Elisan lisälaskutus ;

Tänään sitten kolahti postiluukusta puhelinlasku ja avasin sen ja katoin summaa, ilme muuttui täysin ja ihmettelin et mitä vittua? Ja toinen lappu mukan.

Valitettavasti matkapuhelinlaskutuksessamme on tapahtunut viiveitä, jonka vuoksi osa matkapuheluistanne on jäänyt laskuttamatta. laskuviiveet aiheituivat laskutusjärjestelmässämme tehdyistä muutoksista.

Ja hein piti ottaa kolme euroa per liittymä, multa lähti 10-15e ;
91010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ensinnäkin, jälkilaskutus on keskimäärin noin 3 euroa, toisilla siis muutamia senttejä, joillakin, kuten sinulla hieman enemmän. Ja toisekseen, miksi olet kiukkuinen, sinun tekemiäsi puheluita ne on, sellaisia vain joita ei ole kokonaisuudessaan aikaisemmin veloitettu. Jos itse omistaisit yrityksen ja huomaisit vastaavan mokan niin varmasti perisit laskut jälkikäteen kun siihen lain mukaan on oikeus.

Äänestä
  • Itselleni tuli myös "lisälaskua" vuoden 2005 puolelta. Summa ei ole suuri, 0,84 snt.
    Budjettini ei tuohon summaan kaadu eikä olisi kaatunut suurempaankaan.
    Itse olen puheluni tehnyt ja voin niistä kyllä maksaa.

    Ärsyttää vain tapa, jolla asiakkaita lähestytään tässä asiassa.

    Lainaus IT-viikon nettisivuilta kuuluu:
    "Kaikkia asiakkaita, joita laskutusviive koskee, informoidaan seuraavassa laskussa tai heihin otetaan yhteyttä."

    Itselleni ilmoitettiin sen saman laskun yhteydessä, jolta puhelut oli veloitettu. Korrektia mielestäni olisi ollut ilmoittaa ensin nyt tulleessa laskussa ja veloittaa vasta seuraavassa laskussa.

    Äänestä

Kiukuttaa tuollainen. Maksavien asiakkaiden hyväksikäyttöa vai tarkoituksellinen SUURI PUHALLUS. Olisi luullut tässä firmassa olevan sen verran fiksua porukkaa laskutuksessa hommissa, ettei tällaista tapahtuisi. Miten voi muistaa mihin yritysnumeroihin on soittanut. Tuntuu että Elisa voi laskuttaa miten vain haluaa näitä vanhoja ns. maksamattomia. Itse vaihdan operaattoria, että "jää hyvästi Elisa!"

Äänestä

Olisi ne voinut tarkemmin selittää mistä ja milloin ne ovat sen virheen tehneet. Mitään erottelua laskussa ei ole, mikä on se lisälaskun osuus.
Vastaisuudessa voimme odottaa elisalta mitä vain, koska virhe mahdollisuus on näköjään niillä.

Saapi nyt nähdä mitenkä yleiseksi tämä ilmiö tulee muilla.
Matkatoimistothan ovat keksineet jo lisälaskuttamisen, vedoten polttoaineeseen.

Me marssimme ainakin ensiviikolla elisalle ja lopetamme lankaliittymän, ihan tämän lisälaskun ansiosta.

Äänestä

Käsittämätöntä.

Äänestä
  • 82euroa,nyt lähti operaattori vaihtoon.

    Äänestä

  • oooonkin kirjoitti:

    82euroa,nyt lähti operaattori vaihtoon.

    Itsellä 50euroa. Prkl. Mitään erittelyä ei ole ainakaan minun laskussa että mikä on tuon takautuvan laskutuksen osuus.

    Äänestä

  • oooonkin kirjoitti:

    82euroa,nyt lähti operaattori vaihtoon.

    minulle tuli kanssa 82 euron lasku ja liittymä vaihtu saman tien toiseen

    Äänestä

minulta meni 6e ja olen varma että 3e / liittymä on valetta - kuten koko firmakin. siellä on vain nuoria ekonomiporsaita, vaaleanpunaisia jotka eivät tiedä mitään asiakaspalvelusta ja kuinka asiakkaat pidetään omina sensijaan tuollaisella summalla päästetään kilpailjoille!!! onpas tyhmiä nuorukaisia hoitamassa sijoittajien omaisuuksia!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokukiukku. kirjoitti:

Tänään sitten kolahti postiluukusta puhelinlasku ja avasin sen ja katoin summaa, ilme muuttui täysin ja ihmettelin et mitä vittua? Ja toinen lappu mukan.

Valitettavasti matkapuhelinlaskutuksessamme on tapahtunut viiveitä, jonka vuoksi osa matkapuheluistanne on jäänyt laskuttamatta. laskuviiveet aiheituivat laskutusjärjestelmässämme tehdyistä muutoksista.

Ja hein piti ottaa kolme euroa per liittymä, multa lähti 10-15e ;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu