Juoko Jeesus tänään ihmisverta ja syökö hän ihmislihaa symboolisessa mielessä?
mietityttää
asiat
8487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jeesus itse söi aikoinaan juutalaisen pääsiäisaterian. Siihen ateriaan (oikeastaan se koostui kolmesta ateriasta pääsiäisen aikana) kuului leipä, viini, katkerat yrtit, ja lammas. Se muistuttui juutalaisia siitä kuinka esi-isät olivat olleet Egyptissä orjina ja kuinka Jumala oli vapauttanut heidät orjuudesta Mooseksen aikana.
Kiirastorstaina Jeesus oli viimeistä kertaa itse syömässä pääsiäisateriaa (kohdassa leipä ja viini). Silloin hän muutti juutalaisen pääsiäisaterian uudeksi nimeämällä aterian käytettävän leivän ruumiikseen ja viinin verekseen. Hänestä itsestään tuli sitten perjantaina se teurastettu pääsiäislammas. Näillä asioilla on vuosituhansien taakse ulottuva vahva symboliikka takanaan. Lyhköisimmin asian voit kai sanoa, että syömällä ehtoollisen (siis "Kristuksen ruumis ja veri") saat osuuden Kristukseen....siihen mitä hänen toimintansa merkitsi, siihen mitä hän meille ihmisille on.
Jumalalle on uhrattu miljoonia ihmisiä ja eläimiä. Ei kait niitä turhaan uhrata.
Sillä jumalaksi kutsutulla saatanalla on sarvet!!!
Jumalallinen tietous ei syötä raadon lihaa ja juota raadon verta!
Jeesus ei tehnyt koskaan syntiä, eli ei juonut ihmisverta, eikä edelleenkään juo, eikä myöskään ole syönyt ihmislihaa, eikä edelleenkään syö.
Jeesus Krstus on Jumalan Isän kaikkivaltiaan ainutsytyinen poika, joka kerran syntyi ihmiseksi siksi, että ihmisten on helpompi pelastua.
16.Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.
(Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 3:16)
POIMINTOJA:
Tässä on helposti saatavissa ”muutaman klikkauksen päässä” ilmainen Raamattuohjelma: Suomi – Ruotsi – Englanti Raamaatut. Raamattuhaku, Karttoja Raamatun maista, sanankirjoja ja vaikka mitä sitten lisäkisi voi saada!
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sahkomiekka.htm
PUHUMIESI SANOJEN MERKITYS - AJATTELE TÄTÄ!
-----------------------------------------------------------
JOKAINEN JOKA TÄÄLLÄ KIROAA USKOVIA, TAI TOISIA IHMISIÄ, SINÄ SAAT ITSE NE KIROUKSET, JOITA SINÄ SANOT TAI KIRJOITTAT!
JOKAINEN TAAS JOKA TUO ESIIN UUDEN TESTAMENTIN HYVÄÄ, JUMALAN SANAA JA SIUNAA JA RUKOILEE UT:N MUKAISESTI TOISILLE IHMISILLE, HÄN SAA ITSE NE SIUNAUKSET, JOITA HÄN TOISILLE VÄLITTÄÄ JUMALALTA ITSENSÄ KAUTTA!
9. Älkää kostako pahaa pahalla älkääkä herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
10. Sillä "joka rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa puhumasta vilppiä,
11.kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
12. Herran silmät näet tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
13. Kuka voi tehdä teille pahaa, jos teillä on into hyvään?
(Jumalan Kansan Raamattu: 1Piet. 3:9-13)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sanat.htm
Homot ja lesbot ovat hengellisesti kuolleita, joka on vaarallinen tila, mutta siitä voi tehdä parannuksen.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/homot_lesbot.htm
MISTÄ TULEE VOITTOVOIMA, joka voittaa olosuhteet ja toisinaan olevat vaikeatkin tilanteet?
Lue siitä tältä uudelta sivultani, jonka olen tehnyt ja julkaissut nyt.
Suomi 24:ssä on paljon uskovia joilla on hätä, tai joilla on vaikeaa. Niinhän se onkin, että lopunaikoina tulee vaikeita aikoja, mutta lue ja kuuntele tästä, miten sinä voit itse hankkia voittovoiman päivittäin!
Sivun lopussa on myös jonkin aikaa saatavilla hyvää opetusta Pyhästä Hengestä, suomeksi.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm
Kirja netissä ilmaiseksi skannattuna: Näkyjä taivaasta ja Helvetistä
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/nth.htm
Uskoontulo – Kun kristinusko kiteytetään yhteen sanaan, se on ANTEEKSIANTAMUS! Sinä saat kaiken anteeksi ja sinun täytyy antaa myös anteeksi kaikille. (Isä meidän rukous)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/uskoontulo.htm
Voiko kadotettu pelastua. Miten kävi Lasarukselle ja rikkaalle miehelle, kuoleman rajan tuolla puolella?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/voikokadotettupelastua.htm
Sopiiko Jooga Jeesukseen uskovalle?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/jooga.htm
Hakemisto
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/
Helposti muistettava pikalinkki kansainväliseen hakemistooni on
http://www.info.juksaa.net
ja sen voi kirjoittaa selaimeen vain:
info.juksaa.net
ja se toimii, vaikka ei tässä näy sinisellä.
Tässä on E-mail uskoontulorukouksia varten. Ole myös itse valmis tekemään parannus hylkäämään syntielämä! Synti tarkoittaa esimerkiksi jatkuvasti rikkomista 10 käskyä vastaan, jotka ehkä olet oppinut koulun uskontotunnilla tai rippikoulussa tai vanhemmat ovat ne opettaneet sinulle, tai tunnet ne. Näistä 10 käskyistä lepopäivän pitokäsky ei ole ehdoton. Jeesushan itse paransi sairaita sapattina, mutta hän sitten myöskin pyhitti aikaa Jumalalle, esimerkiksi rukoilemalla öisin. Ns. maailmasta erottautumisen ja pyhityksen tarve ja Pyhällä Hengellä täyttymisen tarve on välttämätön. Näistä tärkeistä aiheista on asiaa www sivuillani. Tässä e-mail uskoontuloa ja hengellisiä kysymyksiä varten. Eli siis Luther otti lepopäivän eli sapatin pitokäskyn vanhan testamentin puolelta. Joten se ei ole niin ehdoton, parempi on ymmärtää pyhityksen merkitys ja saada Pyhän Hengen armolahjoja, kuin vain mekaanisesti pyrkiä täyttämään tai pitämään sapatti. Jeesus nimenomaan täytti Mooseksen lain, kun hän sanoi ristillä kärsiessään koko maailman syntien ja sairauksien tähden, että SE ON TÄYTETTY. Siihen mennessä Jeesus oli ainut, joka oli onnistunut täyttämään Mooseksen lain. Ei tule toista Jumalaa, ei tule toista ihmistä joka siihen pystyisi. Suurin käsky on, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
mailto:[email protected]
Tätä kontaktiemailia joudun vaihtamaan silloin tällöin, koska se voi alkaa kerätä roskapostia.
Siksi myöhemmin, jos luet kirjoituksia monta kuukautta myöhemmin, katso kulloinkin voimassa oleva e-mail alla olevalta sivulta, joka löytyy sieltä ja on sinne päivitetty.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/yhteystiedot.htm
Toivotan sinulle, hyvä lukijani Jumalan siunausta ja että tulisit tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanasi. Näin sitten viimeistään taivaassa ikuisissa pidoissa tapaamme, ellei tavata sitä ennen.
Minä asun ulkomailla, jossa teen vaimoni kanssa Jumalan valtakunnan työtä, Jumalan armosta, eli voitamme sieluja Jeesukselle ja teemme muuta Jumalan valtakunnan työtä.
Tiedätkö sinä, mistä löytyy Isä Meidän Rukous Raamatusta?
Se on täällä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/isameidanrukous.htm
Siunattua alkanutta Uutta Vuotta 2007!
Jatka vaan samaan malliin!
Olet parasta mahdollista mainosta ateismille! :)
Jeesus on oikeasti pelkkä fiktio. Kukaan rehellinen tutkija ei allekirjoita että jeesus olisi elänyt oikeasti.
KIRJOITIT:
"Jeesus ei tehnyt koskaan syntiä, eli ei juonut ihmisverta, eikä edelleenkään juo, eikä myöskään ole syönyt ihmislihaa, eikä edelleenkään syö. "
Näin on nyt asiantuntijana taholtasi on todistettu että kaikki raadon lihan syöjät ja raadon veren juojat ovat syntisiä saatananpalvojia ja silloin kristinuskon herrana ei voi olla Jumala tai/ja Jeesus koska Jumalan Valtakunnassa ei ole syntiä!
Miljoonien, ehkä satojen miljoonien syyttömien ihmisten murhat jotka on kristinuskon toimesta tehdyt osoittavat että kristinuskon herrana on herra saatana jota kristityt jumalanaan palvelevat joko tietoisesti tai/ja tietämättään harhautettuina.
jos kaverisi pieraisee riparilla niin nousetko ylös ja kerrot kaikille: "kaverini sai juuri Pyhän Hengen voitelun!"