On aurinko,lämmin,paistaa kuukin
kaikki kasvaa,kukkii,on kivaa
eikä koskaan tule tuska,elon ikävyys
laulaa linnut,uskon laulaa aina mun suukin
Ja pilven laidalta katsoo onnen enkelit,
niitäkin on monta.
kaikki kasvaa,kukkii,on kivaa
eikä koskaan tule tuska,elon ikävyys
laulaa linnut,uskon laulaa aina mun suukin
Ja pilven laidalta katsoo onnen enkelit,
niitäkin on monta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
runosi.
kirjoittajan,mutta minusta tässä on kaikenlaista ulottuvuutta.Tietysti parantamista varmasti on,muttei mahdotonta lainkaan etteikö jonkun paras runo saattaisi ollakin.Tuoksuuko tässä valta vai vallattamuus,luopuminen vai luovuttamattomat oikeudet,muiskis!
runo on tietysti paras runosi.
katsoin sikaniskaa koko päivän
enkä seuraavanakaan päivänä saanut
katsettani irti poimuista,
aloin miettiä:
istun samalla paikalla,kuljen
samaa reittiä töihin,haukun samat
ihmiset päivittäin ja laitan aina
kaksi palaa juustoa leivälle,
olenko siis jotenkin urautunut
Lähdin kesken pois ja ostin lipun
Naantaliin,
vietin siellä koko päivän Muumimaan
liepeillä etsien lasta itsessäni,
lumi oli valkeaa ja makkaraleipä
maistui ilman juustoakin,
en kaivannut enää töihin,kirjoitin
lumeen pienen runon,se oli elämäni
paras runo
Ehkä Sinunkin runosi oli paras
kun luin runosi kauniin,
itsensä löytänyt,vai niin,
kyynikkö kalseesti korskuu
vaan sielunuuni syvään
kuin viilletyn haavan sanasi
viiltivät käskien kaipuun
kutsuun jo vastata,kauan
ei kutsua ehkä tule:
ei ihminen ikuinen ole
Siis matkustan minäkin kohta,
jossakin kaukana nostelen lohta,
hyvästi Suomi,äitimme,kultainen
kallis kohtu,
vaan paljon tääl`,liíankin paljon,
lämpö,rakkaus,inhimillisyys,kaikki
se unohtu,
Siniset värit ja kuohuvat kosket,
Peltosen sukset ja reissumies,niin,
ne jääköön,siis,hyvästi ja viimeinkin
viimeisiin näkemisiin
Odotin minäkin parasta runoa,
illat yksin,yöt ikävissäni
aamulla kohmeessa unessa,
odotin ihmetta,inspiraation
tuiketta,taivaan tähtien johdatusta
Armahti aika,raihnaisen rapasi
aamulla vieraan miehen tapasi,
pienoinen nyökkäys,hiljainen
tervehdys,vieraita talossa viimeinkin.
runoa mies tuskan
hien
epätoivon
läpi pukkaa
Uskoen sielunsa
syvimmät
salat
mustalle tielle
mustien enkelten
katseltavaksi
arvioitavaksi
säälin suuhun
Ei ymmärrä
mies
kauneuden kasvavan
kauneudesta
Mustan enkelin
katoavan
vain puhtauden
valkoisen enkelin
pehmeästä kosketuksesta
tätä ketjua,miksi se jatkuu,en tiedä,kuinka paljon on ihmisillä mustaa sanottavaa,kun kauneuden voisi kertoa niin pienin sanoin,voisiko joskus päättyä kaikki valkeuden enkelin kauniisiin siiveniskuihin?
ihan selväsanaisesti:tämä oli kympin runo.Vähäeleistä jatkoa.