vastatkaa

Milloin Jeesus kävi rippikoulun?
4350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hän sai omat salasanat Nasaretin yläkoulun atk-luokkaan, näin nettiripari saaattoi käynnistyä (=totta ihmeessä hän olisi käynyt jos sellainen olisi ollut tarjolla, mutta kun ei ollut, hän kävi tutustui tavalliseen tapaan juutalaiseen uskoon ja perinteeseen rabbien opastuksella, kävi mm. "tapansa mukaan synagoogassa" sapattina)

Äänestä

eikö olekin aika kummallista, Jeesuksen lapsuus- ja nuoruusvuosista ei raamatussa ole juuri minkäänlaista mainintaa.

Väittävät maailmanhistorian tärkeimmäksi henkilöksi, jolla oli tärkeä sanoma ihmiskunnalle. Kuitenkaan Jeesus ei kirjoittanut tai kirjoituttanut sanaakaan jälkipolville. Jätti vain perinnökseen joukon vihjauksia, joiden merkitystä arvuutellaan vielä tänäkin päivänä!

Onpa tosiaan merkittävä historian henkilö...

Äänestä

Jeesus, Jumala ja Pyhä Henki ovat aina olleet olemassa. Voisi ennemmin sanoa, että Jeesus on osa sitä rippikoulua, kuin että "Milloin Jeesus kävi rippikoulun".

1.Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

2.Hän oli alussa Jumalan luona.

3.Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt.

4.Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

5.Valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsittänyt.

6.Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes.

7.Hän tuli todistamista varten, todistamaan valosta, että kaikki uskoisivat hänen kauttaan.

8.Hän ei ollut se valo, vaan hän tuli todistamaan valosta.

9.Tosi valo, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

10.Hän oli maailmassa. Maailma on saanut syntynsä hänen kauttaan, mutta maailma ei tuntenut häntä.

11.Hän tuli omiensa luo, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

12.Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden ja voiman* tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.

13.He eivät ole syntyneet verestä, eivät ihmisen* tahdosta eivätkä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

14.Sana tuli ihmiseksi* ja asui keskuudessamme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainoalla Pojalla on Isältä. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
(Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 1:1-14)

Alaviitteet:
(Joh. 1:12) Sanalla exousia on kaksi merkitystä: oikeus ja voima.
(Joh. 1:13) KR: lihan.
(Joh. 1:14) KR: lihaksi, todelliseksi ihmiseksi, sellaiseksi kuin Jumala alussa hänet loi, ilman syntiä.

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

Äänestä
  • No kuka se miljoonia, ehkä satoja miljoonia tappanut ja tapattanut kristinuskon herra on?
    Se sama joka poltti syyttömiä lapsia, naisia ja miehiä noititina noitarovioilla osoittaakseen meille helvettinsä!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jooko kirjoitti:

Milloin Jeesus kävi rippikoulun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu