Taas on joku päästäny kissansa vapaaksi ja nyt ne mouruavat tuolla pihalla. Kuullostaa ihan siltä kuin lasta tapettaisiin. Ei saa kukaan nukuttua ja huomenna pitäisi töihin jaksaa nousta.
Tästä lähtien tapan joka ainoan kissan joka pihallemme eksyy, siihen minulla on oikeus. Miksi ihmiset eivät pidä _lemmikeistään_ huolta vaan päästävät vapaaksi ja pakkasen tapettaviksi??
Tästä lähtien tapan joka ainoan kissan joka pihallemme eksyy, siihen minulla on oikeus. Miksi ihmiset eivät pidä _lemmikeistään_ huolta vaan päästävät vapaaksi ja pakkasen tapettaviksi??
Vastaukset 68
Vanhimmat
Koita nyt jotenkin kestää
itsekin hieman herkkä, jos et olisi moneen yöhön saanut nukkua :/
moni kissanomistaja nukkuu huonosti kun kissat tykkäävät yövalvomisesta ja sängyssä kiehnaamisesta ja omistajan tökkimisestä tassuilla jne? Joten kyllä moni kissanomistajakin viettää unettomia öitä ja silti ne kissat vaan on kovasti rakkaita. :) Hankkisit sinäkin jonkun eläimen niin voisit kokeilla miltä se tuntuu rakastaa pientä eläintä niinkuin omaa lasta.
ei kissattomien tarvitse kärsiä siitä että joidenkin vastuuttomien omistajien kissat huutavat ulkona.
Ja itselläni on kaksi sisäkissaa, eli en todella ole kissanvihaaja.
joka osaa olla hiljaa kun nukutaan. joten kyse ei ole mistään eläinvihasta. kyse on vihasta kissojen omistajia kohtaan. kissoja ymmärrän, tekevät mitä niille on luontaista, ihmisiä taas en. voisitko perustella miksi kissoja pidetään vapaana?? paljon onnettomuuksiakin esim. mopoilla ja moottoripyörillä on sattunut kun on kissaa väistetty. esimerkiksi.
ja kyllä se vituttaa kun vähistä varoista ostaa auton, joka on välttämätön paikassa missä bussit kulkee pari kertaa päivässä, ja sitten nämä kissat hyppivät konepelleillä ja sotkevat ja naarmuttavat toisten omaisuutta. sinua ei varmaan haittaisi jos päästäisin koirani hyppimään sinun autosi konepellille? tai antaisin sen paskoa ovesi eteen?
kissan aiheuttamaa maali/peltivauriota olet joutunut korjauttamaan? Muista että koiran kynnet ovat aina esillä, kissa vetää kyntensä piiloon, auton päällä hyppiessäkin.
ja voi luoja toivonkin ettei niin käy. Pesemään olen joutunut auton monesti. Eikö kissan omistajan kuuluisi maksaa se?
eläinvihasta, mutta tapat kissat kuitenkin, vaikka omistajalle tuo uhkaus kuuluisi? justiinsa juu..
täällä avaudut viattomille ja riehut.
tapoja on monia, joilla voi hylätyn kissan poistaa häiritsemästä. tappaminen ei ole eläinihmisten juttuja, eli hyvinkin epäilyttää eläinrakkautesi..
isommat sanktiot; kissan vai ihmisen lopettamisesta?
kehoittanut ihmistä lopettamaan??
pöh, kuinka lapsellista juttua.
Suoraan myöntävät että kattien kanssa on juuri tuollaista. Minulle tuli mitta täyteen katista parissa kuukaudessa, nyt se metsästelee riistaa mökin maastoissa.
Annahan omat tietosi tähän jos pokkaa löytyy, epäilen, että löytyy..
seriffi man-of-munaton
Ymmärrän kyllä ärtymyksesti, mutta korjaisin vain sen verran, että sinulla EI ole oikeutta tappaa kyseisiä kissoja... :) Sen sijaan sinulla on oikeus ottaa ne kiinni ja toimittaa lähimpään löytöeläintarhaan.
Aivan. Ensinnäkään en usko, että olet sellainen ihminen, joka tappaa kissoja vain niiden mouruamisen takia. Toisekseen siitä tulisi syyte eläinsuojelurikkomuksesta. Jospa puhuisit kissojen omistajille, jos tiedät ketä he ovat. Vaihtoehtoisesti voit viedä ne sinne eläinsuojaan.
Meilläkin päin kissat huutaa öisin vähän turhankin usein. Asialle ei oikein mitään voi tehdä, koska itse en ainakaan tiedä ketkä ovat kissojen omistajat. Ja tuntuu vähän hassulta ajatukselta sellainen, että ensin joku hommaa itselleen lemmikin, ja minä menisin ne tuolta metsästämään johonkin häkkiin (millaista minulla ei edes ole) ja sitten menisin bussilla lähimpään löytöeläinpisteeseen, jolloin matkakuluiksi tulisi n.5€/suunta. Opiskelijan pussissa se tuntuisi vähän turhan paljon, kun tuntuu noita kisujakin riittävän tuolla ulkona :/
Siis minkälainen kissanomistaja hylkää kissansa? sitä itsekin ihmettelen...
..metsästämään toisten kissoja. Nimensä mukaiset villikissat alkavat olemaan kadonnut luonnonvara. Yleensä ne kissat jotka naapurustossa seikkailevat, ovat jonkun kissoja ja menevät kyllä yöksi kotiin jos vain naapurit antavat niiden olla. Älkää olko huolissaan kissan pärjäämisestä, leikattu kissa yleensä pysyttelee kotinsa lähellä. Olisitte ennemminkin huolissaan siitä miksi ihmiset päästävät leikkaamattomia kissoja yksin ulos. Ne vaeltavat pitkälle ja eksyvät. Ja jos kissa on hyväkuntoisen ja reippaan oloinen niin luultavasti se myös saa ruokaa säännöllisesti. Ei kaikki pihalla yksinään kulkevat kissat ole hylättyjä, ei meidän oma ainakaan. Se saa rakkautta, ruokaa ja lämpöä sekä tunnin ulkoiluja pari kertaa päivässä, yksin, omassa pihapiirissä ja vähän naapureiden puolella. Ei voi haitata ketään. Ei voi.
Haluaisitko kertoa yhdenkin hyvän syyn miksi kissa pitäisi päästää vapaaksi? eikö se voi saada jotain tauteja, punkkeja tai haavereita? itse en ikipäivänä päästäisi rakasta lemmikkiäni vapaaksi, oli sitten kissa, koira tai hamsteri.
Meidän koira ei tule toimeen ollenkaan kissojen kanssa joten en voi ulkoiluttaa sitä kunnolla, muuta kun viemällä sen autolla pariin koirapuistoon missä kissoja harvemmin on, koska naapurin kisut tulevat meidänkin pihapiiriin. Koira on vanha ja sairas, ja sillä on sydänvika ym. joten se ei saisi hirveästi kiihtyä. Kuitenkin aina kissan nähdessään saa hirveän hepulin ja pelkään sen puolesta että pettääkö sydän tms. Iso vaiva, mutta mitäpä en tekisi rakkaan koirani puolesta
se nyt tähän liittyi? Että pitäkää te omat lemmikkinne piilosssa sen aikaa kun MUN koiraressukka ulkoilee? Jos koira on niin huonossa kunnossa ettei kestä kissan näkemistä niin pitäisikö käyttää eläinlääkärillä?
Koiraihminenhän ei voi tietää millainen kaipuu joillakin kissoilla on ulos. Meidän kolli huusi pienestä asti pihalle vaikkei ollut koskaan ulkoilmaa nähnyt kuin ikkunanraosta. Nyt juoksentelee pihassa ja vähän naapureiden pihassa ja on aina kuulomatkan päässä, eikä osaa saalistaa edes mitään kun on niin pieni ja arka ja kömpelö. Puissa vähän kiipeilee ja jahtaa lumihiutaleita. En vain ymmärrä miten tuo pieni eläin voisi aiheuttaa vahinkoa kenellekään? Ihminenkö on jumala jonka reviirille eläimillä ei ole asiaa?
etten koiraani ole käyttänyt eläinlääkärillä? Olen, ja monesti. Koira saa hoitoa ja sillä on asianmukaiset lääkkeet, mutta hoitoon kuuluu myös se, että koira ei saa kiihtyä, josta minä yritän parhaani mukaan pitää huolen. Se on hankalaa kun naapurin kissat juoksee meidän pihalla. Eikö se ole väärin? Eikö ihmisellä ole oikeus elää ilman kissoja edes _omassa_ pihassaan?
Sen jälkeen kun koirastani aika jättää, en välitä juoksevatko kissat pihallani vai eivät, kunhan eivät mitään tuhojaan tee.
"32 §
Pienikokoiset seura- tai harrastuseläimet
Koira ja kissa sekä muu vastaava pienikokoinen seura- tai harrastuseläin saadaan lopettaa, jollei sitä lopeteta eläinlääkärin toimesta asianmukaisella nukutus- tai lopetusaineella, ainoastaan ampumalla aivoihin tai käyttämällä kaasua, joka aiheuttaa välittömän tajunnan menetyksen ja kuoleman. Jos lopettamiseen käytetään hiilimonoksidia, kaasun tulee olla asianmukaisesti jäähdytetty ja suodatettu, eikä siinä saa olla ärsyttäviä aineita.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saadaan koiran ja kissan pentu sekä muun vastaavan pienikokoisen seura- tai harrastuseläimen pentu tai poikanen alle kolmen päivän ikäisenä lopettaa lyömällä eläintä päähän niin voimakkaasti, että se välittömästi menettää henkensä.
Eläinlääkärin valvonnassa saadaan lopettaminen suorittaa muullakin kuin 1 ja 2 momentissa mainitulla tavalla."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396
Ja tässä taas nostetaan se koira korkeammalle jalustalle. Mikä helvetti teitä koiraihmisiä vaivaa? En puhu nyt kaikista, mutta suurin osa taitaa olla juuri tätä dominoivaa vain-minä-itse kuntaa. No mitä muuta voi odottaa ihmiseltä joka haluaa lemmikkinsäkin tekevän kaiken mitä itse vaatii.
jalustalle, jos haluan että kissat pidetään kiinni, ihan niinkuin koiratkin?
Kissaihmiset ovat todellä välinpitämättömiä lemmikkejään kohtaan. Vapaana kissa jää helposti auton tai muun kulkuneuvon alle, sille voi sattua joku muu onnettomuus, tulla kirppuja ym ja se voi syödä jotain vaarallista, metsästää lintuja ym.
Olen tietysti samaa mieltä! Omistan kaksi ihanaa maatiaiskissaa ja yhden burmillan enkä koskaan ilman valjaita niitä ulkoiluta.
Kaksi kertaa on iso koira juossut vapaana vastaan ja niiden pitäminen vapaana kielletään laissa täysin selvästi. Mitä sanoi omistaja kun kävin ihan syylläkin valistamassa, uhkaili turpaanvedolla ja kissojen myrkyttämisellä. Minä siis vien niitä valjaissa EN koskaan laske vapaaksi, ovat karanneet pari kertaa niinkuin kissoilla on tapana. Ne eivät ole tyhmiä ja tottele fifi tule takaisin- käskyjä.
"Ei kaikki pihalla yksinään kulkevat kissat ole hylättyjä, ei meidän oma ainakaan."
"5. Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa."
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049
Samaa väkeä jotka jaksaa valittaa siitä kun kissat käy hyppimässä auton konepellille ja naarmuttaa sitä tai että jää kurajälkiä. :D Ensinnäkin, kissojen vapaanapitäminen ei edelleenkään ole rikos eikä missään laissa käsketä niitä pitämään sisällä tai kiinni. Sen sijaan lemmikkieläimen tai minkä tahansa eläimen omatoiminen lopettaminen on rikos. Toiseksi, maailmassa on niin paljon isompia asioita joista sun kannattaisi olla huolissaan. Eräänä päivänä vielä huomaat että hitto jos se ainoa ongelma olisikin kissojen mouruaminen. What you give is what you get.
minulla ulko kisu kolli. olen kysellyt naapureilta ne hyväksyvät mun kissan.meidän talossa häiritsee ihmiset kyllä niistä enemmän riesaa on kuin koirista tai kisuista. keskustele kisun omistajan kanssa eiköhän yhteis ymmärrys löydy. nämä eläimet on kyllä ihan viattomia turhaan niille kiukkua purkaa .
Itselläni on kaksi sisäkissaa .
Minä en suvaitse että kenenkään ulkona liikuva kissa tulee minun pihaani.Loukku laulaa samantien ja kissa viedään eläinsuojaan.Ja tämä kissan parhaaksi.
Josvain tiedän kenen kissa on ja näen sen istuskelemassa autoni päällä käyn kyllä sanomassa naapurille ja jos hän ei tee asialle mitään niin loukku laulaa taas.
Piha on minun omani ja minä saan päättää kulkeeko siellä kissat kuseksimassa.
Auto on minun omani enkä tahdo kenenkään kuratassu kissan sitä sotkevan/naarmuttavan .
Yllättävän paljon niistä ulkona liikkuvista kissoista on muille ihmisille harmia .Ajatelkaa välillä muutakin kuin omaa napaa .
Jos kerran naapurustossa pitää kissa irti pitää niin koittakaa nyt edes kunnioittaa toisen omaisuutta ja yörauhaa .
asiahan on ihan selvä, eli siis jos naapureilta on kysynyt haittaako jos pitää kissaa vapaana. Eihän se silloin pitäisi mikään ongelma ollakkaan. Onnea sinulle, kun olet saanut hyvät ja kissaa sietävät naapurit :)
kissasi ulos niin tietäisit miten kissat pihalla käyttäytyy. Sisäkissan omistajan on turha valistaa sellaista jonka kissa kulkee vapaana koska puhutaan kahdesta ihan erilaisesta eläintyypistä.
Miksi kissan pissailu haittaa ulkona? Miten se häiritsee sinun elämääsi?
Miksi kissa naarmuttaisi autoa? Kissa pääsee kyllä hyppäämään auton päälle ilman että ottaa kynsillä kiinni ja pystyy liikkumaan siinä ilman kynsiä. Kurajäljet voi aina pestä pois eikä kissan pienistä tassuista niin isoja jälkiä edes jää. Mun mielestä on hauskaa jos autossa näkyy tassunjälkiä. Persoonallista. ;)
Enkä usko että loukuttaminen on kissan parasta. Kissa, joka ehkä on naapuritalosta, odottelee vain että emäntä tulisi huutelemaan sitä ja pyörii siinä lähistöllä huutomatkan päässä. Sen sijaan jos joutuu loukutetuksi ja vieraaseen paikkaan kuskatuksi, eroon kodistaan, ehkä toisten kissojen keskelle, voi aiheuttaa suurempaa ahdistusta. Kissa joka haluaa kulkea ulkona, vastaa itse elämästään ja pärjäämisestään. Ihminen ei saa siihen loukuillaan puuttua, loukkuun jääminen on ihan yhtä paha vaihtoehto kuin auton alle jääminen.
Haistappa huviksesi joskus miltä se kissan kusi ja paska haisee .Siinä syy miksi se haittaa ja eikö minulla kuitenkin ole oikeus päättää kulkeeko pihallani kissoja vai ei ?Ja minusta ne tassun jäljet autossa eivät ole yhtään kiva juttu ...ja kyllä se kissa vain autoa naarmuttaa.
Sisä tai ulkokissa ,rotu tai maatiainen ,kyse on kuitenkin samasta lajista .
Minulle on ihan sama pidättekö kissojanne ulkona mutta onko niin vaikeaa kunnioitaa toisen omaa ?
Minun mielestäni loukuttaminen on kissan paras jos joku ei ole samaa mieltä niin voi voi .Varmasti jokainen osaa kääyttää puhelinta ja kysyä löytöeläinsuojasta josko oma kissa olisi siellä.
Jos oma kissani karkaisi olisin todella kiitollinen jos joku toimittaisi sen löytöeläinsuojaan .
eikä niiden haju oo koskaan mua pihalla haitannut. Kumma juttu, onkohan mun nenässä vikaa?
Ja mistä tiedät mikä kissa on karussa ja mikä päivittäisellä ulkoilullaan? En mä ainakan voi sanoa että meidän kissa on karkuteillä kun tulee kutsusta sisään ja pysyttelee lähipiirissä, leikattu kun on. Eikä pissa haise leikkauksen jälkeen juuri miltään.
Minulle irti oleva kissa on aina karussa.
Edelleenkin eikö minulla ole oikeus "määrätä" omaisuudestani?
En tahdo kissan kusta ja paskaa pihaani enkä kissaa autoni päälle.
Onko niin vaikea kunnioittaa toisen omaisuutta,kysyn edelleen?
Ja irti olevan kissan saa loukuttaa lainpuitteissa.
..vaikea ymmärtää että myös MINULLA on oikeus tehdä omaisuudellani (lue: kissallani) mitä haluan ja jos haluan päästää sen ulos kun kerran laki ei sitä kiellä, niin ei siinä ole naapurilla nokan koputtamista. Ymmärtäisin jos kissat oikeasti olis petoeläimiä jotka järjestelmällisesti tekisivät pahojaan naapurustossa, mutta kun se on niiiiin pientä mitä ne aikaan saavat jos edes sitä vähää, että kyllä se vaan on valittajien katsottava peiliin. Meitä kissan ulkoiluttajia syytetään itsekkäiksi omaan napaan tuijottajiksi mutta kyllä noista sinun teksteistä se varsinainen me, myself and I -asenne paistaa rumasti läpi. Kompromisseja, rakkaat ihmiset, naapurisovun vuoksi. Mutta et taida naapureittesi kanssa sovussa olla kun pitää päiväkävelyllä olevat kissatkin napata ja toimittaa hoitolaan ihan vaan ihmisten kiusaksi vaikka hyvin tiedät että on melko pieni todennäköisyys että kissa olisi karkuteillä, jos se näyttää hyväkuntoiselta ja reippaalta.
..kyllä tietää miltä kissa näyttää huonokuntoisena, nälkiintyneenä ja karkumatkalla ollessaan.
Minä kunnioitan omaisuuttasi niin pitkään kuin sinä minun.Itse en kissaa kyllä pitäisi omaisuutena mutta ..meitä on monia.
Laki kieltää kissan ulkoilun esm:lasten leikkipuistoita/alueilta.Että ei se kissa ihan missä tahansa saa hyppiä.
Minulla on vahvat omat mielipiteet jotka myös tuon julki.Kyllä kyse on minusta,minun pihastani ja autostani.Kukas puoliani piäisi muu kuin minä itse.
Ulkoilkoon kissat vapaasti,ei minun tarvitse olla samaa mieltä...minun pihaani tulevat kissat vaan saavat loukku kyydin eläinsuojaan .
Minkäs teen kun olen vittumaiseksi syntynyt :)
Te olette kyllä molemmat aivan yhtä yksinkertaisia ja kapeakatseisia. Molempien asenne on "teen mitä huvittaa, olenpa mitä olen ja haistakaa muut paska".
Kannattaisiko joku päivä esimerkiksi yrittää tarkastella maailmaa ja asioita ilman tuollaisia hirveitä mielipidelatauksia. Se ei ole persoonallista, ei älykästä eikä varsinkaan mukavaa katseltavaa tai kuunneltavaa.
Asioissa on monia puolia. Toisaalta kissat haluavat ulos, toisaalta ne häiritsevät naapureita, toisaalta niille on vaaroja ulkona.
Voisivatko ne kissanomistajat, joiden naapurit eivät pidä vapaana juoksentelevista kissoista arvostaa toisten mielipidettä rakentamalla heille kissatarhan pihamaalle? Ehkä voisitte parantaa yhteishenkeä kutsumalla naapurit mukaan rakentamaan. Ja naapuri voisi taas osallistua innolla mukaan sen sijaan että käskisi huolehtia omat kissansa. Ja ehkä tämä kissaton / sisäkissallinen naapuri voisi myös sietää vapaan ulkoilun aina silloin tällöin.
Miksi pitää tehdä asiat vaikeaksi tuollaisella egoistisella ja itsekeskeisellä maailmankatsomuksella. Vaikeutatte vain omaa elämäänne ja kaikkien muiden. Ei noin päästä mihinkään jos kaikki vaan toitottavat oman loistavan ja mahtavan mielipiteensä nimeen.
Älkääkä ainakaan kuvitelko että itsepäisyys olisi jotenkin persoonallista tai viehättävää. Se on lähinnä vain erittäin typerää.
Hermot menee täällä palstoilla, kun ihmiset eivät osaa katsoa asioita yhtään monipuolisemmin!
Valitettavasti minä en voi hyväksyä sitä että ihmiset tieten tahtoen haluavat kissansa vaarantaa ulos päästämällä.Eli minun mielipiteeni on jyrkkä EI ja syyt jokainen varmaan tietää .Siis tämä MINUN mielipiteeni jokainen toimikoon kuten parhaaksi näkee .
Meillä on käytössä tuo ulkotarha ja toimii mainiosti.Sääli että moni taloyhtiö kieltää tarhat kokonaan :(Ja en minä todellakaan rupea tarhaa toisten kissoille kustantamaan :O
Minä en vain tahdo että kaiken maailman katit kulkee kuseksimassa seinät ja paskomassa pihat .
En minä tee mitä huvittaa vaan sen mihin minulla on oikeus.AIvan yhtälailla kuin kissan omistajalla on oikeus päästä kissansa pihalle .
Asia ei ole yhtään sen vaikeampi kuin että ulkoilkoon kissa rauhassa kunhan ei minun pihallani ,eikä minun autoni päällä .
Omaa elämääni en ole ainakaan millään tavoin vaikeuttanut...ja jos joku vetää herneet nenään palkoineen niin se on voi voi ;)
Hermot menee täällä palstoilla, kun ihmiset eivät osaa katsoa asioita yhtään monipuolisemmin!
Kerro minulle yksikin hyvä ja perusteltu syy miksi kissan pitäisi saada ulkoilla vapaasti?Faktatietoa,linkkejä kiitos.
kollin pisut . jos jotkut haisee niin kevällä koirien jätöksen pihoilla. mutta mitäpä pienistä.
"Miksi kissan pissailu haittaa ulkona? Miten se häiritsee sinun elämääsi? "
Esim meidän pihassa olevat kissat käyvät lasten hiekkalaatikolla paskomassa, eli nykyään siinä ei voi leikkiä kuin kissat.
Aha, entäs jos kissa kerran karkaa? Kuten niin fiksuilla eläimillä on usein tapana niin heti viet eläinsuojaan? Sulla on varmasti paljon ystäviä.
Jos kerran kissa karkaa, niin eikö se kuulukkin viedä eläinsuojaan?? :D
Pitäisikö jättää pakkaseen kuolemaan?
Mistä minä tiedän onko kissa tottunut olemaan ulkona vai onko ensimmäistä kertaa karannut?
Ja jokainen minun ystäväni jolla kissoja on, päästää ne ulos ainoastaan kytkettynä. Ja kyllä, minulla on ystäviä. :D
Jos kissa karkaa muutamaksi minuutiksi pihalle niin sen perusteella loukutat heti vai? Eikös niissä säännöissäkin jo sanota, että jos kattia näkee useammin kuin kerran on syytä ottaa kinni? Onko nyt esim. niin kova pakkastalvi, että kissa kuolisi ulos jos on siellä muutaman tunnin?
"Pitäisikö jättää pakkaseen kuolemaan?"
Ei tietenkään, millon täällä on muuten pakkasia ollut?
"Ja jokainen minun ystäväni jolla kissoja on, päästää ne ulos ainoastaan kytkettynä. Ja kyllä, minulla on ystäviä. :D"
Taidat olla myös hyvin fiksu, sanoin nimittäin ihan selvästi, että jos kissa KARKAA ULOS.
Hyvää yötä.
Minun oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kissat pitäisi pitää sisällä, ulkoiluttaa valjaissa tai rakentaa pihalle kissatarha.
Mutta se, että minä olen sitä mieltä ei tarkoita, että kaikki olisivat. Siitä en pääse mihinkään. On aina ihmisiä, jotka päästävät kissansa ulos vapaasti.
Silloin ei minun mielestäni auta kuin kompromissit. Itse siedän vieraat kissat pihallani, jos ne eivät häiritse kovin. Ja jos häiritsevät, menen puhumaan omistajille suoraan ja katsoisimme yhdessä ratkaisun.
Asiat kun ihan oikeasti voi esittää niin hemmetin monella tavalla. Jos menen karjumaan naapurille että perkele nyt lähti kissalta henki jos vielä astuu pihalleni, niin ohhoh. Tulos olisi varmaan: vuosikausia surullinen naapuri ikuisesti menetetyn kissan takia ja sakkoja maksava toinen osapuoli eläinsuojelurikkomuksen takia.
Mihin siis tästä pääsemme?
Ei ainakaan ratkaisuun.
no tuli sieltä asiallinen viesti sentään voi kun kaikki ymmärtäisivät tämän.Keskustelkaa ihmiset kyllä sovinto ratkaisu aina paras vaihtoehto!!!
Kissa on peto ja vailla minkäänlaista säälin tai vastaavan tunnetta. "viaton" kattisi rääkkää saaliinsa kuoliaaksi ja vielä nauttii siitä. SE on vain eläin ja sellaisena sitä tulisi käsitelläkkin, turhaan kuvittelet että se olisi sinuun jotenkin kiintynyt, on vain opetettu että kun tekee tietyt temput saa ruokansa.
JA jos noin olet suvaitsevainen niin taidankin käydä pa..komassa pihallesi, ei sen minun mielestäni pahalta haise.
Laita vaan osoitteesi niin pannaan toimeksi.
niin minä lupaan että meidän auto ei käy teidän takapihalla paskalla.
pois mutta haisevat katit vain nauttivat jonkinlaista erityissuojelua. Naurettavaa.
Oetko vähän idiootti?
Todella monet eläimet leikkivät ruallaan ennenkun pistävät sen suihinsa.
Kissa on nimenomaan viaton luontokappale ihan siinä missä muutkin eläimet, ei niitä voi verrata ihmiseen..idari.
Jos koira hyökkää päällesi kadulla ja tappaa sinut siihen paikkaan kiduttamalla onko se vielä viaton luontokappale? Vastausta odotellaan..
"turhaan kuvittelet että se olisi sinuun jotenkin kiintynyt, on vain opetettu että kun tekee tietyt temput saa ruokansa."
Voi ressukka, nyt olet pahasti sekoittanut KOIRAAN.
mutta niin tyhmä en ole että arvioisin kissan jotenkin edes viisaaksi eläimeksi. Harva petoeläin leikkii ruuallaan enne tappamista jollei ole kyse pentujen kouluttamisesta. Ja miksi ihmeessä Suomen luontoon kuulumaton koti kissa saisi huvikseen tappaa luonnonvaraisia eläimiä ? Ehkä sikisi että SINÄ olet ottanut katin lemmikiksi ja kuvittelet että se olisi jotenkin kiintynyt sinuun. Koira voi kiintyä koska kuvittelee olevansa osa laumaa ja kunnioittaa johto eläintä, mutta kissa on vain ehdollistunut sille opettamiisi temppuhin.
TAPELLA, huvinsa kullakin :D
Kissojen ulkoilusta säädetään laissa seuraavaa:
Metsästyslaki, Huom! erit. 5§ ja 85§
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615
Luonnonsuojelulaki: Huom! erit. 39§ (vapaana liikkuva kissa mitä suurimmalla todennäköiyydellä häiritsee, pyydystää, vahingoittaa ja jopa tappaa rauhoitettujen lajien yksilöitä)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096
Eläinsuojelulaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247
Eurooppalainen Lemmikkieläinsopimus: (Huom. erit. heitteillä olevan eläimen määritelmä)
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049
Muutama asiallinen näkemys em. lakien ja asetusten tulkinnasta:
Ympäristöministeriö
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=706&lan=fi
Poliisi / järjestyslakia käsittelevä esite, erityisesti sen sivu 2:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/ExternalFiles/jarjlaki_finb/$file/jarjlaki_finb.pdf
Suomen eläinsuojeluyhdistys:
http://www.sey.fi/elaintieto/kissanoikeudet.html
tämä keskustelu . kun pienet kissat saa ihmiset hermostumaan .kyllä sitä nyt vähän kaikkea voi sietää ei tämä asia nyt maailman loppu ole .eikä varmasti joka ikinen yö sinuakaan valvota.. kissaan on sitten turhaa vihojaan purkaa ne on viattomia . myöskin suloisia otuksia .ja suvaitsevaisempia kuin moni teistä!
sotkemaan ja naarmuttamaan autosi ja paskon lapsesi hiekkalaatikolle, ei kai se sinua haittaa??
Ja kenen vika se, jos kissa on jäänyt päiväunille auton renkaan viereen ja peruuttaessa pois parkkialueelta jää renkaan alle? Pitäisikö aina lähtiessään tarkistaa oma ja naapureiden auton aluset, ihan niinkuin ei olisi muutenkin parempaa tekemistä kuin huolehtia muiden lemmikeistä??
viesti.. tää käy jo hauskaksi .voi voi teitä .tuntuu et häiritsevää on ihmiset ja elukat jos vain asuu lähellä . jos kaikki häiritsee niin muuttakaa johonkin korpeen niin siellä ei käyskentele kuin metsän eläimet niin tai mahtaako nekin käydä pihal ??parempi tehdä vankka turva aita!!!? näin mietikää ???!
minua häiritse jos ei sinuakaan häiritse, että päästän koirani paskalle pihallesi.
kissat eivät saa ulkoilla valvomatta ihan lain mukaankaan, jos ei kissan omistajalla ole tarpeeksi älyä pitää kisaansa sisällä.
Jos tiedät kenen kissa on ja digillä saat kuvia, niin pane kuvat isännöitsijälle valituksen liitteenä menemään. Isännöitsijän kun pitää tuohon puuttua. Ja jos ei puutu, niin sitten yhtiökokoukseen. Tulee muuten kalliiksi katin ulkoilu, jos oikeuteen asti viedään.
En ymmärrä tätä kansaa joka jääräpäisesti on sitä mieltä, että taajamissa kissojen vapaa ulkoilu on ihan OK, kissanp**kat lasten hiekkalaatikossa, ovenpielet kollinkuselta haisten.
Sanottakoot vaikka näin, fiksut kissat eivät mene lasten hiekkiksille. Ne menevät metsään saalistamaan, syömään ja sinne vaikka sitten samalla paskalle. Rakki tappoi tuossa taannoin taas vaihteeksi ihmisiä, mutta mitäs pienistä.
Voi helvetin helvetti, en hyväksy minäkään niitä IHMISIÄ jotka laskevat kissansa lasten hiekkalaatikoille jne. MUTTA en myöskään rankaise siitä viattomia osapuolia eli niitä kissoja. Ihminen on aina syypää lemmikkiensä käytökseen, tuttuanikin puri rakki kun oli vapaaksi päästettynä lenkkipolulla. Rakki lopetettiin onneksi, mutta mieluummin olisin lopettanut sen blondibimbo omistajan.
Relaa.Unilääkkeet ja korvatulpat on keksitty.Ole kiitollinen ettet valvo juoppojen naapureiden takia,siinä mekastuksessa ei ole minkäänlaisia taukoja.
..ja vielä löytöeläintaloon. Ei niitä tappamaan kannata ruveta.
Ikävää että kohdallesi on sattunut tämmöinen tilanne. Olen itse kissaihminen, mutta ymmärrän täysin, että ottaa päähän jos kissat huutaa pihalla ja ettei saa nukuttua!
Monta monituista kertaa on tehnyt mieli mennä tirvasemaan naapureita, jotka möykkää ja riehuu keskellä viikkoa, eikä nukkumisesta tule mitään. Siihen tosin voi auttaa poliisi...
Ärtymyksesi on oikeutettua mutta ei kissan tappaminen. Pistä "tolppailmoitus" pihallesI, jossa teksti: KISSOILTA PÄÄSY KIELLETTY. Jospa kissojen omistajat ottaisivat opikseen ja pitäisivät lemmikkinsä kotipihoillaan.
ja KUULE: ON SITÄ IHMISELLÄ ISOMPIAKIN MURHEITA
ongelmia, kuin se, että mielenterveyteni on vaakalaudalla nukkumattomien öiden vuoksi. Ja mitäs jos on työssä jossa tarvitaan paljon keskittymistä (bussikuski tms.) niin eihän tällainen yövalvominen haittaa suorituskykyä ollenkaan!
sairauslomaa, saat huilata, että taas jaksat ja samalla reissulla apteekista korvatulpat. Toki ymmärrän ärtymyksesi enkä aliarvioi sinua. Kertomasi kissa-ongelma on sinulle iso ongelma. Ärsyttävää jos heräilee öisin ja aamulla töttööröö.
Olipa mielenkiintoinen keskustelu ! Itselläni on sekä kissoja että koiria, eikä kotikissan paikka todellakaan ole ulkona siellä on vilieläimet maalla kun vievät kotieläimiä ruuaksi ja kaupunkissa autot ! Mielestäni jos väittää pitävänsä lemmikeistään niin pitää ne ulkoa pois ilman että itse valvoo mitä ne tekee ! Mitä siihen tulee että kissa leikkii ruualla ennen kun syö sen niin saman tekee koira ja moni muukin eläin, on myös vastuutonta pitää leikkaamattomia juoksuisia kissoja ulkona silloin ainakin tulee niitä ei toivottuja kissoja ! Oli myös hyvin sanottu että kissa ei menisi kenenkään pihalle tai hiekkalaatikkoon tarpeilleen vaan metsään HÖPÖ HÖPÖ sanon mä ! kissat ulvoo ja merkkaa revirejään monen kilometrien säteellä kotoa kun on juoksuajat ! Alkuperäiseen viestiin sanoisin että harmi että olet joutunut valvomaan , itse kurittaisin omistajan ja soittaisin eläinsuojluun ! Lykkyä tykö :)