Muut teemat

Mielessäni pyörivät teemat alkaa olla jo enemmän muihin kategorioihin sopivat kuin tähän. Kuten ihmisuhde- ja parijutut. Olen kuitenkin jumittunut vähän tännekin, koska haluan välittää tietoa perässätulijoille, että prosessin jälkeen seuraa ihan tavallinen nais- / mieselämä.
Onko järkeä? Vai onko prosessissa painiskeleville itsestään selvää, että koskenlaskua seuraa suvanto?
161171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Odotin aivan tavallisen naisen elämää ja myös elän sitä. No ehkäpä olen "liiankin" naisellinen, koska toiset eivät siitä pidä, mutta se on minun elämääni. Prosessi oli melkoista pyöritystä, mutta samalla vuodet kuluivat melkein huomaamatta ja nyt elän taas sitä normaalia elämääni, kutsuttakoon sitä sitten suvantovaiheeksi.

Ihmissuhteissa tunnen tulleeni paremmaksi ihmiseksi. Parisuhdeasiat saavat sitten tulla omalla painollaan, mikäli on tullakseen.

Ehkä kaikki eivät tajua että prosessi on kuin myrskyyn joutumista ja elämä jatkuu sen jälkeen taas rauhallisesti. Ehkä kuitenkin jossain määrin muuttuneena kuten minullakin.

Äänestä
  • Sitähän se on. Ensin joudutaan myrskyyn ja ollaan vaarassa upota, mutta joka tapauksessa myrskyssä pääsee liikkumaan eteenpäin.
    Nyt sitten ollaan autiolla saarella robinson crusoena. On kyllä luja maa alla, mutta ei pääse täältä minnekään.

    Äänestä

  • Se, että on prosessin jälkeen keskimääräistä enemmän naisellinen on m2f-tapauksille kai aika tavallista. Osittain se kai johtuu siitä, että sukupuoli-identiteetin täytyykin olla tavallista voimakkaampi jotta henkilö ylipäätään lähtisi prosessiin. Ja osittain se voi olla kompensaatiota "menetetystä ajasta".

    Äänestä

  • tavallista765 kirjoitti:

    Se, että on prosessin jälkeen keskimääräistä enemmän naisellinen on m2f-tapauksille kai aika tavallista. Osittain se kai johtuu siitä, että sukupuoli-identiteetin täytyykin olla tavallista voimakkaampi jotta henkilö ylipäätään lähtisi prosessiin. Ja osittain se voi olla kompensaatiota "menetetystä ajasta".

    voi olla merkkejä vielä roolien lokeroinnin (compartmentalization) jäänteistä. Siis siltä ajalta kun yritti elää miehenä. Tuo naisellisuuden korostaminen siis on sen mieheksi kokemansa eräänlainen vastareaktio. Mutta vähitellen naisena oppii hyväksymään itsessään myös maskuliinisina pitämiään ominaisuuksia.

    Usein myös kehon kokeminen maskuliiniseksi johtaa siihen että yritetään lisätä huulipunaa ja muita ulkoisia merkkejä, jotta kokonaisuus olisi omasta mielestä läpimenevämpi. Tätä vaihetta olen itsekin elänyt.

    Mielestäni yletön taustan salailu ja piilottelu (stealth) on myös saman ilmiön ilmenemismuoto. Siinä korostetaan ettei vanha elämä saa näyttäytyä uuden rinnalla missään muodossa. Ymmärän toki näitä ihmisiä, mutta itselleni on ollut alusta saakka selvää että vanha elämäni jatkuu uudessa muodossa eikä minulla ole ongelmia menneisyyteni kanssa. Siksi olenkin päättänyt olla asian kanssa julkisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Mitähän mahdat tarkoittaa julkisella? Esittäydyt aina lisäten siihen että transnainen?
    Ymmärrän ihmisiä joiden etunimi ja ilmiasu on niin räikeässä epäsuhteessa, että se vaatii selityksen. Mutta sinun kohdallasi tuskin on niin.
    Itse en tuo taustaani esille vapaaehtoisesti missään. Ainoana poikkeuksena ovat hyvin läheiset ihmiset. Ihan samoin kuin muutkin ihmiset kertovat salaisuutensa ja koetut tautinsa vain hyville ystävilleen. Enkä oikein ymmärrä miksi pitäisi olla tämän taustan kanssa "julkisesti" framilla.

    Äänestä

  • mitähäntarkoitat kirjoitti:

    http://www.donnarose.com
    http://www.colby.edu/personal/j/jfboylan/
    http://annah.rightsideout.net/
    http;//www.myhusbandbetty.com/

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    http://www.myhusbandbetty.com

    tuolla on myös foorumi puolisoille, joiden puoliso on transihminen. Ja transihmisiä laidasta laitaan.

    http://www.myhusbandbetty.com/community/

    Helen Boydin puoliso on MtF TS ja häneltä on ilmestymässä tänä keväänä kirja She's not the man I married. Kirjaa voi ennakkotilata joko Heleniltä itseltään tai Amazon.comin kautta.

    Heli

    Niin. Joillekin transtausta on elämän sisältö ja lähes ammatti. Noita transelämänkertakirjojahan on pilvin pimein.
    Itse olen kuitenkin paljon muuta kuin transtaustainen nainen. Elämäni merkittävimmät tapahtumat ovat suurempia kuin läpikäyty prosessi.

    Äänestä

  • lähesammatti kirjoitti:

    Niin. Joillekin transtausta on elämän sisältö ja lähes ammatti. Noita transelämänkertakirjojahan on pilvin pimein.
    Itse olen kuitenkin paljon muuta kuin transtaustainen nainen. Elämäni merkittävimmät tapahtumat ovat suurempia kuin läpikäyty prosessi.

    Mutta elä sinä elämääsi ja anna toisten elää omaansa. Jenkeissä eivät asiat ole yhtä hyvin kuin meillä. Siellä on havahduttu tosiasiaan että näkymättömyys palvelee siellä vain enemmistöä, joka ei halua ajaa vähemmistöjen asiaa. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoja ei tunnusteta liittovaltion tasolla ja siksi meidänkin rekkari lakkaa olemasta lainvoimainen jos muutamme jenkkeihin.

    On hyvä että tähän sakkiin on syntynyt myös kirjailijoita, että syntyy todellinen kuva siitä että meitä on monta ja tästä voi selvitä. Sitä asiaa pystyy hyödyntämään myös mörrimöykyt ja muut, jotka haluavat pysyä piilossa.

    On olemassa myös välimuoto piilon ja julkisuuden välissä ja luulen, että suurin osa meistä valitsee sen. Se on "en mainosta enkä kiellä".
    Eli vastaan kyllä totuudenmukaisesti kysymyksiin, mutten itse aktiivisesti pidä yllä mitään julkisuuskampanjaa.

    Äänestä

  • avoinpiilo45 kirjoitti:

    On olemassa myös välimuoto piilon ja julkisuuden välissä ja luulen, että suurin osa meistä valitsee sen. Se on "en mainosta enkä kiellä".
    Eli vastaan kyllä totuudenmukaisesti kysymyksiin, mutten itse aktiivisesti pidä yllä mitään julkisuuskampanjaa.

    niillekin, jotka ovat asiassa julkisuudessa. En tunne heidän motiivejaan, mutta Boylanin kanssa keskusteltuani voin todeta hänen tarpeensa olevan auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

    Ehkä Helen Boydin motiivi on saada kirjaansa kaupaksi, mutta myös muita motiiveja näkyy

    http://www.youtube.com/watch?v=FkfmF6DS-o0

    Mutta kukaan ei tunnu pelkäävän sukupuolipoliisia tai muita satuolentoja.

    Heli

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Mutta elä sinä elämääsi ja anna toisten elää omaansa. Jenkeissä eivät asiat ole yhtä hyvin kuin meillä. Siellä on havahduttu tosiasiaan että näkymättömyys palvelee siellä vain enemmistöä, joka ei halua ajaa vähemmistöjen asiaa. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoja ei tunnusteta liittovaltion tasolla ja siksi meidänkin rekkari lakkaa olemasta lainvoimainen jos muutamme jenkkeihin.

    On hyvä että tähän sakkiin on syntynyt myös kirjailijoita, että syntyy todellinen kuva siitä että meitä on monta ja tästä voi selvitä. Sitä asiaa pystyy hyödyntämään myös mörrimöykyt ja muut, jotka haluavat pysyä piilossa.

    "onhan se hyvä arvostella
    Kirjoittanut: Heli.Ilwes 19.1.2007 klo 11.05

    Jenkeissä eivät asiat ole yhtä hyvin kuin meillä. Siellä on havahduttu tosiasiaan että näkymättömyys palvelee siellä vain enemmistöä"

    Siellä on havahduttu siihen tosiasiaan, että julkisuus kasvattaa ennakkoluuloja niin että on syntynyt eräänlainen "kolmas sukupuoli" suvaitsevimpiin suurkaupunkeihin ja transnaisen on mahdoton olla siellä mikään muu kuin jokin eunukki elämänsä loppuun asti.
    Ja koska julkisuudessa on oltu täysin palkein niin myös vaaralliset, rikolliset elementit kulkevat "sillä silmällä" etsien transihmisiä.

    Onko sinun vaikea uskoa ettet sinä etkä sinun prosessisi kiinnosta ketään muuten kuin friikkinä? Maailmassa on ehkä kymmenkunta kiinnostavaa transihmistä ja heistä kaikki ovat tulleet kiinnostavaksi julkisen uransa eikä transtaustansa takia.

    "tähän sakkiin on syntynyt myös kirjailijoita, että syntyy todellinen kuva siitä että meitä on monta"

    Kun meitä on monta, syntyy enemmistölle kuva, että me muodostamme uhkan heteroseksistiselle maailmanjärjestykselle ja silloin meidät pyyhkäistään pois maan pinnalta.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Onneksi elämme eri maalmoissa.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Onneksi elämme eri maalmoissa.

    ...ja Juhan af Grann on sinun profeettasi.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    niillekin, jotka ovat asiassa julkisuudessa. En tunne heidän motiivejaan, mutta Boylanin kanssa keskusteltuani voin todeta hänen tarpeensa olevan auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

    Ehkä Helen Boydin motiivi on saada kirjaansa kaupaksi, mutta myös muita motiiveja näkyy

    http://www.youtube.com/watch?v=FkfmF6DS-o0

    Mutta kukaan ei tunnu pelkäävän sukupuolipoliisia tai muita satuolentoja.

    Heli

    Että sinä olit toinen näistä keskustelijoista?

    Ihmettelenmpä vaan...

    Äänestä

  • oikein jutun kirjoitti:

    Että sinä olit toinen näistä keskustelijoista?

    Ihmettelenmpä vaan...

    en ole henkilökohtaisesti keskustellut tästä asiasta vaikka olen ollut myös muuten yhteyksissä

    Kuvani on muodostunut keskusteluryhmässä, siis olen osallistunut siihen ja sitä kautta saanut käsitykseni. Boylan on aivan tavallinen ihminen tunteineen kuin me muutkin. Hän vain sattuu olemaan englannin kielen professori ammatiltaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aikansakutakin654 kirjoitti:

Mielessäni pyörivät teemat alkaa olla jo enemmän muihin kategorioihin sopivat kuin tähän. Kuten ihmisuhde- ja parijutut. Olen kuitenkin jumittunut vähän tännekin, koska haluan välittää tietoa perässätulijoille, että prosessin jälkeen seuraa ihan tavallinen nais- / mieselämä.
Onko järkeä? Vai onko prosessissa painiskeleville itsestään selvää, että koskenlaskua seuraa suvanto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu