kyynelkaasu

Vaatiiko kaasuase aseenkantoluvan? Ainakin Saksassa myydään jonkinlaisia kaasuja ihan kioskeissa kaikille? Pitääkö Suomessa olla joku baarinpitäjä tai vartija että voi ostaa kaasuaseen? Postimyynnistä löytyy Suomestakin. Ulkomailta varmasti saisi tilattua mutta onko se rikos sitten kantaa taskussa?
41630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaasusumutin verrataan ampuma-aseeseen ja on luvanvarainen. Eli vaatii poliisin myöntämän hallussapitoluvan.

Ampuma-aselaki

55 a § (29.6.2001/601)
Kaasusumutinlupa
Luvan kaasusumuttimen hankkimiseen ja hallussapitoon (kaasusumutinlupa) antaa ja peruuttaa hakijan kotikunnan tai kotipaikan poliisilaitos noudattaen soveltuvin osin, mitä 42 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Lupa annetaan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa museossa tai kokoelmassa pitämiseen voidaan antaa myös toistaiseksi.

Lupa oikeuttaa luvan voimassaoloaikana hankkimaan, hallussapitämään ja vaihtamaan lupaan merkityt kaasusumuttimet. Yhteisölle annettava lupa oikeuttaa luvansaajan palveluksessa olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön, joka on riittävästi perehtynyt kaasusumuttimen turvalliseen käsittelemiseen, kantamaan luvassa tarkoitettua kaasusumutinta työssä, jos se on oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden taikka omaisuuden suojelemiseksi välttämätöntä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980001?search[type]=pika&search[pika]=ampuma-ase*

Äänestä

kaasusumuttimen hankkiminen ja kantaminen vaatii aseenkantoluvan, myös siinä tapauksessa, että se hankitaan postimyynnistä. TUlli takavarikoi kaasusumuttimet, jos ne tulevat postitse, ellei henkilö esitä ampuma-aseen hankkimislupaa. Luepa seuraava laki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980001?search[type]=pika&search[pika]=aselaki

Äänestä
  • Ainakin itse olen saanut sitä lukkoja sulatellassani päin naamaani, ja kirvelee niin pirusti, ja kyseessä on kuitenkin nk "vahindgon laukaus", joten en edes haluaisi tietää mitä ko kama tekee "tähdättynä"...

    Äänestä

  • tuntuu toimivan... kirjoitti:

    Ainakin itse olen saanut sitä lukkoja sulatellassani päin naamaani, ja kirvelee niin pirusti, ja kyseessä on kuitenkin nk "vahindgon laukaus", joten en edes haluaisi tietää mitä ko kama tekee "tähdättynä"...

    Itsellä ei ainakaan mitään vaikutusta. Minkä merkkistä ainetta itse käytät? Oikea kyynelkaasu on sellaista että kun sumautin hieman kädelle ja nuuhkaisin kättä, alkoi silmät vuotamaan heti enkä nähnyt minuuttiin mitään. Lukkosula taas haisee melkein hyvälle : ) Eli jos se kirvelee silmässä niin sen olisi sitten osuttava suoraan silmään mikä onkin vaikea temppu. Itse suosittelisin http://personal.inet.fi/private/finkiller/muut/pommi.htm
    Se miten ton voisi saada sitten spraypulloon onkin jo vaikeampi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tai vastaava kirjoitti:

Vaatiiko kaasuase aseenkantoluvan? Ainakin Saksassa myydään jonkinlaisia kaasuja ihan kioskeissa kaikille? Pitääkö Suomessa olla joku baarinpitäjä tai vartija että voi ostaa kaasuaseen? Postimyynnistä löytyy Suomestakin. Ulkomailta varmasti saisi tilattua mutta onko se rikos sitten kantaa taskussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu