hiuksiasi?Käytätkö meikkiä? Itse värjään luonnon hennalla ja joskus kampaaja värjää kasvisväreilä. Muuten en juuri käytä meikkejä.Omat värit ovat melko voimakkaat ja ovat riittäneet. Silmiä alkaa kirvellä jotkut perusvoiteetkin.
Värjäätkö
sinihelmikki
351155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
koska harmaata ei ole vielä siunaantunut. Raitoja kyllä laitatan. Sitten kun harmaita hapsia tulee, vaihdan varmaan väriä silloin tällöin.
Meikkiä käytän silloin tällöin. Huulipunaa toki melkein päivittäin. Silmien meikkaaminen on hankalaa, koska kaikki silmämeikit tuppaavat ärsyttämään silmiä.
nytkin on kahdella värillä sävytetty, ja meikkiä käytän, hillitysti. Piristää päivää.
Näytän vaalealta, ja pidän tästä tukastani, joka on laadultaan nyt harmaannuttuaan karkeampi kuin ennen. Tarkoitus oli kyllä pysytellä harmaantumattomana, mutta tytär sanoi, että tämä pukee minua, ei hänen mielestään vanhenna, vaan luo arvokkuutta ulkonäköön ;)
Meikkejä käytän. Nyt kohta alan laittautua kaupunkimatkaa varten. Menemme tutun rouvan kanssa ostoksille ja tapamme mukaan kahville vakikahvilaamme.
ja nyt viime vuosina otsan tienoille on ilmestynyt sellaisia platinanvalkoisia suortuvia.
Permanettia en tarvitse, koska tukkani on senverran luonnontaipuisa, menisi vain pilalle.
Polkkatukka ja föönillä se on kunnossa.
Aamulla kosteusvoide naamalle (joskus vähän väriä), ripsiin ja kulmiin ehostusta. Huulipunaa jos kaupungille asiaa.
Tuntuu kuin kymmenen vuotta olisi lähtenyt iästäkin, kun sain olla tuttavarouvan kanssa kaupungilla ostoksilla. Ostokset olivat tosin enimmäkseen näyteikkunahankintoja, eli katselimme, vertailimme hintoja, kävimme jopa muutaman kampaajan ja jalkahoitajan hintoja kyselemässä. Röyhkeääkö? En itse taida olla mahdottoman taloudellinen, mutta tuttavani kyllä todella on. Oppisinpa tinkimään niin "häpeämättömästi", mutta ajattelen aina sitä toistakin osapuolta. Kaikkien pitää elää ja tulla toimeen. Kun erosimme parisen tuntia sitten, sanoin, että voinko kirjoittaa netin keskustelupalstalle, että olemme erilaiset shoppailijat, tämä rouva sanoi, kirjota mitä lystäät! Eikö se internetti tule aika kalliiksi?
Minulle lähti mukaan kaupunkireissulta sukkahousut, mustaa kenkäplankkia ja kosteusvoide. Sitten kävimme kahvilla Butterilla, niinkuin täällä kutsutaan paikkakunnan suosittua ruoka ja kahvipaikkaa. Minä pistouvasin ystävälleni kahvit :)
Mukava iltapäivä ja mies sanoi, että äiti on oikein piristyneen tuntuinen.
Ai niin, meikeistä kun puhutaan, niin laitoin naamaani melkein koko hoidon, luomi ja ripsiväriä, meikkivoidetta puuterimaista poskipunaakin sipaisin, sekä tietenkin huulipunaa. Näin kotioloissa olen aika karulla naamalla - en kertakaikkiaan viitsi meikata.
Tunnen maiseman, mistä kirjoitat, ja olen hämmästynyt miten siellä mahtaa ikkunaostokset
onnistua. Kaupunki on todella pieni ja kaupunkimaista keskusta ei ole ollenkaan.
Tietysti kaikki on suhteellista - tiedän -
mutta Helsinkikin on mielestäni pieni.
En halua loukata sinua katriina64 vaan tuoda esiin erilaisen näkökulman.
Luonnollisuus on tietyissä paikoissa eksoottisuutta.
Minulle, joka asun maalla, vieläpä haja-asutusalueella, on Imatralla näyteikkunaostoksien teko mukavaa. Lappeentien kun kulkee kadun kumpaakin puolta, niin näkee monia kiinnostavia vaatteita ja tavaroita.
Ethän sinä, pikkuserkku hyvä minua voisikaan loukata Imatraa arvostellessasi, sillä enhän minä ole vastuussa Imatran kaupunkisuunnittelusta, tai asemakaavasta.
Aiheesta pitäisi varman kirjoittaa jossain Kaupunki - palstalla, mutta sanon nyt tässäkin, että oikeassa olet siinä, että Imatra kaupunkina on vähän outo, juuri siitä syystä kun keskustoja on kolme, Imatrankoski, Vuoksenniska ja Masikkala. Siis aika hajanainen. Omakotitaloja on laajalla alueella, ja onkohan Suomessa kaupunkia, missä olisi enemmän omakotitaloasutusta. Kerrostaloja aika vähän.
Siinäkin olit oikeassa, että Suomessa ei suurkaupunkeja olekaan. Ei Helsinki todellakaan ole mikään City, mutta ostospaikkana kyllä oikea paratiisi. Sieltä löytyy vaikka mitä vaativampaankin makuun ja minä ainakaan en ole kovin vaatelias.
Humoristiselta saattoi kuulostaa kuvaukseni eilisestä ostosmatkastani Imatralle:
" Kävin shoppailemassa, ostin sukkahousut, kenkäplankkia ja kosteusvoidetta".:))
Mukavaa oli tutun rouvan kanssa eilen, mutta - kuten sanoitkin, kaikkihan on suhteellista ;))
aina ei tule ostettua edes sitä minkä vuoksi koko reissulle lähdin.
Eilen ostin apteekista korvatulppia ja halpakaupasta pakestepusseja.
Se on sellaista kiireetöntä ajanviettoa. Näitä ajanvietepäiviä suon itselleni muutaman kerran kuukaudessa, koska siinä virkistyy ihmeesti.
Nyt olen hullaantunut keittiön pienkoneisiin ja todella olisi tarvetta uudesta leivänpaahtimesta ja sellaisesta kätevästä raastimesta (kapea vempele, näin aamutv:ssä).
Asun Turussa, joten kyllä täällä kauppoja riittää vaikka kävisi joka päivä shoppaamassa. Mutta ostaminen ei silti se ole tärkein pointti minulle, kunhan katselen ja kiertelen. Ja kahvilassa käynti siinä välillä kuuluu asiaan.
On ihan eri asia nauttia kahvit oikeassa kahvilassa, kuin cittarin pystybaarissa.
löytää ihan tarpeeksi. Käyn pääkaupungissa melko usein, ostoksilla en ole käynyt aikoihin. Siellä täytyy kulkea niin pitkät matkat. Kauppakeskuksista en pidä, olo käy ahdistavaksi.
Pikkupaikkakunnalla, misä asuu, on helppo löytää juuri sitä mitä tarvitsee, jos "varastosta ei ole päässyt loppumaan."
Sortimentit voivat olla rajoitetummat, mutta monet puolitutuiksi tulleet myyjät, sekä liikkeiden imago, saa palaamaan aina siihen kauppaan, missä muistaa olleen ystävällisen palvelun, kohtuu hinnat ja juuri minun tyyppisiäni asusteita. Haittapuolena on tietenkin se, että saattaa nähdä e.s.m häissä, tai muissa juhlissa kolmekin samanlaista pukua. Siksi käyn jossain muualla hankkimassa pyhämekon, kun tarvitsen uuden johonkin tilaisuuteen.
Käytin puolileikilläni ilmaisua "mennä shoppailemaan."
Aivan kuin joku kirjoittikin, ostosreissu saattaa jäädä apteekissa käyntiin ja leivoskahvitteluun paikallisessa tutussa kahvilassa.
Käykkönää Pariisissa ostoksila?
Meekkönää lentokonneela?
Ookkonää rikas mies?
Tukassa on permanentti, koska tukkani on ohut eikä kampaus kestä hiirenhäntähiuksissani ilman pehmennyskäsittelyä. Olen koko ikäni piristänyt lähinnä vaaleilla raidoilla tukkaani. Nyt olen jopa muitakin värejä laittanut. Tai en itse laita vaan kampaaja.
Kulmat värjäytän kestovärillä kampaajakäynnin yhteydessä. Ripsiä ei onneksi tarvitse värjätä, ovat luonnostaan tummat.
Meikkaaminen jää arkipäivinä huulipunaan ja puuterin hipaisuun. Kauppaankaan en lähde ilman huulipunaa, tuntuu kuin olisi unohtanut pukeutua, jollei vähän kaunistaudu.
Kynnet lakkaan arkisin vaaleilla sävyillä, mutta jos on juhlia, saatan laittaa kirkkaan punaisiksikin; riippuu vähän vaatetuksesta.
Mielestäni huoliteltu ulkonäkö on kohteliaisuus läheisille.
ovat vahvat ja luonnostaan kiharat, mutta ankean harmaat. Kampaajani piristää niitä raidoilla ja se toimii ihan mukavasti. Meikkien käyttäminen on vaikeaa, kun ne kirvelevät ja kutittavat silmiä. Voin käyttää vain tiettyjä apteekin voiteita.Joskus on ihan kiva tällätä itsensä, kun lähtee esimerkiksi konserttiin.Muuten luulen, että raitis ulkoilma on paras poskipuna.
Lopetin värihuuhtelu 10-v sitten kytekettyäni työelämästä vapaalle.
Inhottava, harmaa läntti ilmestyi vasempaan tukan kulmaan jo 30:nä.
Aikaisemmin liitin hakemuksiini passikuvan näyttääksen että tukka on tallella, kiharassa ilman temppuja ja tumma.
Huulirasvaa olen käyttänyt silloin tällöin.
Niin, väritöntä kynsilakkaa lohjenneeseen kynteen.
saakka värjäsin hiuksiani, mutta nyt olen antanut värien haihtua ja olen blondi. Hirveän harmaata ei minusta näköjään tulekkaan. Mieheni sanoo, että tämä blondi on paras minulle.
Permanentin otan joka neljäs kuukausi. On pukevampi kasvoilleni.
Meikkaan joka aamu, en osaa lähteä ulos ilman. Mihinkäs sitä vanhoista tavoistaan pääsee.
Nuorempana säväytin milloin minkin väriseksi. En enää,ootan vain tuleeko mummon valkea vai äidin hopeanharmaa. Joskus valokuvaan punaa huuliin mutta hyvin harvoin. Olen kyllä haaveillut,että käyn joskos tälläyttämällä kunnon sotamaalin itelleni. Sitten tulisin kotiin tuntisko tuo ukko mua. Tuntiskohan lastenlapset. Ilman rillejäkin ovat ihmeissään.
ottaa kikkarapermanentin ja värjätä hiukset punaisiksi. Ei, sanoivat lapset, sitten et olisi äiti enää.
tasaisesti harmaat hiukset. Mitäpä ikää peittelemään, ei vanhuus ole häpeä. Silmämeikkiä en voi käyttää silmien ärtymisen takia. Huulipunaa joskus, samoin värillistä meikkivoidetta. Mutta tosi harvoin. Viihdyn ilman maaleja ja muut voivat kääntää katseensa, jos ulkonäköni ei miellytä.
Lomamatkalla Greikassa Haniotin kylässä 1989.
Ensinmäisenä huomasin pakkaus virheen suihkuun mennessä minulla ei ole mukana shamppoota mukana.
Pesin saippualla, kauppaan mennessä minulla oli normaalit aurinkolasit ei vahvuuksia mulla 2,0.
Valitsin kaupasta joka oli kuin vanha 50luvun sekatavara kauppa shampoon,seuraavana aamuna minulla oli sitä.Suihkussa ihmettelin miksi vesi viemäriin mennessä oli niin punaista,selvisi se sitten kotona kun annoin vaimolle pullon jossa kaikki muu oli Kreikaksi Mutta HENNA paljasti.
Oli siellä toinenkin sattuma Kreikkalainen ystäväni kokki jolla oli oma paikallisille lounaspaikka. Tarjosi minulle erikoisen Minestrone keiton jossa oli mukana, sydän, maksaa ja teitenkin SYDÄNTÄ.
Oletteko ikinä syönnyt. Se oli tosi HYVÄÄ.
Olin silloin 47 siitähän on jo 17 vuotta.
olen syönyt, ei hassumpaa. Voitteko kuvitella, että nuorison lempiruoka 1970-luvulla oli keitetty, viipaloitu kieli, joka oli gratinoitu suppilovahveroiden kera.
ollut nyt jo monta vuotta, siis aito sellanen. Viime kesänä leikkautin hiukseni aivan lyhyiksi, melkein poikatukkalookkiin. Tuttavani kehuivat, että kymmenen vuotta tipahti hiusteni myötä. Vaaleita raitoja sillon tällön laitatan.Huulipunaa käytän päivittäin, muita meikkejä iltamenoissa.
melko vanhana ja ainoa asia, mistä lapset sanoivat, oli ettei tukka saa harmaantua. Olen siitä lähtien värjännyt luonnon hennalla, saan samanvärisen kuin ennen harmaantumista. Tuttavani on ekokampaaja ja menen viikon päästä värjäyttämään hänellä vaihteeksi, yleensä teen sen itse.
Oli kirjoitus värien vaarallisuudesta. Säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö saattaa olla yhdeytessä virtsarakon syöpään. Nuoret jotka vaihtavat väriä viikottain, ovat varmaan vaaravyöhykkeessä, kunhan tulevat tähän ikäluokkaan.Kumpikohan on haitallisempaa, permanentti vai väriaineet?
en ole ottanut sen koommin , kun 1960-luvulla Hesassa asuessani päälaelta lähti iso tukko hiuksia. Miten kampaajat sietävät niissä tuoksuissa olemista, silloin harvoin, kun otin permanentin, minulla oli tarpeeksi kärsimistä.
jonnekin vuosikymmenten taakse, en mene enää siihen kärvennykseen!
hiustenvärjäyksestä päästiin permanenttiin shoppailujen ja ruokailujen kautta(jatkakaa).
Näinhän se pitää mennäkin, keskustelun pitää ollakin aiheesta toiseen sivuavaa. Vähän kuin sitä small talkia. Hauskaa oli!
Hyvää launtai-iltaa kaikille osallistujille, nyt kutsuu muut hommat.
Etkä jäänytkään pelkästään passiiviseksi lukijaksi, vaan tulit yllämainitulla kannanotollasi muukan keskusteluun.
"Näinhän sen pitää mennä";)
Koska oli hauskaa, niin poikkea toistekin!
miksi kulmakarvojen täyty olla tummaksi kestovärjätyt. Mulla on luonnostaan mustat, mutta monella on värjätty niin tummaksi, ettei väri sovi- minun mielipiteeni.
Joillakin vaaleatukkaisilla on tummat kulmakarvat ja silmäripset, mutta eiköhän hyvin vaaleilla nuo värit ole melko lailla sävy sävyyn.
Harvalle luonnostaan vaalealle sopii mustaksi värjätty tukka. Eiköhän kulmiakin kannattaisi korostaa vain astetta omaa väriään tummemmiksi.
Ne tekevät kovan ja kylmän näköiseksi nuo tummat värit, ja vanhentavatkin ulkonäköä.
Olen huomannut, että nuoret suosivat vaatteissaan mustaa, sekä meikkaavat silmänsä ja värjäävät tukkansakin hyvin mustaksi.
ja parempi kestovärjätä astetta tummemmaksi(kulmakarvat), kuin värjätä ne jollain mustalla kynällä. Sitäkin näkee että kulmakarvat on kokonaan, ajettu pois ja piirretty kynällä.Huh.
Värjään myös luonnon hennalla,joskus kampaajalla.Olen vaalea,nyt olisin karkeakarvainen harmaapää jolla on punatukkaisen iho pisamineen.Kulmakarvat ja ripset valkoiset joten kyllä meikkaan,kestöväriä kulmiin ja ripsiin,meikkivoide,poskipuna ja ehdottomasti huulipuna!
Nyt kun ei vielä ole paljon harmaata vaan on ärsyttävästi sitä niin värjään tietenki oman tummanruskeaksi .
Meikkiä laitan jokapäivä ripset ainakin ja vähän luomiin väriä sekin häivytettynä hyvinvähän vain
ja huuliin laitan punaa kun lähden ulos ja töihin
Korostaa kauniisti ainakin silmiä ,on sitä säihkettä .
Kyllähän se on kiva kun näyttää paremmalta kun hiukksen laittaa korostusta
onhan sitä sopivasti kuin Lumikki tummatukka ja kuin posliininvaalea iho jossa punoitusta poskissa on kuitenki hiukkasen .
Harmaat saa sitten tulla kun sitä harmaata on enemmän sitten en viitsi värjätä sitten olenvalkotukkainen vaan mutta siihen varman muutama vuosi menee vielä
Jokainen meikkaa jos halua aja pääasia on että on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ja hymy ja ilo on parasta ja se näkyy ihmisestä ja tekee kauniin .Positiivisuus se tekee ihmeitä
on tärkeä asia. Minua harmittaa, kun oppikoulun alkaessa söin karkkeja ja hampaisiin tuli paljon reikiä, kun hammashoito piti itse maksaa. Järkevöityäni olen hoitanut hampaat hyvin, silti on tarvinnut poistaa kaksi hammasta, niin takaa, ettei vaikuta hymyyn. Olen yleensä onnellinen ja hymyilen paljon, kun on vielä leveä naama, niin hymyilen kuin Naantalin aurinko. Ryhti on myös tärkeä asia, sitä äitinikin painotti aina. Samoin kepeä liikkuminen, me suomalaiset olemme usein hieman kömpelöitä.
Kyllä olen värjyyttänyt jo kauan. Mutta viimeksi sanoin kampaajalle, että vuoden päästä haluan olla harmaatukkainen. Minulla on vahva ja hiukan taipuisa tukka, jota on helppo hoitaa. Kotioloissa en meikkaa, mutta jos lähden ruokaostoksille, laitan ainakin huulipunaa ja jos kaupunkiin saakka, niin hieman enemmän väritystä naamaan :) Kerran kuukaudessa käyn kosmetologilla laitattamassa kulmakarvat siistiksi ja väriä niihin sekä ripsiin. Sen verran ylellisyyttä pitää olla vai mitä tytöt!