Myin omien koirieni pennun muka tarkan seulan läpi älykkääseen perheeseen. Ilman käsirahaa. Osamaksulla.
Maksua ei missään vaiheessa kuulunut, eikä sen paremmin vastauksia kuulumiskyselyihini. Menin ensimmäisen kerran vain tavatakseni pennun. Puhe rahasta, ja viimeisenkin maksueräpäivän ohituksesta tuli sitten siinä sivussa esiin. Tarjosin mahdollisuutta purkaa kauppa, mutta ihminen valitsi mielummin maksamisen ensi tilassa.
Maksua ei koskaan tullut, ja toinen visiittini hauvan luo sai minut sitten päättämään, että en edes halua rahaa. Vaan flegmaattisen, laihan, murheelliseksi muuttuneen koirani takaisin. Ensi tilassa.
Ihminen kuitenkin jotenkin onnistui taas puhumaan minut pyörryksiin eläinsuojeluaktivismillaan ja muulla hömpällä. Vaikka olin päättänyt, että enää en halua neuvotella kuin koirani paluusta takaisin kotiin. Mutta sinne se murre taas jäi. Ja rahat saamatta.
Viimein tosin sitten itsekin aloin uskotella itselleni, että koira on rakkauden pesässä. Ainakin ovat kovasti valmiit hauvasta taistelemaan. Joten joulun kunniaksi hellyin antamaan maksuaikaa vielä joulun yli. (Viimeinen maksupäivä sopimuksen mukaan oli jo syyskuussa. Pentu luovutettiin elokuussa...) Korostin, että koiran lopullisesti ja koko perheen voimin harkittu pesti laumassa, rakastettuna ja ymmärrettynä jäsenenä, on yhä minulle se tärkein juttu.
Joulu tuli. Joulu meni. Meni loppiaiset ja kaikki. Kysyin sitten viikko sitten koiran kuulumisia, ja lupaa tulla ensi viikonloppuna katsomaan. En saanut vastausta(txt), joten seuraavana päivänä kovistin oikeuttani ainakin tietää, mitä yhä omistamalleni koiralle kuuluu. (Sopimuksen mukaan omistajuus on yhä minulla. Murto-osaakaan koiran hinnasta ei ole maksettu.) Ja mainitsin, että maksuaikaa heruu ainoastaan asenteella. Vastaus tulikin sitten äkkiä, että ok kuuluu. Ja kenties sopii tulla katsomaan...
Vain pari päivää ennen sitä ensi viikonlopun visiittiä ihminen ilmoittaakin minulle, että tuli pitovaikeus. Että nyt sen saisi! Noh, toki kerroin, että mielummin kai nytkin kuin vielä myöhemmin. Koira on nyt siis murrosikäinen, itsetunnoton, alistettu ja surullinen varjo entisestään. Mutta tietenkin haen sen kotiin elpymään.
Nyt vain mietin, kaiken pelaamisen jälkeen, että olisiko minun sittenkin älykästä vaatia koirasta myös jonkinlaista korvausta. Vaikka silloin, kun itse moneen otteeseen pyysin koiraa takaisin, kerroin, etten edes halua enää rahaa. Mutta nyt, kun se pitovaikeus, yllätysyllätys, sittenkin tuli, koira on pilalla ja yli puolivuotias, olisiko sittenkin kohtuullista vaatia jonkinlaista korvausta? Käsirahan ja kulujen verran? Kun niin dorka olin, että myin koiran ilman käsirahaa, osamaksulla. Ja lähes puolen vuoden maksuaika toi tililleni 0 euroa, ja pian elvytettäväksi terapiantarpeisen murrosikäisen!
Mielipiteitä?
Koira on siis omien koirieni hedelmä. Isä rotukoira, emä ei ihan. Ell tarkastamana, neljästi madotettuna, sosiaalisena, iloisena ja kaikkien moraalisäädösten mukaisesti pennun myin. Muiden sisarusten kanssa ollaan aktiivisessa yhteydessä.
Maksua ei missään vaiheessa kuulunut, eikä sen paremmin vastauksia kuulumiskyselyihini. Menin ensimmäisen kerran vain tavatakseni pennun. Puhe rahasta, ja viimeisenkin maksueräpäivän ohituksesta tuli sitten siinä sivussa esiin. Tarjosin mahdollisuutta purkaa kauppa, mutta ihminen valitsi mielummin maksamisen ensi tilassa.
Maksua ei koskaan tullut, ja toinen visiittini hauvan luo sai minut sitten päättämään, että en edes halua rahaa. Vaan flegmaattisen, laihan, murheelliseksi muuttuneen koirani takaisin. Ensi tilassa.
Ihminen kuitenkin jotenkin onnistui taas puhumaan minut pyörryksiin eläinsuojeluaktivismillaan ja muulla hömpällä. Vaikka olin päättänyt, että enää en halua neuvotella kuin koirani paluusta takaisin kotiin. Mutta sinne se murre taas jäi. Ja rahat saamatta.
Viimein tosin sitten itsekin aloin uskotella itselleni, että koira on rakkauden pesässä. Ainakin ovat kovasti valmiit hauvasta taistelemaan. Joten joulun kunniaksi hellyin antamaan maksuaikaa vielä joulun yli. (Viimeinen maksupäivä sopimuksen mukaan oli jo syyskuussa. Pentu luovutettiin elokuussa...) Korostin, että koiran lopullisesti ja koko perheen voimin harkittu pesti laumassa, rakastettuna ja ymmärrettynä jäsenenä, on yhä minulle se tärkein juttu.
Joulu tuli. Joulu meni. Meni loppiaiset ja kaikki. Kysyin sitten viikko sitten koiran kuulumisia, ja lupaa tulla ensi viikonloppuna katsomaan. En saanut vastausta(txt), joten seuraavana päivänä kovistin oikeuttani ainakin tietää, mitä yhä omistamalleni koiralle kuuluu. (Sopimuksen mukaan omistajuus on yhä minulla. Murto-osaakaan koiran hinnasta ei ole maksettu.) Ja mainitsin, että maksuaikaa heruu ainoastaan asenteella. Vastaus tulikin sitten äkkiä, että ok kuuluu. Ja kenties sopii tulla katsomaan...
Vain pari päivää ennen sitä ensi viikonlopun visiittiä ihminen ilmoittaakin minulle, että tuli pitovaikeus. Että nyt sen saisi! Noh, toki kerroin, että mielummin kai nytkin kuin vielä myöhemmin. Koira on nyt siis murrosikäinen, itsetunnoton, alistettu ja surullinen varjo entisestään. Mutta tietenkin haen sen kotiin elpymään.
Nyt vain mietin, kaiken pelaamisen jälkeen, että olisiko minun sittenkin älykästä vaatia koirasta myös jonkinlaista korvausta. Vaikka silloin, kun itse moneen otteeseen pyysin koiraa takaisin, kerroin, etten edes halua enää rahaa. Mutta nyt, kun se pitovaikeus, yllätysyllätys, sittenkin tuli, koira on pilalla ja yli puolivuotias, olisiko sittenkin kohtuullista vaatia jonkinlaista korvausta? Käsirahan ja kulujen verran? Kun niin dorka olin, että myin koiran ilman käsirahaa, osamaksulla. Ja lähes puolen vuoden maksuaika toi tililleni 0 euroa, ja pian elvytettäväksi terapiantarpeisen murrosikäisen!
Mielipiteitä?
Koira on siis omien koirieni hedelmä. Isä rotukoira, emä ei ihan. Ell tarkastamana, neljästi madotettuna, sosiaalisena, iloisena ja kaikkien moraalisäädösten mukaisesti pennun myin. Muiden sisarusten kanssa ollaan aktiivisessa yhteydessä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
raha. Raha, raha raha. Mistä saisi vaadittua lisää rahaa, rahaa, rahaa.
toivottavasti otit opiksesi)
rotukaneja myynyt ja kuljettanutkin kauas ja luovutushetkellä vasta sain tietää, ettei rahoja ole, ja pankkiin maksetaan ensi viikolla, kyse siis monesta kanista ja monesta satasesta.
Paperin onneksi älysin häthätään tehdä ja allekirjoituttaa.
Ei kuulunut ei, soittelin moneen otteeseen, ei siltikään. Lopuksi sain pikkupaikkakunnan poliisin soittamaan kyselysoiton tyypille, ja se auttoi.
Enää en luovuta tai edes varaa ilman jotakin maksua.
tähän asti se on aina toiminut,ei ole kukaan jättänyt maksamatta ja jos ei ole pystynyt maksamaan niin on ollut vaan yksi ihminen joka ei siitä kehdannut ilmoittaa aikojen saatossa,muut ovat ilmoittaneet aina sillä olen tehnyt selväksi että jos rahaa ei ole,sitä ei ole,mutta jokaisella on varaa yhteen puheluun,tekstiviestiin ym.
Tässä sen näkee, että ei ihmisistä koskaan voi tietää millaisia ovat.... toiset ovat niin hyviä puhumaan niinkuin mitä ilmeisimmin tässä tapauksessa.
Osoittaa sinulta kuitenkin äärimmäistä hyväsydämisyyttä niin koiraa kuin ihmistäkin kohtaan - valmiutesi maksuaikaan yhä uudelleen ja uudelleen....
Onneksi halusit pitää yhteyttä, ja sait koiran takaisin, mieti kuinka olisi käynyt jos olisit antanut asian olla, tai vaikka he olisivatkin maksaneet! Koiraparka olisi nyt huonossa kodissa ilman minkäänlaista tulevaisuutta.
Mielestäni olisit oikeutettu edes jonkinmoiseen korvaukseen, kyllä tästä kaikesta kuluja sinulle on tullut! Ja ainakin henkistä kärsimystä, koiralle myös!
Epäilen kuitenkin ettet latin latia tule näiltä ihmisiltä saamaan..... ellei sitten lakiteitse lähde hakemaan ja sekin yleensä on sen verran pitkällinen prosessi ja vaarana se että joutuu itse maksumieheksi.
Kuitenkin, toivon kaikkea hyvää sinulle ja koiralle, toivottavasti siitä tulee onnellinen, luottavainen ja elämää rakastava koira vielä!!
mutta en kyllä käsitä miten annoit ostajalle niin monesti uuden mahdollisuuden..ja varsinkin miten uskoit ostajan valheisiin vaikka itse näit omilla silmilläsi kaiken olevan niin huonosti. Tosiaan mieleen tulee, odotitko vain saavasi rahaa, koska ostaja sai aina uuden maksupäivän..no eihän tälle enää mitään voi..ja voithan sinä jotain korvauksia vaatia, mutta luuletko että koskaan niitä korvausrahoja saat..ja millä perusteella pyydät korvausta, olisithan voinut säästyä tältä kaikelta ja hakea pennun pois heti kun varoittavia merkkejä alkoi näkyä..
RAHA!
tehnyt koirasta kauppakirjan ja osamaksusopimuksen? Jos olet, saat koiran takaisin maksamattomien osamaksujen takia. Jos et ole, voi olla lähes mahdoton saada koiraa takaisin tai rahaa.
osamaksu sopimuksiin on omat kaavakkeet. Minua myös ihmetyttää mikäli näit koiran huonon hoidon niin miksi et ryhtynyt toimenpiteisiin??
Hoh hoh, johan provon lykkäsit!
Että ihan ilman käsirahaa osamaksusopimus! JEP JEP!
"
Koira on siis omien koirieni hedelmä. Isä rotukoira, emä ei ihan. "
JEP JEP!!!
H U O H !!
helpottaisi valtavasti jos saisit jotain järkeä tuohon kirjoitukseesi.
En itsekään ilman käsirahaa luovuttaisi. Mutta mitä merkitystä, jos antaa osarilla? Jos on virallinen sopimus, omistusoikeus tosiaan pysyy myyjällä, kunnes koira on kokonaan maksettu. Fiksua. Napanuora pysyy ostajaan. Saa ihan virallisesti urkkia, miten koira voi! Mut tietty huonossa lykyssä käy just noin, että kun menee sitä "omaansa" hakemaan, ostaja vittuillessaan maksaa koko summan, mihin hänellä on laillinen oikeus. Ja sen jälkeen niitä ei myyjällä olekaan. Aika välittävältä kasvattajalta kyllä aloittaja minusta vaikuttaa! Vaikka onkin "vain sekarotuisen kasvattaja". Rotu tai roduttomuus tuskin ratkaisee kasvattajan vastuullisuutta ja moraalia!!!
Olet siis seropien "kasvattaja", nimeä kasvattaja en käytä koskaan ihmisistä jotka eivät oikeasti kasvata. Ihan muutoin vain, oletko käynyt kasvattajakurssin?
Mutta sitten itse aiheeseen. Miksi ihmeessä myit pennun osamaksulla ilmaiseksi? Sitähän se käytännössä tarkoittaa, pentu mukaan ilmaiseksi.
Miksi aina vain annoit maksuaikaa? Teittekö kirjallisen sopimuksen?
Lakiteitse voit aina vaatia korvauksia, mutta esim. tälläisessä tapauksessa et tule lanttiakaan samaan. Pahimmassa tapauksesa maksettavaksesi tulee huomattavia summia.
Valitettavasti tämä on tosiasia.
Etenkin kun ei kirjallisia todisteita ole.
Suullinen sopimus on myös sitova, mutta milläs sen todistat?
Ja sekarotuisen arvo on kennelliiton mukaan 100 euroa, eikä edes vakuutusyhtiöiden myöntämä vakuutussumma ole paljoa korkeampi.
Mutta niin makaa kuin petaa!!! Valitettavasti!
En voi muuta kuin ihmetellä, miten olet koiran antanut mukaan ilmaiseksi!
On toki hienoa, että sekarotuisiakin kaupitteleva välittää koirista, mutta miksi seropi on annettu ilmaiseksi mukaan?
Kasvattaja tarkoittaa emän omistajaa. Kätilöin oman koirani pennut, kasvatin ne vapaina biologisen laumansa parissa. Kaunis kesä kun oli, ja korpimökissä elellään, vapaina pihapiirissä.
Pennuille ostajia valitessani edellytin syväluotaavaa esittelyä. Ja sellaisen myös kyseiseltä ihmiseltä sain. Kuvittelin olevani loistava ihmistuntija. Mutta jälleen erehdyin suhteessa itseeni.
Tämä ihminen oli omien sanojensa mukaan eläinsuojelutoiminnassa mukana, omasi palvelukoirataustan, oli pelastanut koiria kurjilta kohtaloilta, asui lapsiperheensä kanssa omakotilalossa, jossa valtava, aidattu piha. Kun raha ei ollut se juttu, vaan juuri oikeanlainen, tällaiselle koiralle sopiva koti, annoin koiran todella ILMAN KÄSIRAHAA. Ja ihan virallisella, Kennelliiton osamaksusopimuksella.
Viimeinen sopimukseen merkitty osamaksuerä oli siis syyskuussa. Viimeistä, sen paremmin kuin ensimmäistäkään erää en silloin saanut. Enkä koskaan senkään jälkeen.
Mutta selvennykseksi niille, jotka eivät selonteostani tolkkua saaneet, lisää yksityiskohtia: Ilmoitin moneen otteeseen, että nyt haen koirani pois, koska sopimuksen mukaan omistusoikeus on yhä minun. Ja minulla on tunne, että koira voi pahoin. Mutta mitään konkreettista todistetta siitä, ettei se ole vain oma subjektiivinen tulkintani, ei minulla ollut. Mutta tartuin viimeisellä kerralla jopa POLIISIEN AVULLA OIKEUTEENI OTTAA OMANI POIS. Ihminen aneli ja rukoili (puhelimessa, kun olimme virkavallan kanssa kohteessa, hän vasta matkalla), että saisi lisää maksuaikaa. Hän tarjosi jopa puolta kauppahinnasta heti. Mutta jopa minä, ylipuhuttava hellämieli, sain kuin sainkin pysyttyä kannassani, että en missään tapauksessa HUOLI enää rahaa. Vaan tartun oikeuteeni (Kennelliiton osamaksusopimus) ottaa koirani pois. Poliisit olivat yhtä mieltä, että asia on selvä, oikeuteni kiistaton. Tässä vaiheessa ihminen veti ässän hihastaan, ja ilmoitti olevansa juuri maksuautomaatilla. Hän maksaa koko summan, jopa korkoineen, jolloin omistusoikeus siirtyy välittömästi hänelle! kertoi asian puhelimessa myös poliisille, joten en kyseenalaistanut sitä, että ehkä ensimmäisen kerran kuulin jotain, mikä ei ollut puppua! Poliisit pahoittelivat, ja levittivät kätensä. Ostajalla oli tämä oikeus.
Juuri tämä sai minut vakuuttuneeksi, että ehkä ihminen todella välitti tästä koirasta, kun lähes huoltajatappeluun rinnastettavasti oli valmis perheenjäsenestään taistelemaan. En voinut kuin pyytää, että saan yhä käydä koiran elämää silloin tällöin seuraamassa. Jopa lupasi!
En aluksi tätä ottanut esille, koska tarina on tosiaan aika pitkä! Ja minun mielestäni lähinnä tragikoominen: Viikon kuluttua ihminen soittaa kysyäkseen, miksi palautin hänen maksamansa rahan! Itse asiassa näin olin suunnitellutkin, koska olin kirjallisesti ilmoittanut, että hänellä ei ole enää oikeutta maksaa. Vaan minulla on oikeuteni purkaa kauppa. Mutta en ollut kuitenkaan näin tehnyt.
Pakko jatkaa myöhemmin! pomo kutsuu!!!
Niin, en siis ollut palauttanut rahoja, kun en edes ollut tarkistanut, oliko maksanut. Syystä, etten ollut asiaa epäillyt. Tuumin heti, että olipa pokaa, valehteli poliisillekin. Mutta sitten päätin uskoa, että vika on pankin rahaliikenteessä. Oli nimittäin taas niin vakuuttava selonteossaan. Ja minun pankissani kertoivat, että saattaa sellaista sattua. Minun konttorissani ei raha tosin ollut koskaan edes käynyt, mutta on mahdollista, että korpiseutumme pääpankkin oli mennyt, ja sieltä käännytetty. Joskus hylkää numeron ilman välinollia, jotka siis normaalisti ovat merkityksettömiä.
Noh, joka tapauksessa, halusin nimenomaan koiran, en rahaa. Kunnes sitten tämänkin rahahäsläyksen jälkeen puhutuin siihen, että maksaa heti, ja saan pitää oikeuteni käydä koiraa tapaamassa. Ja etuosto-oikeuden.
Rahaa ei kuitenkaan edelleenkään tullut, mutta kun tiesin, että viimeistään, kun haen koiran, hän maksaa. Joten päätin ylläpitää edes ystävyyttä, joten ihan itse sanoin, ettei turhaan hosu maksun kanssa ennen joulua. Joulun jälkeen sitten. Ja vaikka paloina. Ensinnäkin lohduttauduin sillä, että määräysvalta koiraan ainakin säilyy niin kauan kuin rahaa panttaa... Kiitteli kovasti lisäajasta.
Jatkan taas kohta...
pois sieltä jos se on huonoissa oloissa niin kuin sain ymmärtää... mitä väliä tuolla rahalla nyt enään on. yritä saada se koira edes piristymään ja nauttimaan elämästä vielä kun voit. luottamuspula vain kasvaa ihmiseen mitä kauemmin sitä sielä alistetaan! itse en miettisi hetkeäkään!!! äläkä luota siihen ihmiseen enään yhtään vaikka lupaisi kuun taivaalta. JÄRKI KÄTEEN!
Ellei koiran ostajalla ole sitä 100€ käteisellä maksaa niin olkohon ilman!!!
Ensinnäkin, en ole 100 eurolla myynyt. En ikinä tarjoaisi tällaista pentua tuolla hinnalla. Se, paljonko lopulta saan, tai saanko edes, ei ole merkityksellistä. Mutta kun aika tiukalla seulalla ostajia etsin, en hae niitä, jotka ovat valmiita tuon minimin maksamaan. Mutta juuri muuhun eivät valmiita olekaan. Kennelliiton osarisopimuksen lisäksi kaupassa oli muitakin minulle vastuullisena kasvattajana tärkeitä ehtoja.
Asiaan: Joulu tosiaan tuli ja meni. Samoin loppiainen. Rahaa ei tietenkään kuulunut. Enkä sen perään ensin kysellytkään. Vaan koiran kuulumisten. Vajaan viikon kuluttua siitä, kun viimein olin saanut vastauksen, että ok, ja että saa tulla katsomaan, sainkin puhelun, jossa kaiken tämän vehtauksen, epäilyksieni, huoleni, armeliaisuuteni ja ymmärtäväisyyteni (yrityksen) jälkeen ihminen toteaa, että pitovaikeus tuli. Ja nyt siis saan koirani viimein takaisin. Kun olin juuri opetellut uskomaan, että kaikki en varmasti kunnossa, kun sain pitää oikeuteni olla tietoinen kaikista koiran elämään liittyvistä käänteistä. Ja olla olemassa, jos tulee ongelmia. Nyt sitten kaiken tämän jälkeen saan hakea murrosikäiseksi väärässä paikassa varttuneen koirani pois.
En enää osannut tuntea voitonriemua, en helpotusta tai huojennusta. Ärsytti, että nyt, kun heille tuli niin selkeitä ongelmia, että heidän oli ne tunnustettava, kelpasinkin heidän pelastajakseen. En oman koirani, silloin, kun tunsin tarvetta sellaiseen. SIKSI tuli mieleeni, että kenties tuollaisia ihmisiä voisi pikku laskullakin näpäyttää. Jos ei muuten, niin periaatteessa! Ja toivon, että tulkintani koiran tämänhetkisestä mentaalitilasta on vain subjektiivisiin pelkoihini perutuva liioitelma. saa nähdä. Hauvan haen kuitenkin viikonloppuna kotiin. Sittenpä näemme, kuinka asettuu :)
. . . Z Z ZZZZZZZZZ
Jos hoitaa pennun kunnolla, käyttää järkeä kodin etsinnässä, tarkastuttaa ja madottaa pennut, ja mahdollisesti vielä kasvattaa pentueen itsetuntoa sen minkä kykenee, sata euroa on naurettava pyynti. Minäkin olen joskus kyllä myynyt ammoin omat pentuni 100-300 eurolla/pentu. Mutta pyysin totisesti enemmän. Ja haastattelin ostajaehdokkaita, ja olin muutenkin tarkka. Enkä kyllä myynyt osamaksulla... Mutta laita ruotuun vaan nuo hyväkkäät, jotka noin pitkään saivat ilmaiseksi kokeilla, onko heistä koiraa pitämään!!! TÖRKEETÄ! Jos ilmaseksi tosta selviävät. VARSINKIN, jos pentu on jo mennyt pilalle, kuten pelkäät. Toivon sydämestäni, että asia järjestyy. Onneksi saat koiran takaisin.
Paha sais saada palkkansa! Mut pääasia, että hyvä pääsee ainakin kotiin :=)) Onnea kasvavalle perheelle. Voimia.
Itse en antaisi koiraa ilman käsirahaa. Enkä varmaan osamaksulla muutenkaan. Mut onhan siinä kyl se, kuten totesit, että "valtasuhde" säilyy. Mut maksamistahan voi kuitenkin vetkuttaa loputtomiin, ja samalla testata, miten koiran kanssa alkaa sujua! Ja sit, ku menee hakemaan pois, maksavatkin. Ja pahimmassa tapauksessa just siinä vaiheessa, kun kasvattaja on huomannut, että koira on ihan vääränlaisessa paikassa! Tosi ärsyttäviä "koiraihmisiä" meistä totisesti löytyy. Minusta vaikuttaa, että nää on just niitä tiedemiehiä, jotka testaa ilmaiseksi itseään ja koiraa. Ja palauttaa, kun tulokset eivät miellytä!
Käsirahan verranhan niiden olis kai pakko maksaa. Sitähän ei palauteta, vaikka kauppa purkautuisi vähän lyhyemmänkin koeajan jälkeen! Minä pyytäisin vähintään sen sata euroa, mikä on kennelliiton suosittama minimi. On sit millanen koira tahansa. Tollasten pelleilijöitten pitäisi saada opetus! Ja sinä varmaan opit, että ei kannata luottaa keneenkään :( Tarpeeksi korkean hinnan mukisematta maksavasta voi sentään edes toivoa jotain. Vaikkei sekään mitään takaa.