Kaipaisin teidän pienten lasten äitien mielipidettä tässä asiassa; voinko puuttua erään tuttavan lapsen kasvatukseen vai pidänkö edelleenkin näppini irti asiasta periaatteella "ei ole minun lapsi, asia ei kuulu minulle"?
Tapaus on tällainen: Lapsi on 4-vuotias ja muuten ihan normaalin oloinen ikäisekseen, mutta lasta ei toruta tai kielletä juuri koskaan -vaikka aihetta olisikin. Lapsi tönii ja lyö äitiään (esim.pukiessa), mut äiti ei reagoi tähän mitenkään muuten kuin että kääntää vähän päätään sivuun ettei tönäisyt osu kasvoihin.
Kerran heillä käydessään lapsi heitteli minua ja miestäni leluilla ja mieheni ärähti "leluja ei heitellä!" (mikä oli minusta aika normaali reaktio, eikä mitenkään ylireakoitu). Lapsi alkoi tietenkin itkeä ja äiti rienti apuun, otti syliin ja paijasi ja lohdutteli.
Tämän lapsen vanhemmat myös kehuvat lasta KAIKESTA. Kyllä kai tuon ikäinen jo vähän kestää kritiikkiä ja arvostelua..? Jos kengät on väärissä jaloissa, niin en ymmärrä miksi lasta kehutaan, et olitpa reipas kun laitoit ite kengät jalkaan. Kerran tällaisessa tilanteessa erehdyin sanomaan "katoppas minne ne kengät kärjet sojottaa, onkohan ne nyt ihan oikeissa jaloissa?" Ja vieressä seisova äiti aloitti tyypillisen "hyssyttelyn", suhisti sormi suun edessä minulle, että ei saa sanoa mitään. Eli kaikki arvostelu, huomauttelu, kieltäminen, toruminen mistä lapsi voisi pahoittaa mielensä on kielletty!
Sitten tämä ruoka rumba... Lapsen annetaan tuoda leluja ruokapöytään, lapsen kanssa JOPA leikitään ruoka-aikaan ruokapöydässä. Lapsi kiemurtelee tuolillaan, pöydä alla, lattialla, juoksentelee välillä muualla ja tulee takaisin pöytään. Maha täyttyy mehulla ja maidolla, jota annetaan aina vaan lisää kun lapsi sitä pyytää. Ruokaa näykitään lusikallinen tai pari. Lasta kyllä kehotetaan syömään, muttei tosissaan, lässyttämällä. Eikä lasta vaadita olemaan paikallaan ja syömään nätisti. Lapselle sanotaan "jos et syö ruokaas, ei tule jälkkäriä". Ja lapsihan ei syö ruokaansa, mutta jälkkäriä tulee siitä huolimatta -aina. Ja muistetaanpa vielä kehuakin kuinka reippaasti lapsi söi. Itse oisin noissa tilanteissa poistanu lapsen pöydästä jo ajat sitten. Jos ei ruoka maita niin pois pöydästä, kiitos! Ja seuraavan kerran tulee ruokaa vasta sitten kun muutkin syö, eikä mitään ylimääräisiä välipaloja!
Tätä olen kauhuissani ja huolissani seurannut sivusta ja miettinyt kuinka lähestyä äitiä asiassa vai annanko olla? Kuuluuko asia etes minulle?? Pahintahan tässä on tietysti se että, meillä ei ole vielä omia lapsia, joten mikä minä olisin neuvomaan ilman omaa kokemusta???
Mitä te sanotte, kuinka te suhtautuisitte jos teidän lasten hoitoon puututtas? Jos tämä asia ylipäätään kuuluu minulle, niin kuinka ottaisin asian puheeksi tämän äidin kanssa?
Toivoisin saavani asiallisia kommentteja, kiitos niistä.
Tapaus on tällainen: Lapsi on 4-vuotias ja muuten ihan normaalin oloinen ikäisekseen, mutta lasta ei toruta tai kielletä juuri koskaan -vaikka aihetta olisikin. Lapsi tönii ja lyö äitiään (esim.pukiessa), mut äiti ei reagoi tähän mitenkään muuten kuin että kääntää vähän päätään sivuun ettei tönäisyt osu kasvoihin.
Kerran heillä käydessään lapsi heitteli minua ja miestäni leluilla ja mieheni ärähti "leluja ei heitellä!" (mikä oli minusta aika normaali reaktio, eikä mitenkään ylireakoitu). Lapsi alkoi tietenkin itkeä ja äiti rienti apuun, otti syliin ja paijasi ja lohdutteli.
Tämän lapsen vanhemmat myös kehuvat lasta KAIKESTA. Kyllä kai tuon ikäinen jo vähän kestää kritiikkiä ja arvostelua..? Jos kengät on väärissä jaloissa, niin en ymmärrä miksi lasta kehutaan, et olitpa reipas kun laitoit ite kengät jalkaan. Kerran tällaisessa tilanteessa erehdyin sanomaan "katoppas minne ne kengät kärjet sojottaa, onkohan ne nyt ihan oikeissa jaloissa?" Ja vieressä seisova äiti aloitti tyypillisen "hyssyttelyn", suhisti sormi suun edessä minulle, että ei saa sanoa mitään. Eli kaikki arvostelu, huomauttelu, kieltäminen, toruminen mistä lapsi voisi pahoittaa mielensä on kielletty!
Sitten tämä ruoka rumba... Lapsen annetaan tuoda leluja ruokapöytään, lapsen kanssa JOPA leikitään ruoka-aikaan ruokapöydässä. Lapsi kiemurtelee tuolillaan, pöydä alla, lattialla, juoksentelee välillä muualla ja tulee takaisin pöytään. Maha täyttyy mehulla ja maidolla, jota annetaan aina vaan lisää kun lapsi sitä pyytää. Ruokaa näykitään lusikallinen tai pari. Lasta kyllä kehotetaan syömään, muttei tosissaan, lässyttämällä. Eikä lasta vaadita olemaan paikallaan ja syömään nätisti. Lapselle sanotaan "jos et syö ruokaas, ei tule jälkkäriä". Ja lapsihan ei syö ruokaansa, mutta jälkkäriä tulee siitä huolimatta -aina. Ja muistetaanpa vielä kehuakin kuinka reippaasti lapsi söi. Itse oisin noissa tilanteissa poistanu lapsen pöydästä jo ajat sitten. Jos ei ruoka maita niin pois pöydästä, kiitos! Ja seuraavan kerran tulee ruokaa vasta sitten kun muutkin syö, eikä mitään ylimääräisiä välipaloja!
Tätä olen kauhuissani ja huolissani seurannut sivusta ja miettinyt kuinka lähestyä äitiä asiassa vai annanko olla? Kuuluuko asia etes minulle?? Pahintahan tässä on tietysti se että, meillä ei ole vielä omia lapsia, joten mikä minä olisin neuvomaan ilman omaa kokemusta???
Mitä te sanotte, kuinka te suhtautuisitte jos teidän lasten hoitoon puututtas? Jos tämä asia ylipäätään kuuluu minulle, niin kuinka ottaisin asian puheeksi tämän äidin kanssa?
Toivoisin saavani asiallisia kommentteja, kiitos niistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin äitille sekään.Jos jotain uhataan se on pidettävä ,vaikka kuinka ottas koteloon.Kun tuo mukula on oppinut että äiti siinä vaan höpisee omiaan ja mitään se ei toteuta.Pilaa tai pilannu sen muksun.Puutu vain teillä kotona.Talossa emännän tavat.
ja mitään kuria ei kyllä ole ollut. Mutta sinuna en kuitenkaan puuttuisi asiaan ellet ole lähisukulainen. Nämä ovat arkoja asioita eivätkä periaatteessa sinulle kuulu. Omasssa kodissasi kyllä sanot ja teet ja komennat lasta niin kuin teillä eletään varsinkin jos tavaroita ruvetaan heittelemään tai lyömään.
Tuntuu tutulta tilanteelta,en kehottaisi puuttumaan ainakaan kovin arvostelevin sanoin. Tein niin ystävälleni ja meni välit aika viileiksi. Omat lapset on kuitenkin kaikille äideille ne parhaimmat ja virheettömät.
Itseppä tulevat kärsimään ja ymmärtämään vielä seuraukset. Mullakin on lapsia ja vaikka ei noin kurittomia niin varmasti huomauttamista löytyisi. Enkä pitäisi varmaan jos ystäväni (lapsettomat varsinkaan) neuvoisivat. Huumorimielellä voisit heittää jotain jaksamisesta äitinä ja kasvatuksesta...