Aikaerorasitus??

Hei, kertokaahan ne jotka ovat käyneet Brasiliassa, että miten pääsisi helpoiten mukaan toisen maan aikaan? Ettei aikaerorasitus olisi kova? Tulisiko valvoa suomessa ja kääntää rytmit päälailleen vai? Ekaa kertaa lähdössä 6.2. ja jännittää pitkä lento. Eikös se ole ihan tavallisen kokoinen Finnairin "purkki" jolla lennetään? Välilasku olisi Canarialla.Oletteko muuten nähneet reissuillanne käärmeitä,hämähäkkejä ja muita ötököitä?
72624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla ei ole ollut ongelmia Etelä-Amerikkaan mennessä. Suomessa on aina viimeinen yö mennyt pakatessa ja valvoen. Lento onkin sitten lähtenyt aamulla ja kun kone sopivasti 18 tunnin matkan jälkeen on siellä perillä illalla paikallista aikaa eikä koneessa ole saanut nukutuksi on aina uni maittanut. Seuraavana aamuna onkin sitten ollut jo ihan OK.

Äänestä

Hei,
en muuttanut Suomessa nukkumaanmeno aikoja ennen lähtöä. Siellä heräiltiin sitten ekan kerran viiden aikaa, mutta jatkettiin heti unia ja lopullisesti herättiin yleensä 7-8 aikaan. Nukkumaan mentiin noin yhdentoista aikaan sitten vastaavasti. Suomeen tultua nukuttiin päiväunet, koska kone oli aamuyöstä helsingissä. Ei ollut aikaerorasitusta ollenkaan.

Jos lennät Tuin:n koneella,niinse ei todellakaan ole mikään tilava, ahtain kone missä koskaan olen matkustanut. Se olikin reissun ainut huono asia.

Äänestä

Heräät varmasti auringon noustessa. Itään päin onkin sitten eri juttu, eli kun tulet takaisin. Kestää pari viikkoa ennen kuin taas elimistö tottuu. Hyvä vinkki on laittaa kello heti kohdemaan aikaan, sovittaa syömiset ja yrittää nukkuakin vähän, minulla ei kyllä onnistunut. Ötököitä ei ole näkynyt kuin jotain harmittomia.

Äänestä

brasseihin päin mentäessä meillä ei ollut ongelmaa. Vedettiin kunnon unet ku päästiin perille. Mutta takasin suomeen tullessa ei nukuttu ollenkaan matkankaan aikana niin kroppa protestoi pahasti vastaan. Meni suunnilleen viikon verran ku päästiin taas rytmiin takasin.
Ötököitä sen verran, että koko matkan aikana näin yhden superison koppakuoriaisen, yhden kärpäsen ja ainakin 30 liskoa tai mitä gekkoja olikaan. Viimisenä lomapäivänä koettiin kunnon trooppinen sade ja sen loputtua ponta negran pääkadulle nousi lämmittelemään ihan liikaa näitä elukoita..:(

Äänestä

en tiedä, riippuu kai minne matkustat. Ilm. on siis kysymys jostain valmismatkasta?

Ötököitä Brasiliassa riittää, onhan se trooppinen maa. Riippuu missä liikut. Kaupungeissa voit olla huoleti. Itse olen Brasiliassa nähnyt kaikenlaista, kämmenenkokoisista hämähäkeista anakondaan.

Äänestä
  • Taitaapi olla Finnairin 227 paikkanen "pikkukone". Tämä on Tjäreborgin valmismatka kohteeseen, kun ei olla ennen oltu. Toivottavasti en törmää hämiksiin!Kiitokset tiedoista ja vinkeistä!

    Äänestä

aika ero vain 5 tuntia minulla ei mitäänongelmaa.perille päästyä syömään parit olvit sen jälkeen nukkumaan.aamulla herää virkeänä kuin linnun poikanen.käärmeitä en nähnyt enkä muitakaan ötököitä pienet liskot (10cm) pitävät ötökät kurissa. hyvää matkaa sekä lomaa. välilasku las palmas missä koko porukka pihalle pääsee tupakalle joka polttaa myös muuta purtavaa sekä juomista on tarjolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikki1 kirjoitti:

Hei, kertokaahan ne jotka ovat käyneet Brasiliassa, että miten pääsisi helpoiten mukaan toisen maan aikaan? Ettei aikaerorasitus olisi kova? Tulisiko valvoa suomessa ja kääntää rytmit päälailleen vai? Ekaa kertaa lähdössä 6.2. ja jännittää pitkä lento. Eikös se ole ihan tavallisen kokoinen Finnairin "purkki" jolla lennetään? Välilasku olisi Canarialla.Oletteko muuten nähneet reissuillanne käärmeitä,hämähäkkejä ja muita ötököitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu