nälkälä, Kitumaa, Ämmälä, Ässälä, Kurjala... Joko löytyy sopivaa? Pittääkö ehottaa lissää?

    Kyllä se Suomussalmi on kaikista parhain vaihtoehto edelleen.

    Äänestä

  • Yksin olemista riitti kirjoitti:

    Lapsuuteni oli yksinkertainen mutta idearikas! Siksi olenkin menestynyt maailmalla monia S-salmelaisia paremmin. Nyt yrittäisin auttaa kotikuntaani nimenvalinnassa mutta minua haukutaankin heti pöljäksi. Olipa kovin ikävä vastaanotto Tollolasta!

    että se yksinkertaisuus on jäänyt lapsuudestasi sinulle ja tulee noin voimakkaana esille,voi lapsiparkaa.mitä idearikkautta se on,että haukkuu entistä kotikuntaa?mistä sinä tiedät miten hyvin muut suomussalmelaiset ovat menestyneet ja tulevat menestymään?sinä et ainakaan pääse pitkälle tuolla asenteella!

    Äänestä

Koska nimeä tullaan tuskin koskaan
vaihtamaan täytyisi turistien
kuitenkin löytää tiensä varsinaiseen
keskustaan,pitäisi viitostien
varrelle lisätä kajaanista päin
tulevien opastamiseksi "KESKUSTA"-
kylttejä. Esimerkiksi ämmän betonin
risteyksessä monet erehtyvät kääntymään
kirkonkylälle.

Äänestä
  • olla ihan hyvä idea,vaikka puolueena en siitä pidäkään.

    Äänestä

  • tiedoksi kaikille!
    Ei ole tarvetta nimenmuutoksiin, koska Ämmänsaari on ollut ja pysyy-Ämmänsaari on Suomussalmen kuntakeskus. Siis noin karkesti torin ympyröimä alue, jos vaivaudut katsomaan karttaa niin sehän on se vesistön ympyröimä saareke. Näin helppoa se on. Siis vielä korostan, että Kunta on kaikkinensa Suomussalmi, tuo niin kaunis historiallinen nimi, missä sijaitsee tuo niin pieni alueellinen Ä-saareke.

    En ymmärrä miksi nimiasiaa vääristellään ja käytetään voimavaroja jonninjoutavaan. Miettikäämme miksi Suomussalmi ja sitä kautta Ämmänsaari näivettyy ja katoaa olemattomiin. Suurin syy löytynee kun itsekukin vilkaisee peiliin.

    Äänestä

Ämmänsaari on Ämmänsaari ja Suomussalmi on edelleen Suomussalmi.

Turistit menee sekasin ja ittekin välillä kun lukee Suomussalmi sinne ja tänne ja paikkakuntalainen kyllä tietää mikä on missäkin,mut entäs muut ajelijat paikkakunnalla.Ihan pöljä päätös oli muuttaa nimi pelkäksi Suomussalmeksi.
Ihan sama kuin koko Helsinki oli vaan Helsinki,lähiöt veks,yritä siinä sitten löytää jonnekin!

Äänestä
  • Suomussalmi nimen puolesta.

    Suomussalmi pysyy ryysyrantana, kuntalaiset köyhänä työttömänä joutilaana, kun eivät tajua edes businesmielessä mikä nimi paikkakaunnalle olisi paras.

    Pelkästään näyttää älymystö tietävän, mikä kuntalaisille paras, siksi yrittävät nostaa yläö suomussalmi nimeä, mutta köyhät sahraa vaan vastaan, niinkuin ryysyrannan pontikankeittäjä.

    Ruusuranta.

    Businesmies olisi vaihtanut ryysyrannankin nimen ja tehnyt sillä rahaa ja työtä, ja markkinoinut helsinkiin uutta Ruusuparatiisia. Väliäkö sillä mitä nimeä kätkyessä paikkakunnasta pienenä kuulut. Sitäpaitsi alkuperäinen nimi on suomussalmi, ämmänsaari tullut paljon myöhemmin kuvioihin. Luulisi olevan tärkeänpää suomusssalmelaisille että on töitä mahdollisimman monelle, ettei tarvitse sosiaalihuollosta eikä kelan toimistosya kuukausittaista köyhienavustusta anoa.

    Jos joku kysyy, mitä merkitystä paikkakunnan nimellä on työllisyyteen, niin hänen kannattaa jäädä sinne taka-alalle koska ei ymmärrä nimen merkitystä markkinointiin eikä turistivirtoihin, jotka toisivat paikkakunnalle tulevaisuudessa ehkä heikin takia enemmän euroja ja työpaikkoja, kun edes oikeaa paikkakuntaa osattaisiin markkinoida maailmalle.

    Sama kuin helsinkiä kutsuttaisiin nimellä töölö, ja jotkut haluaisi pitää vaan nimen töölö, vaikka kaupunki onkin nimi helsinki.

    Ollut ihmetys että porukalle on tuo nimiasia noin vaikea, en enää ihmettele miksi istemurhia on suomussalmella niin paljon, porukat eivät osaa muuttua eivätkä pysy muutoksen mukana. vaan aina hanaavat vastaan.

    Ruusuranta.

    Äänestä

Suomussalmi on hyvä nimi, nyt ja ijänkaikkisesti.

Perustelen mielipidettäni, teille arvoisat paikalliset ja satunnaiset täällä liikkujat.

Ei ole tarvetta nimenmuutoksiin, koska Ämmänsaari on ollut ja pysyy-Ämmänsaari on Suomussalmen kuntakeskus. Siis noin karkesti torin ympyröimä alue, jos vaivaudut katsomaan karttaa niin sehän on se vesistön ympyröimä saareke. Näin helppoa se on. Siis vielä korostan, että Kunta on kaikkinensa Suomussalmi, tuo niin kaunis historiallinen nimi, missä sijaitsee tuo niin pieni alueellinen Ä-saareke.

En ymmärrä miksi nimiasiaa vääristellään ja käytetään voimavaroja jonninjoutavaan. Miettikäämme miksi Suomussalmi ja sitä kautta Ämmänsaari näivettyy ja katoaa olemattomiin. Suurin syy löytynee kun itsekukin vilkaisee peiliin.

Hymyillään kun kohdataan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ämmä kirjoitti:

Nyt voisimme käydä, kansalaiskeskustelun Suomussalmen kuntakeskuksen nimestä, kumman nimen kannattaja sinä olet, Ämmänsaaren vai Suomussalmi nimen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu