Prahassa käyneet!

rhcpsbm

Oliko hyvä paikka? Mitä kannattaa nähdä? Itse menossa huhtikuussa.

8

3220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Prague

      Kertokoon paikan erinomaisuudesta omaa kieltään se, että allekirjoittanut käynyt ko. kaupungissa (ainakin) 8 kertaa lomalla. Toki ihmisiä ja makuja on monen laisia, mutta väittäisin että Prahasta löytyy lähes jokaiselle jotain.

    • Marja-Riitta

      Käymisen arvoinen paikka on ilman muuta, mutta meikäläiselle ei sellaista kaipuuta jäänyt, että uudestaan pitää päästä. Näin on käynyt monen muun kaupungin kohdalla kyllä. Hyvää matkaa Prahaan - et tule pettymään.

    • snaku3

      kannattaa mennä. Viime vuonna oltiin just huhtikuussa ja nyt mennään maaliskuussa. Näkemistä ja tekemistä löytyy. Ennen käytiin kerran vuodessa etelän lämmössä nyt prahaan.. ihanaa..

    • ano

      Olin aiemmin Irlantifani, mutta nyt olen käynyt jo Prahassa 3 kertaa. Nähtävää on niin paljon, mutta omaa tunnelmaa luo jo ihan Prahan kaduilla käveleminen ja uskomattoman kauniiden rakennusten ihaileminen. Ainakin seuraavissa paikoissa olen itse käynyt:

      Pyhän Vituksen katedraali, Kaarlen silta, Franz Kafka -museo, Prahan linna, juutalaisten kaupunginosa, Black and Light Theatre monet muut museot, taidegalleriat etc.

      Jazzklubeilla olen myös viihtynyt. Puhumattakaan niistä lukuisista oluttuvista, joista saa niin edullisesti todella hyvää ruokaa ja hyvää olutta. Se ilmapiiri ja se prahalaisten ystävällisyys ja avoimmuus tekivät minuun suuren vaikutuksen. Vanhemmat ihmiset eivät osaa niin hyvin englantia, nuoremmat kyllä. Yleensä suhtautuminen on ollut erittäin positiivista, kun olen kertonut olevani Suomesta. Olen saanut monia uusia ystäviä.

      Hyvää matkaa; itsekin suuntaan taas keväällä sinne.

      • rhcpsbm

        Eli englannilla pärjää? Kiva,sillä siinä olen hyvä. :P

      • oldengine

        oli lempipaikkojani, nyt on Praha ja Berliini. Se juutalaisten hautausmaa oli vaikuttava näky, samoin mainitsemasi paikat. Laivaretki pitkin Vltavaa kannattaa myös kokea. Kaupunkimatkoja harrastan nimenomaan arkkitehtuurin vuoksi ja Prahassa sitä saa ihailla yllikyllin. Kunnon lenkkarit jalkaan ja käyskentelemään pitkin katuja. Niin ja kameraan mahdollisimman paljon muistia sisältävä muistikortti.
        Prahassa söin elämäni parhaan gulassin, unkarista sen sanotaan olevan, mutta osaavat ne Tsekitkin sitä kokata. Kyllä se paikanpäällä, hanasta saatu olut on ihan toista, kun pullosta tai tölkistä. Eli rutkasti parempaa. Fanaattisen olutystävän kommentti.
        Pärjäsin ihan hyvin englannilla ja saksalla, varsinkin vanhemmat ihmiset osasivat paremmin saksaa, ja jos se ei riittänyt, käsikielellä loput. Kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olin juttusissa olivat todella ystävällisiä.
        Praha on yksi kaupunki, jossa todella kannatta käydä.

      • ano
        oldengine kirjoitti:

        tuo Vltavaristeily unohtui. Itse olin sellaisella 1 1/2 tuntia kestävällä risteilyllä, hinta ei päätä pakottanut ja opas oli loistava. Ensi keväänä ajattelin mennä jazzboatille.

        Tuon saman huomasin kielestä myös, useissa kaupoissa saattoi vanhempien myyjien kanssa puhua saksaa.

        Olen aivan samaa mieltä: Prahassa löytyy niin paljon katsottavaa arkkitehtuurissa, kulttuurissa sellaista ilmapiiriä, että ainakin minulle on noussut ykköspaikaksi, koska harrastan yleensä vain kaupunkilomia.

      • tebis
        ano kirjoitti:

        Tietääkö kukaan tehdäänkö noita jokilaivaristeilyjä jo pääsiäisenä? Tuollainen n. reilun tunnin risteily vois olla kiva :)
        Minkähintainen suunnilleen (euroissa?)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe