Innokkaana lukijana ehdotan, että valitamme asiasta suomi24-palauteosion kautta. Se lienee ainut mahdollisuus vaikuttaa dirkiin tai ylläpitoon, kuka tahansa viestejä poistelee.
Toisaalta ympäristöön on lisätty alueita, joten kaipa fistauksen voisi olettaa kuuluvan kinkymmälle alueelle. Tosin onhan sieltäkin nähtävästi sensuroitu kaikenlaista eli säännöt voisivat olla paikallaan tälläkin palstalla.
Toisaalta mielestäni ylläpito voisi tarvittaessa siirtää tarinan toiselle alueelle, mikäli se ei tunnu sopivan enää "puhtaaksi" seksinovelliksi.
Olen valittanut aiheesta myös palaute-linkin kautta, tukkikaamme se valituksilla! :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
mitä millekin palstalle sopii kirjoitella?!
joopa joo, minä ainakin olen ilmoitellut noista asiattomista viesteistä, kuten ; tyhmät linkit, mauttomat moi moi pika perser viestit jne. olen ilmoittanut ne asiattomiksi ja ylläpito on ne poistanut kiitettäväti. Joten älkää enää vaivautuko kirjoittamaan linkkejä tai muuta näihin, vain asiaan ja kategoriaan kuuluvaa tekstiä,.
kuin novelleja. Ja novelleja taas poistetaan. Herra auttakoon ahdaskalloisia tyyppejä!
Seee yoouuu..somethere!
Voit käydä lukemassa sen poistetun tarinani (alunperin kirjoitettu Kinky-foorumille) ja sitten kommentoida oliko poisto aiheellinen. Eli löytyy viimeisenä omien tarinoitdeni listasta www.ronjax.tk .
Tarinani poistettiin selkeästi jonkun tiukkapipoisen nimimerkki "R":n pyynnöstä.
Palstalle jäi vielä omasta mielestäni rankempaa materiaalia, mutta "R" ei onneksi näitä ole lukenut. Niinpä en eivät ole vielä poistuneet.
Eli tekstejä poistetaan valitusten mukaisesti, mutta ei käytetä harkintaa siinä onko poisto asiallinen vai ei. Riittää että joku valittaa. Täällä vallitsee harvainvalta jota osa käyttää asiallisesta ja osa sitten omien moraaliarvojensa ajamiseen. Outoa on että raiskauskuvitelma poistettiin Kinky-foorumilta. Kyseisenkaltaiset kirjoitukset ovat Kinky ja SM -harrastajien keskuudessa aivan tavanomaisia.
http://www.ronjax.tk