näkyi olevan ja kansa harhaanjohdettuina söivät/joivat mitälie...
Kolme syytä miksi ei kannata vaaleissa äänestää:
SDP, Kokoomus,Keskusta
Kolme syytä miksi ei kannata vaaleissa äänestää:
SDP, Kokoomus,Keskusta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mantere tarjosi Hollolan torilla oikein hy-
vää kahvia ja pullaa,että kiitos siitä!
olisit sinäkin poikennut nauttimmaan kupin kuu-
maa ,nyreytesikin olisi hieman lauhtunut!
Puhuttiinko yhtään siitä, mitä Heikki aikoo kansanedustajana saada aikaan?
Webcamista päätellen Heikillä menee lujaa, kunhan asemoi itsensä niin, että kahvihetki näkyy Hollolan kunnan webcamissa.
Kahvi oli vähintään keskinkertaista ja Heikki yritti olla seurallinen.
Heikin vaalimainoksessa näkyy suurin kirjaimin Padasjoki, joten syrjäisiä seutujakaan ei unohdeta, kun tehdään koko Päijät-Hämeen kokoista uutta Hollolaa.
Heikki on mukava mies ja hyvä kotiseututoimittaja, mutta ei ole oikein ministeriainesta.
Ikään on eikä kielitaito tai puolikandidaatin tutkintokaan oikein riitä euro-oloihin. No työväenliikkeessä tämä tietenkin menisi, mutta kykypuolueeseen ja porvaripuolelle sekä euroaikaan taitavat eurokuntoisuusvaatimukset olla hieman liikaa.
Toivottavasti aurinko paistaa Heikille vaalikampanjan aikana.
Kun webcamista ei näkynyt kunnolla, kävin katsomassa. Siellä olivat miltei kahvittelemassa myös Päijät-Hämeen Osuuspankin Hollolan konttorin rouvat tai ainakin kaksi heistä.
Onko tästä Heikistä lisätietoa?
Kokoomusta edustaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hämeen_Kokoomus
http://kapsi.fi/~ilaiho/vaaliwiki/index.php?title=Kansallisen_Kokoomuksen_ehdokkaat
Ei kait aikaisemmin eduskuntavaaliehdokkaana ja on toimittaja, mutta mitä muuta?